Tukostaipumuksista

  • Viestiketjun aloittaja Minna
  • Ensimmäinen viesti
Karina
Heips

4% suomalaisista. Kuulostaa tosi isolta. Varsinkin, kun ei siitä hirveästi ole puhetta..

Mikäli sulla aloitetaan lääkitys, ei sitä piikittämistä varsinaisesti tarvii ainakaan pelätä. Olen piikkikammoinen. Järkyttävän piikkikammoinen. Itkeä tihutin muutaman ensimmäisen kerran. Tiettyjä asioita on vain pakko tehdä ja vaihtoehto ei miellyttänyt. Siihen tottuu ja se, että on lääkitys vaikuttaa myös korvienvälissä. Välillä tuntuu, että piikitän niin, että veri vaan roiskuu, mutta se on onneksi tosi harvoin... Sorry, olen tosi huono ottamaan muut huomioon...

Piikkien tukoaminen on muuten toinen asia. Miten muilla? Ottaako apteekki vastaan, vai kehottaako laittamaan roskikseen?
 
Elsa
Niin, noita tarkkoja prosentteja on kai tosiaan vaikea tietää, kun koko väestöä ei ikinä testata. Mutta lienevät Suomessa yleisiä, siis onhan jo prosentinkin esiintyvyys todella yleistä. Joka sadas vastaantulija...

Kävin tänään erikoislääkärissä vasta-aineiden ja tukostaipumuksen takia, kun eilen saatiin ultrasta syke näkyviin. Lääkäri määräsi hepariinin (Klexane) lisäksi vielä 50 mg disperiiniä per päivä. Yhteisvaikutus on kuulemma viimeisimpien tutkimusten mukaan sittekin paras. Varmasti riippuu tukostaipumuksesta. Minulla siis Lupus antikoagulantti.

Tohon pistämiseen tosiaan tottuu ja tärkeä tavoite lisää motivaatiota : )

Me ollaan saatu jätettyä piikkejä apteekkiin, sen jälkeen kun aluksi jätettiin lapsettomuusklinikalle. Hirveä määrähän niitä nopeasti kertyy...
 
KAisa
KÄvin tänää lääkärissä ja siellä näky vauvan alku ja myös syke!! kyllä oon mielissää. kerta sitä tukostaipumusta (kolmesta keskenmenosta huolimatta) ei ollu niin piikitystä ei alotetttu vaan sain hoidoksi yhden disperirin (50mg) päivässä sekä keltarauhashormoni lääkettä( lugesteron) kolme tabl päivässä. Jospa tästä olisi apua mulle! Muiden kokemuksia?? Hyvää joulua kaikille!!
 
Julietta
Onko siis mitään keinoa arvioida, kenellä voisi olla tukostaipumusta? Esim. verenpaine, hemoglobiini...?

Jos tietäisi kuuluvansa riskiryhmään, voisi alkaa nappailla asperiineja...
 
Malla
Kysympä nyt täältä, kun teillä tuntuu olevan tietoa, unohtui kysyä lääkärissä. Onkohan minulla tukostaipumusta, kun pohkeisiini on ilmaantunut nyt muutaimia pieniä mustelmia, ja en ole mielestäni satuttanut jalkojani mininkään. Pitkän päivän jälkeen jalkoja myös särkee, mutta se menee ohi eikä mitään kovaa pohjekipua ole ollut. Nyt on menossa rv 12. Olen kyllä ennen raskauttakin huomannut joskus epämääräisiä mustelmia, ja olen ajatellut sen johtuvan siitä että minulla on verisuonet todella pinassa (keskosuuden takia). Myös suonikohjut ovat alkaneet ilmoitella tulostaan, vaikka painoa ei olekaan vielä tullut lisää. Kiitos jos viitsitte valaista asiaa.
 
kukka
Mulla ei ainakaan ollut mitään merkkejä tukostaipumuksesta, eli verenpaine ja hemoglobiini normaaleja.

Malla: Mulla mustelmia tulee nyt herkemmin kun on verenohennuslääkitys ja sillon kun en ollut raskaana niin aina kun olin ollut nauttimassa alkoholia niin seuraavana aamuna jalat oli täynnä mustelmia, vaikka en ollut kolhinut itseäni. Alkoholi myös ohentaa verta, joten luulen että mustelmilla ei ole tekemistä tukostaipumuksen kanssa.
Jos sulle tulee kipu tai turvotusta johonkin tiettyyn kohtaan jalkaan, eikä parane niin sillon voi olla kyllä laskimotukos, mutta ei sekään aina tarkoita, että on tukostaipumus vaikka tulisi veritulppa.
 
opti
Minäkin saan helposti mustelmia ja kysyinkin lääkäriltä, onko yhteyttä tukostaipumukseen. Ei ole. Mustelmat tulevat pintaverenkierron suoniin, tukostaipumus vaikuttaa laskimoihin, jotka ovat ""syvällä"". Mutta toinen kysymys: voiko tukostaipumuksen voimakkuutta tai tukoksen mahdollisuutta jotenkin ennakoida siitä arvosta, joka tutkimuksissa saadaan selville. Eli SPR:n paketissahan arvioidaan Proteiini S:n aktiivisuutta, jossa raja-arvot ovat 57-103. Jos siis oma arvo on jotain 60, niin tarkoittaako se että on ""pienempi"" taipumus... Mitä arvoja teillä muilla on?

Isoäitini sai tukoksia jalkoihin jo alle 40. Huolettaa, kun itsellä tämä taipumus on, yksi myöhäinen keskenmeno ja nyt ei lääkitystä. Pistämistä en pelkää, mutta turhaakaan ei viitsisi lääkitä itseään. No, lääkäri on rv 8, nyt rv 7 menossa. Jospa se lapsonen elelisi tuohon 8 viikolle, jos ei ole tuulimuna tai kohdunulkoinen.

Muuten hyvä linkki APC-resistenssistä: (löytyy myös googlettamalla ""synnynnäinen trombofilia"", 4. linkki ylhäältäpäin.

http://www.anticoagulation-and-more.org/fin/fin_erkrank_throm3.htm

 
Karina
Heips

Mulla eivät huolineet piikejä apteekkiin, sanoivat, että piikit vinoon (mä laitan poikki) ja kaatopaikkajätteeseen. Nää vaihtelevat käytännöt on sitten .... Apteekkiin olisin vienyt, oli tosiaan jo purkki mukana ja kaikki, eivät huolineet.
 
kukka
Mun mielestä on ihan normaaleja pistoksen aiheuttamia reaktioita noi patit, joita tulee joillekkin vaan helpommin. Saattaa olla kipeitä ja kestää myös aika kauan et häipyy.
 
Karina
Juu tosiaan. Mulle tuli/tulee sellaisia pingispallon kokoisia patteja mahaan pistopaikkoihin. Lääkäri sanoi, että ihan normaaleja olivat ja tosiaan mulla sinnikkäin patti kesti 2 kk ennen kuin parani. Nyt pistelen vaihtelun / huvin ja urheilun vuoksi sisäreiteen (ihanaa pehmeää nahkaa). Tulee niitä patteja muuten sinnekin. Pattipaikkaan ei muuten sitten kannata piikittää, koska niistä kohden lääke ei imeydy ollenkaan niin hyvin.

Ne mustelmat on kanssa mainitsemisen arvoisia.. En ole moisia ennen nähnyt. Tosin ei mulle ollut juuri koskaan ennen tullut mustelmia, haavat umpeutui ennen kuin ehti sanoa koira ja en koskaan joutunut pelkäämään, että kuukautisten aikana side olisi pettänyt..

Toki en ole pattiekspertti, enkä ole ikinä nähnyt pinnallista veritulppaa... Mutta olen itseäni piikittänyt kaksi vuotta.
 
miuku
Kertokaas mulle mikä voi viitata tuohon tukokseen esim. vasemmassa pohkeessa? Särkee pirusti ja on turvonnut ja kosketusarka eikä kärsi kävellä, yöllä meni aivan kivikovaksi ja jumiin eikä edes hierominen laukaissut jännitystä. Huomenna menossa lääkäriin.
 
kukka
Mulla ei ole ollut alaraajassa tukosta, joten en osaa sanoa miltä tuntuu. Mulla kyllä tuli viime raskaudessa juuri yöllä TOSI kipeä suonenveto ja silloin pohje meni ihan kivikovaksi ja pohje oli monta päivää tosi kipeä ja myös kosketusarka.
 
Karina
Heips

Mulla oli vasemmassa jalassa tukos. Turposi melkein tuplaksi, oli pakko pitää ylhäällä, särki ihan hitosti, ihan jumissa, kova ja tuntui ihan siltä, ettei veri kulkenut.

Toivottavasti lääkärissä kaikki ok.
 
J.L.
Hei,

ystävälläni on todettu erään sairauden vuoksi suurentunut riski veritulppiin raskauden aikana ja keskenmenoihin. Kun hän tulee raskaaksi, hän joutuu aloittamaan pistoshoidon. Toivottavasti vahvistatte toivomukseni, että pistoshoito toimii? Eli pistosten avulla niitä veritulppia ei tosiaankaan tule ja keskenmenoriski ei ole sen suurempi kuin muillakaan? En viitsi ystävältäni asiasta tivata, on aika arka asia...
 
Karina
Hei.

Kysyin tuota lääkäriltä. Näillä pistoshoidoilla pienennetään todennäköisyyttä saada veritulppa, mutta käsittääkseni riski on kuitenkin olemassa ja sitä ei pystytä täysin poistamaan. Suomeksi siis, lääkehoito tosiaan toimii, mutta näiden asioiden kanssa ei saa takuita. Marevan toimii ohennuksena piikkihoitoja paremmin, mutta tosiaan aiheuttaa sikiövauriota. Hitsi, kun en painanut mieleeni prosentteja..

En tiedä tautia, mutta jos ymmärsin oikein, hän ei tarvitse lääkitystä normaalitilassa, vaan vasta raskautuessaan? Se on nimittäin hieno juttu.

Anteeksi, keskenmenon riskistä en osaa sanoa. Eikä tämä varmaankaan ollut sellainen vastaus, mitä toivoit. Toivottavasti kaikki kuitenkin menee hyvin.
 
Gala
Heippa!
Oletteko ottaneet tai koittaneet ottaa vauvavakuutusta? Onko hyytymishäiriö ollut mitenkään esteenä tässä asiassa?
Itselläni on F V Leiden, mutta heterotsygoottina, eli ei niin vakava kuin homotsyg. Raskauden loppuvaiheessa ja lapsivuodeaikana minun täytyy käyttää pistolääkitystä. Muuten ainakin näillä näkymin voin olla rauhassa jatkuvalta lääkitykseltä. Kiinnostaisi muiden kommentit vakuutuksen ottamisesta, onko edes turha haaveilla?
 
vierailija
Kiinnostava aihe! Samat kysymykset kuin edellisellä, lisäksi kysyisin, mitä kautta olette testiin hakeutuneet?

Itsellä takana yksi kkm rv 9+0. Ikää jo 40 ja esikoinen toiveissa. Jos jotain olisi tehtävissä raskauden onnistuneen sujumisen suhteen, haluaisin tehdä sen nyt heti, enkä alkaa selvittää asiaa mahdollisen kolmannen keskenmenon jälkeen.
 

Yhteistyössä