Tulojen ja menojen jakaminen

Meillä on sellainen tilanne, että miehellä on vakituinen virka ja noin 2500 euron tulot ja minä olen opiskelija ja teen kesällä töitä. Ennen mieskin opiskeli ja meillä oli käytössä yhteinen tili, jonne laitoimme saman verran kuussa rahaa yhteisiä menoja (mm. vuokra ja ruuat) varten ja omat tilit omia menoja varten. Nyt kun mies on töissä, hän haluaisi elää "leveempää elämää", mutta kaikki pitäisi silti maksaa puoliksi. Hän mm. kävi juuri ulkomaanmatkalla kaverinsa kanssa, koska minulla ei ollut rahaa lähteä mukaan. Olen hukassa tilanteen kanssa. Olisiko kokemuksia/mielipiteitä?

 

Mieheni ja mina olemme siita onnellisessa tilanteessa etta tienaamme saman verran, ehka tonnilla vuodessa heittaa.

Mutta jos tuo olisi minun mieheni, ymmartaisin kylla tiettyyn rajaan asti etta opintojen jalkeen olisi kiva tehda kerrankin jotain repaisevaa, siis muutakin kuin aina kituuttaa. Yhdesta ystavan kanssa tehdysta ulkomaanmatkasta en hermostuisi. Varsinkin jos omat opinnot ovat loppusuoralla ja tiedan etta kohta paasen sitten itsekin matkaan.

Pitemman paalle avioliitossa tai avoliitossa kylla tulisi olla kummallakin partnerilla sama elintaso. Mika parisuhde se muuten on? Jos miehella on aina enemman rahaa, ei ole oikein reilua etta nainen joutuu aina jaamaan kaikesta kivasta paitsi, koska elamisen puolikkaan maksamisen jalkeen ei kateen jaa mitaan ylimaaraista. En ymmarra miten kukaan aidosti rakastava puoliso - mies tai nainen - voisi sellaista edes toiselle ehdottaa. Kylla siina ollaan enemmankin viela seurustelu- tai kamppistasolla jos on noin tarkeaa etta ylimaaraiset rahat jaa sitten itselle. Jos kyseessa ei ole vakiintunut parisuhde, ymmarran sen kylla.

Muuten jos teille tulisi lapsia, joutuisivatko lapsetkin jaamaan lomamatkojen ajaksi aidin kanssa kotiin jos rahat ei riita?

 

Meillä on sellainen tilanne, että miehellä on vakituinen virka ja noin 2500 euron tulot ja minä olen opiskelija ja teen kesällä töitä. Ennen mieskin opiskeli ja meillä oli käytössä yhteinen tili, jonne laitoimme saman verran kuussa rahaa yhteisiä menoja (mm. vuokra ja ruuat) varten ja omat tilit omia menoja varten. Nyt kun mies on töissä, hän haluaisi elää "leveempää elämää", mutta kaikki pitäisi silti maksaa puoliksi. Hän mm. kävi juuri ulkomaanmatkalla kaverinsa kanssa, koska minulla ei ollut rahaa lähteä mukaan. Olen hukassa tilanteen kanssa. Olisiko kokemuksia/mielipiteitä?

No kai sinä nyt sitten olet hukassa, kun ette ole osanneet asiasta keskustella ajoissa. Minusta tuo tilanne on vähän kaksipiippuinen. Toisaalta minusta on hyvä, että pariskunnalla on suurinpiirtein samanlainen elintaso, eli että enemmän ansaitseva tukee toista. Mutta toisaalta ymmärrän miestäsi, joka haluaa hieman nauttia elämästään.

Jostain syystä minulle tuli mieleen entinen avovaimoni opiskeluajoiltani. Hän oli tasa-arvon ihminen ja vaati minua maksamaan puolet kuluista, vaikka hän oli töissä enkä siksi saanut edes asumistukea. Sen vielä nielin, mutta kun valmistuttuani olisi pitänytkin aloittaa yhteistalous, kuppini meni nurin.

Edellisen johdosta yritä nyt vielä keskustella asiasta, vaikka oletkin asian kanssa auttamattomasti myöhässä.

