Hae Anna.fi-sivustolta

Tulin jätetyksi, apua ja neuvoja tarvitaan!

Viestiketju osiossa 'Avioero' , käynnistäjänä vierailija, 26.02.2020.

  1. vierailija Vierailija

    Mies kirjoittaa, kaipaan apua.
    Takana on ero lapseni äidistä, jonka kanssa olen jakanut suuren osan elämästäni.

    Hän kertoi, ettei enää rakasta minua.
    Sanoi, että on aika muuttaa erilleen, ei selittänyt sen enempää eikä kertonut mitä olen tehnyt väärin, että tuntee näin.

    Ajattelin asioita pitkään ja ymmärsin itse virheeni, joita olin tehnyt.
    Kaikki alkoi kun lapsi syntyi.
    Puoliso otti kierukan ja vähän aikaa kaikki oli ihan normaalisti, mutta pikku hiljaa alkoi ilmeentyä haluttomuutta. Meillä ei viel silloin ollut mitään ongelmaa parisuhteessa, mut jossain välissä katkeroiduin siihen, että puoliso oli jatkuvasti väsynyt ja aloitteen tekijänä olin aina minä.
    Aloin jurottamaan kotona, enkä enää jaksanut tehdä aloitteita tai yrittää tehdä vaikutusta.
    Samaan aikaan aloin suruuni juomaan, ensin pieniä määriä niin, että olin itsevarmempi ja mulla oli hauskaa.
    En ikinä käyttänyt väkivaltaa puolisoni kohtaan, mutta joskus nuorempana saatoin suutuspäissäni hajottaa tavaroita jos oikein suutuin. Meni varmaan pari vuotta, ennen kuin se juominen alkoi olla kokoajan tärkeämpi rituaali mulle ja pikkuhiljaa siitä tuli niin tärkeetä, että se oli lapsen lisäks ainoa asia mistä välitön siinä perheessä. Luulin, että rakastin mun puolisoa mutta mä en tainnut tietää mitä rakkaus on.
    Joskus vitsillä sanoin, että pitäis ryhdistäytyä ja lopettaa se tissuttelu. Siihen puoliso monesti vastasi, et: "ehkä sun pitäis." Ja täähän oli itseäni yhtään puolustelematta hyvä keino oikeuttaa itselleen juomisen jatkaminen. Ehkä, ei kuitenkaan kielinyt siitä että asia olisi varsinaisesti ongelma. Enemmän, että ei sillä niin väliä. Tai niin mä ainakin sen koin.
    Aloin laiminlyömään puolisoa, kun se pyysi mahdollisuutta omaan aikaan ilman lasta, kun mulla oli ties millon mitäkin kiireitä (olen yrittäjä ja tällä verukkeella muka aina tärkeämpää tekemistä). Tosiasia oli se, että mä olin jo niin loppuun palanut näiden mun hautomien asioiden ja sen pitkään vallinneen haluttomuuden jälkeen, etten mä enää pystynyt tekemään mitään.
    Lamaannuin ihan täysin, hoidin yrityksen koska pakko ja lapsen, koska se on mulle tärkeintä koko maailmassa. Unohdin mun puolison tarpeet kokonaan, enkä alkoholismiltani kyennyt näkemään omaa napaani pidemmälle. Mä olin myös se tyyppi, joka ei oo koskaan väärässä ja aina jos puoliso yritti avautua niin mä menin esittämään sille jotain ratkaisuja sen sijaan, et olisin kerrankin ollut hiljaa ja kuunnellut. En koskaan oo ollut missään räkäkännissä kotona vaan sellaisessa pienessä humalassa, mutta aina.
    Oon myös kiireisenä isänä ja yrittäjänä jäänyt pitkälti ulos oman entisajan kaveriporukan piiristä ja mun koko elämä keskittyi pitkälti puolisoon ja lapseen, sekä yrittämiseen. Mulla ei oikeen ollut mitään "menoa" vaan loppujen lopuksi hoidin kaikki muut paitsi pakolliset asiat kotisohvalta.

    Oon ihan itse aiheuttanut tän tilanteen omalla sokeudellani, itsekeskeisyydelläni ja tissuttelullani.
    Ja tän kaiken huomaamiseksi piti tapahtua niin kova potku munille, että puoliso sanoi että on aika lähteä eri teille.

