Tuleva synnytys jännittää...

[synnytys lähestyy]

Heips !
Täällä kirjoittelee esikoista odottavan nainen. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin reilu 2kk ja jännitys alkaa hiipimään. Vauvasta on ilmeisesti isohko tulossa. Rv 29+6 mitattu SF oli 29cm eli hieman yläkäyrän alapuolella. Kyselin neuvolasta mahdollisuutta päästä painoarvioon mutta ei ole kuulemma mahdollista ellei rv 36 lääkärineuvolassa käsikopelolla katsottuna vauva vaikuta jättiläiseltä. Itse olen ollut hyvin pieni kun synnyin, johtuen varmaan äitini järkyttävästä stressin määrästä ja tupakoinnista odotusaikana. Mieheni taasen oli iso ja yliaikainen 2vk, yli 4.5kg ja 55cm. Siksi pelottaa että joudun jonkun jättivauvan alakautta puskemaan. Ei olisi kivaa jos koko alapää repeää ison vauvan takia.

Haaveena olisi synnyttää suht luonnollisesti ilman mitään vahvoja kipulääkkeitä tai puudutteita. Niistä haluaisinkin kokemuksia. Tarkoituksena olisi siis pärjätä kotona mahdollisimman pitkään. Olen ostanut TENS-laitteen ja sitä ajattelin kokeilla. Myös kauratyyny, jumppapallo ja suihku ovat avautumisvaiheen kivunlievitys vaihtoehtoja. Kysymys: Saako kotona ottaa kipulääkkeitä esim panadol kun synnytys alkaa supisteluilla vai pitääkö heti lähteä sairaalaan jos tuntuu että tarvitsee kemiallista lääkitystä ?
Tosiaan kotona ajattelin pysyä niin pitkään kuin pärjään jotta ei tule kiusaista ottaa liikaa kipulääkkeitä ja muutenkin sairaalat ovat ahdistavia joten uskon että synnytys etenee kivemmin kotona.
Sitten sairaalassa ajattelin kokeilla ammetta, aquarakkuloita ja mahdollisesti niitä kohdunkaulapuudutteita jos en meinaa kestää. Onko niistä kellään kokemusta ? Myös ilokaasua voisin kokeilla. Epiduraali- ja spinaalipuudutus ovat mörköjä minulle. Pelkään että joudun sellaisen ottamaan... En siis haluaisi synnyttää puoli-istuvassa asennossa vaan kyykyssä eikä se kuulemma ole mahdollista jos ottaa vahvoja puudutteita.

Olisiko kellään kokemuksia siitä kuinka on pärjännyt synnytyksessä vähillä lääkkeillä ? Mieheni myös haluaisi kuulla miesten kokemuksia synnytyksestä, kuinka miehet ovat tukeneet teitä ja miten he ovat kokeneet synnytyksen.

Olisin kiitollinen kaikista asiallisista vastauksista

 

[3kertaakoettu]

mulla on kokemusta sekä lääkkeettömästä synnytyksestä (laitettiin vain rakkulat, muuta ei kerenny ja oli kyllä ihan kauheeta ja lapsi oli 4,6kg esikoinen). paljon oli osuutta varmaan kätilössäkin kun jätti meidän yksin vaikka oliin aika paniikissa kipujen kanssa. toka meni samalla lailla ilman kipulääkettä, myös nopea avautuminen muttaonneksi sain olla melkein loppuun asti suihkussa ja se lievitti kipuja tosi hyvin. viimenen synnytys kesti vain kolmisen tuntiaja silloin halusin spinaalin ja voi autuus kun oli kivuton synnytys.otin ilokaasua alussa ja auttoi hyvin ja spinaalin laitto ei tuntunut yhtään! Vei kivut pois tunniksi ja sitten saikin jo ponnistaa.

 

[synnytys lähestyy]

mulla on kokemusta sekä lääkkeettömästä synnytyksestä (laitettiin vain rakkulat, muuta ei kerenny ja oli kyllä ihan kauheeta ja lapsi oli 4,6kg esikoinen). paljon oli osuutta varmaan kätilössäkin kun jätti meidän yksin vaikka oliin aika paniikissa kipujen kanssa. toka meni samalla lailla ilman kipulääkettä, myös nopea avautuminen muttaonneksi sain olla melkein loppuun asti suihkussa ja se lievitti kipuja tosi hyvin. viimenen synnytys kesti vain kolmisen tuntiaja silloin halusin spinaalin ja voi autuus kun oli kivuton synnytys.otin ilokaasua alussa ja auttoi hyvin ja spinaalin laitto ei tuntunut yhtään! Vei kivut pois tunniksi ja sitten saikin jo ponnistaa.