 

Meillä on sellainen tilanne, että miehellä on vakituinen virka ja noin 2500 euron tulot ja minä olen opiskelija ja teen kesällä töitä. Ennen mieskin opiskeli ja meillä oli käytössä yhteinen tili, jonne laitoimme saman verran kuussa rahaa yhteisiä menoja (mm. vuokra ja ruuat) varten ja omat tilit omia menoja varten. Nyt kun mies on töissä, hän haluaisi elää "leveempää elämää", mutta kaikki pitäisi silti maksaa puoliksi. Hän mm. kävi juuri ulkomaanmatkalla kaverinsa kanssa, koska minulla ei ollut rahaa lähteä mukaan. Olen hukassa tilanteen kanssa. Olisiko kokemuksia/mielipiteitä?

Meillä on hiukan vastaava tilanne kun teillä eli minä olen työtön ja avov töissä. Itse teen keikka työtä sillontällön. Yhteiset menot on kuitenkin puoliksi enkä siittä mitään kitise. Olen myös itse jäänyt rannalle ruikuttaan pari kertaa kun avov on lähtenyt matkalle. Rahaa en häneltä vastaan ota vaikka on sitä joskus tarjonnut että vois ns tasavertaista elämää elää, mutta en myös sitä tyrkytä itse kun sattuu se hyvä keikka kohdalle kuten viimeksi mikä kattoi reilu puolen vuoden tulot kerrasta kuukaudessa. Mutta ennen kun joku kerkee tähän kirjottaan että teillä on tasa vertaiset tulot tarvii mainita että on ollut ja varmasti tulee oleen tilanteita että mulla tili miinuksella pitempään ja nää keikat harvinaisia missä näin kauas kantoiset tulot. Menojakin on omalla harraste puolella sen verran että sinne saa kaikki rahat tarvittaessa laitettua ja sekään ei riitä. Niissä pätee sanonta nälkä kasvaa syödessä.
Sulle mä ehdotan että otat lisätyön jos sopiva löytyy ja jos mies alkaa kiukutteleen että et ole kotona milloinkaan tms niin voit sanoa että jostain minunkin on saatava nämä lasku rahat. Siinähän hän voi sit itse miettiä kannattaako ennemmin maksaa vaikka hiukan enemmän yhteisiä laskuja. Nämä on asioita mitkä hiukan erottaa pareja toisistaan, mutta samalla näkee tuleeko tiukanpaikan tullen toimeen keskenään.

 

Nyt kun mies on töissä, hän haluaisi elää "leveempää elämää", mutta kaikki pitäisi silti maksaa puoliksi.

Tuo tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei miehesi rakasta sinua tai että ainakin hän rakastaa enemmän rahaa kuin sinua.

Minusta on vanhempana miehenä yhtäältä surullista ja toisaalta huvittavaa katsella näiden nuorten kotileikkejä, jotka eivät enää saa edes tulojaan oikeudenmukaisesti jaettua.

Kyllähän se on taivahan tosi, ettei tuolla suhteella ole tulevaisuutta. Etsi mies, joka ymmärtää, mitä on rakkaus ja toisen hyvän vaaliminen. Nykyiselle miehellesi sinä olet ainoastaan yksi väline elämässä samaan tapaan kuin rahakin. Hän ei osaa sitoutua eikä elää yhteistä elämää.

 

meillä oli käytössä yhteinen tili, jonne laitoimme saman verran kuussa rahaa yhteisiä menoja (mm. vuokra ja ruuat) varten ja omat tilit omia menoja varten.

Jatkatte vaikka tuota tilijärjestelyä. Omilla rahoillaan voi kumpikin toteuttaa omia toiveitaan. Siis jos A haluaa B:n mukaan kulutukseen ja B:kin haluaisi mukaan, mutta B:llä ei ole maksukykyä, voi A rahoittaa toiveensa B:n mukaantulosta, joko täysimääräisenä tai osittain.

 

En todellakaan ymmärrä aloittajan kertomaa käytäntöä.

Jos vuode jaetaan....eikö voitaisi jakaa jonkin verran myös centtejä...

 

En todellakaan ymmärrä aloittajan kertomaa käytäntöä.

Jos vuode jaetaan....eikö voitaisi jakaa jonkin verran myös centtejä...

Se on tätä nykynuorten menoa, ettei puolisokaan ole kuin pelkkä hyödyke. Kun kyllästyy tai tulee vaikeuksia, niin hänet voi vaihtaa uuteen hyödykkeeseen.

