M
miehistä ;D
Vieras
""Mies on tieteelliseltä nimeltään Homo Sapiens Maskulina erotukseksi
naisesta, joka on tieteelliseltä nimeltään Homo Sapiens Femina eli
vapaasti suomennettuna Maailman Kaikkeus.
Mies ei kuulu imettäväisiin, kuten usein erheellisesti luullaan, vaan
imeväisiin, ja on tasalämpöinen, paitsi silloin kun hänessä palaa alkoholi
tai on kuumetta. Oikeita miehiä tavataan vain harvoilla alueilla
maapallolla. Jos nyt kuitenkin sattuisi miehen tapaamaan, kutsutaan tätä
tapausta tärskyksi, latinaksi veni vidi fugi!
Ennen kuin mies on mies, on hän ensiksi lapsi, sitten hänestä tulee nulikka,
sitten nuorimies ja kun hän on aikansa ollut kukkopoikana, tulee hänestä
menevä mies eli ukkomies.
Mies jakaantuu useaan alaheimoon, joista mainittakoon mammanpoika, sulho,
aviomies, leskimies ja vanhapoika. Kokemus on osoittanut, että toisen oma on
yleensä suosituin.
Anatomisesti mies jakaantuu neljään osaan: pää, raajat, vartalo ja ns.
piiloraaja, tieteelliseltä nimeltään Tubla Sebalus.
Pään sisällä ei miehellä yleensä ole mitään. Pään kummallakin puolella on
korva, jotka ovat sitä varten, ettei hattu putoa silmille. Kaula miehellä on
kravatin ripustamista varten. Kravattia taas pidetään, jotta nainen voi
siitä tarpeen tullen vetämällä ohjailla miehen haparoivaa kulkua. Naaman
koillis- ja luoteispuolilla ovat silmät. Silmillään mies etsii jatkuvasti
naisia, ei kuitenkaan omaansa.
Keskellä naamaa sijaitsee nenä, jota mies käyttää kaivamiseen saaden näin
sormelleen jotakin tekemistä. Naaman alaosassa on suu, jota mies käyttää
vain parjatakseen naista. Suu on alunperin ollut suutelemista varten, mutta
suomalaiset miehet eivät tietenkään suuta tarvitse, koska on todettu ettei
suomalainen mies puhu eikä pussaa.
Pää kokonaisuudessaan muodostaa miehessä hyödyttömän osan, poiketen siis
huomattavasti naisen päästä, joka on - niinkuin tiedetään - älyn kehto.
Raajat jakaantuvat ala- ja yläraajoihin, joita kumpaisiakin on yksi pari,
sekä piiloraajaan. Yläraajat alkavat kainalokuopista ja päättyvät sormiin.
Sormia miehellä on viisi, joista se, joka on keskellä kämmentä on peukalo.
Toisessa raajassa on niinikään viisi sormea, joka on aivan liikaa, koska he
tarvitsevat vain kahta. Etusormella mies kaivelee nenäänsä ja keskisormi on
sitä varten, ettei sormikkaisiin jäisi turhan paljon tyhjää tilaa.
Nimettömässä miehen kuuluisi pitää sormusta, mutta se kulkeutuu yleensä
jollakin merkillisellä tavalla taskuun (jossa on tunnetusti paljon tavaraa)
tai on hukassa.
Alaraajat sijaitsevat aivan kaljamahan alla ja niitäkin on yksi pari. Miehen
alaraajoissa voi helposti erottaa 10 toisistaan eroavaa osaa: lättäjalka,
nilkka, polvi, reisi ja viisi varvasta / raaja. Varpaansa mies piilottaa
numeron 56 kenkiin näyttääkseen isokenkäiseltä.
Sääriään mies näyttelee mielellään, jos ne ovat karvaiset. Polviaan mies
taas käyttää polvistuakseen naisen eteen.
Rinta voi miehellä olla karvaton, vähäkarvainen, karvainen tai ns.
turkispeitteinen. Kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa mies näyttelee
mielellään rintaansa poiketen näin huomattavasti naisesta, jonka päähän ei
pälkähtäisikään ruveta näyttelemään karvaista rintaa. Rinnan alapuolella on
vatsa, mikä on miehellä yleensä jalkapallon muotoiseksi kehittynyt ja sen
keskellä on napa. Napaan mies kerää kaikenlaista nöyhtää, jota mies sitten
saunan penkillä kaivelee.
Miesten oma maailma tuppaa aina pyörimään ns. piiloraajan ympärillä. He kun
luulevat sen pituuden olevan suoraan verrannollinen omaan miehisyyteensä.
Eiväthän ne rassukat voi tietää, että piiloraaja on olemassa vain, jotta
miehestä olisi naiselle jotain iloa. Joillakin yksilöillä esiintyy myös
taipumusta pelata ns. taskubiljardia, koska eivät tiedä mitä muuta
sormillaan ja piiloraajallaan tekisivät.
Tämän enempää en miehistä tiedä, koska lopetin tutkimustyön määrärahojen
huvettua. Mikäli jokin instanssi on kiinnostunut rahoittamaan tutkimustyötä
ja lisää innokkaita kohteita löytyy, olen valmis jatkamaan tutkimusta...""