Saako kysyä kuinka pahasti sun alapäälle kävi tuon esikoisen jälkeen ? :0 Järjettömän kokoinen ! Kuinka se edes mahtui ulos ?

Olen sellaista kuullut ja lukenut että puoli-istuva ponnistusasento lisää repeämän riskiä ja siksi en haluaisi siinä asennossa synnyttää. Voiko tuon spinaalin kanssa ponnistaa jakkaralla tai kyykyssä ?

 

[äet]

Ymmärrän kyllä, että jännittää, mutta ei ehkä kannata liikaa suunnitella ja miettiä sitä synnytystä etukäteen. Sitä kun ei koskaan voi tietää, miten se sitten oikeasti menee. Vauvahan voi pysyä mahassa pitkäänkin ja voit joutua esim. käynnistykseen. Silloinhan pitkään kotona oleminen ei onnistu.
Miksi et halua spinaalia tai epiduraalia? Ja olethan ottanut huomioon, että välttämättä amme ei ole sairaalassa edes käytettävissä?
Niin ja itse synnytin puoli-istuvassa asennossa 3,8 kiloisen vauvan, enkä saanut yhtään minkäänlaista repeämää. Kätilö sanoi, että pientä nirhaumaa näkyy, että vessassa käydessä voi kirvellä jonkin aikaa, mutta kertaakaan ei kirvellyt. Minusta se puoli-istuva asento oli oikein mukava synnyttää.

 

["jjjjj"]

Älä suunnittele liikaa mitään, ja koita pitää positiivinen mielentila. Siinä omat neuvot.

Mulle povattiin 4d-ultrassa 4,5 kilosta vauvelia, mutta syntyi rv 39+4 ja oli vain 3,4 kilonen Ei ne arviot aina pidä edes mitenkään paikkaansa.... Itse olin kotona pitkään, panadolin ja kuuman suihkun voimin. Sairaalaan mennessä 8 senttiä auki Loppu selvittiin jotenkuten ilokaasun voimin. Kuvittelin aina että haluan synnyttää esim. jakkaralla, mutta loppujen lopuksi olin niin poikki että en olisi voinut kuvitellakkaan muuta asentoa kuin se puoli-istuva! Vaikka mulla synnytys kesti vain. 9 h, ponnistusvaihe tosin 50 minuuttia. Tuli pieni 2-asteen repeämä, mutta ne joka tapauksessa on melko yleisiä ensisynnyttäjällä, oli asento mikä tahansa. Ei tuosta nyt hirveesti edes haittaa ollut, ei kirvellyt esim. pissatessa. Viikkoon en pystynyt istumaan mutta sitten se jo parani hyvää vauhtia. Ja synnytyksen jälkeen saa kuitenkin ottaa jo esim. buranaa.

 

[mulla]

Esikoinen syntyi nätisti ja nopeasti alakautta. 4kg ja päänympärys kiitettävät 38cm. Pienin vaurioin, jotka parani hyvin. Hyvä kokemus. Ponnistusvaihekin vartin. Mies oli jalkopäässä katsomassa syntymää. Kokemuksena kuulemma hieno. Lähensi meitä entisestään.

 

[Vauva tulossa]

Minulla laskettuun aikaan 3 vkoa. Synnytystä ei kannata hirveästi etukäteen suunnitella, enemmän kannattaisi keskittyä miettimään miten saa itsensä parhaiten rentoutettua ja muistaa hengittää supistusten aikaan. Aina voi sattua kaikenlaista, voihan olla että tuleekin lapsivedet tai muun syyn takia joutuu heti lähteä sairaalaan. Tai että synnytys ei etenekään ja joutuu sektioon.

