Tunteista puhuminen

[Lady]

Olisin pyytänyt vinkkejä ja kokemuksianne siitä, mitä tehdä kun miehen vaikea puhua tuntemuksistaan. Olemme olleet suhteessa pari vuotta ja muutaman kerran mies on sanonut pitävänsä minusta. Muutenkin tunteiden ilmaiseminen minua kohtaan on vaikeaa suullisesti. Keskustellessamme suhteesta hän vain myötäilee ja nyökkäilee ja mahdollisimman nopeasti vaihtaa puheen aihetta. Todella turhauttavaa. Käytökseltään hän on suht huomaavainen ja osoittaa minulle kiintymystään. Mies on muuten aivan upea ja meillä tuntuu sujuvan erittäin hyvin. Itseäni kuitenkin puhumattomuus ahdistaa, tuntuu kuin en yhtään pysyisi kärryillä siitä, missä mennään. Olen monasti yrittänyt puhua asiasta, mutta tilanne ei ole juurikaan muuksi muuttunut. Mies vaan sanoo olevansa hiljainen. MItä voisi tehdä? Suhteestamme en halua missään nimessä luopua.

 

[n77]

Samassa tilanteessa olen ollut myöskin suhteissani ja sen olen ainakin todennut, että ei kannata yrittää ""lypsää"" taikka painostaa ainakaan puhumaan tunteistaan. Ottaa vastaan sen minkä miehen puolelta saa. Mun viimesin mies (joka jätti mut vajaa viikko sitten!) tosiaan alussa kertoili kuinka ihanaa on vaan olla mun kanssa sylikkäin, halailla etc... alussa sanoi, että jopa parempaa kuin seksi - mutta vähän sitten veti takasin päin, sanoi muutenkin että ei ole koskaan aikaisemmin tuntenut samalla tavalla kuin mun kanssa... Alkuaikojen tekstareissa myös kertoili, kuinka olen ihana ja tiedänhän mä sen et sen mielestä mä oon ihana...jne. Luulinkin sitten että kyseessää olis ollu taasen lähes elämää suurempi rakkaustarina koska omat tunteeni tottakai alkoi syvenemään.

Viesteissä, silloin kun ei nähty toisiamme hän laittoi kyllä vastaan kun itse ensin laitoin, että on pusi-ja halipula etc... mutta koskaan ei itse mitään laittanut- yhteyttä piti soittaenja kuulumisia kysellen useinkin. Nähtyämme sitten kysyin kun kovasti mua pusutteli että oliko hänellä edes vähän ikävä, vastasi että ""en ainakaan tunnusta"" ja sen jälkeen kuitenkin totesi että tottakai oli, mitä edes kyselet! Ei hän muuten mulle tunteistaan kertoillut, mutta jo näiden varjolla antoi ymmärtää että välittää ja tykkää kovasti.

Mutta siis, meikäläisen kohdalla mies kuitenkin jätti viikon päästä mut näistä jutuista huolimatta ja mun maailma romahti.

Nooh, se ei nyt liity tähän, mutta siis kaikki miehethän eivät sanallisesti saa kerrottua tunteistaan vaan näyttävät sen teoillaan - niin se vaan on, toiset puhuu toiset ei... Mikäli teillä muuten menee hyvin ja olet tyytyväinen suhteeseenne etkä kaipaa enempää niin ole onnellinen tilanteeseesi, mieshän voi vaikka jossain vaiheessa avautuakin, mutta ei välttämättä.

 

[Mies50]

Se on kuule se luopumisen pelko mikä tukkii miesten suut.
Torjutuksi tuleminen on kova kolaus kenelle tahansa, mutta erityisen paha ihmiselle jolla on huono itsetunto.
Itsestäni olen huomannut että eletyn elämän, koviakin kokeneena, kautta se suu kyllä aukeaa jos on auetakseen.
Jotenkin puhumattomuus kertoo kyllä suhteen olevan jotenkin ""epäavoin"", ihmiset ei ole, tai saa olla sitä mitä ovat. Onko se sitten jotain roolin vetämistä tai mitä.

