Toukokuun vauvat 2010

Heippa
Päivitän nopeasti listaa nyt kun ollaan päästy kotiin.
Syntyneet:

Brush LA 20.5.2010, esikoiset, rv 34, 8.4.2010 poika 2480g /44,5cm ja tyttö 1935g / 42cm
Emma77 LA 18.5.2010 kakkonen, rv 36 + 5, 25.4.2010 poika 2700g / 47cm
Birdie 35v LA 25.5.2010, kolmas ja neljäs, rv 36 + 3, 30.4.2010, pojat 2505g / 46cm, 3000 g /48.5 cm
Kamomillla LA 1.5.2010, esikoinen, rv 41, 8.5.2010 poika 3390 g / 51 cm
Danzee83, 26v, LA 12.5.2010, esikoinen, rv.39+1, 6.5.2010, poika 2745g/ 47,5cm
-S-- 28v, LA 8.5.2010, esikoinen,rv40+6 14.05.2010, tyttö 3370g/ 50cm
K-S LA 13.5.2010, esikoinen, rv 40+5, 18.5.2010, poika 3494g/ 50cm
Hilma77 LA 28.5.2010, esikoinen, rv 38+3, 17.5.2010 poika 2980g/48cm
HMM83 LA 5.5.2010, esikoinen, rv 41+5, 16.5.2010 poika 3708g/49cm
Tiie LA 25.5.2010, esikoinen, rv 39+1, 19.5.2010 tyttö 3564g/51cm
Lovisa83 LA 16.5, esikoinen, rv 40-4, 20.5.2010 tyttö 3818/50cm

Lasketut ajat:

Elina77 LA 5.5.2010, esikoinen
Sintti 33v. LA 20.5.2010, kakkonen
Sanse LA 21.5.2010, neljäs
Jo-jo76 LA 22.5.2010 esikoinen, poika
Joonaella81, LA 28.5.25.5.2010, esikoinen
Siivekäs83 LA 26.5.2010, viides010 kolmas

 

Hei!

Onnea kaikille synnyttäneille! Vaikka joidenkin syntymäkertomukset ovat olleet hurjan kuuloisia, onneksi kaikilla on nyt käärö turvallisesti kotona. HMM83 tarinasta kyllä oppi taas kuinka tärkeätä on pitää päänsä jos on sellainen tunne ettei kaikki ole niinkuin pitää.

Tulin nyt hehkuttamaan sitä että meidän kaksoset ovat vihdoin ja viimein saavuttaneet syntymäpainonsa, päivää ennen laskettua aikaansa! Meillä se kesti vähän yli kolme viikkoa, kun sen normaalisti olisi pitänyt tapahtua kahdessa viikossa. Ja kyllä sitä huolta riittikin sillä yli kahden viikon ajan kaksosten paino oli joko laskusuunnassa tai vakaa, ja viime viikolla oli pariin kertaan hilkulla ettemme joutuneet takaisin sairaalaan, sen sijaan yritimme vielä korkeakalorista korviketta. Lisäksi viikonloppuna en saanut imettää toista kaksosta laisinkaan vaan myös äidinmaito piti mitata ja antaa pullosta ettei hän väsähtäisi rinnan imemisestä. Saimme maitomäärät nostettua 60 ml:aan per syöttökerta.
Viime viikolla kävimme tosiaan neuvolassa neljä kertaa ja labrassa kerran, jossa kaksosia pistettiin sekä kyynärtaipeeseen ja kantapäähän metabolista testiä varten (oli aivan kauheata sillä ensimmäisestä pistoksesta ei tullut riittäviä verimääriä vaikka neula oli järkyttävän iso pienessä käsivarressa). Pahin pelko oli jonkinlainen metabolinen sairaus tai allergia, johon viittasi myös verinen uloste jota tuli kerran. Testit osoittivat kriittisen alhaisen verensokerin (30), ja siinä vaiheessa olin kyllä jo valmis menemään sairaalaan. Onneksi siihen ei nyt sitten loppujen lopuksi ollut tarvetta. Lääkäri arvioi että kaksoset eivät yksinkertaisesti ole jaksaneet imeä rintaa riittävän tehokkaasti. Onhan se ollut rasittavaa pumpata maitoa öisinkin, mutta mitä sitä nyt ei tekisi näiden eteen. Ja nyt kun vahvistuvat jaksavat myös imeä paremmin

T. Birdie ja veikat 24 päivää

 

Onnea synnyttäneille! Saatiinhan tähän ketjuun muitakin tyttöjä, vaikka alkuun näytti että kaikille on tulossa poikia

Jos nyt ehtisi sitä synnytyskertomusta...

Eli yhden turhan synnärikäynnin jälkeen päätin että minähän en sinne pikkukummassa enää lähde, ja pois en tule kuin vauvan kanssa.
Kävimme siis olemassa ti-ke välisen yön synnärillä supistusten takia, jotka kuitenkin loppuivat.
Keskiviikkona supistuksia tuli muutamia silloin tällöin ja kävimme illalla pitkällä kävelylenkillä. Yön nukuin tosi hyvin, torstai aamuna heräsin tosi kivuliaaseen pitkittyneeseen supistukseen joka ei tuntunut loppuvan lainkaan, kesti yli 5min. Muuten torstai päivän touhuilin ihan normaalisti ja mieskin kyseli että eikö supista, no ei. Illalla kävimme taas lenkkeilemässä ja tunsin kävellessä että jotain lirahtelee siteeseen. Kotona lirahtelu jatkui ja mietin että viitsinkö soittaa synnärille lainkaan, koska viimeksikin lirahtelu oli kuulema jotain limavuotoa jota tulee ennen synnytystä.
Puoli kymmenen aikaan soitin sitten synnärille ja sain ohjeeksi tulla heti näytille, ehdottelivat jopa ambulanssia (täällä on ohjeena että vesien mentyä on tultava heti makuuasennossa ambulanssilla sairaalaan) Sain kuitenkin luvan tulla omalla autolla.

Jätettiin sairaalakassikin autoon, koska ajattelin palaavani vielä takaisin kotiin.
Synnärillä kätilö tsekkasi ensin kohdunsuun tilanteen, kolme japuoli senttiä auki ja kanava hävinnyt kokonaan, ja yihkuva neste oli kuin olikin lapsivettä.

Ja taas sitten käyrille makaamaan, tässä vaihees´sa alkoi supistella, mutta ne eivät piirtyneet käyrään ollenkaan. Sain sitten kätilöltä ohjeen ruveta nukkumaan ja katellaan miten aamulla on tilanne. Minulle tuotiin panadolia ja jtn nukahtamislääkettä ja mies lähti kotiin.
Yhdentoista aikoihin oti lääkkeet ja kömmin sänkyyn. Supistelu jatkui ja jouduin nousemaan sängyltä aina supistuksen tullessa. Kahdeltatoista soitin kätilölle että lääkkeet ei vaikuta ja en pysty nukahtamaan. Kätilö tuli ja teki sisätutkimuksen ja totesi minun olevan viisi senttiä auki, siitäpä sitten siirryttiin synnytyssaliin ja sain mennä jumppapallon kanssa suihkuun.
Suihku helpotti oloa kummasti, mutta siinä pallolla pyöriessäni tunsin napsahduksen ja hulahduksen, lapsivedet menivät oikeasti.

Suihkusta palatessa kätilö totesi myös vesien menneen ja aukeamisen edenneen kuuteen senttiin, ja käski soittamaan mies paikalle ja tilasi minulle epiduraalin.
Tässä vaiheessa supistukset alkoivat tuntua jo reilusti kipeiltä. Kokeilin ilokaasua joka auttoikin ihan mukavasti, mies tuli ja melko pian sen jälkeen myös anestesialääkäri. Epiduraalin laitto sujui todella nopeasti ja kivuttomasti ja heti alettuaan vaikuttaa oloni oli ihana pehmeä ja kivuton. Jonkin aikaa epiduraalin laiton jälkeen kätilö totesi kohdunsuun olevan kokonaan auki ja kehotti alkaa ponnistamaan. Luultavasti puudutteesta johtuen en kuitenkaan tuntenut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta.

Jatkuu... Pikku-ihminen kaipaa ruokaa.

 

Onnittelut kaikille synnyttäneille! Itse sinnittelen pahimmassa ja todennäköisimmässä tapauksessa käynnistykseen asti eli vielä melkein puolisentoista viikkoa. Supistuksia tai muita oireita ei ole vieläkään ollut ja maanantaisen neuvolan mukaan vauva on "menossa oikeaan suuntaan", tämän saman olen kuullutkin jo kuukauden päivät siellä käydessäni.

Hilma, kuulostaa ihan rohkaisevalta että muutkin ovat kokeneet tällaista yleistä voimattomuutta ja liikkumisen hankalauutta. Olenkin miettinyt että tuleeko tilanne palautumaan heti synnytyksen jälkeen vai vaatiiko se paljonkin aikaa ja tekemistä. Huomaan että ainakin nyt kuumimpien ilmojen hellittäessä olo on parantunut vähän jaksavammaksi.

Eipä muuta tällä erää, tsemppiä muille sinnittelijöille ja onnea synnyttäneille vauva-arkeen. Itse lähden käymään työpaikalla ja sen jälkeen katsastamaan jonkin näyttelyn kaupungille ja jos voimat riittää niin yritän vielä etsiä uudet aurinkolasit.

 

Synnytystarina jatkuu...

Jonkin aikáa yritin ponnistella kätilöjen neuvoessa (tässä vaiheessa heitä oli kaksi) Ja sitten sain neuvon kääntyä "sammakkoasentoon" siinä alkoi sitten jo tuntua sitä ponnistamisen tarvettakin. Mutta aika äkkiä sain neuvon kääntyä takaisin selälleen ja kätilö kutsui lääkärin paikalle, vauvan sydänäänet laskivat hälyttävästi ja napanuora oli kiertynyt kaulan ympärille lisäksi vauvan oli tulossa käsi poskella. Tässä vaiheessa tunsin ihan järkyttävää kipua ja kykenin vain huutamaan eläimellisesti. Loppujen lopuksi lääkäri auttoi lapsukaisen ulos pihtien avulla.
Sain lapsen rinnalle ja lääkäri kursi epparihaavan ja repeämän joka oli tullut lisäksi. tuo tikkien laitto tuntui kyllä tosi ilkeältä ja jos lapsi ei olisi vienyt huomiotani olisi varmasti tuntunut vielä monta kertaa pahemmalle.

Koko synnytyksen kestoksi on papereihin merkitty 5h11min, eli suht nopeasti kaikki tapahtui ja sain neuvon että jos joskus aion hankkia lisää lapsia ei sairaalaan lähdön kanssa saa vitkutella...

Noita pihtejä ei ilmeisesti nykyään käytetä juurikaan synnytyksissä, aamuvuoron kätilökin sanoi ettei koskaan ole nähnyt pihtisynnytystä. Mun kohdalle vaan sattui päivystävä "vanhan kansan" lääkäri joka kuulema lähes ainoita jotka tuon taitavat.

Tyttö näköjään tietää että olen taas koneella ja vaatii seuraa

-S--

 

Kiitos, Annukka! Teillekin tuli poika, onnea! Aluksi juotettiiin pullosta, kun joutui lasten polille. Toki aina yritin ensin rintaa, mutta jaksoi imeä niin huonosti, että lisämaito oli pakollista. Viimeisinä päivinä olttin jo kokonaan rintamaidolla.Ja toistaiseksi ollaan pärjätty sillä myös kotina.

Sitten hieman ihmettelyä sairaaloiden eroista. Vaikka mullekin laitettiin viisi tikkiä, niin kyllä ne laitettiin puudutuksesssa. Eikä niiden laitto siis sattunut yhtään. Mutta ilmeisesti näin ei aina tehdä?

Hilma77 + poika

 

Hei vaan!

-S--, myös meidän pienokainen syntyi napanuora kaulan ympärillä. Itse en ehtinyt oikein pelästyä, kun keskityin ponnistamiseen, mutta mies säikähti kovasti, kun näki sykkeiden romahtavan monitoreissa. Meidän vauva autttiin maailmaan imukupilla, joten enpähän välttynyt epparilta minäkään. Jännittävä ratkaisu nuo pihdit, luulin myös, että niiden käyttö on jäänyt historiaan.

Meidän arki rullaa jo kohtalaisen hyvin. Mies on ollut tämän viikon töissä ja me totutellaan eloon kaksistaan. Poika syö erinomaisesti (paino kääntyi nousuun jo synnärillä) ja nyt kahden viikon aikana on tullut yli 500g lisää painoa. Vauva on rauhallinen, itkeskelee lähinnä iltaisin tai hermoilee rinnalla, kun saa liikaa tai liian vähän maitoa suuhun. Eilen kokeiltiin ensimmäistä kertaa pulloa, jotta äitikin pääsisi joskus käymään kodin ulkopuolella. Meidän vauva tankkailee maitoa toistaiseksi melkein koko hereilläoloaikansa.

