Tunteet vai järki?

[di]

Varmaan useasti käsitelty aihe täällä ja moni jo väsynyt lukemaan/vastaamaan.

Onnellisesti naimisissa oleva nuori aviomies ja pieni lapsi ja kiva koti ja mukava hyvin hyvinmenestyvä vaimo jne. Mikä mietityttää?

Olen kai tavannut sellaisen naisen, jonka kanssa tunnen enemmän ja eri lailla ja koen paljon enemmän kuin aikaisemmin ja tunnen tämän naisen hyvin läheiseksi.

Koska kaikki vierestä elämääni seuraavat ajattelevat sen varmaan olevan täydellistä, tuntuisi hullulta lähteä tästä ja hypätä tuohon tunteeseen - pitäisikö vaan olla järkevä ja kieltää tunteet ja kokemansa hyvät asiat? Lopettaa ajatteleminen ja sulkea kaikki tämä mielestä kokonaan?

Ei tätä kukaan voi toisen puolesta päättää tai tietää, millainen tilanne on ja ksia voisi millaiset ihmiset ja mitä kaikkea. Mutta joitain kokemuksia ja ajatuksia voisi olla tervetullutta lukea täältä...

 

[teekkari]

Voi että mua vituttaa tollainen. Pitäisikö kenties vähän miettiä ennen kuin perustaa perheen?

Ja pitkässä suhteessa on ihan normaalia että tulee muita ihastuksia, ne tulee ja menee eikä niille kannata liikaa uhrata ajatuksiaan. Miksi ihmiset eivät osaa sitoutua enää? Kun mennään naimisiin ja perustetaan perhe, on päätös loppuelämän suhteen tehty. Siinä on luvattu olla yhdessä kunnes kuolema erottaa eikä kunnes kohtaan jokun kiinnostavan pimatsun... Ajattele nyt vähän, yläpäänkin käyttö on sallittu. Jos joka kerta kun arki tulee kuvioon ja tapaat kiinnostavan naisen vaihdat kumppania, saat olla vaihtamassa sitä koko elämäsi.

 

[Miesnäkökulma]

Lienee hyvin yleinen harhaluulo, että yhden ihmisen - puolison - tulisi riittää ainoaksi läheiseksi suhteeksi toisen sukupuolen edustajiin (jos aikoo käydä kunniallisesta miehestä tai naisesta). Toinen yleinen harhaluulo on, että läheisyys miehen ja naisen välillä on ehdottomasti eroottista tai seksuaalista.

En itse voisi kuvitella pettäväni tai jättäväni vaimoani. Silti minulla on joitakin hyvin läheisiä naisystäviä. Eräiden kanssa olen tietyllä tasolla läheisempi kuin vaimoni kanssa. Tarkoitan, että he jakavat tietyt samat harrastukset ja eräiltä osin samat elämännäkemykset kuin minä. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että vaimoni on elämäni tärkein ihminen - no lasteni jälkeen, luonnollisesti.

Nämä läheiset naiset (ja eräät läheiset miehet) merkitsevät minulle suurta elämänrikkautta. Olen myös näiltä naisilta (tahoilllaan onnellisesti naimisissa) saanut kuulla ystävyyteni merkitsevän paljon, ja olen ollut imarreltu ja otettu.

Sinua ehkä hämmentää tilanteessa se, että ajattelemme niin yksioikoisesti miesten ja naisten suhteiden olevan joko täysin pinnallisia tuttavuuksia tai sitten rakkautta, himoa yms eroottista. Kun siis olet tavannut mielenkiintoisen ihmisen joka herättää sinussa vastakaikua, ja tämä sattuu olemaan nainen, niin tunnet joutuneesi ristiriitaan vaimoosi ja perheeseesi kohdistuvien velvollisuuksien kanssa. Ehkäpä helpottaa, jos miettisit, askarruttaisiko tämä asia noin paljon, jos olisit tavannut mielenkiintoisen ja sympaattisen miehen, johon haluaisit lähemmin tutustua.

Asia on sitten tietysti ihan toinen, jos olet yksinkertaisesti rakastunut/ihastunut toiseen naiseen. Siinäpä en ulkopuolisena mene neuvomaan enkä kommentoimaan mitenkään sinua, vaimoasi ja tuota naishenkilöä yhtään lähemmin tuntematta.

 

[Nenne]

Myös minä tahdon heittää sinua kivellä, vaikken synnitön olekaan..

Minun perheeni on juuri sellainen kuin missä sinä elät. Pieni perhe, jossa sekä mies että vaimo menestyvät, on pieni lapsi ja omakotitalo. Kyllä minä tiedän, ettei se aina herkkua ole.