Siksi en ajattele liikaa synnytystä, 9 kk:n odotuksen jälkeen se yksi päivä on vain jäävuoren huippu ja nopeasti ohi, ja kun vauva sylissä niin kaikki unohtuu aika pian. Olen keskittynyt lähinnä kotiaskareisiin, ja siihen että syön hyvin jotta jaksan sitten synnyttää.

Synnytysasento ym. varmasti tulevat sitten luonnostaan, joten niidenkään suunnittelua en ole harrastanut. Kehotan sinuakin keskittymään enemmän itseesi ja olotilaasi, syömään hyvin ja pitämään itsesi voimissa. Vauvan tarvikkeitakin voi laitella valmiiksi ja hankkia. Kaikki suunnitelmat ja odotukset synnytystä kohtaan vaan lisäävät suorituspaineita ja vaikeuttavat rentoutumista.

Ennen kaikkea synnytys on henkinen kokemus - ei siihen oikein voi varautua, hetkeen on heittäydyttävä eikä saa pelätä turvautumista muihin ihmisiin sekä puolisoon.

 

[Vie ras]

Monelta olet saanut neuvon, ettei synnytystä kannata suunnitella. Olen toista mieltä. Kuitenkin kannattaa muistaa, ettei se välttämättä mene suunnitelman mukaan. Itse otin toisen lapsen syntymän kohdalla paljon asoista selvää (puudutteist ym.) Kätilöt eivät aina tiedä parhaiten, kokemusta on. Itselläni oli käytössä tens jonka avulla kipuja kesti pitkään kotona. Myös 1g panadolia on sallittua ja suotavaa ottaa kotona. Tenssin lisäksi otin ilokaasua joka toimi kohdallani hyvin. Epiduraalia ja spinaalia halusin välttää kun luin, että lisää välilihanleikkauksen ja komplikaatioiden riskiä.

Itselläni suunnitelma ei mennyt täysin niin kuin olin suunnitellut. En saanut ponnistaa jakkaralla koska tunsin oloni paremmaksi sängyllä. Ponnistin kyljeltään joka oli mielestäni erittäin "mukavaa".

Suosittelen tutustumaan

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=3

 

["Jeba"]

Mie oon kans samaa mieltä että ei kannata etukäteen suunnitella kun ei se välttämättä kuitenkaa mene niinkuin Strömsössä Se menee juuri omalla painollaan ja luonto ja sun kroppa osaa hoitaa hommansa.

Itsellä kaksi lasta, ensimmäisen synnytys kesti 14h, ilokaasu oksetti ja epiduraali ei toiminut, väliliha jouduttiin leikkaamaan.

Toinen synnytys kesti 4h, se tosin alkoi käynnistämällä kalvojen puhkaisulla, koska oli jo 10pvää yli lasketun ajan. En ehtinyt saada mitään puudutteita, eikä se kyllä ollutkaan niin kivuliasta kuin esikoista tehtäessä, välilihaakaan ei tarttenut leikata ja kaikki meni oikein hyvin.

 

[Irski]

monestihan sitä sanotaa, että isompi vauva etenee nopeammin siellä synnytyskanavassa, kun se tavallaan omalla painollaan tulee, en tiiä sitte onko jotaki legendaa vaan. mutta tuolla mä itteäni lohduttelen, koska odotan toista, josta on nyt kanssa povattu isoa :O

eka vauva painoi 3490g ja otettiin imukupilla loppujenlopuksi, kun sydänäänet heikkeni ja ponnistusvaihe venyi ja venyi. ei tullut repeämiä silti, vaikka imukuppisynnytyksissä niitä tulee helpommin? (episiotomia tosin leikattiin kaksinverroin pitemmäksi kuin normisti, koska imukuppi irtos ekalla yrittämällä ) mutta äkkiä siitäkin paranee! parin viikon päästä pitäs tosiaan lähteä taas repimään isseään, saa nähä miten ämmän käy!

