Hae Anna.fi-sivustolta

työpaikkaromanssi--->avioero

Viestiketju osiossa 'Avioero' , käynnistäjänä vaimoilija, 04.10.2007.

  1. Martian Vierailija

    Eli koska Heidin mies ei luota vaimoonsa tämän petettyä toistuvasti häntä, niin hänen pitäisi hakea apua psykiatrilta? Onhan se suorastaan julmaa kuinka petetty itsekkäästi yrittää estää mielipahaa aiheuttanutta pettämistä toistumasta ja siten on täysin syyllinen eroon.

    Ja luonollisesti petetyn pitää olla se aina niin v#tun ymmärtäväinen ja rakastettava, koska olisihan se ihan kamalaa, jos pettäjällä olisi ikävää suhteessa ja pahimmillaan joutuisi tuntemaan epämukavuutta suhteessa. Onhan se petetyn tehtävä tehdä pettäjän elämästä yhtä juhlaa. Samaten on vähintäänkin oikeutettua, että Heidi kuppaa mieheltään elannon niin kauan kuin haluaa, vaikkei Heidillä ole mitään aikomusta tehdä suhteesta pysyvää. Onhan se vähintäänkin reilua, kun Heidin mies on pilannut vaimonsa elämän vaatimalla sellaisia pikkumaisia asioita, kuin sitä ettei hänen vaimonsa levittäisi haaroja jokaikiselle kaksilahkeiselle vastaantulijalle?
     
  2. Juuh. V. 1982 menin naimisiin ihanan miehen kanssa. Oltiin nuoria, reilu kolme vuotta oltu tiiviisti yhdessä ja kummankin tulevaisuudensuunnitelmiin kuului ammatin lisäksi mm. lapset ja perhe. Ensin mentiin naimisiin. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi esikoinen. Vajaa kaksi vuotta myöhemmin toinen lapsi. Erinäisistä "vaikeuksista" huolimatta meillä meni hyvin. Osattiin olla joskus kaksinkin, ja oltiin onnellisia. Välillä varmaan tavallinen perhe myös lapsiin liittyvine ongelmineen.

    1996 syksyllä mies kertoi sen: hän oli ihastunut työkaveriinsa ja halusi eron. Nainen oli, kyllä, minua huomattavasti nuorempi.
    Järkytyksen, järkiperäisien ajattelun ja paniikin jälkeen huomasin selittäväni miehelle, että ei nyt yhden työpaikkaromanssin takia kukaan eroa, ja me pääsemme siitä yli jne. Sen jälkeen keskusteluissa vuoroin purin omia tuntemuksiani ja yritin vedota miehen velvollisuuksiin ja avioliittolupauksiin, vuoroin vähättelin miehen suhdetta. En totta puhuen tiennyt mitä olisin ajatellut. Olin vain sekaisin. Mies kuitenkin lupasi unohtaa eroajatukset toistaiseksi, ja miettiä oliko kyse sen sortin asiasta, että erota pitäisi. Sehän oli vain puolet asiasta. Toinen puoli oli, että kuinka meidän suhteemme voisi tuollaisen jälkeen jatkua. Luottaisinko enää koskaan mieheen jne.

    Vihasin sitä naista. Yritin saada miehen lähtemään siitä työpaikasta. Yritin tehdä hänen olonsa kotona mahdollisimman mukavaksi (mm. en puhunut syrjähypystä mitään). Tehtiin pari matkaakin, lasten kanssa ja ilman. Meidän välimme oli hyvät mutta ei tarpeeksi. Läheisyys oli mennyt. Olisin toivonut ja halunnut sitä, mutta toisaalta en halunnut miestä lähellekään, kun ajattelin hänen olleen sen naisen kanssa. Niin jatkettiin melkein vuosi.

    Mies alkoi olla paljon poissa kotoa ja työnsin pois mielestäni ajatukset siitä missä hän saattaisi aikaansa viettää. Jonkin ajan kuluttua kysyin suoraan oliko hänellä jotain tekemistä sen naisen kanssa, mies kielsi. Yritin saada ajatukseni johonkin mukavampiin asioihin. Kävin matkoilla ystävättäreni kanssa. Matkoilla unohdin mieheni. Ajattelin vain lapsia. Mies oli kyllä kiltti. Hän ei koskaan vaatinut minulta mitään erityistä, ja oli aina auttamassa jos tarvitsin.

