Tyhmä asia kummiudesta,mutta pakko avautua

[m]

Mä en lotkauttaisi korvaanikaan tuon kummiasian takia, mutta noiden välien äkillisen huonontumisen haluaisin kyllä selvittää. Te olette aikuisia ihmisiä, kysy suoraan, mikä on syynä tuohon välien kylmettymiseen.

 

[ap]

Mun silmääni sattui tuo lelun rikkoontuminen ja että ostitte uuden "heidän pyynnöstään". Olisiko tuo jutun takana, eli että olisivat loukkaantuneet kun ette itse automaattisesti tarjoutuneet hankkimaan uutta, niin kuin noissa tilanteissa on tapana...?

Ensinnäkin en viitsinyt sitä leluasiaa siinä lasten kuullen alkaa selvittämään, vaan ajattelin, että jos näen kaupassa samantapaisen lelun, niin ostan sen sitten. Mutta asia selvitettiin sitten tekstiviesteillä, heidän aloituksestaan. Toiseksi, meilläkin on mennyt leluja rikki muiden lasten toimesta, enkä ole koskaan vaatinut, että pitäisi ostaa uusi.
Ja tuohon kummiuteen vielä; en ole pettynyt sen takia ettei meitä pyydetty kummeiksi, vaan ihmeissäni, että pyysivät juuri Minun siskoni, eikä ketään muuta. Asia ei olisi hämmästyttänyt minua, jos kummi olisi ollut kuka tahansa muu sukulainen tai vaikka heidän joku ystävänsä. Tätä tunnetta on niin vaikea selittää, mutta minun paheeni on, että pohdin asioita ihan liikaa.

 

[ap]

Ihan kuin puhuisit minun tilanteestani. Mutta minä en olisi sinä vaan tuo toinen osapuoli. Emme tule pyytämään kummiksi erästä oletettua mieheni sukulaista. Enkä tahdo olla edes tekemisissä, mieheni saa olla mikäli haluaa mutta eipä tuo juuri halua.
Pakosta olemme tekemisissä mutta koitan pitää senkin niin vähissä kuin mahdollista.
Tämä nainen on ilkeä ja itsekäs, mollaa minua ja varmaan käyttäisi minusta juuri sanoja hieman outo yms. Hän haukkuu miestäni ja yrittää puuttua kaikkeen mahdolliseen elämässämme. Kun emme anna siihen mahdollisuutta hän haukkuu ja levittelee asioita loppusuvulle.
Siinä syy.

Onko vieläkin asiat täsmänneet?? Esim tuo 20-vuotias sisko? Voiko olla sama henkilö??

Enpä usko, että olen sama henkilö. En meinaan mielestäni mollaa heitä, enkä varsinkaan puutu heidän elämäänsä millää tavalla. Päinvastoin olen yrittänyt pitää välit "lämpiminä".

 

[Mietin]

Mun silmääni sattui tuo lelun rikkoontuminen ja että ostitte uuden "heidän pyynnöstään". Olisiko tuo jutun takana, eli että olisivat loukkaantuneet kun ette itse automaattisesti tarjoutuneet hankkimaan uutta, niin kuin noissa tilanteissa on tapana...?

Ensinnäkin en viitsinyt sitä leluasiaa siinä lasten kuullen alkaa selvittämään, vaan ajattelin, että jos näen kaupassa samantapaisen lelun, niin ostan sen sitten. Mutta asia selvitettiin sitten tekstiviesteillä, heidän aloituksestaan. Toiseksi, meilläkin on mennyt leluja rikki muiden lasten toimesta, enkä ole koskaan vaatinut, että pitäisi ostaa uusi.
Ja tuohon kummiuteen vielä; en ole pettynyt sen takia ettei meitä pyydetty kummeiksi, vaan ihmeissäni, että pyysivät juuri Minun siskoni, eikä ketään muuta. Asia ei olisi hämmästyttänyt minua, jos kummi olisi ollut kuka tahansa muu sukulainen tai vaikka heidän joku ystävänsä. Tätä tunnetta on niin vaikea selittää, mutta minun paheeni on, että pohdin asioita ihan liikaa.

