Tuulimuna?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja milla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

milla

Jäsen
29.05.2004
471
0
16
Eilen kävin vkolla 7+4 alkuraskauden ultrassa ja näkyi pelkkä ruskuaispussi.
Onko mahdollista, ettei näillä viikoilla vielä näy mitään vai onko luultavasti tuulimuna?
Lääkäri kehotti odottamaan viikon ja katsomaan sitten uudestaan näkyykö mitään.
Ymmärsin hänen puheistaan, että luultavasti oli tuulimuna, mutta halusi varmistaa vielä, jos ei vaikka jostain syystä olisi vain näkynyt eilen vielä.
Voiko sikiö olla "piilossa", kuten lääkäri vihjaisi?
Onko turha enää toivoa vai tehdä "surutyö" jo nyt?

Mulla on joskus 10v sitten ollut tuulimuna, joka tuli itsestään ulos.
Sen jälkeen olen saanut kaksi lasta, eli kolmatta yritämme.
Raskausoireet on mulla tosi voimakkaat edelleen (pahoinvointi, rintojen aristus jne.) ja vuotoa ei ole ollut ollenkaan.

Tehdäänkö kaavinta nukutuksessa/puudutuksessa?
Kuinka nopeasti kaavintaan yleensä pääsee?
Voinko itse vaikuttaa milloin se tehdään?
Lääkäri sanoi vaan, että yleensä odotetaan, että tulee itsestään pois, mutta tosiaan kiva kärsiä vaikka viikkotolkulla pahasta olosta tietäen, ettei lasta ole edes tulossa.

Viikon odotusaika tuntuu tällä hetkellä kovin pitkältä tässä epävarmuudessa :'(
 
Tehtiinkö ultra emättimen kautta? Jos tehtiin vatsan päältä ei siinä vielä noin pieni ihmisen alku näy. Jos tehtiin emättimen kautta, voi olla että viikkoja onkin vähemmän kuin pitäisi. Eli kannattaa odottaa ainakin se viikko, että varmistuu.
Jokaisessa raskaudessahan oireet voivat olla aivan erilaiset.
Älä vielä murehdi kovin etukäteen.
Tietystihän voi kyllä olla tuulimunaraskaus. Lääkäreittenkin täytyy olla melko neutraaleita, etteivät säikyttäisi kovasti mutta eivät loisi suuria toiveitakaan.

Vastaan noihin muihinkin, vaikka toivonkin sydämeni pohjasta ettet joutuisi näitä asioita miettimään.
Kaavinta tehdään nukutuksessa ns. humaituksessa. kestää noi 5-10 minuuttia. Kaavintaan pääsee heti kun keskenmeno/tuulimuna on todettu. Tai siis esim. neuvolan lääkäriltä saa lähetteen poliklinikalle ja sieltä taas kaavintaan. Esimerkiksi neuvolalääkärikäynnin jälkeisenä aamuna gynen polille syömättä ja juomatta, niin kaavinta tehdään samana päivänä. Tietysti, jos on kovaa vuotoa tai kipuja pääsee kaavintaan suoraan päivystyksenä vaikka keskellä yötä. Luulen, että ajankohtaan voi myös vaikuttaa, jos ei ole kipuja tai vuotoa. Välttämättä kaavintaa ei tarvitse, jos päädytään "keskeyttämään" lääkkeellisesti.
Voidaan myös odottaa, että "raskausmateriaali" tulee itsestään pois n.viikkoihin 10 mennessä. Uskon, että asioista ja vaihtoehdoita voi keskustella lääkärin kanssa.

Toivon sinulle voimia tämän viikon odotukseen. Uskon, että se on todella pitkä aika. Varmasti monet asiat pyörivät mielessä. Voimia ja iloista mieltä sinulle. :hug:
 
Kiitos avusta :)
Kerrotko vielä, kuinka pääseekö sairaalasta kuinka nopeasti pois kaavinnan jälkeen?

Kannattaisikohan mun yrittää päästä ultraan uudestaan vielä tällä viikolla?
Pääsisin sitten alkuviikosta kaavintaan, jos on tarve.
Meillä on vaan kurjasti muuttokin reilun viikon päästä :(
Taidan soittaa tänään neuvolaan ja kysyä neuvoa, kuinka toimia.

Ultrassa kävin yksityisellä ja ultrattiin emättimen kautta.
Lääkäri sanoi vielä, että jos vuoto alkaa, niin ei tarvitse tehdä mitään, vaikka vuoto olisi voimakastakin.

