Tunnustus!

  • Viestiketjun aloittaja Mika46
  • Ensimmäinen viesti
Mika46
Olimme olleet yhdessä nykyisen vaimoni kanssa noin kuukauden ja minun piti kertoa hänelle omista "omituisuuksistani".
Sanoin vaimolleni minulla olevasta erilaisesta halustani.
Haluan mielettömästi kimppaseksiä jossa toisen/toisten miesten kanssa pannaan minun omaa tytröystävää kimpassa.
Kerroin tämän koska halusin kertoa ennen kuin mennään eteenpäin suhteessa.
Nykyinen vaimoni sanoi ettei tuo mitenkään mahdottomalta tunnu. Silloin alettiin miettimään ketä me kutsuttaisiin mukaan.
Alotimme minun tutuista joiden kanssa hän haluaisi tai voisi panna.
Nousi muutama mies esille joten paras listan kärjestä kutsuttiin meille saunomaan ja iltaa istumaan. Saunaan lähdettiin miesten kesken, pyysin kuitenkin vaimoni mukaan ettei tarvitse yksin saunoa. Vaimo tuli saunaan vähän meidän jälkeen kaverin hämmästykseksi. Kaverilla alkoi pientä elonmerkkiä jalkovälissä. Kysyin häneltä haluatko tulla kimppakaveriksi panemaan vaimoani. Kaveri ei osannut vastata mutta alapäässä oli täysi erektìo. Kerroin että alapää on näköjään jo lupautunut mukaan.
Kaveri sai siinä saunan lauteita vasten panna vaimoani ensikerran. Olimme kimpassa koko viikonlopun eikä vaimo paljon saanut olla rauhassa kun kaksi kiimaista miestä halusi melko usein työntää "veneen vesille soutelemaan".
Olin erittäin tyytyväinen viikonloppuun ja niin oli vaimonikin kaverista puhumattakaan.
Käytiin lista läpi joitakin useamminkin kuitenkin tämä ensimmäinen valikoitui parhaaksi.
Tämä ensimmäinen mies on jolle kerromme kaikki mitä teemme. Vaimo on melkein uskollinen kahdelle miehelle joskus on porukkamme ulkopuolinen kylässä saaden panna "meidän" vaimoa.
 

Yhteistyössä