Harva tosiaan kehtaa vaatia, siksi ajattelinkin että jos he nostivat sen asian esille, tuntui että se oli heille jotenkin tärkeä asia - vielä jos laittaneet tekstiviestinä, niin äkkiä päättelisin että jotenkin se on jäänyt kaivamaan. Varmaan juuri siksi, että noissa tilanteissa oman kokemukseni mukaan aina vanhemmat kyllä tarjoutuu hyvittämään, en ymmärrä miksi et lasten kuullen halunnut ottaa asiaa esille, osa kasvatustahan on sekin - eli jos hajottaa toiselta jotakin (vaikka vahingossakin), niin ilman muuta kohteliasta on kysyä, kuinka voi korvata. Ehkä taustalla on jotakin muuta, tuo toimi sitten viimeisenä pisarana? Vai kuinka äskettäin asia sattui.

 

[ap]

Mun silmääni sattui tuo lelun rikkoontuminen ja että ostitte uuden "heidän pyynnöstään". Olisiko tuo jutun takana, eli että olisivat loukkaantuneet kun ette itse automaattisesti tarjoutuneet hankkimaan uutta, niin kuin noissa tilanteissa on tapana...?

Ensinnäkin en viitsinyt sitä leluasiaa siinä lasten kuullen alkaa selvittämään, vaan ajattelin, että jos näen kaupassa samantapaisen lelun, niin ostan sen sitten. Mutta asia selvitettiin sitten tekstiviesteillä, heidän aloituksestaan. Toiseksi, meilläkin on mennyt leluja rikki muiden lasten toimesta, enkä ole koskaan vaatinut, että pitäisi ostaa uusi.
Ja tuohon kummiuteen vielä; en ole pettynyt sen takia ettei meitä pyydetty kummeiksi, vaan ihmeissäni, että pyysivät juuri Minun siskoni, eikä ketään muuta. Asia ei olisi hämmästyttänyt minua, jos kummi olisi ollut kuka tahansa muu sukulainen tai vaikka heidän joku ystävänsä. Tätä tunnetta on niin vaikea selittää, mutta minun paheeni on, että pohdin asioita ihan liikaa.

Harva tosiaan kehtaa vaatia, siksi ajattelinkin että jos he nostivat sen asian esille, tuntui että se oli heille jotenkin tärkeä asia - vielä jos laittaneet tekstiviestinä, niin äkkiä päättelisin että jotenkin se on jäänyt kaivamaan. Varmaan juuri siksi, että noissa tilanteissa oman kokemukseni mukaan aina vanhemmat kyllä tarjoutuu hyvittämään, en ymmärrä miksi et lasten kuullen halunnut ottaa asiaa esille, osa kasvatustahan on sekin - eli jos hajottaa toiselta jotakin (vaikka vahingossakin), niin ilman muuta kohteliasta on kysyä, kuinka voi korvata. Ehkä taustalla on jotakin muuta, tuo toimi sitten viimeisenä pisarana? Vai kuinka äskettäin asia sattui.

On siitä jo varmaan 2 kk aikaa. Ihmettelen, mikseivät he itse sitten ottaneeta asiaa heti puheeksi, vaan laittoivat tekstiviestin heti perään, kun oltiin lähdetty. Itse en sen takia puhunut asiasta, kun ajattelin, että katson ensin, löydänkö sellaista lelua mistään, etten turhaan lupaa lapselle ostavani uutta. Toisaalta, olisinhan voinut vanhemmille hiljaa lähtiessä sanoa, että tuon uuden, jos/kun löydän sellaisen.

 

[Mietin]

Mun silmääni sattui tuo lelun rikkoontuminen ja että ostitte uuden "heidän pyynnöstään". Olisiko tuo jutun takana, eli että olisivat loukkaantuneet kun ette itse automaattisesti tarjoutuneet hankkimaan uutta, niin kuin noissa tilanteissa on tapana...?