Ei tuollaisesta mitään tule. Jos ei edes rahojaan saa jaettua, niin muun elämän jakaminen ei onnistu varmasti.

 

Niin, kyllä olen eroa miettinyt monesti, varsinkin tulevaisuus pelottaa kovin. Ja olemme molemmat yli 30 eli kyse ei ole mistään "nuorten kotileikistä". Keskustelin asiasta ystäväpiirissani ja monella oli samantyyppinen tilanne kuin meillä, että kaikki menot vaan puoliksi tuloista riippumatta.

Ja olen miehen kanssa keskustellut asiasta monta kertaa, mutta hän ei vaan tule asiassa vastaan. Kaiken huippu on vielä se, etten saa asumistukea, koska miehen tulot vaikuttaa asiaan.

 

Niin, kyllä olen eroa miettinyt monesti, varsinkin tulevaisuus pelottaa kovin.

Eroa, jos ei lapsiakaan ole vielä riesana tai hyvässä suhteessa ilona. Ymmärrä, ettei tässä ole kysymys niinkään rahasta kuin siitä, miten puolisosi sinuun suhtautuu. Kun ihminen ihmistä rakastaa, hän tahtoo toiselle hyvää ja ajattelee asioita yhteisestä näkökulmasta. Sinun miehesi sen sijaan keskittyy omaan hyväänsä. Sinä olet hänelle pelkkä tarpeiden täyttäjä.

Liittosi ei tule kestämään, koska siitä puuttuu me. Miehesi ei todennäköisesti edes ymmärrä, mitä me tarkoittaa. Hän on yksilöllisen hyötyajattelun lävistämä nykykulttuurin tuote.

Kun lyö hynttyyt yhteen, niin sitten elämä on yhteistä kaikkine iloineen, suruineen ja rahoineen. Usko pois, ettei suhde pitkän päälle onnistu, jos kumpikin yrittää elää siinä omaa elämäänsä. Se johtaa vuosien myötä etääntymiseen ja katkeroitumiseen.

 

Raha-asiat(kin) ovat sellainen, joissa ei ole yhtä oikeaa tapaa, kukin tavallaan ja että suhde toimisi, molempien olisi hyvä olla samaa mieltä asiasta.

Meillä minä olen lähes koko ajan tienannut jonkin verran enemmän kuin mies, nyt olen ainoa "elättäjä", kun mies on työtön. Hän aloittaa syksyllä uudelle alalle opiskelun.

Emme ole koskaan, siis riippumatta siitä, kumpi on tienannut enemmän ja kumpi vähemmän, laskeneet "sinun" rahoja ja "minun" rahoja. Molemmilla on omat tilit, mutta tarvittaessa se maksaa, jolla on ja molemmat tiedämme toistemme pankkikorttien tunnusluvut, joten tarvittaessa voi toisen tililtä käydä seinästä rahaa nostamassa. Meille sopii tällainen, että rahat ovat niinsanotusti yhteisiä, vaikkeivät ne yhteisellä tilillä olekaan.

 

Meilläkin on yhteinen tili ja yhteisesti sovittu summa, jonka maksamme yhteiselle tilille kattamaan kodin menot. Olen aina ollut pienituloisempi kuin mieheni, mutta on myös ollut toisinkin päin miehen jäädessä välillä työttömäksi. 20 v:ssa olen todennut systeemin toimivan ok.

On myös kodin hankintoja, joista kieltäydyn ja jätän miehen päättämään yksin haluaako hän niitä kuin myös maksaa ne. Käymme siis aika pitkiäkin keskusteluja ja koska minulla ei ole rahaa, niin ei vain ole. Koen, että selkeys ja rajojen veto on ainoa keinomme päästä keskusteluissamme eteenpäin kuin kinata kuka maksaa ja mistä. Jos hankinta on ollut miehelle tärkeä, niin hän myös tajuaa että vaimona tulen hyötymään samoista eduista samassa huushollissa.

Eroa en rahaongelmien vuoksi ottaisi saati epäilisi rakkauden puutetta, koska nuoria miehiä ei enää kasvateta elättämään puolisoaan ja moni tietää jo omasta kodistaan, ettei isä ole välttämättä perheen talouden tuki tai turva.

