tupakka ja imetys - riivattu riesa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja riiva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

riiva

Vieras

Olen 3,5kk vauvan äiti ja poden synkää mieltä siitä, että olen imetyksen ajan polttanut yhden savukkeen / vko vkonloppuna. Yleensä silloin, kun vauva jo uniaan nukkuu. On siis kulunut aikaa seuraavaan imetykseen. Kaksi kertaa olen käynyt ulkona, jolloin olen enemmän polttanut. Ehkä n. 10 savuketta max. Aamulla olen sitten jo imettänyt. Nyt vasta olen tajunnut, että vaikuttaahan ne myrkyt kauemmin..:(
Oletteko muut tällaiseen syyllistyneet? Tuliko vauvalle ongelmia?
Kamalalta tuntuu, kun vasta jotenkin tämän kauheuden vaarallisuuden ymmärsin. Olen juntti ja hölmö ja idiootti. Nyt en enää polta. Raskaana en polttanut yhtäkään tupakkaa, paitsi aivan alussa enne testin tekoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juupajanna:
aika paljon oot ulkona päässyt käymään jos 2krt ja lapsi alle 4kk.. Pisti silmään vaan, itse kysymyksiin en osaa vastata:)

Niinkö? No, ehkä näin sitten nuorena äitinä tuo ei niin tiiviiltä tahdilta tunnu. Lopun aikaa kun todella on vain vauvan kanssa kasvotusten ollut. Kukin tietty tyylillään.
 
Tästä muuten on ollut joku ketju, katso hausta. Mun vauva on nyt 9kk, tällä hetkellä poltan 1 tupakan päivässä. Ja se tulee tarpeeseen! Alussa en juurikaan polttanut, ehkä saman verran kuin sinäkin eli yhden viikossa. Ekan kerran olin ulkona bilettämässä vasta muutama viikko sitten ja silloin poltin vähän enemmän.
 
mä oon ajatellu olla koko elämäni polttamatta ja juomatta kahvia. en oo kumpaakaan koskaan kokeillu, eikä oo tarvetta opetella. eikös kahvi oo siksi että jaksaisi paremmin? menkää siis nukkumaan, sen mä osaan :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja juupajanna:
aika paljon oot ulkona päässyt käymään jos 2krt ja lapsi alle 4kk.. Pisti silmään vaan, itse kysymyksiin en osaa vastata:)

Oon minäki nuori, mutta mulle toi on usein ja kun on noin pieni vasta.. Ja olin minäki 247 lapsen kanssa. Mutta tää ei liittynyt aiheeseen mitenkään, ja en mä todella tuomitse ketään käymisistä- ehkä olen kateellinen ku itse en raaski lähteä minnekkä ikinä:)

Niinkö? No, ehkä näin sitten nuorena äitinä tuo ei niin tiiviiltä tahdilta tunnu. Lopun aikaa kun todella on vain vauvan kanssa kasvotusten ollut. Kukin tietty tyylillään.

Alkuperäinen kirjoittaja Ärsytysmaximus:
mä oon ajatellu olla koko elämäni polttamatta ja juomatta kahvia. en oo kumpaakaan koskaan kokeillu, eikä oo tarvetta opetella. eikös kahvi oo siksi että jaksaisi paremmin? menkää siis nukkumaan, sen mä osaan :D

Niin. Enää en voi teinivuosieni alkuun palata, ja muutosta tehdä. Mitenhän sais ton kersan erossa kaikesta pskasta pysymään..?
 
Alkuperäinen kirjoittaja juupajanna:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja juupajanna:
aika paljon oot ulkona päässyt käymään jos 2krt ja lapsi alle 4kk.. Pisti silmään vaan, itse kysymyksiin en osaa vastata:)

Oon minäki nuori, mutta mulle toi on usein ja kun on noin pieni vasta.. Ja olin minäki 247 lapsen kanssa. Mutta tää ei liittynyt aiheeseen mitenkään, ja en mä todella tuomitse ketään käymisistä- ehkä olen kateellinen ku itse en raaski lähteä minnekkä ikinä:)

Niinkö? No, ehkä näin sitten nuorena äitinä tuo ei niin tiiviiltä tahdilta tunnu. Lopun aikaa kun todella on vain vauvan kanssa kasvotusten ollut. Kukin tietty tyylillään.

Niinpä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja riiva:
Olen 3,5kk vauvan äiti ja poden synkää mieltä siitä, että olen imetyksen ajan polttanut yhden savukkeen / vko vkonloppuna. Yleensä silloin, kun vauva jo uniaan nukkuu. On siis kulunut aikaa seuraavaan imetykseen. Kaksi kertaa olen käynyt ulkona, jolloin olen enemmän polttanut. Ehkä n. 10 savuketta max. Aamulla olen sitten jo imettänyt. Nyt vasta olen tajunnut, että vaikuttaahan ne myrkyt kauemmin..:(
Oletteko muut tällaiseen syyllistyneet? Tuliko vauvalle ongelmia?
Kamalalta tuntuu, kun vasta jotenkin tämän kauheuden vaarallisuuden ymmärsin. Olen juntti ja hölmö ja idiootti. Nyt en enää polta. Raskaana en polttanut yhtäkään tupakkaa, paitsi aivan alussa enne testin tekoa.

Noh, miulle sanottiin, että jos polttaa alle 10 tupakkaa/vuorokausi, imettäminen kannattaa.
Ja kun tupakan polton ja imetyksen välillä on mielellään se pari tuntia, niin vielä kannattaa imettää
Joten ole ihan rauhassa, ei tuollaisen pitäisi niin vaikuttaa :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja samperi:

Kiva kuulla! :)
 
Similar threads

Yhteistyössä