M
mutsikka
Vieras
Sain eilen selvän, mutta vähän haalean plussan r-testiin.
Tämä oli vähän ylläri, sillä emme ole juurikaan rakastelleet menneen kierron aikana. Tai siis olemme, mutta tasan 2 kertaa. Toki sekin voi riittää.
Eka kerta oli kierron ihan alussa, enkä usko, että siitä olisi voinut vielä tärpätä. Toinen kerta oli 2viikkoa sitten ja siitä tämän on täytynyt saada alkunsa...rakastelimme yks ilta ja seuraavana aamuna heräsin kamaliin alavatsakramppeihin, veti toviksi kaksinkerroin ja sitten meni ohi. Tosin sen päivän nipisteli alamahaa tuon tuosta.
-Oisko tämä ollut sitä kiinnittymistä?
No miten, jos rakastelusta on aikaa tasan 2 viikkoa, pitäisikö se näkyä testissä jo selvästi vai onko ihan aikaan sopivaa, että tikkuun tuli haalea plussa, joskin selvä sellainen?
Jos tärppi olisi käynyt siitä edellisestä rakastelusta, olisi siitä aikaa jotain 4 viikkoa...luulis, että silloin r-testissä olisi jo tumma plussa?
Minulla ei ole ollut ihan säännöllistä kiertoa, siksi pähkäilen ja lasken, että saisin jonkun käsityksen viikoista...
Kun lasken lasketunajan, laskenko sen kuitenkin edellisistä menkoista, vaikka hedelmöittyminen olisi tapahtunut vähän "myöhässä"?
Kun kierto on vähän epäsäännöllinen, minkä laitan silloin kierron pituudeksi?? KIITOS, jos joku viitsii auttaa. :flower: