Trumpin masinoimat mellakoivat kongressihuligaanit shamaani etunenässä: ”Donald Trump petti meidät”!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Heh he hee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun tuttavapiirissä on ollut aika niukasti trumpin kannattajia, mutta sitäkin uskollisempia aatteelleen.
Onneksi olkoon, enemmistö on fiksua porukkaa heistä
minulla on laaja tuttavapiiri ja en tiedä ainuttakaan joka kannattaisi Trumpia. 100 % heistä pitää häntä täyskahjona, narsistina, psykopaattina, valehtelijana, öykkärinä, niin kuin minäkin, loistavaa että kansa äänesti noin :)
 
75 miljoonaa äänesti Trumppia. Enemmän kuin vuoden 2016 vaaleissa.
75 milj hullua, onneksi vähemmistö


Demokraatti Joe Biden on Yhdysvaltain seuraava presidentti, Bidenin äänimäärä on historian suurin
Donald Trumpista tulee 28 vuoteen ensimmäinen istuva presidentti, jota ei valittu jatkokaudelle.

KOKO maailmaa yli neljän vuoden ajan hämmentänyt ja hämmästyttänyt Donald Trump on hävinnyt vaalin. Hänestä tuli 28 vuoteen ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, jota ei valittu jatkokaudelle.
 
Mikä se Trumpin kannattajien aate on sun mielestä?

Et kysynyt minulta, mutta:

Fasismi, tällä kertaa maustettuna Napoleonimaisella keikaroinnilla ja "pseudoironialla".

Varmaan sieltä löytyy vielä niitäkin harhaisia jotka oikeasti kuvittelevat että Trumpilaisuus ei ole fasismia ja että he puolustavat "isänmaataan".

En osaa varmuudella sanoa, mutta ei se kaikki oikeustolaisuutta ole. On sanottu, että trumppi ajattelee vain itseään. Kuinka tuo kuuluu mihinkään aatteeseen on enemmän kuin mitä minä tiedän.

Sitähän se fasismi on. Minä-minä-minä-ajattelua. Minä-minä-minä ensin. "America First".

Käytännössä jokaisella diktaattorilla on Luokka B:n persoonallisuushäiriö (narsistinen persoonallisuushäiriö, antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ts. psykopatia).

Esimerkkejähän riittää: Pol Pot, Adolf Hitler, Josif Stalin, Kim-perhe, Vladimir Putin, Mussolini, Napoleon, Fidel Castro, Lukashenko, Konstantinos Logothetopoulos, Saddam Hussein ym.

Näissä yhteiskunnissa valtio on olemassa vain johtajaa varten eikä johtaja valtiota varten. Trump oli viemässä Yhdysvaltoja kohti samaa helvettiä ennen kuin mies saatiin kammettua pois ruorista.
 
  • Tykkää
Reactions: Algoma

Yhteistyössä