Toivoisin ap:lle voimia ylittää tilanne ja kykyä neuvotella asiasta pikku hiljaa. Rahasta nimittäin voi tulla parisuhteessa iso ongelma ja paras lähtökohta on mielestäni se, ettei vaadi toiselta mitään (silloin myös alkaa saamaan enemmän). Joku sanoi minulle joskus,että raha (=sen miettiminen) on todella huono päänalusta ja se pitää paikkansa.

 

Eroa en rahaongelmien vuoksi ottaisi saati epäilisi rakkauden puutetta

Jos ei halua tarjota puolisolleen samaa hyvää, minkä itselleen ostaa, niin se on nimenomaan rakkauden puutetta. Jos omat aineelliset tarpeet ovat tärkeämpiä kuin elämänsä ja elämyksiensä jakaminen puolison kanssa, ei kysymys ole rakkaudesta.

Minusta olisi sekä noloa että röyhkeää elää pienituloisemman puolison rinnalla materialistisempaa elämää kuin mihin hän kykenee. Usein tilanne vielä saattaa olla sellainen, että pienempituloinen voi olla yhtä hyvin tai paremmin koulutettu ja tehdä raskaampaa työtä mutta saada selvästi pienempää palkkaa kuin parempituloinen.

Härskiä olisi itse matkustella maailmalla samaan aikaan kun puoliso rahattomana nyhjöttää kotona.

Kunniantuntoa!

Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.

 

Mutta onko sekään rakkautta, että itse maksattaa kulunsa toisella, ja se toinen raataa töissä yhteisen hyvän eteen? Ja toinen ei kanna korttaan kekoon? Minusta ei.

Olen itse suhteellisen hyvätuloinen, enkä todellakaan suostuisi elättämään miestä. Jos yhdessä asutaan, asumiskulut maksetaan puoliksi. Piste. Omia menoja voi sitten toteuttaa oman rahatilanteen mukaan. En minä ainakaan maksaisi esim. miehelle etelänmatkaa omasta pussistani. Lähtisin mieluummin sitten vaikka reissuun jonkun kaverin kanssa. Kyllä se katkeroittaa, jos alkaa tuntea olevansa hyväksikäytetty.

Minusta on outoa, että vielä 2000-luvullakin monet naiset jotenkin automaattisesti odottavat, että mies elättää.

 

Mutta onko sekään rakkautta, että itse maksattaa kulunsa toisella, ja se toinen raataa töissä yhteisen hyvän eteen? Ja toinen ei kanna korttaan kekoon? Minusta ei.

Niinpä. Kummasti sitä joustoa halutaan vain toiselta osapuolelta, ja helppohan se on vaatiakin kun itse olisi saamapuolella. En minäkään alkaisi elättää yli kolmekymppistä opiskelijaa! Enkä ilkeäisi samanikäisenä myöskään vaatia elatusta joltakin toiselta. Eihän ap ole lapsi vaan aikuinen, ja aikuisen pitäisi pääasiassa vastata itse elämisestään.

Asumislisäänkään ei muutes enää vaikuta puolison tulot, ja asumislisäähän opiskelijan pitäisi saada? Vai onko kyseessä jokin muu opiskelu kuin opintotuella tapahtuva? Silloin yleensä opintoihin saatava tukikin on isompi. Vähän kummastuttaa, kun ap ei edes kerro paljonko sitten itse saa tuloja - on vähän eri asia valittaa satasen kuin tonnin tuloilla...

 

Mutta onko sekään rakkautta, että itse maksattaa kulunsa toisella

Rakkaudessa ei ole sellaista sanaa kuin maksattaa. Rakkaudessa kumppanin tukeminen ei ole velvollisuus tai uhraus vaan etuoikeus. Minulle ainakin tulee ainoastaan hyvä mieli, jos pystyn tekemään puolisoni onnelliseksi. Liittyy se sitten tiskien tiskaamiseen, kukkien tuomiseen, yllätyskoruun, siivoamiseen, yllätysmatkaan tai mihin tahansa vastaavaan.

Ei se, että teen puolisolleni hyvää, ole minulle uhraus.

Kuinka voitte elää suhteissa, joissa puolison auttaminen tulkitaan ikäväksi asiaksi? Eikö suhteissanne onni synnykään siitä, että yhdessä - toinen toisiinsa luottaen - selvitään?

Mitä varten suhteenne ovat olemassa jos ei yhdessä selviämistä? Seksinko vuoksi?

 

Raha ja rakkaus kannattaa pitää erillään. Se, ettei suostu maksamaan toisen kuluja ei tarkoita sitä että vähemmän rakastaa, järjenkäyttö on sallittu. Puoliksi yhteiset kulut on ihan reilua.

Kaverini elätti 10 vuotta siivoustöillä (ei päässyt itse opiskelemaan vielä mitään) miestään, joka kävi kouluja ja opiskeli korkeakoulussa. Avovaimo maksoi kaikki kulut, asumisen ja ruoan. Mies säästi opintotukensa ja osti itselleen hyvän auton ja moottoripyörän ja lähti saman tien uuden naisen matkaan.

 

Raha ja rakkaus kannattaa pitää erillään.

Rahan ja rakkauden kun pitää erillään, niin ennen pitkää kumpikin lähtee omille teilleen. Yhteisen arjen eläminen epätasa-arvoisista lähtökohdista on näet melko mahdotonta. Pitemmän päälle ei hyvä tule, jos puolisot eivät pysty jakamaan elämäänsä toistensa kanssa, vaan kumpikin touhuaa omiaan rahavarojensa rajoissa.

Jos esimerkiksi nainen tienaa käteen poliisina 1500 euroa kuussa ja mies diplomi-insinöörinä 2700 euroa kuussa, niin miten tällaisessa tilanteessa tulee toimia?

-Millainen asunto ostetaan, että naiselle jäisi velan maksun jälkeen edes vähän käyttövaroja? Entä jos mies tahtoo suuremman?
-Millainen auto ostetaan?
-Miten lomat suunnitellaan? Nainen istuu kotona ja mies matkustelee yksinään?
-Miten lasten harrastukset valitaan, että nainen pystyy maksamaan niistä osansa?
-Miten lapsille selitetään se, että iskä voi tehdä kaikenlaista, koska iskällä on rahaa, mutta äidin pitää tyytyä vähän vähempään, koska hänellä ei ole?
-Miten terveydenhoito hoidetaan? Nainen istuu jonottamassa tuntitolkulla julkisella puolella kuitenkaan kunnon hoitoa saamatta samaan aikaan kun mies käväisee rahojensa turvin vaivatta yksityisellä?
-Miten ruoka ostetaan? Jos naisella ei ole varaa kuin pastaan ja jauhelihaan, niin sitäkö sitten syödään?

Olen varma, että 15-20 avioliittovuoden jälkeen mun rahat ja sun rahat -logiikalla toimivista pareista vain hyvin harva on enää yhdessä, jos kumpikin heistä ei ole poikkeuksellisen hyvätuloinen. Pitkä parisuhde on niin valtava haaste, että siitä ei ehjänä läpi selviä, jos siihen ei uskalleta heittäytyä yhdessä.

Minusta tosin tuntuukin, etteivät nykynuoret edes oleta parisuhteita kestäviksi, vaan he ajattelevat ne väliaikaisiksi. Siksi kai tähän mun rahat ja sun rahat -jakoon yhä useampi päätyykin.

Parisuhde ei ole nuorille enää parisuhde vaan elämysseikkailu tai väliaikainen nautintaoikeus.

 

Minusta kyse on viime kädessä oikeudenmukaisuudesta. Hyvin äkkiähän tuollainen "vastuun jakaminen" tarkoittaa käytännössä sitä, että se fiksumpi ja vastuullisempi tekee kaiken, tienaa rahat elämiseen, säästää sillä aikaa kun toinen törsää ne vähätkin omansa.
Onko se oikein? Minusta ei ole.
Ja kuten joku tuossa sanoikin, tosiaan on niin, että on helppo vaatia oikeudenmukaisuutta, kun on itse saamapuolella. Olisi mielenkiintoista kuulla ap:n näkemykset, jos asetelma olisikin toisin päin.