    On mennyt jotain päiviä, eikä puoliso puhu oikeen mitään mutta silti antaa mulle ajoittain vilpittömän hymyn ja on kuitenkin antanut mun puhua, kun oon sanonut et haluisin sanoa mitä nään mun tehneen väärin.

    Oon valmis muuttumaan, enkä vain puhumaan että pitäisi. Jätin firman ystävän kontolle loppuviikoksi nyt alkuun ja lopetin kokonaan juomisen. Kun mä näin mitä se vei multa niin mä ymmärsin mikä mulle oikeesti oli tärkeetä.
    En nähnyt kuinka paljon puolisoa sattui, kun se yritti esittää että on ihan okei et juon. Lapsi ei tietty koskaan nähnyt, että mä olisin juonut mut ei se mua paljoa selvinpäin nähnyt.
    En uskaltanut puhua mun tunteista ja myöntää, että on vaikeeta. Yritin pitää kovaa kuorta, joka nyt kostautuu pahemman kerran. Tietysti oli se riippuvuus alkoholiinkin suuri ongelma ja viel kun kysyin asiasta, että uskoisiko jos sanon, että olisin lopettanut jos olisin tajunnut kuinka paljon sillä häntä satutan. Ei uskonut.

    Olen aika varma, että en hänelle enää voi todistaa olevani se sama ihminen johon hän rakastui. Mietin kuitenkin, etten haluaisi luopua ilman taistelua. En tiedä, olisiko se konkreettisesti sille jotain nähdä, että mä oon selvinpäin vaik se sanoo, et se ei muuttaisi mitään vaik jatkos olisinkin.

    Et mä näyttäisin sille, et en oo täysin itsekeskeinen ja sokea päihderiippuvainen vaan mä olen häntä kohtaan rakastava ja kunnollinen, huolehtiva mies.
    Kannattaako mun yrittää esim kertoa, että pelkään myös sen kierukan aiheuttamia ongelmia. Jos niissäkin olis osa syy tähän kaikkeen. En haluaisi jättää perhettä vain tämän vuoksi.

    Puolisolla on harventunut sen hiukset todella paljon ja siltä irtoo niitä ihan järkyttäviä määriä ja niitä on joka puolella.
    Se on myös ollu pitemmän aikaa alakuloinen ja väsynyt.
    Hänellä on ollut pahoja päänsärkyjä, jotka helpottavat vain oksentamalla.
    On myös ollut vatsassa kipuja ja satunnaisesti myös yhdyntöjen aikana (silloin kun niitä vielä harjoitettiin)

    Pelkään, että toi laite alotti vuosia sit pitkän kierteen jonka aikana mä vaivuin itsesääliin ja sitä kautta sulkeuduin ja paloin loppuun.
    Sama kierre aiheutti lumipallon tavoin kasvavan murhekryynin, jonka purkamiseksi meillä ei ollut keinoja.
    Jos olisin havahtunut, enkä vaan tissutellut mun pahaan olooni niin ehkä mä olisin pyytänyt sen puhumaan niistä mahdollisista oireista lääkärille. Nyt tuntuu, että jos mainitsen asiasta niin vaikutan siltä, etten vieläkään ymmärrä mitä olen tehnyt väärin. Ymmärrän jokaisen tekoni ja tekemättä jättämiseni ja olen niistä helvetin häpeissäni.

    Kirjoitin pitkän tekstin myös hänelle, mutta kirjeenä. En halunnut vielä antaa sitä, kun ei hän halua sitä vielä lukeakaan. En ole viitsinyt lähteä yhteisestä kodistamme pois, ettei lapsi huomaisi mitä nyt tapahtuu.
    Mietin kuitenkin, että pitäisikö mun olla muutama päivä pois täältä, että hän saisi hetkeksi aikaa miettiä omia asioitaan ja tunteitaan. Vai onko hänen yksin jättäminen tässä kohdassa nimenomaan osoitus siitä, etten pysty kantamaan vastuuta?

    Ymmärsin vasta liian myöhään, kuinka paljon mä rakastan mun puolisoa.
    Mä haluan voittaa sen sydämen, en saada sitä.
    Pidin häntä jo tarpeeksi itsestäänselvyytenä mikä on jotain, mitä en ikinä tee toiste.
     