    Eräällä risteilyllä eräs puolituttu mies alkoi osoittaa mielenkiintoaan. Kivaltahan se tuntui. Se varmasti olisi johtanutkin johonkin, jollen olisi muistanut miestäni. En jättänyt tilaisuutta käyttämättä ollakseni lojaali, vaan siksi, että aloin tosissani miettiä avioliittoani ja meidän välejämme. Rakastinko miestäni, rakastiko hän minua, miksi olimme yhdessä? Oltiinko vain totuttu toisiimme vai mistä oli kyse? Oliko miehen ihastus työkaveriinsa ohimennyttä, vai elikö se salaista kituvaa rakkauttaan?

    Kotona tarkkailin ja analysoin elämäämme koko ajan, itsekseni. Se vei hirveästi energiaa. Suoriuduin kyllä kaikesta normaalista elämänrutiinista, mutta olin ajoittain muissa maailmoissa. Pakotin itseni ajattelemaan miltä minusta tuntuisi jos eroaisimme, ja mies alkaisi elää jonkun toisen naisen kanssa. Se inhotti, mutta jollain tapaa se alkoi tuntua ratkaisulta kaikkeen epämääräiseen. Vaikken edes tiennyt oliko sitä naista enää olemassakaan.

    Otin asian puheeksi miehen kanssa. Elettiin jo vuotta 1999. Kysyin suoraan olisiko parempi jos eroaisimme. Mies ei oikein vastannut juuta eikä jaata, mutta luin rivien välistä ettei hän eroa vastustaisikaan. Vieläkö hän rakastaa sitä naista? Vielä, mies vastasi. Raivo nousi sisälläni, mutta hillitsin sen. Miksi sitten jatkoimme sitä teatteria, että ollaan muka perhe? Mies kohautti hartioitaan. Koska hän ei halunnut loukata minua eikä lapsia. Eikö hän muka loukkaa minua ajatellessaan sitä naista, ollessaan hänen seurassaan (en tiennyt oliko mies ollut enää naisen seurassa), ollessaan henkisesti poissa "meidän elämästämme"? Mies vastasi, että kyllä, hän tietää ettei se ole oikein (raivo nousi jälleen kun tajusin miehen olleen yhteydessä naiseen), mutta ettei hän tunteilleen silti mitään voi. Rakastanko minä häntä, miestä?
    Rakastan tietysti. Luulen...tai ehkä olemme vain tottuneet toisiimme. Niin, mies vastasi. Meillä on hyvä yhteiselämä, mutta ei tässä ole sitä rakkautta mikä miehen ja naisen välillä perheenä pitäisi olla. No rakastaako hän sitten sitä toista naista (raivon noustessa taas otsalohkooni)? Kyllä hän rakastaa. Kuinka hän voi tietää rakastavansa, kun ei ole päivääkään sen naisen kanssa yhteistä elämää viettänyt, ei jakanut arkea, ei huolehtinut yhteisistä lapsista, yhteisistä asioista, ... aioin ottaa esiin vierekkäin nukkumisen ym., mutta se ei tuntunutkaan sopivalta. Mekin nukuimme samassa sängyssä, mutta toisiimme ei oltu koskettu moneen vuoteen. Se ei edes häirinnyt minua. Koskeminen sen sijaan olisi häirinnyt. Vaikenin.