 

[Irski]

ja tuosta etukäteen suunnittelusta kanssa, että itsellä oli kans mielessä lääkkeetön synnytys, mutta kyllä mieli muuttui supistusten alkaessa!! en olis uskonut, että voi niin äkkiä tulla niin hirveän kipeäksi! ja supparit tuntu oikeastaan alaselässä vaan, niinku joku olis isoilla nyrkeillä painanut mua eteenpäin. sitä ei koskaan tiiä, millanen kipukynnys on itsellä, joku kestää enemmän joku vähemmän. joku taas ei oo ollenkaan niin kipeä ku toinen. paras neuvo on ehkä se, ettei saa alkaa pelätä sitä kipua, koska se synnytyskipu on maailman ainoa kipu, jossa on tavallaan järkeä, eikä se tee pahaa elimistölle. pitää tietoisesti olla jännittämättä vastaan kun tulee supistus, koska elimistön normi reaktiohan kipua vastaan on siis mennä tyyliin kippuraan ja vastustaa sitä. silloin sattuu vaan enemmän. ja ajatella sillai, että jokanen supistus, minkä on kestänyt, niin yksikään niistä ei tuu enää takasi ja aina vaan on enemmän ja enemmän voiton puolella (itsehän kuitenkin sitten makaan kohta laitoksella alapää epiduraalin puuduttamana, juuri niinkuin Jumala on sen tarkoittanutkin )

 

[no joo]

en ole suunnitellut synnytyksiä vaan antanut synnytyksen viedä minua. ja olen kätilöä kuunnellut ja toiminut ohjeiden mukaan ponnistus vaiheessa. olen rentouttanut itseni supistuste aikana ja ollut hiljaa, muu maailma on silloin jossain kaukana...
mies on kätevästi poistunut lopputilantesta pyörtymällä.

 

[synnytys]

Kyllä sitä voi paikat revetä pienemmänkin vauvan syntyessä. Mulla näin ja vauva painoi 3,5kg. Ei synnytystä voi suunnitella joten parempi antaa asioiden mennä omalla painollaan. Panadol ei juurikaan auta supistuskipuihin. Valitsin vahvemman lääkkeen sairaalaan päästyäni.

 

[monen äiti]

Luonto hoitaa monta asiaa ihan itse. Muistan miettineeni paljon synnytystä esikoista odottaessani. Kun tyyppi viipyi mahassa kolme päivää yli lasketun ajan, mun synnytysintoni kasvoi joka päivä, että sitten kun pääsin tosi toimiin, iloitsin jo ihan siitäkin. En ollut etukäteen ajatellut mitään synnytysasennosta, mutta kun kunnon supistukset yllättivät sairaalassa, altaassa, ajattelin, että kunhan pääsen maate ja KYLJELLEEN, en liikahdakaan. Synnytin siis kyljelläni ja mies piti ylempää jalkaa ylhäällä, pois tieltä. Lapsi oli iso: 4450g ja 56cm. Kiitos erittäin taitavan kätilön, sain muistoksi vain pari tikkiä, ei epparia. Olen miettinyt oliko ammeilulla (n.30min.) osuutta asiaan, iho oli lämmin ja pehmeä. Siis vesien menosta makaamaan ja lapsi syntyi tunnissa. Olen synnyttänyt pienimmät vauvani puoli istuvassa asennossa, mutta isommat kyljellään ja asento on tullut valittua ihan oman mielen mukaan. Sen on vain jotenkin tiennyt. Viimeisimmän ponnistuksen jouduin aloittamaan istuen, mutta sanoin sitten, että on pakko päästä kyljelleen ja avotarjontainen vauvamme pääsi näin ripeämmin maailmaan. Mies on ehtinyt aina mukaan ja hänen tehtävänsä on ollut lukea ääneen, se rauhoittaa mua, kun joku lukee hyvää kirjaa tasaisella äänellä, tuntu miltä tuntu. Ponnistusvaiheessa hän on pitänyt jalkaa ylhäällä ja sanallisesti tsempannut. Mä en yleensä halua., että muhun koskee kukaan, kun synnytän enkä halua liikkua sitten, kun "oikeat" supistukset alkavat, mutta silloin on kyse enää noin tunnista. Kysy myös äitisi kokemuksista, sillä omani ainakin ovat hyvin samanlaiset kuin oman äitini. Ja muista, että MIKÄÄN ei voi voitta sitä riemua, kun lapsi on sylissä. Rauhallista odotusta teille molemmille, sujuvaa synnytystä ja onnellista elämää lapsen kanssa!

