Turkulaisia/Turkuun menijöitä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kerran käynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kerran käynyt

Vieras
Tämä on kohta tuttua sielläkin (lähde Uusi Suomi)

Ruotsin toiseksi suurimmassa kaupungissa Göteborgissa autot roihuavat joka yö. Vajaan kuukauden aikana kaupungissa on poltettu noin 85 autoa. Kivisateeseen joutuvat lähes päivittäin myös bussit ja raitiovaunut, poliisit ja vartijat. Syyllisiä saadaan harvoin kiinni edes kuulusteluja varten.

Viime yönä autoja tuikattiin tuleen Göteborgin lisäksi myös läheisissä Kungälvissä ja Falkenbergissa.

Myöhään perjantaina kahden raitiovaunun päälle ruiskutettiin palonarkaa nestettä ja ne sytytettiin tuleen. Liekit sammuivat kuitenkin itsestään, ja raitiovaunut pääsivät jatkamaan matkaansa.

Raitiovaunuliikenteestä vastaava Göteborgs Spårvagnar on kuitenkin saanut mittansa täyteen. Yhtiö on kutsunut koolle kriisikokouksen maanantaiksi pohtimaan, miten kuljettajia ja matkustajia voitaisiin suojella hyökkäyksiltä.

- Se voi olla kivien heittelyä, eikä silloin ole kyse yhdestä tyypistä vaan kokonaisista jengeistä, jotka pommittavat vaunuja ja busseja niin että ikkunat menevät rikki. Tai sitten meitä ammutaan, kertoo työnjohtaja Glenn Ottoson.

Poliisi on seurannut voimattomana jokaöisiä autojen polttamisia.
 
Oletko ap tulossa tänne Turkuun päin kulkuneuvoja polttelemaan vai mistä tiedät? Raitiovaunuja saat kyllä hakea, kun raitovaunuliikenne lopetettiin jo kymmeniä vuosia sitten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja gerttu:
Oletko ap tulossa tänne Turkuun päin kulkuneuvoja polttelemaan vai mistä tiedät? Raitiovaunuja saat kyllä hakea, kun raitovaunuliikenne lopetettiin jo kymmeniä vuosia sitten.

torin kulmassa on yks....
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Se on varmaan joku Kehä I:n sisäpuolella asuva, joka luulee, että Turku on Ruotsissa.

Eikä! Se pon Sverige se, mutta tuo suomennetulta kuulostava "Turku"...? Eikös sekuitenkin selvästi viittaaa sanaan Turkey?

Siltä suunnalta löytyy vastaukset kaikkeen.
 

Similar threads

V
Viestiä
7
Luettu
388

Yhteistyössä