M
määrittelemätön
Vieras
Auttakaas kanssaeläjät saamaan päänuppi ojennukseen..
Taustaa sen verran että 20v avioliittoa takana mutkineen ja mäkineen,ei väkivaltaa, alkoa tms. ylitsepääsemätöntä.
Mies kokee olonsa sellaiseksi että on pakko muuttaa muualle, ero vireille.
Puolen vuoden jälkeen rakastuu tulisesti ,laittaa eron 2-vaiheen paperit sisään ja kihlautuu. Kihlaus purkautuu kuitenkin jo ennen kuin tulee päätös eron lainvoimaisuudesta.
Tässä vaiheessa mies tajuaa jotakin ja pyytää anteeksi eroamistaan..sovitaan yhdessä että katellaan mitä tuleman pitää.
Sitoumuksia ei kummallakaan muualle,tarkoitus selvittää ajatuksensa tahoillaan. Lupausta yhteisestä tulevaisuudesta ei ole muttei myöskään kielletä mahdollisuutta.
Lasten asiat pystymme hoitamaan hyvin ja riitelemättä, tekemisissä perheenä viikoittain ja välillä on todella hyviäkin hetkiä ihan kaksin. En vaan aina osaa niihin heittäytyä ja nauttia ilosta,tuntuu että kohta se häviää kuitenkin. Kuitenkin olen iloinen siitä että meillä on yhteisiä hyviä hetkiä.
Ongelmaksi koen etten tiedä mihin tämä päättyy?
Siirretäänkö vain väistämätöntä vai onko jotain hyvää kenties tulossa?
Pitäisikö kenties vain uskaltaa elää tätä tilannetta ,kahta osoitetta perheenä vaikka virallisesti olen erotettu?
Plääh.. pitkä teksti ,herääkö ajatuksia?
Taustaa sen verran että 20v avioliittoa takana mutkineen ja mäkineen,ei väkivaltaa, alkoa tms. ylitsepääsemätöntä.
Mies kokee olonsa sellaiseksi että on pakko muuttaa muualle, ero vireille.
Puolen vuoden jälkeen rakastuu tulisesti ,laittaa eron 2-vaiheen paperit sisään ja kihlautuu. Kihlaus purkautuu kuitenkin jo ennen kuin tulee päätös eron lainvoimaisuudesta.
Tässä vaiheessa mies tajuaa jotakin ja pyytää anteeksi eroamistaan..sovitaan yhdessä että katellaan mitä tuleman pitää.
Sitoumuksia ei kummallakaan muualle,tarkoitus selvittää ajatuksensa tahoillaan. Lupausta yhteisestä tulevaisuudesta ei ole muttei myöskään kielletä mahdollisuutta.
Lasten asiat pystymme hoitamaan hyvin ja riitelemättä, tekemisissä perheenä viikoittain ja välillä on todella hyviäkin hetkiä ihan kaksin. En vaan aina osaa niihin heittäytyä ja nauttia ilosta,tuntuu että kohta se häviää kuitenkin. Kuitenkin olen iloinen siitä että meillä on yhteisiä hyviä hetkiä.
Ongelmaksi koen etten tiedä mihin tämä päättyy?
Siirretäänkö vain väistämätöntä vai onko jotain hyvää kenties tulossa?
Pitäisikö kenties vain uskaltaa elää tätä tilannetta ,kahta osoitetta perheenä vaikka virallisesti olen erotettu?
Plääh.. pitkä teksti ,herääkö ajatuksia?