Ensinnäkin en viitsinyt sitä leluasiaa siinä lasten kuullen alkaa selvittämään, vaan ajattelin, että jos näen kaupassa samantapaisen lelun, niin ostan sen sitten. Mutta asia selvitettiin sitten tekstiviesteillä, heidän aloituksestaan. Toiseksi, meilläkin on mennyt leluja rikki muiden lasten toimesta, enkä ole koskaan vaatinut, että pitäisi ostaa uusi.
Ja tuohon kummiuteen vielä; en ole pettynyt sen takia ettei meitä pyydetty kummeiksi, vaan ihmeissäni, että pyysivät juuri Minun siskoni, eikä ketään muuta. Asia ei olisi hämmästyttänyt minua, jos kummi olisi ollut kuka tahansa muu sukulainen tai vaikka heidän joku ystävänsä. Tätä tunnetta on niin vaikea selittää, mutta minun paheeni on, että pohdin asioita ihan liikaa.

Harva tosiaan kehtaa vaatia, siksi ajattelinkin että jos he nostivat sen asian esille, tuntui että se oli heille jotenkin tärkeä asia - vielä jos laittaneet tekstiviestinä, niin äkkiä päättelisin että jotenkin se on jäänyt kaivamaan. Varmaan juuri siksi, että noissa tilanteissa oman kokemukseni mukaan aina vanhemmat kyllä tarjoutuu hyvittämään, en ymmärrä miksi et lasten kuullen halunnut ottaa asiaa esille, osa kasvatustahan on sekin - eli jos hajottaa toiselta jotakin (vaikka vahingossakin), niin ilman muuta kohteliasta on kysyä, kuinka voi korvata. Ehkä taustalla on jotakin muuta, tuo toimi sitten viimeisenä pisarana? Vai kuinka äskettäin asia sattui.

On siitä jo varmaan 2 kk aikaa. Ihmettelen, mikseivät he itse sitten ottaneeta asiaa heti puheeksi, vaan laittoivat tekstiviestin heti perään, kun oltiin lähdetty. Itse en sen takia puhunut asiasta, kun ajattelin, että katson ensin, löydänkö sellaista lelua mistään, etten turhaan lupaa lapselle ostavani uutta. Toisaalta, olisinhan voinut vanhemmille hiljaa lähtiessä sanoa, että tuon uuden, jos/kun löydän sellaisen.

Edelleenkin, mietin että miksi hiljaa? Miksi et halua opettaa lastasi korvaamaan vahinkonsa omalla mallillasi? Ja tuo "tekstiviesti perään" kyllä vaikuttaa minusta kurjalle, eli ovat siinä puhuneet että olittepa tökeröitä kun ette tarjonneet korvaamaan...

 

[Heffalump]

Mä kyllä ymmärrän tuon ettei lasten kuullen halua puhua uuden ostosta. Siis luvata lapselle että ostaa samanlaisen tilalle. Entä jos samanlaista ei enää löydy mistään! Siis ettei luvata sellasta josta tietää että lupauksen pitäminen saattaa olla mahdotonta.

Tuosta kummiasiasta, musta on vähän hassua pyytää samoja ihmisiä lapsemme kummeiksi, joiden lapsen kummeja me jo ollaan. mielummin sit vaikka siskoa jos häneenkin olisi läheiset välit :/

 

[sitä minäkin]

Mun silmääni sattui tuo lelun rikkoontuminen ja että ostitte uuden "heidän pyynnöstään". Olisiko tuo jutun takana, eli että olisivat loukkaantuneet kun ette itse automaattisesti tarjoutuneet hankkimaan uutta, niin kuin noissa tilanteissa on tapana...?