Sitterissä muksu viihtyy pieniä aikoja, mutta kantoliinassa ei ollenkaan. Olen todella harmistunut siitä, että liinailu ei ole vielä onnistunut, koska kädet vapaana olisi mukava puuhailla kotona. Onko kellään vinkkejä, miten lapsen saa rauhoittumaan liinaan? Meidän poika huutaa siinä aina pää punaisena :/
Kestot ovat olleet käytössä osittain, tuntuu että vauva on edelleen liian pieni suurinpaan osaan kestovaipoista. Mutta jahka vähän kasvaa, niin toivottavasti voidaan luopua kertiksistä kokonaan.

Itse olen palautunut hyvin. Tietääkö joku, kuinka kauan pitää odottaa mm. jumppaan menoa / uimista, jos väliliha on leikattu? Pohdin tässä, täytyykö tikkien sulaa ennen liikunnan aloittamista.

Jokohan suurin osa on saanut vauvansa? Odotan mielenkiinnolla synnytyskertomuksianne.

Ihanaa viikonloppua kaikille!
T. Kamomilla ja poika

 

Toisesta ketjusta olen mutta pisti silmään tuo urheilun / uimisen aloittaminen. Viime viikolla sain harmikseni kuulla että uimaan saa mennä aikaisintaan jälkitarkastuksen jälkeen, 6-8 viikkoa siis synnytyksestä Parin viikon päästä itelläni la ja tämä uutinen harmittaa kyllä kovasti! Muusta urheilusta ei ollut puhetta.

 

Toisesta ketjusta olen mutta pisti silmään tuo urheilun / uimisen aloittaminen. Viime viikolla sain harmikseni kuulla että uimaan saa mennä aikaisintaan jälkitarkastuksen jälkeen, 6-8 viikkoa siis synnytyksestä Parin viikon päästä itelläni la ja tämä uutinen harmittaa kyllä kovasti! Muusta urheilusta ei ollut puhetta.

Kiitos vastauksesta. Epäilinkin, että ihan vielä (kolmisen viikkoa synnytyksestä) en uimaan pääsisi. Pahus!

 

Moikkista kaikille vauvanhuuruiseen elämään=)

Täällä olis tänään LA, neuvolas käyty tänään, mut eipä mitään kummempia, viikon päähän antoi seuraavan ajan. Kovin on odottavainen mieli, haluis jo niin kovasti vauvan syliin...=)

Mutta pitää ajatella positiivisesti..nyt on LA saavutettu ja vauveli voipi tulla koska tahansa=)

Aurinkoa päiviinne!!!

Joonaella81 rv 40+0

 

Katsotaanpa jos sitä ehtisi muutaman rivin tänne kirjoittaa, kun tuo poika nukkuu tuossa. On nukkunut jo tovin ja olen kaikki kotihommat ja itseni hoidellut kuntoon sillä välin.. Jos vielä saisi kymmenisen minuuttia tätä omaa aikaa..

Napanuora oli meilläkin pojalla kaulan ympäri.. Itseasiassa kaksikin kertaa.. Kun pää oli syntynyt kätilö mainitsi, että napanuora on löysästi kahdesti kaulan ympäri ja luullakseni sai ilman sen kummempia ongelmia muljautettua nuoran pois pään ympäri.. En osannut asiasta huolestua, sillä minulla oli olo että olen asiantuntevissa käsissä ja kun lapsen pääkin oli tosiaan jo ulkona ja kätilö sanoi napanuoran olevan löysästi niin koko ajan oli olo, että on kaikki kunnossa. Epparihaavan leikkaamisen ja synnytyksen päätteeksi alkoi tikkaaminen ja kätilö valitteli, että puudutuspiikin pisto voisi sattua hieman, mutta että sen ansiosta ompelu olisi mukavampaa.. Piikki ei tuntunut miltään ja ompelunkin yhteydessä tuntui vain hieman jotain.. Toisaalta minua on tikattu elämäni aikana enempi ja vähempi, joten tikkaamiseen liittyvät fiilikset on tuttuja.. Ei siis jäänyt paha maku suuhun tuosta tikkaamisestakaan..

Arki etenee omalla painollaan, mutta en voi sanoa nauttivani tästä vielä.. Kaikki on lähinnä konemaista suorittamista tällä hetkellä. Hieman tilanne on helpottanut ihan alusta, mutta olen edelleen hetkittäin (kun vauva itkee, eikä siitä saa selkoa mikä sillä on hätänä) hyvin ailahteleva ja itkuinen.. Tällainen itkuisuus ei tosiaan ole minulle normaalia ja mikäli asia ei pian helpota ja näitä ahdistavia hetkiä tulee jatkossakin otan asiassa yhteyttä kyllä neuvolaan. Äitiyshän perinteisesti mielletään automaattisesti sellaiseksi, että nainen siitä nauttii.. Onneksi mieheni ja yksi kaverini ovat sellaisia, joille voin näistä omista päinvastaisista fiiliksistä kertoa ja netistäkin löytyy paljon tukea ja tietoa asiasta.. Mieheni ja ystäväni kuuntelevat ja rohkaisevat minua muutenkin kuin tokaisemalla kliseisesti, että "kyllä se siitä helpottaa kun se kasvaa".. Enää ei ole täysi tabu, että äitiys ei ole kaikille automaattisesti nautinnollista ja mukavaa, joka on mielestäni hyvä juttu..

Arkea helpottaakseni olen koittanut tehdä mahdollisuuksien mukaan kaikkea, mistä minulle tulee hyvä mieli; lukea, piirtää, surffata netissä, liikkua jne.. Mieheni jää monesti aamuvuorosta töistä tullessaan päiväunille pojan kanssa ja käyn ajan kanssa ruokakaupassa tai yövuorosta tullessaan ennen omia uniaan hoitaa poikaa tunnin tai kaksi jos se on hereillä silloin, että minä saan nukkua. Esimerkiksi sekin on minulle hyvin tärkeää, että joka aamu meikkaan, niin pinnalliselta kuin se voi kuulostaakin. Kun poika on syönyt aamulla ja laittanut unille minä meikkaan.. Siitä vain tulee yksinkertaisesti parempi fiilils koko tulevalle päivälle.. Kotia siivoilen joka raossa kun tulee mahdollisuus ja jos minulla on energiaa teen kaiken mitä voi tehdä etukäteen kun luppoaikaa tulee käsille (pyykit, perunoiden kuorinta jne.).

Raskauden aikanahan olin huolissani painostani, johtuen osittain siitä että olen aina ollut hoikka ja vielä suuremmin siitä, että minulla on ollut bulimia-kausia ja ongelmia kehonkuvani kanssa. Raskauden vatsa oli minulle "pakollinen paha" ja onnekseni selvisin suhteellisen pienellä vatsalla ja painonnousulla.. Jälkikäteen ajatellen raskaus oli henkisesti kehon muutosten kannalta helpompi kuin etukäteen ajattelin. Painoa tuli plussauksesta laitokselle lähtöön 10,4kg ja tällä hetkellä (synnytyksestä aikaa hieman reilu kolme viikkoa) raskauskiloja on jäljellä noin 2kg, vaikka en ole imettänyt siis ollenkaan, joka normaalisti kuluttaa kropasta raskauden aikana kertynyttä vararavintoa.. Ja huolimatta siitä, että viimeisten viikkojen aikana ruokavaliooni on kuulunut normaalia enempi mässyä ja pullaa.. Laitokselta päästyäni tuli syötyä hävettävän paljon suklaata ja kaapeissa on poikkeuksellisesti ollut pullaa vieraita varten, jotka ovat vauvaa tulleet katsomaan.. Oksentanut en ole kertaakaan aikoihin..

Eli raskauteni oli helppo, samoin synnytys, lapsi on ollut helpohko(?), mies osallistuu töiden ohella arkeen valtavasti ja raskauskiloistakaan ei näyttäisi koituvan ongelmia.. Olen varsin onnekas nainen ja silti vain masentelen ja saan ihme itkukohtauksia.. :/ No jospa tämä tästä..

-Danzee83 + Itiö 3vk 2pv-

 

Älä Danzee syyllistä itseäsi alakuloisuudesta, se kuuluu asiaan. Hormonimuutos on niin suuri synnytyksen jälkeen.

Ei vauva-aika mitään yhtä auvoa ole. Vanhemmuus on hyvin pitkälti suorittamista. Vauvavaihe tosin kestää vähän aikaa eikä lapsi sen jälkeen sido samalla tavalla. Itse olen jo kerran kivahtanut pienelle, kun hän kitisi rattaissa ja oli kiire - totesin sitten vain, että jaaha, nyt se tapahtui. Tiesin esikon vauvuuden perusteella, että on vain ajan kysymys koska käämini palaa ekan kerran tälle pallerolle. Ja itkuunkin olen purskahtanut vaihtaessani ties kuinka monennen kerran itkevän pikkuisen vaippaa imetettyäni itseni näännyksiin ilman aikaa syödä jotain.

Jostain joskus luin, että naisen elämä on kautta aikain ollut päivästä toiseen selviytymistä. Eikö ihmisen elämä yleensäkin vähän näin mene.

Tosi hyvä, että tiedostat, ettei homma nyt suju loistavasti. Ei vauvan äiti kauheesti ehdi äitiydestä nauttia, korkeintaan näin, kun vauva nukkuu

Se on ihan jees, että pitää huolta olemuksestaan! Itselläni esikon kanssa tuli sellanen olo, että kaikki tällääminen on niin pinnallista. Muu maailma vaan ei lakkaa välittämästä ulkokuoresta, vaikka itselle tulikin entistä suurempi luonnollisuusherätys.

Ei kannata rehkiä liikaa kotitöissä vaan muistaa levätä tarpeeksi. Ite aion palkata siivoojan, kun saan aikaiseksi.

Suklaansyönnistäkin on turha ottaa morkkiksia. Eikös suklaassa ole paljon rautaa, jota synnytyksen jälkeen tarvitaan.

Jaksaaksesi hoitaa vauvaasi itsestäsi huolehtiminen on ehdottoman tärkeetä. Tietty mielenterveytesi ihan sinänsä on arvokas asia, ei vain siksi, että olet jonkun äiti.

 

moi!

Täällä ei edelleenkään mitään merkkejä=(....olisi mukava kuulla mites teillä muilla yliajalla menevillä sujuu?=)

Joonaella81 rv 40+2

 

Mä oon täällä tasaiseen ehtinytkin valitella kun vauvaa ei vaan näy. Nyt on jo viikko 41+1 eikä vieläkään supistuksen supistusta. Eilen kierreltiin nelisen tuntia kaupungilla, juostiin ratikkaan, noustiin portaita ja ryysättiin tungoksessa ja illalla päälle puolen tunnin kävelylenkki, paljon ylämäkeä ja portaita: ei supistuksia, ei mitään merkkiä mistään. Oon imuroinut ja siivonnut normaalisti ja akupisteitäkin on jo yritelty painella mutta tuloksetta. Jostain luin että mikäli kohdunkaula on kiinni eikä kroppa muutenkaan ole valmistautunut synnytykseen niin mitkään poppakonstit ei auta synnytyksen käynnistämiseen.
Huomenna mulla on neuvola ja viime kerralla hoitaja sanoi että sen käynnin jälkeen voin varata ajan yliaikaisuustutkimuksiin.

Oloni on itseasiassa ollut aika hyvä ja vaikka jossain välissä tuossa ihan loppuraskaudessa olin melko alakuloinen (hormonit tms vaikutti) niin nyt on mielialakin pysynyt hyvänä. Se vain harmittaa että sain kutsun valintakokeisiin ja se olisi nyt tulevana perjantaina. Olen jo ehtinyt kysellä koululta miten toimin jos olen silloin pienen lapsen äiti ja ovat luvanneet järjestää oman huoneen jossa voin tehdä kokeen rauhassa (vauva mukana) mutta nyt alkaa mahdollisuudet jo käymään vähiin, tuskin kykenen menemään tuonne ihan suoraan sairaalastakaan. Ainoa mahdollisuus päästä osallistumaan on oikeastaan se, etten ole synnyttänyt vielä viikon päästä..

Mitenkäs Sintillä, joko olet ehtinyt synnyttämään?

 

Ehdin jakautua minäkin toukokuun puolella, tässä listan päivitystä:

Brush LA 20.5.2010, esikoiset, rv 34, 8.4.2010 poika 2480g /44,5cm ja tyttö 1935g / 42cm
Emma77 LA 18.5.2010 kakkonen, rv 36 + 5, 25.4.2010 poika 2700g / 47cm
Birdie 35v LA 25.5.2010, kolmas ja neljäs, rv 36 + 3, 30.4.2010, pojat 2505g / 46cm, 3000 g /48.5 cm
Kamomillla LA 1.5.2010, esikoinen, rv 41, 8.5.2010 poika 3390 g / 51 cm
Danzee83, 26v, LA 12.5.2010, esikoinen, rv.39+1, 6.5.2010, poika 2745g/ 47,5cm
-S-- 28v, LA 8.5.2010, esikoinen,rv40+6 14.05.2010, tyttö 3370g/ 50cm
K-S LA 13.5.2010, esikoinen, rv 40+5, 18.5.2010, poika 3494g/ 50cm
Hilma77 LA 28.5.2010, esikoinen, rv 38+3, 17.5.2010 poika 2980g/48cm
HMM83 LA 5.5.2010, esikoinen, rv 41+5, 16.5.2010 poika 3708g/49cm
Tiie LA 25.5.2010, esikoinen, rv 39+1, 19.5.2010 tyttö 3564g/51cm
Lovisa83 LA 16.5, esikoinen, rv 40-4, 20.5.2010 tyttö 3818/50cm
Sintti LA 20.5., toinen, rv 41+1, 28.5.2010 tyttö 3420g/49cm

Lasketut ajat:

Elina77 LA 5.5.2010, esikoinen
Sanse LA 21.5.2010, neljäs
Jo-jo76 LA 22.5.2010 esikoinen, poika
Joonaella81, LA 28.5.25.5.2010, esikoinen
Siivekäs83 LA 26.5.2010, viides010 kolmas


Synnärillä ollaan edelleen ja vielä monta päivää. Eilen piti päästä kotiin, mutta tytöllä on ilmeisesti vihreästä lapsivedestä johtuen joku infektio. Ei sitä kyllä ulospäin huomaa muuta kuin että hengittää vähän tiheästi, mutta crp oli koholla, joten nyt on viiden päivän antibioottikuuri. Tarkoittaa että keskiyöllä ja keskipäivällä antavat antibioottia suoneen, ja niin kauan kuin kuuri kestää, olemme jumissa täällä. Eihän tuon nyt niin maata kaatava asia pitäisi olla, mutta kyllä masentaa aika rankasti. Tietysti hienoa, ettei tuolla vauvalla mitään tuon vaarallisempaa ole, mutta kyllä on muuten tosi yksinäinen olo täällä, kun yhteensä viikon kökkii. Mies pystyy käytännössä olemaan täällä tunnin-pari päivässä, kun ei esikoinen sen kauempaa jaksa olla rauhassa pienessä huoneessa. Kun olisi osannut tämän ennustaa, olisi ilmoittanut, että esikko jatkaa hoidossa osapäiväisesti vielä tämän viikon.

Kirjoitan yhdellä kädellä, kun vauva kitisee sylissä mahavaivojaan (antibiootti laittaa mahan sekaisin), joten synnytyskertomus jää nyt seuraavaan kertaan.

Tsemppiä yliaikaisille vielä, ja tietysti vauvaa hoitaville kanssa.

Sintti + tyttö 3 päivää

 

Danzee83: Kuulostaa tutulta... Tuntuu että päivässä en ehdi tehdä mitään, kun vauva jo vaatii rintaa tai vaipanvaihtoa. Tai sitten on seurankipeä tai on aamupesua, navanhoitoa, sammaksen hoitoa, Rela-tippojen antoa. Pyykkiä välillä koneeseen, kuivumaan. Sitten kun haluaisi päiväunille niin onkin itsellä jo nälkä ja täytyy laitta ruokaa. Sitten vauva taas herää jne... Tsemppiä arkeen itse kullekkin!

Jos nyt jotain kertoisin synnytyksestä. Minulla oli kyllä ruusuisempi kuva koko touhusta. Supistuksia tuli sunnuntai-illasta maanantai-iltaan 4min - tunnin välein jatkuvasti ja välillä säännöllisesti. Yöllä sitten lähdettiin synnärille, kun kaipasin kipulääkettä ja unta. Käyrillä kaikki ok ja kohdunsuu oli auki 2cm. Yöllä supistuksia tuli n. 10 min välein ja sain piikkilääkityksen ja nukahtamislääkkeen ja nukuin puolitoista tuntia. Puoli viideltä heräsin ja toivoin saavani lisää kipulääkettä. Käyrille mentiin taas ja enää eivät antaneet lääkitystä, koska vauvan sydänäänet heikkeni supistusten aikana. Lääkäriä olisi pitänyt odottaa kahdeksaan saakka, mutta multa taisi mennä limatulppa ja hetkeä myöhemmin oksensin ja taisi siinä mennä vedetkin samalla. Onneksi sain hoitajan tarkistamaan tilanteen ja yhtäkkiä olinkin auki 8cm ja kahdeksalta siis saliin ja tuli aika kiire soittaa miehelle, joka oli kotona nukkumassa. Salissa laittoivat jonkin kohdunkaulan puudutuksen (PCP) ja epäilivät ettei ehdi vaikuttaa... Epiduraalia ensiis ehtinyt saada. Ilokaasua nautiskelin, mutta silti supistukset tuntuivat. Laittoivat aqua-rakkuloitakin, mutta kipu taisi olla enemmän kyljissä kuin selässä, enkä usko niiden vaikuttaneen paljoakaan. Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia ja joutuivat tekemään epiksen ja auttamaan vielä kiivikupillakin, kun vauvan sydänäänet heikkeni. En oikein tuntenut loppuajasta supistuksia ja jouduin katsomaan monitorista, milloin pitäisi alkaa ponnistaa. Se siitä. Kymmenen jälkeen syntyi terve poika, joka sai kuitenkin aika huonot pisteet ärtyvyydestä, sokereista ja sinisyydestä. Tikkaaminen kesti kauan, kun oli vielä harjoittelija hommissa... Onneksi vauva oli koko ajan rinnalla ja se helpotti oloa. Henkilökunta oli aivan mahtava! Mulla oli väsyttävän ponnistamisen jälkeen yllättävän virkeä olo, vaikka en ollut syönyt 12 tuntiin mitään. Nyt kahden viikon jälkeen epishaava on aika hyvässä kunnossa. Peräpukamat vain ovat vaivanneet edelleen.

