Tuosta yhteenmuuttamisketjusta tuli mieleen...

[Oma tarinani]

Olenko läheisriippuvainen tai jotain?

Olen seurustellut erään miehen kanssa vasta reilu 4kk. Tapailemme tiiviisti vaikka asummekin eri paikkakunnilla ja suhde on ns. vakava.
Tiedän että on aivan liian aikaista muuttaa yhteen, silti olen jo miehelle sitä ehdottanut ja hän luonnollisesti ja ymmärrettävästi sitä mieltä, että on liian aikaista puhua sellaista, katsellaan rauhassa ja että hätäilemällä ei tule "kuin kusipäisiä lapsia".

Olen kyllä samaa miletä hänen kanssaan, mutta en voi sille mitään, että kamala kiire muuttaa yhteen :/
En kestä tätä jatkuvaa ikävää, silloin kun emme ole yhdessä. Toiset pitävät tätä seurustelun vaihetta huumaavan ihanana, mutta minua tämä enemmänkin ahdistaa. Ja jos mies hommaa itselleen jotain omaan kotiinsa, loukkaannun ja pahoitan mieleni (vaikken näytäkään sitä), koska koen sen niin, ettei hän halua jakaa elämäänsä kanssani.

Auttakaa nyt, sillä tiedän ettei tämä ole kovin tervettä!! Miten osaisin nauttia suhteen tästä vaiheesta ja olla vain onnellinen siitä mitä minulla jo on!!??

 

["Melinda"]

No höh Mitäpä jos vähän koittaisit lämmitellä häntä. Anna hänelle omille kämpillesi avain että voi tulla aina kun tulee sellainen tunne niin teille. Ehkäpä sitten alkaisi jo jää sulaa

 

[Piparnakkeli]

Saanko tiedustella ikää?
Jos olet kovin nuori niin keskity rakentamaan sitä omaa sinuuttasi ja elämääsi. Kun yhteenmuuton aika tulee, olette kumpikin eheitä ihmisiä, tiedätte mitä haluatte eikä sinunkaan tarvitse määritellä itseäsi miehen kautta tai roikkua hänessä kuin taapero nilkoissa kun et osaa olla yksin.

Hanki itsellesi harrastus, opiskele, tapaa kavereitasi... harva asia on kurjempaa kuin puoliso joka ei pärjää itsekseen tavallisena arkipäivänä.

 

[pikkumy]

En mä läheisriippuvaisena pidä sen perusteella että haluat muuttaa suht pian yhteen - me muutettiin yhteen mieheni kanssa about viikko siitä kun tavattiin ensimmäisen kerran irl. Oltiin jo sitä ennen tovi puhuttu netissä ja puhelimessa. Tosin meillä vauhditti asiaa että mies sai töitä tälät paikkakunnalta ja aloitus oli heti kuin vain pääsee ja omasta kodistaan oli hieman turhan pitkä matka kulkea töissä (oliskohan about 300km ollut matkaa).

Mutta yhteenmuutto pitää tapahtua yhteisymmärryksessä. Meilläkin oli alkuun varaus (koska miehellä oli tovi vielä tuo oma asunto edellisellä paikkakunnalla) että ottaa tarvittaessa täältä pienen asunnon alkuun jos alkaa tuntua että asiat menee liian nopeasti.

Yritä ajatella että se mitä mies ostaa nyt sinne omaan asuntoon, tulee olemaan sitten myös teidän yhteisessä asunnossanne sitten kun te molemmat olette valmiit muuttamaan yhteen.

Läheisriippuvaiseksi voit nimittää itsesi jos et osaa olla yksiksesi kotona. Esim. sinkkuaikana täytyy olla aina menossa ja kavereita ympärillä ja yksi ilta (viikonlopusta puhumattakaan) yksin kotona ilman seuraa olisi maailmanloppu. Ja se mahdollinen seura on joku keskustelupalsta (ei puhelin, ei fb, eikä muu missä normaalisti ystäväpiirisi kanssa keskustelet).

Ja jos ahdistaa liikaa tai koet olevasi läheisriippuvainen, kannattaisiko käydä neuvolassa/terveyskeskuksessa kysymässä olisiko mahdollista saada keskusteluapua?

 

[Oma tarinani]

[QUOTE="Melinda";24258279]No höh Mitäpä jos vähän koittaisit lämmitellä häntä. Anna hänelle omille kämpillesi avain että voi tulla aina kun tulee sellainen tunne niin teille. Ehkäpä sitten alkaisi jo jää sulaa [/QUOTE]

No olen sitähänelle tarjonnut, muttei kuulemma tarvitse sitä (kun olen kuitenkin aina kotona kun häne tulee). Vastaavasti hän on kyllä ehdottanut että teettäisi oman kämppänsä avaimen minulle, mutta en minäkään ymmärrä mitä sillä tekisin, sillä olemme melkein aina minun luonani. Ja en voi sitäkään olla ottamatta niin, ettei hän aiokaan luopua "omasta"asunnostaan ://

Asumiskuviomme ovat sellaiset, että hän asuu kaupungissa vuokrakaksiossa ja itse omakotitalossa maaseudulla. Mutta tämä ei ole este yhteenmuuttamiselle (tiedän hänen asuvan sata kertaa mieluummin maalla kuin kaupungissa)

 

[Oma tarinani]

Saanko tiedustella ikää?
Jos olet kovin nuori niin keskity rakentamaan sitä omaa sinuuttasi ja elämääsi. Kun yhteenmuuton aika tulee, olette kumpikin eheitä ihmisiä, tiedätte mitä haluatte eikä sinunkaan tarvitse määritellä itseäsi miehen kautta tai roikkua hänessä kuin taapero nilkoissa kun et osaa olla yksin.

Hanki itsellesi harrastus, opiskele, tapaa kavereitasi... harva asia on kurjempaa kuin puoliso joka ei pärjää itsekseen tavallisena arkipäivänä.

No ei tässä ihan nuoria olla enää kumpikaan, minä 38 ja mies 44. Kummallakin on yksi lapsi, miehellä jo kohta aikuinen poika (joka asuu äitinsä kanssa).

Ja kyllä minulla harrastuksia ja tekemistä on, ei sen puoleen.

 

["hankey"]

siis yhteenmuuttaminen tarkoittaisi sitä, että mies muuttaisi sinne sinun taloosi ?

 

[Oma tarinani]

[QUOTE="hankey";24258392]siis yhteenmuuttaminen tarkoittaisi sitä, että mies muuttaisi sinne sinun taloosi ?[/QUOTE]

No näin olemme käsittääkseni yhteisymmärryksessä puhuneet.

 

["nekkuliina"]

Me naiset olemme välillä liiankin nopeita päätöksissämme.
Miehet haluaa harkita pidempään ja punnita asioita monelta kantilta, älä pilaa hyvää suhdetta
hätiköinnillä, vaan anna sen kehittyä rauhassa.
Neljä kuukautta on lyhyt aika loppuelämäänne verrattuna.