 

[synnytys lähestyy]

Me jouduttiinäsken käymään näytillä kun alko taas tulemaan supistuksia. Mua siis on tosi pitkään supistellut... Kohdunkaulaa 2cm jäljellä eikä vauva ole edes pää alaspäin.

Mua itseäni helpottaa kun voin pohtia synnytystä ja suunnitella sitä.

Juuri sen takia haluan ammeeseen koska se pehmentää ja lämmittää lihaksia, juurikin sitä välilihaa.

Ei meille nyt vissiin olekaan jättivauvaa tulossa kun äaken sairaalassa painoarvio oli 1600g

 

[synnytys lähestyy]

Luonto hoitaa monta asiaa ihan itse. Muistan miettineeni paljon synnytystä esikoista odottaessani. Kun tyyppi viipyi mahassa kolme päivää yli lasketun ajan, mun synnytysintoni kasvoi joka päivä, että sitten kun pääsin tosi toimiin, iloitsin jo ihan siitäkin. En ollut etukäteen ajatellut mitään synnytysasennosta, mutta kun kunnon supistukset yllättivät sairaalassa, altaassa, ajattelin, että kunhan pääsen maate ja KYLJELLEEN, en liikahdakaan. Synnytin siis kyljelläni ja mies piti ylempää jalkaa ylhäällä, pois tieltä. Lapsi oli iso: 4450g ja 56cm. Kiitos erittäin taitavan kätilön, sain muistoksi vain pari tikkiä, ei epparia. Olen miettinyt oliko ammeilulla (n.30min.) osuutta asiaan, iho oli lämmin ja pehmeä. Siis vesien menosta makaamaan ja lapsi syntyi tunnissa. Olen synnyttänyt pienimmät vauvani puoli istuvassa asennossa, mutta isommat kyljellään ja asento on tullut valittua ihan oman mielen mukaan. Sen on vain jotenkin tiennyt. Viimeisimmän ponnistuksen jouduin aloittamaan istuen, mutta sanoin sitten, että on pakko päästä kyljelleen ja avotarjontainen vauvamme pääsi näin ripeämmin maailmaan. Mies on ehtinyt aina mukaan ja hänen tehtävänsä on ollut lukea ääneen, se rauhoittaa mua, kun joku lukee hyvää kirjaa tasaisella äänellä, tuntu miltä tuntu. Ponnistusvaiheessa hän on pitänyt jalkaa ylhäällä ja sanallisesti tsempannut. Mä en yleensä halua., että muhun koskee kukaan, kun synnytän enkä halua liikkua sitten, kun "oikeat" supistukset alkavat, mutta silloin on kyse enää noin tunnista. Kysy myös äitisi kokemuksista, sillä omani ainakin ovat hyvin samanlaiset kuin oman äitini. Ja muista, että MIKÄÄN ei voi voitta sitä riemua, kun lapsi on sylissä. Rauhallista odotusta teille molemmille, sujuvaa synnytystä ja onnellista elämää lapsen kanssa!

Mjoo kysympä äitini kokemuksia ;D Todella ennhalua synnyttää yhtä kauheasti kuin hän
Esikoinen: yliaikainen 2vk, käynnistetty, pärjäsi kuulemma hyvin kauratyynyllä ja ilokaasulla. Ponnistusvaiheessa häntäluu murtui :X
Keskimmäinen eli minä: lähti sairaalaan aavistuksen liian myöhään ja synnyin 10min siitä kun äiti pääsi sairaalaan. Luomuna siis meni.
Kuopus: Vedet meni jo aamulla, syntyi seuraavana aamuyönä, pelkällä kauratyynyllä.
Mitään repeämiä kenenkään kohdalla ollut kun kaikki ollaan oltu alle 3kg

 

[viera.s]

Minulla oli olosuhteiden pakosta "vähälääkkeinen" synnytys, eli epiduraalia tai spinaalia en voinut lääketieteellisistä syistä saada. Tosin kammosin niitä muutenkin, mutta kivut olivat käynnistetyssä synnytyksessä niin kovat, että olisin varmaan kuitenkin ottanut, jos olisi ollut mahdollista.

Muista kivunlievityskeinoista ammetta ei ollut saatavilla, eihän sitä tosiaan läheskään joka synnytyssalissa ole. Suihkuun pääsin, se auttoi jonkun verran, mutta kamala vaihe oli se kun sieltä piti könytä takaisin synnytyssaliin eikä supistuksissa ollut sen vertaa taukoa, että niiden välissä olisi ehtinut. Aqua-rakkulat vain sattui, eivät lievittäneet kipuja lainkaan, tosin auttavat kuulemma paremmin selkäpuolen kipuihin, joita minulla ei ollutkaan. Ilokaasu ei myöskään auttanut kipuihin ollenkaan, pisti vaan pään sekaisin. Kauratyynyn lämmittely on lähinnä jotain puuhaa isälle. Kohdunkaulan puudute taas oli todella hyvä, valitettavasti vaan lyhytkestoinen helpotus kipuihin. Ehkä jossain paikassa se voidaan uusia, mutta minulle laitettiin niin myöhään että vaikutuksen lakattua alkoikin olla ponnistamisen aika.

Luonnollisesti käynnistyvä ja etenevä synnytys on yleensä kivuiltaan siedettävämpi. Minulla synnytys käynnistettiin kalvot puhkaisemalla ja aluksi kivut olivat aivan hallinnassa, eivät estäneet liikkumista jne. Mutta heti kun hommaa alettiin vauhdittamaan oksitosiinilla (jälkikäteen ajatellen mielestäni aivan turhaan, vauvan puolesta ei ollut kiirettä ja synnytys muutoinkin käynnistynyt), kivut menivät aivan toisiin sfääreihin eikä kivuttomia hetkiä ollut. Joten neuvoisin kieltäytymään oksitosiinista, ellei vauvan voinnin takia ole tarvetta synnytystä vauhdittaa.

 

[hmmmm]

Mjoo kysympä äitini kokemuksia ;D Todella ennhalua synnyttää yhtä kauheasti kuin hän
Esikoinen: yliaikainen 2vk, käynnistetty, pärjäsi kuulemma hyvin kauratyynyllä ja ilokaasulla. Ponnistusvaiheessa häntäluu murtui :X
Keskimmäinen eli minä: lähti sairaalaan aavistuksen liian myöhään ja synnyin 10min siitä kun äiti pääsi sairaalaan. Luomuna siis meni.
Kuopus: Vedet meni jo aamulla, syntyi seuraavana aamuyönä, pelkällä kauratyynyllä.
Mitään repeämiä kenenkään kohdalla ollut kun kaikki ollaan oltu alle 3kg

No eihän noi nyt ihan hirveiltä kuulosta Mutta tuossa sen ehkä näkee, ettei sitä omaa synnytystä oikein voi suunnitella. Se menee omalla painollaan pitkälti.... tai voihan sitä suunnitella, mutta monesti synnytys ei mene niin miten etukäteen sen suunnittelee.

 

["hmmmmm"]

Joten neuvoisin kieltäytymään oksitosiinista, ellei vauvan voinnin takia ole tarvetta synnytystä vauhdittaa.

Ei ihan näinkään kannata yleistää. Itse sain oksitosiinin käytännössä liian myöhään, ja jouduin siksi tekemään tuplatyön. Oksitosiinin saatuani taivas aukeni, supistuksiin sain voimaa ja synnytys eteni vauhdilla viime metrit. Vauvalla ei ollut missään kohtaa mitään hätää. Kätilö sanoikin että panttas oksitosiinia liian pitkään luonnollisen synnytyksen toivossa....

TILANTEEN mukaan, todellakin on paras neuvo.

 

[Mariska*]

Kannattaa miettiä asiaa etukäteen, mutta ei suunnitella liikaa

Mulla esikoisen synnytys oli pitkä ja kroppa oli väsynyt kun supisteli monta vuorokautta etukäteen. Sain epiduraalia kahteen kertaan ja nukuin useamman tunnin salissa. Puudutuksesta huolimatta synnytin jakkaralla. Vauvalla oli aika iso pää 37,5 ja ponnistus kesti yli tunnin, mutta sain vain ihan pikku repeämän ja pari tikkiä.

Toka syntyi käynnistettynä nopeasti ilokaasun voimin ja puoli-istuvaltaan sängyssä. Ei tikeille tarvetta. Molemmat synnytykset erilaisia ja hyvin meni, kätilöt oli osaavia ja mukavia.