Poika on aivan ihana. Useampana yönä on kiukkuillut ja pitänyt äitiä ja isää hereillä. Kun isä on ollut poissa useamman päivän niin anoppi tai oma äitini on ollut auttamassa. Poikaa pitää näköjään pitää illalla kuuden jälkeen hereillä ja yrittää syötellä ahkerasti, niin nukkuu yöt paremmin. Ilmavaivojakin tuntuu tulevan aika paljon. Painoa oli tullut viikon ikään 160g laitoksen lähtöpainosta. Huomenna punnitaan taas ja saa nähdä onko noussut taas. Imuote on hyvä, mutta meinaa nukahdella rinnalle ja joudun herättelemään aika usein. Toisesta rinnasta suihkuaa maito niin nopeaa ettei meinaa ehtia niellä ja taitaa saada siinäkin ilmaa mahaansa. Röyhtäyttää olen yrittänyt päiväaikaan, mutta aina ei röyhtele, vaikka kuinka yrittän. Ulkona ollaan vaunuiltu kaksi kertaa ja kylässäkin käytiin jo eilen, kun oli juhlia... Isoisomummia ja -pappaa käytiin moikkaamassa samalla.

Laitan taas ajatuksia, kun aikaa ja jaksamista riittää.
K-S ja poika 13vrk

 

Onnea Sintille ja jaksamista sairaalaan ja muillekin vauvan kanssa olemiseen.
Sain tänään ehdottoman lepomääräyksen neuvolasta, lauantain kävelyt olivat rasittaneet sen verran että raskausmyrkytysoireet olivat taas palanneet. Verenpaine oli nyt korkeampana kuin aiemmin. Nyt pitäisi kuulemma nukkua ja levätä. En vaan oikein malttaisi kun energiaa kuitenkin riittää

Varasin ajan yliaikaisuustutkimuksiin ja sain sen torstaille. Siellä mittaavat vauvan sydänkäyrät ja muut, ultraavat ja tekevät päätöksen käynnistämisestä joka voi olla jo perjantaina tai vasta viikonloppuna. Tai mikäli kohdunsuu on tarpeeksi auki niin jään sairaalaan saman tien. Neuvolassa arvioi vauvan kooksi nyt 3,7 kg ja sen pitäisi kuulemma olla ok minunkokoiselleni synnyttäjälle (olen melko pitkä). Saas nähdä miten käy- ehtiikö vauva päättää maailmaan tulostaan ennen torstain tutkimuksia vai odotellaanko siihen asti ja ehdinkö vielä perjantain valintakokeisiin vai miten kaikki menee.... Jänniä aikoja!

 

Taitaa tämä äitiys ainakin aluksi olla kovin hoivakeskeistä. Välillä nyppii, kun pikkuinen haluaisi vain rintaa, vaikka juuri syötti 40 minuuttia. Onneksi yösyöttöjen välit ovat hiukan pidentyneet - aluksi sain nukkua max 2 tuntia putkeen, kun taas piti syöttää.

Kamomilla, itseäni kiinnostaa kovasti myös kantoliinailu. Olisiko sulla jotain hyviä sivustoja/kirjoja, joissa olisi sidonta ohjeita?

Kovasti jaksamista teille kaikille, jotka olette yliajalla. Itselläni ei tosiaan ollut mitään erityisen ennakoivia supistuksia ennen synnytyksen alkua. Yllättäen vedet vain menivät ja siitä se synnytys sitten alkoi.

Hilma77+poika 2vko+1pv

 

Hoivakeskeistä on elämä - KYLLÄ. Rinnalla, sylissä, vieressä, rinnalla. Ihanaa, mutta uuvuttavaa.

Hilma: Tänään tämä äiti sai työvoiton ja muksun nukahtamaan kantoliinaan. Hurraa. Avain menestykseen oli huolellinen maitotankkaus, hyväntuulinen ja väsynyt poikalapsi sekä hellävarainen hivutus liinan sisään istuen ja välillä sylitellen. Meillä on liinanan Pikku Ruu -trikookantoliina (Pikku-ruu) ja neliöliina Kozy Carrier (Babywearing with Kozy Carrier - The "gold standard" Mei Tai baby carrier!). Trikooliinaa olen toistaiseksi käytellyt, sidontoina kietaisuristi 1 ja 2. Ohjeita löytyy ainakin kantoliinakanavalta (Kantoliinakanavan kotisivut) ja ihan googlaamalla. Meillä jatketaan treenejä, että saadaan homma toimimaan.

Äitiys on jännittävää. Myöskään minulla rakkauden ja kiintymyksen tunteet eivät tulleet heti, mies saavutti tunnetilat paljon minua nopeammin. Vähitellen sitä huomaa, miten paljon pientään rakastaa. Itkuisuutta on edelleen ilmassa, vaikka en varsinaisesti koe itseäni masentuneeksi. Pahinta on, kun vauva itkee lohduttomasti eikä äiti osaa auttaa. Ja toki valvominen ja väsymys itkettävät myös.

Mutta onneksi energiaa saa suloisesta lapsesta, auringosta, pienistä visiiteistä ulos ilman vauvaa jne.

Voimia kaikille vauvallisille ja Jojolle tsempit viimeiseen rutistukseen. Kyllä se tyyppi sieltä ennen pitkään ulos putkahtaa. Myös Sintille paljon jaksamista.

T. Kamomilla ja poika

 

Brush LA 20.5.2010, esikoiset, rv 34, 8.4.2010 poika 2480g /44,5cm ja tyttö 1935g / 42cm
Emma77 LA 18.5.2010 kakkonen, rv 36 + 5, 25.4.2010 poika 2700g / 47cm
Birdie 35v LA 25.5.2010, kolmas ja neljäs, rv 36 + 3, 30.4.2010, pojat 2505g / 46cm, 3000 g /48.5 cm
Kamomillla LA 1.5.2010, esikoinen, rv 41, 8.5.2010 poika 3390 g / 51 cm
Danzee83, 26v, LA 12.5.2010, esikoinen, rv.39+1, 6.5.2010, poika 2745g/ 47,5cm
-S-- 28v, LA 8.5.2010, esikoinen,rv40+6 14.05.2010, tyttö 3370g/ 50cm
K-S LA 13.5.2010, esikoinen, rv 40+5, 18.5.2010, poika 3494g/ 50cm
Hilma77 LA 28.5.2010, esikoinen, rv 38+3, 17.5.2010 poika 2980g/48cm
HMM83 LA 5.5.2010, esikoinen, rv 41+5, 16.5.2010 poika 3708g/49cm
Tiie LA 25.5.2010, esikoinen, rv 39+1, 19.5.2010 tyttö 3564g/51cm
Lovisa83 LA 16.5, esikoinen, rv 40-4, 20.5.2010 tyttö 3818/50cm
Sintti LA 20.5., toinen, rv 41+1, 28.5.2010 tyttö 3420g/49cm

Lasketut ajat:

Elina77 LA 5.5.2010, esikoinen
Sanse LA 21.5.2010, neljäs
Jo-jo76 LA 22.5.2010 esikoinen, poika
Joonaella81, LA 28.5.2010, kolmas
Siivekäs83 LA 26.5.2010, viides010 kolmas

päivitin tiedot osaltani oikeiksi, kun jotain ihme sekoitusta oli tullut=)