 

[siru]

aikaisemmissa suhteissani sain aina olla se ainoa joka puhui tunteistaan ja muutenkin yhteisentulevaisuuden suunnitelmista..
nykyisessä suhteessani mies kertoo päivittäin rakastavansa minua, kehuu ulkonäköäni ja juttelee missä menisimme naimisiin ja mitä nimiä lapsille.. aluksi kuvittelin sen on vain uuden suhteen tuomaa huumaa, mutta nyt tätä on jatkunuut jo pidempää ja olen todellennut, että kai tälläisiäkin miehiä on olemassa. tosin liian harvassa!!

tottahan se on että ei suomalaisesta miehestä saa helposti juttelu seuraa, varsinkaan jos kyseessä ovat tunteet.. mutta se ei tarkoita, etteivätkö he rakastaisi naisiaan.. muutamien miespuolisten ystävien kanssa kun olen muutaman oluen jälkeen keskustellut he kyllä kertovat kuinka heidän naisensa ovat upeita, kun samalla heidän naisensa juttelevat muille kuinka heidän miehensä eivät puhu tunteistaan..

nämä miehet osoittavat usein enemmän teon tunteensa, käyvät töiden jälkeen kaupassa, helpottaakseen naistensa kotitöitä yms.. ja ""salaa"" he sitten ihailevat ja rakastavat!

 

[Teot puhuvat puolestaan]

Niin,

vaikka olen nainen - ja puheliaskin... Viimeisessä suhteessa , joka taitaa lopahtaa , valitettavasti - olen päätynyt siihen että Teot silti ovat tärkeämpiä kuin Sanat.
Tälle mun miehelle on/oli helppoa sanoa 'Rakastan Sinua' , mutta eletyssä elämässä se ei mun mielestä näy . Hän on hyvin pahantuulinen enimmäkseen, ei hellyyttä, kädestäpitoa, ei mun toiveiden huomiointia, ei ristiriitatilanteissa vastaantuloa, ei antamaista, lahjoja ...
Mulle puolestaan 'Rakastan Sinua' - sanominen on vaikeampaa, toki olen niin sanonut - mutta taas noiden mun mielestä merkityksellisten rakkauden tekojen, toisen huomioiminen, ilahduttaminen, miellyttäminen muutoin on ehkä 'helppo' tai mulle luonteva tapa osoittaa kiintymystä.
Kutittelu, hellyys, halaus , kuíusoittelu - katettu aamupala , pukeutuminen eroottisiin alus- tai yövaatteisiin, sotakirjalahja tms...
Myös se toisen juttujen kuuntelu , empaattisesti tai toisen elämänpiirin arvostaminen - kertoo välittämisestä. Taas toisen elämänpiirin vähättely tai jaksamattomuus kuunnella ei kerro (mun miehen tapa) ...
Mun äiti , 70-vuotias - myös tuumaili hyvin - että nykyään 'Rakastaa' sana olisi kärsinyt inflaation - ennenvanhaan sitä käytettiin harvoin ja harkiten - toki sitten avioliitossa tietenkin. Ja alttarilla.
Mulla on tässä viime suhteessa 'Rakastan Sua' lauseeseen tullut hyötyrakkauden kaiku - eli ns. rakastaminen sanoilla on useimmiten ollut kiitos työteliäisyydestä, lapsenvahtina olemisesta - ei pyyteetöntä laisinkaan...
Tää on yksi näkökulma - toki ihan kokonaan tunteista puhumattomuus lienee hankalaa , mutta koettakaa nähdä se sanaton välittäminenkin. Se nimittäin voi olla todempaa kuin sanahelinä ...

 

[anna]

Hmmm, miksi pitäisi tehdä mitään? Tietysti, jos et 'pysy kärryillä', niin on rasittavaa aina kysyä, että missä mennään, mutta helpointa mielenrauhallesi olisi jatkaa omaa verbaalista tunneilmaisuasi ilman, että odotat sitä mieheltä, ja sitten vain olet kiitollinen niistä muista huomionosoituksista. Eli siis muutat omaa suhtautumistasi. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Mutta jos asia oikeasti ahdistaa sinua, olisi hyvä katsoa peiliin ja miettiä miksi reagoit kuin reagoit. Enkä sano, etteikö parisuhteessa sitä verbaalista tunneilmaisua olisi oikeus odottaa, mutta sitä pitäisi ajaa kunkin ihmisen omilla ehdoilla.

Vaikea sanoa mikä toimii teille, mutta mulle toimi (olin siis se vähäsanaisempi) se, että mies vitsaili mun puhumattomuudesta samalla kun itse toitotti omia tunteitaan, ja pikkuhiljaa vaan opin toimimaan samoin. Mikään ei kuitenkaan ollut ärsyttävämpää kuin olla osoiteltavana... Tosin sitä ei tapahtunut kauheasti, koska mieskin arvosti kuitenkin eniten vilpittömiä rakkauden ilmaisuja kuin sitä, että sanoin jotain edes osaksikin siksi, että tiesin hänen sitä odottavan ja toivovan.

Ehkä yksi tärkeä juttu oli myöskin, että kun tunsin hänen luottavan minun rakkauteeni muutenkin, oli helpompaa olla verbaalisesti avoin.