  2. Tahdotko... Vierailija

    Avioliitto on molemminpuolinen päätös,
    ei pelkästään tunteisiin perustuva suhde.
    Kirkossakin sanotaan papin edessä:
    TAHDON
    Ei siellä sanota haluan, huom!
     
  3. vierailija Vierailija

    Molemmin puoleinen päätös, jonka voi irtisanoa kumpi tahansa osapuoli.
     
  4. pyhä avioliitto Vierailija

    Avioliiton perimmäinen ajatus on, että päätös on kestävä, eli ollaan yhdessä ylämäessä ja alamäessä, terveydessä ja sairaudessa, tuetaan toisiaan, pidetään suhdetta yllä jne.
    Aviorikos on ainosataan pätevä syy erota.
    Nykyinen avioliittomoraali on rappeutunut ja menettänyt merkityksensä. Vaikka ollaan muka vapaita tekemään, mitä huvittaa, niin ihmisten onnellisuus ei ole lisääntynyt, pikemminkin päinvastoin.
     
  5. vierailija Vierailija

    Kiitos tästä! Niin totta kuin olla voi. Pieniäkään vastamäkiä ei kestetä puolison kanssa.
    Itsekkyys vie voiton ja heti ollaan eropapereita kirjoittamassa.
    Sitten etsitään tuskaisina uutta sopivampaa kumppania.
    Eipä tuo tinderit eikä tönderit onnea ja auvoa. Yhä vaan surkeammaksi käy elämä.
    Lapset (jos heitä on) kärsivät
    ja mielenterveysongelmat lisääntyvät.
    Pian ihminen on vanha, katkera ja yksin.
    Sitä oikeaa onnea ei löytynytkään.

    T. Äiti, Santa Cruz de Tenerife
     
  6. aloittajalle Vierailija

    Kirjoitit alussa, että "takana on ero lapseni äidistä." Viimeistä edellisessä kappaleessa taas kirjoitit, " en ole viitsinyt lähteä yhteisestä kodistamme pois..." Kirjoitit myös laminlyöneesi puolisoasi, kun yrittäjän oli tärkeämpää tekemista ja sitten taas, että keskityit puolisoon ja lapseen. Hyvin ristiriitaista.
     
  7. vierailija Vierailija


    Luulin todella vilpittömästi, että keskityin heihin.
    Olen käynyt läpi pahan burn-outin, jonka siivellä hiipinyt masennus ja väsyneisyys heijastuivat negatiivisesti perheeseen.

    -AP
     
  8. vierailija Vierailija

    Pojalle tuli avioero keväällä kun vaimo halusi, heillä kolme lasta. Toivon sinulle ensimmäiseksi selviä hyviä aamuja omasta kokemuksesta ja todella paljon voimia. Olet lapsellesi tärkeä joten kannattaa yrittää vaikka ei aina jaksaisi vaikka eronneena. Tarvitset tukea jostakin joten hae sitä, ei alkoholista vaan jos on esim eronneiden tukiryhmä.
    Suuret halit. Kevät tulee. Jospa sekin auttaisi. Toivottaa eräs mummo.
     
  9. vierailija Vierailija

    Jäi nyt vähän epäselväksi, että mikä oikeastaan olikaan kysymyksesi tai mihin haluat neuvoja...? Kirjoituksesi oli niin täynnä ristiriitaisuuksia.
     
  10. vierailija Vierailija

    Alkuperäisellä postaajalla on kyllä selkeä kysymys, mutta aivot pitää olla omasta takaa.
     
  11. vierailija Vierailija

    Neuvo on sellainen, että ala elämään mahdollisimman nopeast omaa arkeasi. Tai oikeastaan heti. Sillä tavoin saat pidettyä itsesi vauhdissa ja vähenee riski siihen, että jäät sohvanpohjalle murehtimaan.

    Koita myös tavata uusia ihmisiä.Käy vaikka kerran viikossa jossain "ihmisten ilmoilla".

    Älä määrittele itseäsi jätettynä tai eronneena tai eroavana. Se luo mieleenn negatiivisia mielleyhtymiä.


    Kaikki muu hoituu itsestään siinä sivussa.
     
  12. vierailija Vierailija

    Ja antisi keskusteluun oli...
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti