P
paskamutsi
Vieras
Ihan aluksi tiedän, että kaikki selviäisi tai alkaisi selviämään kun soittaisin lastenvalvojalle ja kysyisin asiasta, mutta haluan kysellä ensin jos ihmisillä olis minkäänlaista kokemusta tällaisesta.
Eli erottu jo vuonna 2002 ja silloin jäin 1 v. ja 2 v. lasten lähihuoltahaksi, kuitenkin yhteishuoltajuus meillä. Minulla oli tuloina kodinhoitotuki ja lasten isä töissä. Silloin sovittiin summaksi 180 e per lapsi ja tarkistus kun lähden töihin. No töihin lähdin vuonna 2004 ja sen jälkeen ei ole tarkistettu elareita. Minulla kyllä huomattavasti pienempi palkaa lähihoitajana päivätyössä kuin isällä (en nyt tarkkoja määriä tiedä). Elatusmaksun olimme korottaneet yhteistuumin 200 per lapsi jo aikaisemmin. Sanoin exälle että nyt pitäisi mennä sinne lastenvalvojalle kun olen töissä mutta hän oli tyytyväinen tilanteeseen ja niin minäkin. Sanoin ihan että varaan ajan mutta, hän ei siis halunnut mennä koska pelkäsi joutuvansa maksamaan vielä enemmän (mikä olisi ollut todella epätodennäköistä ja ennemmin kai olisi maksut vähentyneet?)
Nyt tilanne tämä:
Minä olen nyt taas kotihoidontuella kotona kun pienin lapsi (eri isä) on juuri täyttänyt 1 v. Toisen tuloja ei ole tässä ja pienimmästä saan minimin hänen isänsä heikentyneen maksukyvyn vuoksi ja siltä kantilta kaikki kunnossa. Mun tulot siis laskeneet todella reilusti jo pidemmän aikaa. Ajattelin heti silloin kun tipahdin kotihoidontuelle, että en ala isompien isää lastenvalvojalle raahaamaan kun tuloni tippuneet jonkun muun kuin hänen lapsiensa takia. Eli tyyliin en voinut käydä häneltä pyytämään enempää rahaa vain sen takia että olin saanut lapsen toisen miehen kanssa ja näin olllen tuloni tippuneet. Isompien lasten isä jopa sanoi, että jospa maksaisi vähemmän elareita viime tammikuusta alkaen kun osti rivitaloasunnon uuden kumppaninsa kanssa. En suostunut.
Nyt nuo isommat lapset siis jo 12 v ja 10 v ja edelleen ei ole koskaan tarkastettu elatusmaksuja tuon ensimmäisen n. 10 vuotta sitten tehdyn sopimuksen jälkeen. Haluasin olla pienimmän kanssa kotona nyt vielä vuoden ja työpaikkaa ei ole minulla odottamassa. Tein siis aiemmin pitkäkestoisia sijaisuuksia hoitoalalla josta vaikea saada vakituista työtä. Edelleen olisi vaikea sanoa tuolle exälle että mentäis sinne lastenvalvojalle vaikka todellisuudessa olisi pitänyt mennä jo aikoja sitten. Eikö lasten kasvaessakin muutu se tarve rahassa mitä siellä laskevat? Tiedän että exä alkaisi sanomaan juuri että painu töihin tai mitäs menit kolmannen lapsen tekemään. Tässä en käy selittämään tilannetta mutta tarkoituksella ei kolmen lapsen yh tässä nyt olla. Ei siis todella ollut tavoite elämässä.
Vaikka olisin nyt töissä ni edelleen mulla olisi huomattavasti pienemmät tulot. Exä siis vakituisessa työssä sähköfirmassa. Tai mikä nyt on huomattavasti, mutta paljon pienemmät tulot ainakin. Ja edelleenkään en kehtaa tai koen että mulla ei ole oikeutta tuota exää lastenvalvojalle viedä. Oon siis ihan tyhmä kai.
Ja varmaan vielä tyhmempänä pidätte kun näitä täällä kyselen, mutta mitä tekisitte mun tilanteessa? Tai mikä olisi oikein.