Nyt tuntuu tosiaan raskaalta ja en saa oikein öitäkään nukuttua.
Miehestä ei paljon apua ole, ei siis oikein ymmärrä kuinka kova paikka tämä minulle on. Kenellekään muulle en ole vielä raskaudestani puhunut enkä nyt haluakaan, eli aika yksin olen tämän asian kanssa. Miehellekin loukkaannuin, kun ei ymmärtänyt kuunnella riittävästi.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.09.2005 klo 08:23 Milla kirjoitti:
Kiitos avusta :)
Kerrotko vielä, kuinka pääseekö sairaalasta kuinka nopeasti pois kaavinnan jälkeen?

Kannattaisikohan mun yrittää päästä ultraan uudestaan vielä tällä viikolla?
Pääsisin sitten alkuviikosta kaavintaan, jos on tarve.
Meillä on vaan kurjasti muuttokin reilun viikon päästä :(
Taidan soittaa tänään neuvolaan ja kysyä neuvoa, kuinka toimia.

Ultrassa kävin yksityisellä ja ultrattiin emättimen kautta.
Lääkäri sanoi vielä, että jos vuoto alkaa, niin ei tarvitse tehdä mitään, vaikka vuoto olisi voimakastakin.

Nyt tuntuu tosiaan raskaalta ja en saa oikein öitäkään nukuttua.
Miehestä ei paljon apua ole, ei siis oikein ymmärrä kuinka kova paikka tämä minulle on. Kenellekään muulle en ole vielä raskaudestani puhunut enkä nyt haluakaan, eli aika yksin olen tämän asian kanssa. Miehellekin loukkaannuin, kun ei ymmärtänyt kuunnella riittävästi.
Mä pääsin 3 tunnin päästä kaavinnan jälkeen kotiin, koska vointini oli fyysisesti hyvä. Ja mä odottaisin sinuna todellakin vielä, koska ei ole vielä varmuutta kehittyykö siellä masussa vauva. Raskaushan voi olla tosi alussa vasta. Mulla kaavinta tehtiin rv 10+3 ja mull aoli vasta paria viikkoa aiemmin raskausoireet vähentyneet. EIkä se olisi tullut itsestään ulos.. Mut eilen kävin jälkitarkastuksessa,jossa sit sain patologin lausunnon, joka vasta varmisti sen että raskaus oli todennäköisimmin tuulimuaraskaus, koska patologin oli löytänyt vain degeneroitua itsukkamateriaalia, mut ei itse alkoita.
 
Moi Milla, samojen raskaiden asioiden kanssa painin n. kuukausi sitten.
Kävin alkuraskaudesta ultrassa yksityisneuvolan kätilöllä, joka ei uskaltanut vk.7 sanoa mitään varmaa oliko alkio havaittavissa vai hedelmöittyminen tapahtunut mahd.myöhemmin. Näin ollen menin piitkän 2 viikon jälkeen lääkärille joka sanoi samantien, ettei alkiota näkynyt ollenkaan, vain pelkkä ruskuaispuss viikoilla 9. Tieto sattui kovasti, vaikkakin olin tähän varautunut....tuntui käsittämättömältä, kun kaikki raskausoireetkin olivat aika voimakkaita :ashamed:
Sain valita keskeyttämis tavan ja valitsin lääkkeellisen, josta on nyt tasan 2 vk aikaa. Raskaus oireet hävisivät nopeasti...jättäen tilalle pettyneen mielen. Toivotan sinulle onnea ja voimia jos saman joudut kokemaan.
 
Hei!
Mä kävin alkuraskauden ultrassa vk 10+3 ja lääkäri ei nähnyt sikiötä(vatsanpeitteiden päältä). Sanoi minulle että odottaa vielä vähän aikaa, ei kyllä antanut paljon toivoa ja kuitenkin neuvolan täti sanoi että toivosta ei kannata luopua, että voi olla myöhemmin alkanut raskaus. Raskaushormonitaso oli 13790. Meni melkein kaksi viikkoa ennen kuin alkoi vuoto. Menin neuvolaan, jolloin lääkäri antoi lähetteen ultaan sairaalaan. Jouduin jäämään suoraan osastolle. Yrittivät lääkkeillä keskeyttää raskauden etten olisi joutunut kaavintaan, mutta oli niin kova vuoto että piti tehdä kaavinta yöllä. Olin kyllä todella kipeä ja kaikki raskauden oireet oli vielä senkin jälkeen kun kaavinta oli tehty. Kuukautiset tulivat 32 pv kaavinnan jälkeen ja raskausoireet hävisivät viikko kaavinnan jälkeen. Nyt siitä kaikesta on aikaa yli viisi kuukautta ja emme uskalla yrittää vielä uudelleen. Tuo aika oli yhtä vuoristorataa, kun toinen antoi toivoa ja toinen otti pois.
 

Yhteistyössä