    Mihin oikein pyrit, mies kysyi. En tiedä. Haluan asiat selviksi. Olen nämä vuodet pyöritellyt tätä asiaa mielessäni, enkä enää jaksa että se hallitsee elämääni. Haluan elämääni jotain muuta. Mitä? En tiedä. Haluatko sinä erota, mies kysyi? En tiedä. En, mutta en myöskään halua jakaa sinua toisen naisen kanssa. Joko elämme yhdessä ilman sitä naista, tai eroamme ja jatkamme elämäämme. Mies oli vaiti.
    Voisitko tosiaan hyväksyä eromme, ymmärrät mitä se tarkoittaa, ja että kykenet siihen? Kyllä minun vain olisi pakko, vastasin. Jos nyt alamme järjestää asioita niin, että tästä jonkin ajan kuluttua voimme konkreettisesti muuttaa erillemme, jakaa omaisuutemme, huomioida lapset järjestelyissämme, huomioida heidän järkytyksensä (tosin heidän kavereidensa vanhemmista moni oli eronnut, että mikään kulmakunnan ihme eromme ei olisi), heidän huoltajuudet ym., niin onko sinusta siihen, mies kysyi. En tiedä... en haluaisi, mutta ehkä se olisi pakko. Kunhan et sitten enää peru näitä järjestelyjä jos se nainen ei enää sinua haluakaan, tai suhteenne ei tule toimimaan. Ei, niin ei tule käymään. Voin elää myös yksin, mutta tosiasia on, että rakastan sitä naista ja haluan elää hänen kanssaan. Tiedän hänen haluavan samaa. (Raivo ja pahoinvointi nousi sisälläni, mutta hillitsin itseni). Hyvä, sitten alamme toimia.

    Kymmenen vuotta myöhemmin voin todeta ratkaisun olleen oikea. Eron jälkeen selvisi vielä, että miehellä ja naisella oli jo yhteinen lapsi, josta sitten lopulta raivostuin miehelle ja purin kaiken sisälläni pitämäni kiukun ...katuakseni myöhemmin purkaustani. Mies uusioperheineen voi hyvin. Myös lapsemme suhtautuivat eroon asiallisesti. Pieniä oireiluja toki ilmassa ajoittain oli, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Exäni tämä vaimo vaihtoi työpaikkaa jossain vaiheessa. Ei heidän suhteensa vaan paremman työn takia. Kummallisinta asiassa, että heidän tyttärensä on minusta oikein mukava lapsi. Hän on käynyt myös minun luona joskus. Naisen kanssa ollaan päästy jo luontevaan keskusteluun, kun alkuun koin etten halua olla tekemissäkään. En enää vihannut tai inhonnutkaan, mutta jotenkin oudolta hän tuntui. Kunnes sitten totuin.

    Miessuhteita minulla on ollut muutama alkuunsa loppunut. Usein loppumisen syy oli kun aloin purkaa avioeron katkeruutta miehelle, jolla sitten ei enää jostain syystä ollut aikaa tavata minua... mutta niistäkin on nyt päästy. Nyt on yksi hieman pidemmälle edennyt suhde. Olen kuitenkin tottunut omaan järjestykseen kotonani, etten tiedä haluanko enää jakaa kotiani miehen kanssa.

    Rakastumisten ja erotilanteiden ollessa päällä ei aina kykene katsomaan elämää eteenpäin. Syntyy valtava halu takertua nykyisyyteen, joskus jopa menneisyyteen, ja vieläpä poistaa häiriötekijät siitä. Mutta elämä ei ole sellaista. Olisikin hyvä jos kriisien hetkellä voisi päättää, että menköön nyt miten menee, tarkastelen asiaa kymmenen vuoden kuluttua. Varmaa ainakin on, että aina on mahdollisuus päästä jaloilleen ja jatkaa elämää, vaikkakin ehkä hieman toisenlaisissa puitteissa.
     
  3. ghosts Vierailija

  4. Tuitukka Vierailija

    Kiitos, Päiväkirjaansa lukenut, hyvästä kertomuksestasi.
     
  5. juhani koo Vierailija

    Päiväkirjaansa lukeneen tarinassa on paljon tuttuja komponenetteja. Aivan kuin olisin se mies mutta en ollut.

    Jossain avioliiton vaiheessa aloin sairastella. Aloin voida huonosti henkisesti. Riitaa vaimon kanssa, lapset voi huonosti. Mulla todettiin vatsahaava ja rytmihäiriö. Tavallisia flunssia oli 2-3 kertaa vuodessa. Se oli käsittämätöntä.