Mukavat päivän jatkot kaikille=)

joonaella81 40+3

 

No niin, aloitellaan synnytyskertomusta, vaikka olen kyllä ihan varma, että sen aloittaminen saa vauvan heräämään...

eli torstaina illalla klo 20.20 esikoinen oli juuri nukahtanut ja sauna lämmin. Saunaan lähtiessä lorahti lapsivettä. Oli siinä vaiheessa kirkasta/punertavaa, joten ei syytä huoleen. Soitin synnärille, että voiko olla aamuun asti kotona, jos ei ala supistella. Sanoivat, että kuuden tunnin sisällä pitää tulla näyttämään. Suosittelivat tulemaan mieluummin illalla kuin keskellä yötä. Tilasin vanhempani liikkeelle, mutta heillä oli kolmen tunnin matka, mikä olisi estänyt sen illalla synnärille menon. Onneksi kuitenkin sain lapsenhoitajan pariksi tunniksi vahtimaan esikoista.

Kävimme siinä rauhassa saunassa ja lapsenhoitaja tuli yhdeksän jälkeen. Lähdimme ajelemaan synnärille, kun autossa tuli puoli kymmeneltä ensimmäinen kipeä supistus. Sitten niitä alkoikin tulla seti kahdeksan minuutin välein. Eli onneksi lähdettiin ajoissa, eikä odotettu vanhempien paikalle ehtimistä.

Synnärillä olin kuulemma kahdelle sormelle auki (montako senttiä sitten lienee). Mutta kalvot olivatkin vielä ehjät... jossain vain oli joku rako, josta vuosi lapsivettä. Supistuskäyrällä olin pitkään, tulivat kuuden-kahdeksan minuutin välein ja alkoivat olla kunnolla kipeitä. Pääsimme lepohuoneeseen, jossa sinnittelin max. puoli tuntia lämpöpussilla, ja sitten sanoin, että kipulääkettä tänne ja heti. Sain piikin, joka auttoi tunnin verran joten kuten. Supistuksia tuli kuitenkin viiden minuutin välein, joten nukuttua en saanut, supistusten välit horrostin kuitenkin. Toisen tunnin sinnittelin jotenkin, mutta sitten sanoin, etten kestä enää kipua. Pääsin synnytyssaliin ja tilasivat epiduraalin.

Epiduraalin tulo vähän kesti ja supistukset oli tosi tuskaisia, mutta sitten kun sen puudutuksen sai, se vei täysin kaiken kivun. Sain nukuttua ehkä tunnin-puolitoista. Sen jälkeen olin 5 senttiä auki. Kätilö puhkaisi kalvot, ja lapsvettä tuli aivan älyttömästi, sitä oli kai ollut runsaanlaisesti. Mutta se oli vihreää, mikä on siis nyt aiheuttanut ongelmia.

Kätilö lupasi, että jätetään epiduraali päälle ponnisusvaiheeseen (vaikkei sitä yleensä suositella), ja käski pyytämään, kun tarvitsee lisätä annosta. Horrostin taas tunnin verran, alkoi olla aamu, vähän yli seitsemän. Soitin, että nyt lisää epiduraalia. Kätilöopiskelija katsoi tilannetta ja sanoi, että tämä on kyllä hänen mielestään täysin auki. Oikea kätilö oli samaa mieltä. Epäselväksi jäi, vaikuttiko epiduraali enää ollenkaan siinä vaiheessa, mutta sitä eivät enää lisänneet. Lupasivat kuitenkin pudendaalipuudutuksen. Lääkäri sanoi, että on kyllä siinä ja siinä, pystyykö enää laittamaan, mutta sai laitettua.

En tiedä, auttoiko puudutus, vai oliko muuten vaan helpompi ponnistusvaihe tulossa (esikoisella se oli todella pitkä ja tuskainen). 7.40 aloin ponnistaa, mies sanoi, että ennen kahdeksaa syntyy. Sanoin että just joo. Kipu oli inhaa, mutta ei niin kamalaa kuin aiemmin. Eikä ponnistaminen vaatinut ollenkaan niin paljon voimaa kuin viimeksi. Pahinta oli se, että kun pää oli syntynyt ja alapää huusi hoosiannaa (kai hartiat juuri siinä pahimmassa kohdassa menossa, käsikin taisi tulla sieltä edellä), piti pysäyttää pitkäksi aikaa (ehkä minuutti pari, mutta tuntui kamalalta), että saivat imettyä niitä lapsivesiä keuhkoista. Tasan kahdeksalta sitten vauva syntyi.

Pieniä repeämiä tuli jonkin verran, kai siksi, kun se käsi tuli edeltä. Muuten ei pahoja, mutta yksi tosi inhassa paikassa virtsaputken suulla. Vessassa käynti ei kivaa.

Istukan kanssa oli ongelmia. Se ei meinannut tulla pois, verta sen sijaan tuli aika paljon, ja olo meni huteraksi. Vielä kun viimeinen ihminen tuli runnomaan mahaa, että nyt jos tällä ei lähde niin leikataan, niin silloin se vihdoin tuli ulos.

VAikka oli helpompi synnytys kuin viimeksi, niin ekan vuorokauden oli tosi hatara olo, ei meinannut millään pysyä jaloillaan. Verta vissiin meni niin runsaasti. Sen jälkeen ollut kyllä oikein hyvä, ja siksi kypsyttääkin tämä synnärillä muhiminenm kun haluaisi kotiin ja pihalle. Onneksi kätilöt vahtii vauvaa, niin pääsen kerran pari päivässä puoleksi tunniksi ulos kävelylle.

Olen ihan varma, että kohta tämä kone tilttaa ja viesti katoaa. Parempi lähettää nyt, vaikka vauva ihme kyllä nukkuu edelleen.

Sintti

 

Sanon tän vielä kerran; nykyinen elämäni on ihan p*rseestä.. En odottanut kummoisia vauva-arjelta ja mitään nautintoa tai sisältöä ei tästä elämääni irtoa. Olen tullut siihen tulokseen, ettö kaduttaa koko lapsi.

Tämä päiväni pähkinän kuoressa;
Heräsin aivan liian aikaisin (viiden aikaan), kun lapsi alkoi kitistä. Sitä ennen oli tietenkin herätty puolenyön ja kahden aikaan syömään. Kitinää on jatkunut on-off aamu viidestä lähtien. Vauva torkahtaa välillä hetkeksi jatkaakseen sitten itkemistä. Mieheni suuntasi aamulla tuplavuoroon eli aamu kuudeksi meni töihin ja takaisin tulee ilta kymmenen jälkeen, joka omalta osaltaan tekee päivästä vielä hankalamman, kun kaupassa pitäisi siis käydä jne. Saa olla viimeinen kerta, kun tekee tällaisen tuplavuoron aamu-ilta. Muut tuplavuorot on ookoo (esim.ilta-yö tai yö-aamu), kun silloin jää päivään tolkullisia tunteja, jolloin pääsisi tosiaan edes tuolla kaupassa käymään yksin ilman tuota rääkyjää..

Suihkussa käydessäni alkoi tietty itku, samoin tiskatessani. Siinä sitten shampoot päässä piti rynnätä suihkusta pois, kun itku ei loppunut itsekseen. Tiskit piti huuhdella huutava lapsi toisella käsivarrella. Tiskikonetta kun ei ole ja vauvan nukkuessa olin ehtinyt tiskata huuhtelua vaille valmiiksi ja kun tuo se huutaa kuitenkin, sama oli tehdä samaan aikaan jotain hyödyllistä.

Kahteen otteeseen tänään olen yrittänyt lähteä kauppaan, sillä jääkaappi on tyhjä. Ei jugurttia, ei mitään mistä tekisi ruokaa (lihaa tmv.), ei leivän päälle mitään, leipäkin kuivaa.. Mies eilen kävi kaupassa, mutta ei kuulemma osannut sieltä mitään oikein ostaa.. (AAAAARGH, toisinaan vihaan miestäni..) Itsekin kävin vauvan kanssa eilen illasta kaupassa, mutta ei siitä mitään tullut kun alkoi taas huuto. Ei ehditty hedelmähyllyjä pidemmälle ja kaikki tarpeellinen jäi ostamatta, jota olin ajatellut.

Kahteen otteeseen siis tänään olen tuon syöttänyt, vaihtanut kuiviin, pukenut, laittanut koppaan, kiikuttanut kopan hissittömän kerrostalomme kolmannesta kerroksesta alas. Raahannut vaunuosan kellaritasanteelta portaita ylös pihalle ja lähtenyt vieressämme olevaan kauppaan. Vauva on ollut hiljaa tuulikaappiin asti ja sitten alkanut taas huuto. Sitten vain kotiin takaisin; rääkyvä lapsi kerrostalon käytävään siksi väliksi, että saan raahattua vaunuosan takaisin portaita alas kellaritasanteelle ja kapuaminen kolmanteen kerrokseen, jossa huuto vain jatkuu.

Kolmatta kertaa en jaksa kauppaan enää edes yrittää. Eikä ole enää edes nälkä, ihan sama olla syömättä. Nyt sitten oon vaan itkenyt ja itkenyt. Vauva nukkuu ja herää itkemään ja nukkuu taas. Naama on itkemisestä sitäpaitsi niin turvonnut, että ei tässä enää kauppaan viitsisi lähteäkään vaikka pystyisi.

Inhoan nykyistä elämääni ja olen niiiiin kateellinen miehelleni, joka pääsee töihin irtautumaan tästä kaikesta.

-Danzee83 + Itiö 4vk-

 

Olisi niiin paljon asiaa, mutta pikaisesti nyt vaan Danzeelle voimia!!

Voitko pyytää jotain ystävää sukulaista tms vahtimaan vauvaa muutamaksi tunniksi että pääset itse hieman "irtautumaan" Kun vauvasi kerran syö pullosta niin syömisestäkään ei pitäisi tulla ongelmaa. Ja jos ketään läheistä ei ole jolta voi pyytää apua niin ainakinmeidän neuvolasta annettiin jonkun (en muista titteliä) ihmisen nimi ja yhteystiedot joka voi hoitaa vauvoja just tälläisissa tilanteissa.

Itselläkin oli eilen itkupäivä, vauva ei nukkunut ja rääkyi vähän väliä, ja itsekin itkeskelin sitten siihen asti kun mies tuli töistä. Nukkui kuitenkin yön kuin enkeli ja on ollut yhtä auringonpaistetta tämän päivän.

Käytiin vaunujen kanssa vajaa kolme tuntia ulkoilemassa. Tuo vaunujen raahaaminen on täälläkin hiukka haastavaa, kanna ensin runko-osa , sitten ratas-osa ja lopuksi vauva kopassa, ja sama käänteisessä järjestyksessä palatessa. Kolmanteen kerrokseen. Läpi putkiremontti työmiesten jotka eivät varmasti väistä. Huoh. Kasvaapahan kunto.

Onnea vielä kaikille synnyttäneille joita en ole vielä muistanut onnitella!

Voimia vauva-arkeen!

-S--+ pikku-neiti 2vkoa6pv

 

Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena. Kävin naistenklinikalla yliaikaisuustutkimuksessa ja päättivät että käynnistetään vasta maanantaina. Kohdunsuun tilanne oli täysin epäkypsä joten uskaltanen mennä huomenna pääsykokeisiin ilman että joudun jännittämään kesken kaiken alkavaa synnytystä.

Synnytyksen käynnistäminen tuntuu minusta ehkä pelottavammalta kuin se että synnytys olisi päässyt alkamaan spontaanisti milloin vain. Nyt ehdin varautua siihen jotenkin eri tavalla ja jännittää asiaa koko viikonlopun.

Vauvan kooksi lääkäri arveli nyt 3,9-4 kg minkä pitäisi olla minulle ok. Kuulostaa paljolta mutta minkäs teet, nyt ei paljon auta kuin luottaa asiantuntijoiden sanaan.

Onko Joonaella jo ehtinyt synnyttämään?

 

mä oon aina välillä lueskellu teidänkin kirjoituksia, oma rääkyjä on vielä toistaiseksi mahassa viel jonkun viikon kait. Voin vain kuvitella että parin kuukauden päästä itsellä voi olla tasan samat fiilikset kun sulla Danzee.. Ota heti tota baby bluesia kiinni niinkuin härkää sarvista. Mee Äimän (Äidit irti synnytysmasennuksesta) nettisivuille ja muihin vertaisverkkoihinbja puhu avoimesti neuvolassa asiasta, eli siitä että nyt ei tanssita ruusuilla, ainakaan tuoreilla. Kun asiat sano ääneen, niitä ei tarvi enää mielessä vatuloida. Mutta hali ja tsemppiä, ja tilaa pitsa ja jäätelöä, ei se muksu loputtomiin huuda.