Mietipä, tuntisitko vetoa tähän toiseen naiseen, jos hänellä olisi pieni lapsi kotonaan? Vai onko hänellä? Voiko olla niin, että osa hänen viehätystään on hänen helpossa ja vapaassa elämässään ja siinä, ettei ole vastuuta kuin omasta itsestään?

Minä olen sitoutunut mieheeni loppuelämäkseni. Pari vuotta sitten olimme lähellä eroa ja silloin teimme kaikkemme, jotta voisimme jatkaa vielä yhdessä ONNELLISINA. En ole päivääkään katunut tuota päätöstä ja uskon, ettei ole miehenikään. Ei elämän pidäkään mennä niin, että ensimmäisen houkutuksen tullessa heitetään kaikki vanha menemään ja juostaan uuden ja houkuttelevamman perään. Luuletko, ettei se arki tavoita myös sitä suhdetta joskus?

Mitä jos koittaisit kiinnostua vaimostasi uudelleen? Järjestäisit lapsen hoitoon ja tekisitte jotain spesiaalia vaimon kanssa? Pinnistä oikein ja keksi jotain sellaista, mistä tiedät molempien nauttivan.

Ryhdistäydy mies. Kyllä niitä ihastuksia tulee ja menee, se on vain kiinni siitä, mihin tilanteeseen tarttuu. Sinä elät päätöksesi kanssa loppuelämäsi, joten tee se tarkkaan harkiten.

 

[Kissa]

Tervetuloa meidän havahtuneiden joukkoon. Näköjään sama tilanne on pöllähtänyt monen muunkin mieleen. Ja kun kaveriporukalla (mies) ollaan sitä pohdittu, niin aika monet ovat ratkaisseet asian niin, että siinä aikaisemmin perustetussa parisuhteessa ollaan edelleen pysytty. Piste. Tosin monet ovat kuulemma sitten alkaneet pitää sitä sivusuhdetta sen ykkösnaisen rinnalla...

Eli järki käteen, olethan mies. Älä ajattele tunteella niin kuin naiset, sinulta odotetaan vastuunkantoa ja sinun pitäisi olla perheesi tukeva peruspilari johon muut voi sitten nojata. Ja sitten jos ruoho on vihreämpää aidan toiselta puolella, niin silloin pitää kastella omaa nurmikkoa. Tai jos päätät haukata sitä naapurin ruohoa, niin älä jää kiinni äläkä tunnusta.

Tällä tavalla monet miehet näyttävät toimivan vastaavassa tilanteessa.

 

[Jon]

Jos päästät epävarmat tunteesi pintaan... vaimosi muuttuu pirulliseksi pihtariksi ja elämäsi on pilalla. Tulipa lopulta eroa tai ei...

 

[Samaa pohtiva]

Alkuperäinen teksti kosketti, elän jossakin määrin samassa tilanteessa: Takana kymmenen vuotta seurustelua, josta suurin osa yhdessä asumista. Tämä aika kattaa lähes koko nuoruuteni, 18-vuotiaasta lähtien.

Naimisiin menimme pari kuukautta sitten. Teimme sen varmaan koska niin kuului tehdä, omakotitalo oli juuri valmistunut, ja elämä muutenkin sillä mallilla, että seuraava askel olisi avioliitto. Edes alttarilla en kuitenkaan tuntenut mitään suuria tunnekuohuja. Nyt sitten mietitään lasten hankkimista, koska se on se seuraava luonnollinen askel.

Mieheni on paras ystäväni, arvostamme paljolti samanlaisia asioita. Mutta väliltämme puuttuu intohimo ja kipinä. Eikä kyse ole mistään pitkän suhteen laimentumisesta, ei sitä koskaan ole siellä ollutkaan. Mies on ystäväni, ei rakastajani.

Olen nyt pari viime viikkoa pohtinut tätä elämääni. Syynä tähän on varmasti se, että olen tavannut miehen, joka sai niskakarvani pystyyn, pelkkä hänen ajattelemisesta saa aikaiseksi väreitä vatsanpohjassa. Emmekä ole edes tavanneet kuin muutaman kerran, aivan asiallisissa merkeissä, joskin vahvaa flirttiä on ollut ilmassa, välillämme selvästi säkenöi.

Tapasimme sattumalta ja sattuma heitti meidän tapaamaan uudestaan. En todellakaan hakenut tätä tilannetta tai etsinyt uutta miestä elämääni.