    Tosin en jaksanut harrastaa enää mitään, lihoin lähes 20 kiloa arviolta 8 vuodessa. Ja vaimo... en tosiaan ollut sille mieleen mitenkään päin. Ainoa mistä pidin oli mun työ, mutta vaimo taas ei tykännyt että pidin siitä. Työ oli oikeasti ainoa joka antoi positiivista palautetta ja siellä sain toteuttaa itseäni.

    Seksiähän meillä ei ollut ainakaan lähes 10 vuoteen. Loppui kun vaimo oli muutaman kerran tölvinyt ja pitänyt jalkojaan ristissä, eikä se alotettakaan enää tehnyt. Se vaan jotenkin unohtui.

    Työn parissa tapasin jotenkin muista poikkeavan naisen. Meillä kertakaikkiaan synkkasi. Hänelle uskalsin puhua niistä asioista joista vaimolta tuli vain vähättelyä ja moitteita. Tämä nainen myös puhui minulle, toisin kuin vaimo. Vaimon päivittäiset työkuulumiset oli pelkkää valitusta työkavereista ja asiakkaista. Ei auttanut vaikka kuinka yritin häntä tukea ja kannustaa, ja aina hänen mielestä olin jotenkin häntä vastaan. Hän ei kuunnellut mitään.

    Taisin rakastua siihen naiseen vaikka meillä ei ollut kuin asiallista kanssa käymistä. Vapaa-ajallakin soiteltiin ja juteltiin mutta kaikki flirttailu kyllä puuttui. Minä vain yksinkertaisesti nautin miellyttävän ihmisen seurasta.

    Elämä alkoi maistua. Liikunta ja terveemmät elämäntavat muutoinkin. Jostain tuli potkua.

    Tietysti vaimo jotenkin sai tietää. Myöhemmin selvisi että hän oli tutkinut puhelintani ja ihmetellyt miten niin paljon puhuin tietyn naisen kanssa. Hän leimasi minut heti petturiksi. Uhkasi erolla ja monesti. Mitä enemmän olin eroa vastaan sitä vahvemmin vaimo sitä halusi.

    Naisystäväni lähti ulkomaille 3 kuukaudeksi töihin ja siinä tuli hyvä tilaisuus hieman pohtia asioita. Aloin kallistua eron kannalle. Mutta ei siksi että olisin voinut elää suhteessa tähän naiseen, vaan että avioliiton taistelut loppuisi. Päivänselvästi vaimo ei sietänyt minua. Voisi sanoa että vihalta se vaikutti. Enkä minä enää jaksanut.

    Vaimon taas epäillessä että olin viettänyt työpäivät sen naisen kanssa -mikä ei siis ollut edes totta- ja uhotessa erolla, minä myönnyin. Tuli hiljaista ja sitten vaimo käänsi asian niin että minä olin se eroa haluava. En jaksanut enää kinastella siitä aiheesta. Halusin pois vaimoni läheisyydestä asap. Aloin tajuta avioliittomme tilan.

    Onneksi sitten jossain keskustelussa vaimo sanoi pitäneen avioliittoa huonona jo kymmenen vuotta, mutta ei silti halunnut lasten takia erota. Ehdotti eri huoneissa nukkumista ja jotain muita järjestelyjä, mutta etten saisi sitä naista kuitenkaan tavata. En voinut kuvitella enää edes samaa asuntoa vaimoni kanssa.

    Jonkin aikaa kateltiin mutta päädyttiin eroratkaisuun. Myytiin asunto, hankittiin kumpikin omat. Jotain puoli vuotta varmaan meni. Lapsille se oli kova paikka mutta ne oli tyytyväisiä kuitenkin kun turhat riidat loppui ja heille tuli kotona rauha. Vaikka olivat sitten vaan joka toinen viikonloppu mun luona.

    Kun eron pahimmat ajat oli ohi kyselin sen naisen kuulumisia. Ihan muuten vaan. Siitä se sitten uudestaan lähti.

