V
vieras
Vieras
Nalle Wahlroosin ja Loka Laitisen linjalla
22.03.2010 - 08:12 | Olli Herrala | ei kategorioita
Finanssimies Björn Wahlroos esittää kehitysavun lopettamista. Ehdotus on radikaali, vaikka kehitysavun puutteet ovat hyvin tiedossa. Itse puhuisin vastikkeettoman tuen lopettamisesta.
Menneen kuuden vuosikymmenen aikana Afrikkaan on jaettu ainakin 1000 miljardia dollaria, mutta tulokset ovat laihoja: maanosan tulot henkeä kohden ovat tuesta huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) alemmat kuin 1970-luvulla. Yli 50 prosenttia Afrikan väestöstä elää yhä alle dollarilla päivässä.
Rahaa suorastaan heitetään menemään, ja suurin ongelma on kaikkialla rehottava korruptio. Zairen presidenttinä vuosina 1965-1997 toiminut Mobuto Sese Seko varasti maaltaan ainakin 5000 miljoonaa dollaria. Malawin ja Sambian presidentit ovat hekin varkaita, uutisotsikoista on voinut lukea.
Wahlroos päättelee, että kehitysapu on rahan heittämistä Kankkulan kaivoon. Hänen mukaansa 50 vuoden jälkeen olisi aika myöntää, ettei avun antaminen ole tuottanut toivottua tulosta.
Niin sanottu ilmainen raha pitää korruptoituneet poliitikot vallassa. Afrikassa jopa 70 prosenttia julkisista varoista on peräisin teollisuusmaiden pussista. Ainakaan rauhaa ilmainen raha ei ole tuonut, sillä menneen viidentoista vuoden aikana maanosassa on käyty yhtätoista sisällissotaa. Viime vuosikymmeninä Afrikassa on sodittu enemmän kuin muualla maailmassa yhteensä.
Journalisti Aarno Laitinen esitti samoja ajatuksia jo vuonna 1984 kirjassaan "Rahat tai renki". Loka Laitinen puhui hyvän mielen anekaupasta: nk. hyväntekijät eivät anna omastaan, vaan mielellään lahjoittavat toisten omaa, mutta pitävät lahjoittajan maineen itsellään.
Idealistit eivät siis halua lahjoittaa omistaan. Kannattaa muistaa, että he jakavat verovaroja usein hyvin tehottomasti hoidettuihin kohteisiin. Ainakin 1980-luvulla ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto tunnettiin nimellä Safari-klubi.
Björn Wahlroos viittasi haastattelussa sambialaissyntyisen ekonomistin Dambisa Moyon kirjaan Dead Aid. Itse asiassa kirjan koko nimi on "Dead Aid: Why Aid Is Not Working and How There Is a Better Way for Africa".
Harvardissa ja Oxfordissa kouluttautuneen Moyon näkemys on, että kehitysapu on vain pitkittänyt köyhyysongelmaa ja lisännyt korruptiota sekä kehitysmaiden riippuvuutta teollisuusmaista. Goldman Sachsin palveluksessa aiemmin ollut Moyo pitää kehitysapua tärkeänä köyhyyden syynä.
Vaihtoehtojakin on. Afrikan maista Ghana kehittyy nopeasti, koska se on omaksunut vapaan markkinatalouden periaatteita. Se houkuttelee maahan ulkomaisia investointeja, ja yrityksen perustaminen käy nopeasti. Sen sijaa Kamerunissa saa odottaa keskimäärin 426 päivää ennen kuin yrityksen paperisota on ohitse. Vastaava aika eteläisessä Koreassa on 17 päivää.
Amerikkalaiset ovat avokätisiä ruoka-avun jakajia. U.S. Food for peace -ohjelman vetäjät pääsevät eroon maan ylijäämäviljasta, mutta tuhoavat samalla Afrikan paikallisten viljelijöiden markkinat.
Moyo sanoo, että paras tapa auttaa Afrikkaa olisi vastikkeettoman avun lopettaminen. Tästä on hyvin helppo olla samaa mieltä.
