Tutkimus: Suklaan ahmiminen voi olla yhteydessä masennukseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Pitääkö mielestäsi paikkaansa?

***********

Suklaan ahmiminen voi olla yhteydessä masennukseen
Julkaistu 26.04.2010 16.11

Masentuneet ihmiset näyttävät kuluttavan enemmän suklaata kuin ihmiset, jotka eivät ole masentuneita. Näin kertoo Archives of Internal Medicine-lehdessä julkaistu tutkimus.

Tutkijat toteavat, että suklaaseen liitetään kulttuurissamme oletettuja mielialavaikutuksia. Aiheesta on kuitenkin vähän tieteellisiä tutkimuksia.

Tutkimus käsitti 931 miestä ja naista, joilla ei ollut masennuslääkitystä. Depressioasteikolla masentuneiksi todetut söivät kuukaudessa 8,4 annosta suklaata, kun taas terveillä kului 5,4 annosta. Vakavasta masennuksesta kärsivät söivät 11,8 annosta kuukaudessa.

Miehillä ja naisilla ei ollut eroa asiassa. Ravitsemukselliset tekijät kuten rasvan, hiilihydraattien ja energian saanti eivät korreloineet mielealaoireiden kanssa. Masentuneiden ja terveiden välillä ei ollut myöskään eroa esimerkiksi kofeiinin, kalan tai kasvisten kulutuksessa.

Tutkijat pohtivat erilaisia selitysmalleja havainnolle. Masennus voi stimuloida suklaanhimoa, jos suklaa toimii lääkkeenä mielialaoireisiin. Masennus voi stimuloida suklaansyöntiä myös muista syistä. Lisäksi on päinvastainen kausaalinen vaihtoehto, eli suklaa saattaa lisätä masennusta. Myös fyysinen tekijä, kuten tulehdus, voi aiheuttaa sekä masennusta että suklaanhimoa. Suhde voi olla monimutkaisempikin, sillä esimerkiksi suklaatuotteissa usein olevat transrasvat voivat vaikuttaa omega 3-rasvahappotuotantoon.

Tutkijoiden mukaan suklaansyönnin ja masennuksen yhteyden selvittäminen vaatii lisää tutkimusta.

http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=8895/type=1
 
mulla ollut nyt viikon ajan lievää alakuloisuutta. Ja lopulta se meni siihen että pe ahmin suklaalevyn, lauantaina ahmin suklalevyn ja vielä eilen. Se muka helpotti, mutta kyllä nyt riitti. Tänään eikä nyt vähään aikaan tarvi syödä. Onneksi kävi mukavia asioita jotka vie ajatukset tulevaisuuteen eikä tarvi suklaasta apua hakea.
 
Pitää paikkansa ja tämä on tiedetty jo sata vuotta.
Naiset lohduttaa itseään suklaalla, oli sitten vakava masennus tai ihan vaan pienempi vitutus.
Suklaa on parasta lääkettä. Kai se jotenkin sopii meiän hormoneille, en tiedä.
 
Taas yksi nollatutkimus. Mulla kun on pahaa unettomuutta, niin tiedän enemmän kuin hyvin, että mitä huonommin olen nukkunut, sitä enemmän tekee mieli suklaata. Ja unettomuus on nimenomaan MASENTAVAA.
 
minä en ole masentunut mutta olen syönyt suklaata pienestä pitäen koska se on yksinkertaisesti niin hyvää :) toisaalta tiedän oikeasti masentuneita kavereita jotka eivät suklaasta juuri välitä joten huhhahhei koko tutkimukselle...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Auttoiko suklaa?

No eihän se masennusta paranna, lihottaa vaan. Mutta antaa se hetkeksi mielihyvää, niinkuin alkoholikin. Ja hetken mielihyväkin on kultaa arvokkaampaa jos ei tunne mitään positiivista koskaan.

Edelleen ostan aina suklaata jos kaikki menee päin mäntyä.
 

Similar threads

M
Viestiä
15
Luettu
1K
Aihe vapaa
toinen näkökulma
T

Uusimmat

Yhteistyössä