    Kerran jälkeenpäin vaimo sanoi olleensa harmissaan kun hän ei jaksanut edes raivostua kuullessaan palanneeni sen naisen luo. Hänkin oli vain väsynyt liittomme huonoon tilaan. Hänkin oli lopulta tyytyväinen ratkaisuun. Myönsi kyllä että vaikeeta oli ollut. Tietysti ero on vaikea. Oli minullekin. Elämänrutiinit menee uusiksi. Sillä kertaa ne meni positiivisesti uusiksi.
     
  6. x-perience Vierailija


    Siinä tapauksessa et todellakaan ansaitse elää miehesi kanssa, eikä hän ansaitse lisää nöyryytystä! Uskomatonta ruikuttamista!

    En ymmärrä miten joku voi vedättää miestään ja jatkaa suhdetta?? Toisaalta en kyllä ymmärrä miestäsikään, miksi hän odottaa ja antaa sun vehdata ja arpoa?? Oikeasti kuinka helvetin itsekäs urpo pitää olla että kiduttaa toista miettimällä "mitä minä ressu nyt teen"!?

    Otapa nyt järki käteen ja jätä jompi kumpi saman tien. Todennäköisesti sun tuore suhde lopahtaa ensihuuman jälkeen ja sun miehesi tulisi olemaan sulle helvetin katkera lopun ikäänsä jos jatkaisitte yhdessä. Anna hänen olla onnellinen ja sama mahdollisuus myös itsellesi, petturin roolissa olet syyllinen parisuhteessasi loppuun asti. h
     
  7. kysynvaan Vierailija


    Mitkä ovat ne omat kokemuksesi aiheesta? Missä roolissa olet itse ollut?
     
  8. häh kysyn minäkin Vierailija

    Miksi pitäisi olla ollut missään roolissa kyetäkseen jokamiehen etiikalla näkemään, ettei tuo nyt ole kovin kivaa käytöstä eikä oikeudenmukaista toista kohtaan. Siinä yritetään, kuten britit sanovat, to have my cake and eat it too. Reilumpaa olisi lähteä liitosta, jos ei siinä olo kerran tyydytä.
     
  9. kysynvaan Vierailija


    jospa vaikka tuo nimimerkki x-perience vastaisi. jos sinäkin olet huonolla tuulella kuten usein monet täällä tuntuu olevan, niin käyppä kunnon lenkillä ja mieti jostain ihan muuta kuin tuntemattomien virtuaali-ihmisten ongelmia.
     
  10. Ilona Vierailija

    Itse olen naimisissa ja pieniä lapsia löytyy alle.. Avioliitto on ollut hankalaa ja eroa on mietitty,nyt mieheni koittaa jälleen täysillä yrittää onnellisuuden eteen.. Itselläni on työpaikkaromanssi, kaveruudesta välit tuntuu vaan syventyvän ja pystyn paljon paremmin puhumaan työkaverin kanssa kuin oman mieheni kanssa..Tämä toinen mies ei ole itsekkään sinkku.
    en saa tätä toista miestä enää ollenkaan pois mielestäni ja sydämmeni sykkii kun oon hänen luonaan..viihdymme niin hyvin toistemme seurassa--
    Ajatukseni on ihan sekaisin kun en tiedä mitä tehdä tässä tilanteessa,mikä on oikea ratkaisu.. Välitän kummastakin miehestä yhtä paljon.. perheneuvolasta toivottavasti löytyy neuvoja oikeaan ratkaisun päättämiseen..
     
  11. testattu Vierailija


    Tää kuulostaa varmaankin julmalta mutta kerron silti.

    Sinun ja miehesi suhde ei anna sinulle enää mitään. Ei ole antanut ilmeisesti pidempään aikaan. Et koe olevasi arvostettu, etkä oikein jaksa arvostaa miestäsikään. Eropuheet ei ainakaan luo turvallisuuden ja läheisyyden tunnetta päinvastoin. Lähentymisyritysteotkaan ei aina riitä silloin kun puuttuu tunne siitä, että haluaa elää toisen kanssa, haluaa olla hänen lähellään, tuntee olevansa haluttu, ymmärretty ja rakastettu, ja että itse antaa mitä saa.