Tämä mies on vapaa ja tietää minun olevan varattu. En tiedä tuleeko tai tulisiko tästä koskaan mitään sen kummempaa, mutta tämän miehen minussa aikaansaamat reaktiot ovat pysähdyttäneet minut. Kukaan ei ole saanut samaa aikaa, koskaan. Ja ole minäkin elämää kuitenkin aika paljon nähnyt ja tavannut monia miellyttäviä miehiä aikaisemminkin. Joidenkin kanssa on viatonta flirttiä ollut ilmassa, mutta siihen se on aina jäänyt.

Nyt minua pelottaa, että jos en tätä katso loppuun, niin vietänko koko loppuelämäni miettien ""mitä jos?"" Tiedän, että tämä mieskin on kiinnostunut minusta, kiinnostuksen voimakkuutta en tiedä.

Olen jo alkanut miettiä mahdollisen eron vaikutuksia (niin kamalalta kuin se kuulostaakin) ja tajunnut että se olisi varmasti valtava pettymys monille, mutta entä jos vaihtoehtona on oma elämäni elettynä puoliteholla, tasaisesti ilman että todella tuntisin. Ahdistuisinko vain lisää vai tottuisiko siihen?

Juuri tällä hetkellä pääni on kaaoksessa, toisaalta tilanne ahdistaa, toisaalta tunnen valtavaa riemua siitä, että tämä mies on olemassa ja odotan seuraavaa tapaamistamme.

Jo tämän kaiken kirjoittaminen auttaa, antaa selkeitä jaoteltuja näkökulmia, joita pohtia. Eriasia sitten on, miten rankkaa se pohtiminen on...

 

[liina]

Minusta on todella vaarallista sitoutua nuorena. Mulle kävi samanlailla, ainoa vain, että olin kuitenkin siinä tilanteessa että pystyin jättämään ""ystäväni"".
Siihen kuului kyllä paljon mielipahaa ennen sitä, eli entinen suhde ei ollut niin ruusuilla tanssimista.
Yllätyin vain siitä, että olin luullut tietäväni mitä rakkaus on , kunnes tuli tunne jonka yli ei voi mennä mikään aiempi.

Minulle oli jopa ihan sama tunteeko tämä mies samoin vai ei, joka tapauksessa mikään ei saisi minua enää palaamaan entiseen. Eli en jäänyt edes kyttäämään että jätänkö entisen vai tuleeko siitä mitään.

Se onkin kai tärkeää, että ei laske sen uuden suhteen varaan mitään, vaan toimiii omasta lähtökohdastaan.
Kupla kannattaa jossain vaiheessa puhkaista suuntaan tai toiseen, ellei ole sitten niin vahva että kykenee teeskentelemään vuosi kaudet.
Minusta on myöskin inhottava ajatus se, että se jonka kanssa elää, ei tiedä elämäni tärkeimmästä asiasta mitään.

Voihan olla että jos miehesikin tuntee itsensä pelkäksi ystäväksi, totuushan voi olla hänellekin helpotus. Hän voi olla ihan samassa tilanteessa. Ehkä jopa jatko seuraa pelkkinä ystävinä, ja tilanteen tiedostaminen puhkaisee arvoituksen, ja näin ehkä rakastuminenkin lievenee.
Joskushan kielletyn hedelmän viehätys on siinä että se on kielletty.

 

[kokemusta]

jospa et ajattelisi sitä, että mitä ne muut ihmiset ajattelevat tekemisistäsi/tekemättä jättämisistäsi vaan tekisit niinkuin sinusta tuntuu parhaimmalle.

Jostunteesi vaimoosi on kuollut, niin tilannetta ei helpota pakottaa itseään elämään samassa kodissa näytellen ja käyttäytyen vastoin tahtoaan. Tuttu juttu tuo, tapaa oikean väärällä hetkellä.

Anna itsellesi aikaa päättää mitä teet, tunteet kuitenkin ovat niin vahva juttu, että itse olen sitä mieltä, että jos ne kieltää, niin kieltää myös itseltään mahdollisuuden onnellisuuteen ja rehelliseen elämään. Ja samaten sen kieltää lapseltaan, sillä minllaisen esimerkin lapsi saa kun elää tunneköyhässä kodissa ja kieltää myös vaimoltaan kun tämä elää joko tietäen tai tietämättään suhteessa, jossa hänen henkinen arvonsa on nolla.

Erot on aina rankkoja kokemuksia, mutta lopputulos ratkaisee...myrskyn jälkeen tulee pouta, siis eronkin jälkeen tulee lopulta rauha maahan.

 

[tsuup]

Juu, siis mä en kerta kaikkiaan ymmärrä ihmisiä, jotka jäävät jurottamaan ns. kuolleisiin suhteisiin. Mitä niin ihmeellistä siinä papin tai tuomarin niitissä muka on, ettei pysty lähtemään. Tavarat ja taloushan siinä menevät jakoon, mutta onko onni todella kiinni materiassa!

Voi helvetin pelkurit ja raukat! Ryhdistäytykää. Joko tehkää työtä suhteenne pelastamiseksi tai nostakaa kytkintä. Onko elämä tosiaan sen arvoista, et se kannattaa pilata ja tehdä onnettomaksi itselleen elämällä ihmisen kanssa, josta ei oikeastaan edes välitä - vain näyttääkseen muille, että on tyhmä jurottaja, joka ei USKALLA erota.

 

[Guest]

Ihastuksia tulee elämän aikana jokaisen kohdalle. Jotkut niistä voivat tuntua hyvinkin voimakkailta ja oikeilta mutta menevät kuitenkin ohi tai ajanmyötä osoittautuu ettei ihastus ollutkaan sitä miksi sitä luuli.
Itse olen sitä mieltä että jos liitossanne on rakkautta ei siitä kannata mihinkään lähteä. Lyhyitä olisivat ihmisten liitot jos jokaisen ihastuksen perään lähtisi.

 

[mies]

Ajatelkaa komeaa/kaunista julkkista, miten ihana hän on ja häntä voi haluta. Mutta kukaan ei lähde perheestään sen jälkeen, kun on hänen kuvaansa katsellut.
Sitten tulee ihastus , joka sanoo muutaman kauniin sanan ja kaikki muu on heti p...tä.

Miettikää kahta ensimmäistä vaihtoehtoa, molemmissa on kaunis/komea ihastus, mutta vain toisessa tapauksessa voi harkita omaa eroa. Mikä silloin vaikuttaa päätökseen? Vastaus: Oma kypsymättömyys, niin helposti ihminen on johdateltavissa ja syy ei ole johdattelijassa vaan johdateltavassa.

Eli kannattaa miettiä mikä on vialla omassa sisimmässä, sillä niitä ihania silmiä on tulevaisuudessakin tuhansia, joiden kanssa voisi alkaa taas uuden ""elämän""

 

[liina]

No jos nainen on naimisissa ja monta vuotta olut saman jätkän kanssa, ja nyt vasta tullut ne ihanat silmät vastaan, niin tuskin on kyse mistään sisimmässä olevasta viasta tai johdateltavuudesta!

Minä tunnen semmoisiakin naisia, jotka löytää kahdenvuoden välein ne ihanat silmät, ja kun tuovat näytille uuden ""elämänsä"" ihanuuden, niin kilometrinpäähän paistaa että jätkä on täys mullkku, johon akka on ihastunut vain jonkun yhden pintapuolisen seikan takia.
Niitä naisia jo voi sanoa kypsymättömiksi.

Ja ne ei kauaa harkitse, vaan aloittaa uuden elämän suurinpiirtein puolentoistavuoden välein.

MInusta ap ei vaikuta sellaiselta tapaukselta.

 

[liina]

Oho, tulin tsekanneeksi että ap olikin jätkä.
No, tarinan kuitenkin muistin oikein.

 

[Kleopatra]

Vaikea kuvitella tilannetta, että mies ajattelisi tunteet vai järki? Miehellä se tunne menee ohi sen myötä kun on nainut suurinpiirtein kaks vuotta (siis samaa naista). Sen jälkeen astuu viimeistään järki kuvioihin, vaikka kokoajanhan se on siellä pohjalla olemassa.

Nainen on valmiimpi lähtemään tunteen mukaan kuin mies, jättämään jopa kaiken. Miehet eivät lähde, tai hyvin harva lähtee tunteen perässä.

Odota vuosi-pari ja katso vieläkö tuntuu samalta ja onko tunne , rakastuminen, muuttunut rakastamiseksi. Kumpaa rakastat? Kahta et voi rakastaa yhtäaikaa..

Uskon että se toinen jää (toinen=tämä ihastus).

Jos tunteesi ovat aitoja tätä toista kohtaan ja kiellät sen, on elämäsi aika helvetin vaikeaa seuraavat vuodet..

 

[xy]

Ei se toinen osapuoli ainakaan vuosia odottele. Ota tai jätä, mutta älä emmi.

 

[Ostoksille siitä]

Hanki mekko kun kirjoitatkin kun joku pikkulikka, joka juuri prinssinsä ratsuineen on tavannut. Hus hus kauppaan siitä...