Ensinnäkin en viitsinyt sitä leluasiaa siinä lasten kuullen alkaa selvittämään, vaan ajattelin, että jos näen kaupassa samantapaisen lelun, niin ostan sen sitten. Mutta asia selvitettiin sitten tekstiviesteillä, heidän aloituksestaan. Toiseksi, meilläkin on mennyt leluja rikki muiden lasten toimesta, enkä ole koskaan vaatinut, että pitäisi ostaa uusi.
Ja tuohon kummiuteen vielä; en ole pettynyt sen takia ettei meitä pyydetty kummeiksi, vaan ihmeissäni, että pyysivät juuri Minun siskoni, eikä ketään muuta. Asia ei olisi hämmästyttänyt minua, jos kummi olisi ollut kuka tahansa muu sukulainen tai vaikka heidän joku ystävänsä. Tätä tunnetta on niin vaikea selittää, mutta minun paheeni on, että pohdin asioita ihan liikaa.

Harva tosiaan kehtaa vaatia, siksi ajattelinkin että jos he nostivat sen asian esille, tuntui että se oli heille jotenkin tärkeä asia - vielä jos laittaneet tekstiviestinä, niin äkkiä päättelisin että jotenkin se on jäänyt kaivamaan. Varmaan juuri siksi, että noissa tilanteissa oman kokemukseni mukaan aina vanhemmat kyllä tarjoutuu hyvittämään, en ymmärrä miksi et lasten kuullen halunnut ottaa asiaa esille, osa kasvatustahan on sekin - eli jos hajottaa toiselta jotakin (vaikka vahingossakin), niin ilman muuta kohteliasta on kysyä, kuinka voi korvata. Ehkä taustalla on jotakin muuta, tuo toimi sitten viimeisenä pisarana? Vai kuinka äskettäin asia sattui.

On siitä jo varmaan 2 kk aikaa. Ihmettelen, mikseivät he itse sitten ottaneeta asiaa heti puheeksi, vaan laittoivat tekstiviestin heti perään, kun oltiin lähdetty. Itse en sen takia puhunut asiasta, kun ajattelin, että katson ensin, löydänkö sellaista lelua mistään, etten turhaan lupaa lapselle ostavani uutta. Toisaalta, olisinhan voinut vanhemmille hiljaa lähtiessä sanoa, että tuon uuden, jos/kun löydän sellaisen.

Edelleenkin, mietin että miksi hiljaa? Miksi et halua opettaa lastasi korvaamaan vahinkonsa omalla mallillasi? Ja tuo "tekstiviesti perään" kyllä vaikuttaa minusta kurjalle, eli ovat siinä puhuneet että olittepa tökeröitä kun ette tarjonneet korvaamaan...

Jos nyt tähän korvamiseen tai rikkoontumiseen tartutaan, niin itse olisin varmaankin todennut heti, että korvaan tämän kyllä teille. Ja tuo lause jos ei riitä, niin voi vielä sanoa, että jos ei löydetä samanlaista lelua, niin keksitään jotain muuta.

Tämän voi todellakin sanoa lapsen kuullen. Ja kyllä lapsenkin tulee oppia kestämään pettymyksiä ja jos tarjoutuu ostamaan samanlaisen, eikä sitä löydy, nin sen voi reippaasti lapselle kertoa. Näin lapsi oppii käsittelemään myös pettymyksen tunteita.

Jos itse olisin niin varuillani, ettei lapsi kohtaisi pettymyksiä, niin emillä olis koko asunto täynnä kaikenlaisia blingblingejä, käytäisiin joka päivä mäkkärissä, eikä päiväkotiin tarvis koskaan nousta aamulla aikaisin.

Esim. Joskus on käynnyt niinkin, että lapsi on odottanut jotain vierasta ja on pakko ollu selittää, että vieraalle tuli este eikä voikaan tulla. lapseni on niin tottunut käsittelemään negatiivisiakin tunteita, että saattaa kysellä kyllä useampaan otteeseen että miksi ja käsittelee asiaa ihan reippaasti, pettymyksestä huolimatta. Lapseni on tällä hetkellä 3 vuotias.

 

[Mietin]

En minä toki tarkoittanut sitä, että "korvaaminen" olisi sama kuin samanlaisen lelun ostaminen, vaan hyvittää voi muutenkin - tai vähintäänkin tuoda esille, että otetaan vastuu lapsen tuottamasta vahingosta.