Turkista kotiuduttu ja taisi olla viimeinen kerta siinä maassa

29.06.2010
169
0
16
ensimmäinen kerta ja kyllä tuli koettua paljon kaikkea. Oikeastaan kaikki kliseet mitä maasta olin kuullut ja mitä siellä voi tapahtua myös tapahtui. Brittituristit oli aivan kauheita hotellilla, siis kertakaikkiaan kamalia ja vaikka hotellilla ei aikaa viettänytkään niin se muutama hetkikin oli liikaa. Suomalaisturisti pahoinpiteli esiintyvän pellen. Suihkusta ei tullut vettä. Kaikkialla huijattiin, vaikka siihen osasi varautua niin siltikin veivattiin ja väännettiin ja lopulta olit niin sekaisin, että tulit huijatuksi jollakin tavalla. Tinkimisen kanssa meni hermot. Hotellissa palveltiin vain brittituristeja kohteliaasti (vaikka käyttäytyivät miten sattuu ) muita päin persettä. Ja kyllä annoimme kaikesta palautetta jo paikan päällä, respaan, tarjoillijoille jne.jne. Myös matkan järjestäjille. Onneksi jäi myös hyviä kokemuksia reissusta. Paljon olen matkustanut, mutta tämä oli kyllä ihan uskomatonta. =)
 
me palattiin Alanyasta keskiviikkona ja kokemus täysin päinvastainen.Palvelu pelasi hotellissa ja ruoka oli hyvää ja ihmiset ystävällisiä, ainoa mikä häiritsi oli basaarialueen liian innokkaat myyjät!!
 
Onpa hyvä lukea muitten kokemuksia matkoilta, niin tietää ainakin pysyttelevänsä turvallisesti kotona neljän seinän sisässä.
Kulttuuria saa tarpeeksi oman maamme pääkaupunkiseudulta. :(
 
Brittituristit pitävät aivan jumalatonta meteliä itsestään, luulevat olevansa maailman napa ja eivät omaa alkeellisimpiakaan tapoja.

Ah, pystyn niin kuvittelemaan auringossa niskansa punaiseksi polttaneet, jalkapallopaitaiset kaljut brittimiehet kävelemässä rantakatua hirveässä humalassa, kaljapullot kädessä ja perässä H&M:n pinkkeihin muovikorviksiin, keltaisiin korkokenkiin ja turkoosiin miniminiminimekkoihin sonnustautuneet vaimot ja tytsikaverit, joiden naamaan on vedetty Tikkurilan värikartta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yks:
Miks täytyy lähteä kesällä ulkomaille, kun Suomen kesä on niin kaunis ja täälläkin
hellettä ja kauniita hiekkarantoja.
Miksi??

No siksi. On se ihan eri maa, eri ruokaa ( joo joo vois tehä iteki mut kuka viihtii), kulttuuri, nähtävyydet, meri, koko maan OLEMUS ihan eri. Oli missä tahansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yks:
Miks täytyy lähteä kesällä ulkomaille, kun Suomen kesä on niin kaunis ja täälläkin
hellettä ja kauniita hiekkarantoja.
Miksi??

No siksi kun haluaa matkustaa. En koskaan ole ymmärtänyt tätä "Suomesta ei kannata poistua kesällä" -mantraa. Lähes kaikki muutkin maat on parhaimmillaan juuri kesällä.

 
Mikä niissä briteissä on että ne on tuollaisia.. mulle jäänyt ihan samanlainen kuva heistä. Kännissä, kovaäänisiä, naiset hyvin itseriittoisia vaikka useimmiten XXL kokoisia ja rumia ja fish & chips maistuu ja lapset samanlaisia..

kai mä katsoin liikaa sitä Lomat vaihtoon - sarjaa :DDD
 
Alkuperäinen kirjoittaja Puupään Justiina:
Miten ne brittituristit sitten käyttäytyi? Kiinnostaa sen vuoksi, kun olen nähnyt aiemmin vain saksalaisten turistien käyttäytyvän sikamaisesti.

esim. Ruoka haukuttiin joka päivä kovaan ääneen, seisovassa pöydässä sikailtiin, heidän täytyi saada samat pöydät, samat tarjoilijat ja jos erehdyit menemään pöytään (jota ei ollut varattu ) niin sinut haukuttiin lyttyyn, toisten kulttuuria, tapoja jne. ei kunnioitettu ollenkaan. Istuivat hotellilla 24/7 (yleensä puolet siitä ajasta samassa aurinkotuolissa altaalla ) ja siltikin valittivat aivan kaikesta toisten kulttuuriin liittyvistä asioista suureen ääneen. Lapset melskasivat miten sattuu ja melkein hukuttivat toisia lapsia lasten altaassa, mutta vanhemmat ei sano mitään. Yksilöitähän tosiaan kaikki, mutta jos 90% hotellin brittituristeista oli juuri tätä sakkia niin voi kai jo yleistää. Tosin törmättiin muutamaan oikein mukavaankin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja PsychoKiller:
Alkuperäinen kirjoittaja yks:
Miks täytyy lähteä kesällä ulkomaille, kun Suomen kesä on niin kaunis ja täälläkin
hellettä ja kauniita hiekkarantoja.
Miksi??

No siksi kun haluaa matkustaa. En koskaan ole ymmärtänyt tätä "Suomesta ei kannata poistua kesällä" -mantraa. Lähes kaikki muutkin maat on parhaimmillaan juuri kesällä.

niinpä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vuorovetten prinssi:
Alkuperäinen kirjoittaja yks:
Miks täytyy lähteä kesällä ulkomaille, kun Suomen kesä on niin kaunis ja täälläkin
hellettä ja kauniita hiekkarantoja.
Miksi??

Siksi kun se loma sattuu olemaan kesällä ja satun tykkäämään erityisen paljon suomen talvesta! Lumi on ihanaa!

Olisit sit mennyt vaik Grönlantiin etkä Turkkiin.
 

Yhteistyössä