22.03.2010 - 08:12 | Olli Herrala | ei kategorioita
Finanssimies Björn Wahlroos esittää kehitysavun lopettamista. Ehdotus on radikaali, vaikka kehitysavun puutteet ovat hyvin tiedossa. Itse puhuisin vastikkeettoman tuen lopettamisesta.
Menneen kuuden vuosikymmenen aikana Afrikkaan on jaettu ainakin 1000 miljardia dollaria, mutta tulokset ovat laihoja: maanosan tulot henkeä kohden ovat tuesta huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) alemmat kuin 1970-luvulla. Yli 50 prosenttia Afrikan väestöstä elää yhä alle dollarilla päivässä.
Rahaa suorastaan heitetään menemään, ja suurin ongelma on kaikkialla rehottava korruptio. Zairen presidenttinä vuosina 1965-1997 toiminut Mobuto Sese Seko varasti maaltaan ainakin 5000 miljoonaa dollaria. Malawin ja Sambian presidentit ovat hekin varkaita, uutisotsikoista on voinut lukea.
Wahlroos päättelee, että kehitysapu on rahan heittämistä Kankkulan kaivoon. Hänen mukaansa 50 vuoden jälkeen olisi aika myöntää, ettei avun antaminen ole tuottanut toivottua tulosta.
Niin sanottu ilmainen raha pitää korruptoituneet poliitikot vallassa. Afrikassa jopa 70 prosenttia julkisista varoista on peräisin teollisuusmaiden pussista. Ainakaan rauhaa ilmainen raha ei ole tuonut, sillä menneen viidentoista vuoden aikana maanosassa on käyty yhtätoista sisällissotaa. Viime vuosikymmeninä Afrikassa on sodittu enemmän kuin muualla maailmassa yhteensä.
Journalisti Aarno Laitinen esitti samoja ajatuksia jo vuonna 1984 kirjassaan "Rahat tai renki". Loka Laitinen puhui hyvän mielen anekaupasta: nk. hyväntekijät eivät anna omastaan, vaan mielellään lahjoittavat toisten omaa, mutta pitävät lahjoittajan maineen itsellään.
Idealistit eivät siis halua lahjoittaa omistaan. Kannattaa muistaa, että he jakavat verovaroja usein hyvin tehottomasti hoidettuihin kohteisiin. Ainakin 1980-luvulla ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto tunnettiin nimellä Safari-klubi.
Björn Wahlroos viittasi haastattelussa sambialaissyntyisen ekonomistin Dambisa Moyon kirjaan Dead Aid. Itse asiassa kirjan koko nimi on "Dead Aid: Why Aid Is Not Working and How There Is a Better Way for Africa".
Harvardissa ja Oxfordissa kouluttautuneen Moyon näkemys on, että kehitysapu on vain pitkittänyt köyhyysongelmaa ja lisännyt korruptiota sekä kehitysmaiden riippuvuutta teollisuusmaista. Goldman Sachsin palveluksessa aiemmin ollut Moyo pitää kehitysapua tärkeänä köyhyyden syynä.
Vaihtoehtojakin on. Afrikan maista Ghana kehittyy nopeasti, koska se on omaksunut vapaan markkinatalouden periaatteita. Se houkuttelee maahan ulkomaisia investointeja, ja yrityksen perustaminen käy nopeasti. Sen sijaa Kamerunissa saa odottaa keskimäärin 426 päivää ennen kuin yrityksen paperisota on ohitse. Vastaava aika eteläisessä Koreassa on 17 päivää.
Amerikkalaiset ovat avokätisiä ruoka-avun jakajia. U.S. Food for peace -ohjelman vetäjät pääsevät eroon maan ylijäämäviljasta, mutta tuhoavat samalla Afrikan paikallisten viljelijöiden markkinat.
Moyo sanoo, että paras tapa auttaa Afrikkaa olisi vastikkeettoman avun lopettaminen. Tästä on hyvin helppo olla samaa mieltä.