Molemmilla kerroilla kätilöt on kovasti kannustaneet istumaan jumppapallolla, seisomaan ym pois sängystä, että synnytys pääsee hyvin etenemään. Puudutus ei tarkoita et pitäis vaan sängyssä maata, niitä piuhoja vaan joutuu sietämään mukana. Mulla oli ainakin antibioottitippa ja se anturi vauvan päässä toisellakin kerralla.

 

[AivanSama]

Heips !
Täällä kirjoittelee esikoista odottavan nainen. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin reilu 2kk ja jännitys alkaa hiipimään. Vauvasta on ilmeisesti isohko tulossa. Rv 29+6 mitattu SF oli 29cm eli hieman yläkäyrän alapuolella. Kyselin neuvolasta mahdollisuutta päästä painoarvioon mutta ei ole kuulemma mahdollista ellei rv 36 lääkärineuvolassa käsikopelolla katsottuna vauva vaikuta jättiläiseltä. Itse olen ollut hyvin pieni kun synnyin, johtuen varmaan äitini järkyttävästä stressin määrästä ja tupakoinnista odotusaikana. Mieheni taasen oli iso ja yliaikainen 2vk, yli 4.5kg ja 55cm. Siksi pelottaa että joudun jonkun jättivauvan alakautta puskemaan. Ei olisi kivaa jos koko alapää repeää ison vauvan takia.

Haaveena olisi synnyttää suht luonnollisesti ilman mitään vahvoja kipulääkkeitä tai puudutteita. Niistä haluaisinkin kokemuksia. Tarkoituksena olisi siis pärjätä kotona mahdollisimman pitkään. Olen ostanut TENS-laitteen ja sitä ajattelin kokeilla. Myös kauratyyny, jumppapallo ja suihku ovat avautumisvaiheen kivunlievitys vaihtoehtoja. Kysymys: Saako kotona ottaa kipulääkkeitä esim panadol kun synnytys alkaa supisteluilla vai pitääkö heti lähteä sairaalaan jos tuntuu että tarvitsee kemiallista lääkitystä ?
Tosiaan kotona ajattelin pysyä niin pitkään kuin pärjään jotta ei tule kiusaista ottaa liikaa kipulääkkeitä ja muutenkin sairaalat ovat ahdistavia joten uskon että synnytys etenee kivemmin kotona.
Sitten sairaalassa ajattelin kokeilla ammetta, aquarakkuloita ja mahdollisesti niitä kohdunkaulapuudutteita jos en meinaa kestää. Onko niistä kellään kokemusta ? Myös ilokaasua voisin kokeilla. Epiduraali- ja spinaalipuudutus ovat mörköjä minulle. Pelkään että joudun sellaisen ottamaan... En siis haluaisi synnyttää puoli-istuvassa asennossa vaan kyykyssä eikä se kuulemma ole mahdollista jos ottaa vahvoja puudutteita.

Olisiko kellään kokemuksia siitä kuinka on pärjännyt synnytyksessä vähillä lääkkeillä ? Mieheni myös haluaisi kuulla miesten kokemuksia synnytyksestä, kuinka miehet ovat tukeneet teitä ja miten he ovat kokeneet synnytyksen.

Olisin kiitollinen kaikista asiallisista vastauksista

Mun mielestä koko asiaa on aivan turha edes ajatella. Se menee kuten menee.

Kivunlievitystä on turha miettiä nyt, kun et edes tiedä mitä on vastassa. Päätä asiasta sitten, kun supistukset todella alkavat. Itse koin synnyttämisen huomattavasti helpommaksi, kuin supistukset.

Synnytin toisen lapsistani ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Se oli helvettiä.
Olisin ollut valmis mihin tahansa kivunlievitykseen, suorastaan anelin lääkkeitä. Se oli myöhäistä.
Niissä kivuissa en olisi voinut kuvitellakaan olevani kyykyssä yhtään missään.

Mieheni oli synnytysten ajan paniikissa. Se varoi katsomasta lähellekkään keskeisiä tapahtumapaikkoja, peläten pyörtyvänsä ja peläten, että se näkymä tuhoaisi kiinnostuksen seksiä kohtaan kertaheitolla. Siinä vaiheessa mieheni vaikutti liikuttuneelle, kun sai nakun vauvan paitansa alle lämmittelemään.

 

["juu"]

hei ap, kyselit että mitä tapahtui alakerralle jättivauvan jälkeen No, hyvin se on palautunut joka kerta. ekasta kyllä tuli tikkejä niin etten edes lukumäärää tiedä ja toipuminen oli pisin ja kivuliain. kahdesta muusta tuli myös 2. asteen repeämä mutta ei pitkittäin vaan syvyyssuunnassa eikä se tuntunut juurikaan. olen kaikki synnyttänyt sängyssä joten en tiedä miten spinaalin kanssa voiko synnyttää jakkaralla. olen samaa mieltä ettei liikaa kannata suunnitella mutta selvää kannattaa ottaa! Niin ja mulle tehtiin ennen esikoisen syntymään synnytystapa-arvio (että mahtuuko tulemaan) koska osattiin odottaa reiluhkon kokoista vauvaa..

 

[Toka lapsi]

Sain ponnistusvaiheeseen spinaalipuudutuksen ja sain ponnistaa polvillaan sängyllä, ottaen tukea kohotetusta sängynpäädystä.

 

[minä vaan.]

Koita keskittyä supistusten aikana vaan omaan rauhalliseen hengitykseen, nojaile vaikka miestäsi vasten seisaalleen ja keinuttele ittees jaloilla (tietty ois kiva jos se mies samal tukis sua eikä seisois jäykkänä kädet suorana). Jumppapallo on kans hyvä apu, ite istuin kotona sen päällä olohuoneen pöytää vasten nojaten ja puristaen pöytää aina ku suppari tuli. Osastolle mentäessä oisin halunnu epiduraalin, mutta en kerenny saamaansa sitä, synnytin ilokaasun ja jonkun alapääpuudutteen (joka helpotti ponnistus vaiheessa, mulle kelpas siinä vaiheessa kaikki kipua helpottavat aineet) voimalla. 20 minsaa sairaalaan menon jälkeen pieni mies oli maailmassa (3452gr). Alapäähän jäi vaan pientä nirhaumaa, mistä en kärsiny missään vaiheessa. Käynnistäminen onki toinen juttu, mutta kyllä siitäki selviää kokemusta rikkaampana Kyllä se miehillekkin on kova paikka seurata vierestä sitä tapahtumaa, oma ukko hiero ja tuki mua synnytyksen aika, vaikkakin väsyneemmän ja kalpeemman näkönen oliki synnyttäjään verrattuna ;D Otat nyt vaan päivä kerrallaan ja nautit noista "hiljasuuden" päivistä, ite oon sitä mieltä ettei synnytystä voi suunnitella etukätee vaan se menee omalla painollaan Tärkein melkein unohtu, älä anna pelolle valtaa, se onkin tärkein neuvo mitä voi antaa, ainaki mun miellestä.

 

[Namppis88]

Liikaa ei kannata suunnitella, pettyy vaan kun ei menekään ajatellusti. Ekan synnytystä olin suunnitellut, tehny listat mitä kivunlievitystä missäkin vaiheessa jne. Lapsi syntyi kiireellisellä sektiolla ilman ainuttakaan supistusta kun liikehälytyksen vuoksi menin näytille.

Tokaa lähdin synnyttämään vesien mentyä vuorokautta aiemmin, käynnistettiin. Ne käynnistämällä tehdyt supistukset saivat mut pyörtämään pääni kipulääkkeistä hyvin nopeasti. Ja hyvä niin, ilman epiduraalia en olisi voinut rentoutua ja synnytys ei olisi edennyt.

Olisin saanut ponnistaa jakkaralla epistä huolimatta, mutta en todellakaan halunnut. Voimat oli niin loppu että sänky oli ihan must juttu. Kokeilin kyljellään, polvillaan, kontillaan, mutta puoli-istuva oli paras. Jakkaralla repeää helpoiten jos siihen on taipumusta, koska kätilö ei pysty tukemaan välilihaa niin hyvin.

Mies sai toimia mun stressipallona, ihme että en murtanut siltä sormia tai tehny mustelmia käsivarteen kun roikuin hänessä supistuksen tullessa. Ponnistaessa puristin kädestä myös, kai mä yritin välittää hälle sitä tuskaa