Jos on kovin erilaiset tulot, kannattaa tehdä avioehto. Jos toinen osapuoli tienaa paljon vähemmän, ja sitten ostetaan yhdessä asunto, niin voidaanhan se sopia niin että toinen omistaa siitä 70% ja toinen 30%.
Ja mikä pakko on ostaa esim. yhteinen auto? Ostakoon se rikas vaikka Audin, köyhä voi mennä bussilla.
Ei minua ainakaan haittaisi, jos mieheni tienaisi enemmän ja sen myötä hänellä olisi varaa kalliimpiin harrastuksiin kuin minulla. Jokainen eläköön varojensa mukaan.

 

-Miten lapsille selitetään se, että iskä voi tehdä kaikenlaista, koska iskällä on rahaa, mutta äidin pitää tyytyä vähän vähempään, koska hänellä ei ole?

Nykyajan kakaroille on usein aika epäselvää, että raha ei kasva puissa. Kaikkea pitää saada, vaikka ei olisi varaa. Niinkö teillä lapsille opetetaan?

Minusta olisi arvokkaampaa oppia se, että jokaisen pitää aikuisena itse tienata rahansa. Niin maataan kuin pedataan.

Vai opettaisitko tyttäresi seuraamaan äitinsä jalanjälkiä? Mitä sitä turhia mitään koulutusta hankkimaan ja työtä tekemään, se riittää kun nai rikkaan äijän.

 

Ei koulutus ole yhteydessä tuloihin. Kouluttamaton mies tienaa teollisuustyöpaikassa helposti kaksi kertaa sen, minkä tienaa akateeminen nainen paljon suuremmalla vastuulla ja pitemmällä työajalla.

Onko se oikeudenmukaista, että nainen on hankkinut korkeakoulututkinnon, tekee enemmän työtä ja kantaa työssään miestä suurempaa vastuuta, mutta joutuu elämään elämänsä paljon köyhempänä?

Missä mielikuvitusmaailmassa te elätte, kun kuvittelette, että tulot ovat yhteydessä ahkeruuteen?

 

Meillä on sellainen tilanne, että miehellä on vakituinen virka ja noin 2500 euron tulot ja minä olen opiskelija ja teen kesällä töitä. Ennen mieskin opiskeli ja meillä oli käytössä yhteinen tili, jonne laitoimme saman verran kuussa rahaa yhteisiä menoja (mm. vuokra ja ruuat) varten ja omat tilit omia menoja varten. Nyt kun mies on töissä, hän haluaisi elää "leveempää elämää", mutta kaikki pitäisi silti maksaa puoliksi. Hän mm. kävi juuri ulkomaanmatkalla kaverinsa kanssa, koska minulla ei ollut rahaa lähteä mukaan. Olen hukassa tilanteen kanssa. Olisiko kokemuksia/mielipiteitä?

Aina mukavaa tälläinen tuore puheenaihe palstalla.

 

Mies(*) kiitos terveistä mielipiteistäsi..itse olen ketjua luettuani, sanoisinko ÄIMÄNKÄKENÄ.

Toki olen tietoinen mainituista perhemalleista, mutta nyt minulle oikeastaan vasta selvisi mistä on kyse..kun on rahasta kyse!

 

Aiemmin asumislisään vaikuttavat puolison tulot. Jouduin silloin siitä kärsimään, onneksi en enää!

Ja jos tilanne olisi toisinpäin, olisin valmis luopumaan rahoistani yhteisen hyvän vuoksi. Tulevaisuudessa (opiskelujen päätyttyä) tulen tienaamaan miestäni paremmin, joten tilanne tulee muuttumaan.

Eikä minua huolestuta raha vaan ylipäätään se että voinko jakaa elämäni ihmisen kanssa, joka ei ajattele meitä yksikkönä vaan pitää omaa hyväänsä tärkeämpänä.

 

Aiemmin asumislisään vaikuttavat puolison tulot. Jouduin silloin siitä kärsimään, onneksi en enää!

Ja jos tilanne olisi toisinpäin, olisin valmis luopumaan rahoistani yhteisen hyvän vuoksi. Tulevaisuudessa (opiskelujen päätyttyä) tulen tienaamaan miestäni paremmin, joten tilanne tulee muuttumaan.

Eikä minua huolestuta raha vaan ylipäätään se että voinko jakaa elämäni ihmisen kanssa, joka ei ajattele meitä yksikkönä vaan pitää omaa hyväänsä tärkeämpänä.

Uskoisin että sinun kannattaisi tehdä päätös "oman hyväsi" suuntaan...

Onnea elämääsi!