V
vieras
Vieras
Luin tuossa ketjua työttömyydestä ja mahdollisesta karenssista kun
työmatka on sellainen ettei voi ottaa työtä vastaan.
Ja ei, en nyt halua syyllistää ketään, jäi vain takaraivoon jyskyttämään tämän pohdinta.
Ymmärrän kyllä ja pidän itsekin inhottavana matkana läpi vuoden kulkea esim. nyt 6 km ensin jollain keinoa (kävellen, pyörällä, mopolla tms.) julkisen kulkuneuvon piiriin .
Mutta sitten seuraa se varsinainen ongelma:
Saako henkilö lukea itsensä työttömäksi ja olla ns. työmarkkinoiden käytettävissä sekä nostaa työttömyyspäivärahaa jos hän ei pääse töihin esim. 25 km päähän. Tämä matka on kuitenkin vielä ihan normaali, monella ihmisellä oleva työmatka, eikä mikään kohtuuttoman pitkä.
Pitääkö asianlaita olla toisin josta tuosta 25 kilometristä ensin on 6 km metsätietä ja loppu 19 km sitten linja-autolla.
Tiedän, meillä kaikilla on oikeus asua missä haluamme. Mutta onko meillä aina ja kaikissa tapauksissa oltava oikeus vaatia tukia itsellemme kun olemme näin valinneet. Se että asuu "jossain korvessa" eikä esim. halua, kykene tms. hankkimaan esim. autoa niin tekeekö ihminen silloin "oman osansa" asioiden parantamiseksi?
Mikä on yhteiskunnallinen velvollisuus, oikeus ja kohtuus vai mikä on yksilön velvollisuus ja kohtuus?
Vaikka asunkin Pääkaupunkiseudulla en minäkään voisi käydä työpaikassani 25 kilometrin päässä ellen omistaisi autoa. Koska täällä on täysin surkea julkinen poikittaisliikenne, en ehdi tarha-ajan puitteissa (7-17)hoitamaan työmatkaani (3 h edestakaisin) ja työaikaani (8 h) ellei minulla ole autoa. Jos en saa lähempää töitä, olenko oikeutettu työttömyyskorvaukseen?
Ja seuraavaksi tarjotaan vuoropäiväkotia vaihtoehdoksi. Joo, lähin vuoropäiväkoti löytyy 10 kilometrin päästä ja taas täysin toiseen suuntaan kuin työpaikkani-- aina pahenee.
työmatka on sellainen ettei voi ottaa työtä vastaan.
Ja ei, en nyt halua syyllistää ketään, jäi vain takaraivoon jyskyttämään tämän pohdinta.
Ymmärrän kyllä ja pidän itsekin inhottavana matkana läpi vuoden kulkea esim. nyt 6 km ensin jollain keinoa (kävellen, pyörällä, mopolla tms.) julkisen kulkuneuvon piiriin .
Mutta sitten seuraa se varsinainen ongelma:
Saako henkilö lukea itsensä työttömäksi ja olla ns. työmarkkinoiden käytettävissä sekä nostaa työttömyyspäivärahaa jos hän ei pääse töihin esim. 25 km päähän. Tämä matka on kuitenkin vielä ihan normaali, monella ihmisellä oleva työmatka, eikä mikään kohtuuttoman pitkä.
Pitääkö asianlaita olla toisin josta tuosta 25 kilometristä ensin on 6 km metsätietä ja loppu 19 km sitten linja-autolla.
Tiedän, meillä kaikilla on oikeus asua missä haluamme. Mutta onko meillä aina ja kaikissa tapauksissa oltava oikeus vaatia tukia itsellemme kun olemme näin valinneet. Se että asuu "jossain korvessa" eikä esim. halua, kykene tms. hankkimaan esim. autoa niin tekeekö ihminen silloin "oman osansa" asioiden parantamiseksi?
Mikä on yhteiskunnallinen velvollisuus, oikeus ja kohtuus vai mikä on yksilön velvollisuus ja kohtuus?
Vaikka asunkin Pääkaupunkiseudulla en minäkään voisi käydä työpaikassani 25 kilometrin päässä ellen omistaisi autoa. Koska täällä on täysin surkea julkinen poikittaisliikenne, en ehdi tarha-ajan puitteissa (7-17)hoitamaan työmatkaani (3 h edestakaisin) ja työaikaani (8 h) ellei minulla ole autoa. Jos en saa lähempää töitä, olenko oikeutettu työttömyyskorvaukseen?
Ja seuraavaksi tarjotaan vuoropäiväkotia vaihtoehdoksi. Joo, lähin vuoropäiväkoti löytyy 10 kilometrin päästä ja taas täysin toiseen suuntaan kuin työpaikkani-- aina pahenee.
