V
vierailija
Vieras
Sanna Marin: Trumpin pelko vauhditti Suomen Nato-päätöstä
yle.fi
"Suomen entinen pääministeri Sanna Marin sanoo halunneensa Suomen puolustusliitto Naton jäseneksi osin siksi, että oli huolissaan Donald Trumpin mahdollisesta valtaannoususta.
– Ajattelin silloin, että yksi syy päätöksenteon tärkeyteen pääministeriaikanani oli ajatus siitä, mitä tapahtuisi jos molemmin puolin Atlanttia olisivat vallassa Vladimir Putinin ja Trumpin kaltaiset johtajat, Marin kuvaili sanoo.
Marin avasi ajatteluaan Lontoossa Brand Finance -konsulttiyrityksen tilaisuudessa torstaina."
Entinen pääministeri sanoi, että ei halunnut Suomen hakevan Nato-jäsenyyttä tilanteessa, jossa Trumpin ja Putinin tapaiset johtajat tekevät päätöksiä."
Trump, eli hänen presidentiksi pääsynsä pelko oli Suomen Natoon menon pääsyy. Ilman Donald Trumpia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Suomi tuskin olisi Natossa. Onneksi Suomi haki Natojäsenyyttä sillä Donald "Duce" Trump DDT on osoittautunut luultuakin paljon tuhoisammaksi koomikoksi.
Trumpin takia myös Ruotsi on siis Natossa, onhan Ruotsista kerrottu että Marin oli tärkein tekijä siihen että myös Ruotsi haki pikaisesti Natoon.
Sanna Marin: Trumpin pelko vauhditti Suomen Nato-päätöstä
Entinen pääministeri sulkee pois paluun päivän politiikkaan Suomessa.