    Pelkkä turvallisuuden tunnekaan ei riitä pitämään avioliittoa kasassa. Avioliitossakin täytyy saada kaikkea sitä mitä jotktu saa ulkopuolisista suhteistaan. Sen vaan täytyy tuntua hyvältä kaikkine vaikeuksineenkin. Taikka avioliitto kuivuu kasaan ja ennemmin tai myöhemmin toinen tai molemmat sortuu ulkopuolisiin suhteisiin.

    Romansseista sitten. Niistä kyllä saa sen mitä avioliitossa ei. Niissä ei ole samaa mahdollisuutta yhteiselämään kuin ns. vapaalta suhteisiin lähtiessä. Voi vain pommia rusinat pullasta. Ei siinä mitään pahaa. Jos voitte romanssisi kanssa puhua asioista, hän ymmärtää sinua, sinä ymmärrät häntä. Ihminen tarvitsee sellaista. Tuntea olevansa jotain, hyväksytty, ja osoittaakseen jollekin että tämä on hyväksytty. Seksi on siinä sivuseikka, mutta kiva lisä kuitenkin. Sitäkin ihminen tarvitsee. Jos ei avioliitossa, sitä hakee muualta joko tietoisesti tai tietämättä.

    Monesti romanssi on vain oire siitä, että avioliitto ei toimi. Avioliitossa asiat vain ajautuvat vähitellen johonkin pisteeseen. Huomaamatta. Aiavan kuten lapset kasvaa päivä kerrallaan. Vasta vuositasolla erot huomataan. Avioliitoissa joskus vasta vuosien päästä, kymmenenkin, tai kahdenkymmenen. Hyvä siis, että edes romanssi herättää.

    Joskus herätys voi ravistella ymmärtämään avioliittonsa mahdollisuudet. Yhtä lailla se voi avata silmät, että mitään yhteistä ei enää ole ja jatkaminen on kahden (joskus jopa lasten) elämän hukkaan heittämistä.

    Ei siis kannata sekoittaa romansseja rakkauteen, vaikka sellaisiakin ne voivat olla. Romanssi kannattaa laittaa hyllylle siinä vaiheessa kun puolison kanssa aletaan selvittelemään välejä. Jos sitten eron jälkeen vielä se toinen vetää puoleensa ja päinvastoin, on se sitten jo toinen juttu. Mutta herkästi sitä takertuu johonkin mistä on vain saanut apua.

    Sinun miesystäväsi on siis myös tahollaan sitoutunut. On ihmisiä, jotka eivät aio koskaan erotakaan, vaikka nautiskelevat ulkopuolisista suhteista. Vaikka toista väittävät. Sinuna en luottaisi elämääni tuohon toiseen suhteeseen, vaan järjestäisin asiat puolisoni kanssa MEIDÄN kannalta parhain päin. On se mitä hyvänsä. Työnnä toinen mies mielestäsi, aseta miehesi tärkeämmäksi. Muistele millaista oli yhteiselämänne alku. Palatkaa yhdessä siihen. Aloittakaa vaikka alusta. Yrittäkää edes. Älä edes ajattele miten erilainen se toinen mies olisi. Tietysti jokainen mies ja suhde on erilainen toisiinsa nähden. Mieti myös elämääsi ilman miehiä. Sinun on kuitenkin seistävä omilla jaloillasi ensin ennen kuin voit jakaa elämäsi toisen kanssa.

    Romanssit tuppaa loppumaan ennemmin tai myöhemmin. Silloin voi tulla morkkikisia tajutessaan ettei siitä koskaan muuta olisi voinut tullakaan, mutta avioliitto on jo menetetty sen takia. Joskus näiden asioiden ymmärtämiseen tarvitaan etäisyyttä asioihin. Siksi ehdotan välimatkaa miesystävääsi ja kenties mieheesikin. Siltoja polttamatta.
     
  12. vierailijaolli Vierailija

    ota ero oletnynny
     
  13. vierailijaolli Vierailija

    Miehesi taitaa olla hihuli hintti
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti