Työpaikkakiusausta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hämmästynyt75
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hämmästynyt75

Vieras
Meillä on duunipaikalla yksi osasto, jonka kanssa mä olen aika paljon tekemisissä. Osaston henki on ollut vuosikausia todella surkea ja suoraan sanoen se johtuu vain yhdestä ainoasta ihmisestä. Tämä kyseinen nainen tuli osastolle 10 vuotta sitten. Osastolla oli 5 työntekijää. Kun oli kulunut 5 vuotta, osastolla oli tämä nainen yhä ja hänen lisäksi 3 muuta. Mutta nämä muut olivat uusia, koska tämä nainen oli karkoittanut nämä muut... Ja nainen tietysti oli kuningattarena omassa työssään. Osaston päällikkö, jolla oli muitakin alaisia, oli täysin tämän kuningattaren pauloissa...

Melkein kaikki meidän duunissa tietää mitä tuolla tapahtuu. Tämä nainen hallitsee tuota osastoa kieroilulla ja muilla tavoilla. Muut tanssivat joko hänen pillinsä mukaan tai sitten tämä nainen järjestää heidät ulos. Viimeisen viiden vuoden aikana osastolla on käynyt 4 ihmistä kääntymässä. Osan nainen on savustanut ulos, osa on lähtenyt koska ei ole kestänyt älytöntä menoa.

Minä pärjään kyllä tämän hirviönaisen kanssa. Hän on hyvä työssään ja ihan asiallinen ulkopuolisille (kunhan eivät asetu tielle). Mutta jotenkin mä vaan ihmettelen, että kun tuon kyseisen osaston ilmapiiri on koko ajan todella surkea ja vaihtuvuus suuri (paitsi tuo kuningatar), niin miksei kukaan tee asialle mitään???
 
Meillä hieman samantyylinen tilanne, eli vastaava "kuningatar". Hän on erittäin hyvää pataa pomon kanssa ahkeran nuoleskelun tuloksena, ja yrittää varmistaa selustaansa koko ajan. uusiin työntekijöihiin hän suhtautuu syrjivästi, mm. minä sain tästä osani kun tulin taloon. Vasta hiljattain hän on hyväksynyt minut yhteisöön, varmaan huomasi että osaan pitää pintani tarvittaessa. Tämän käsittelyn kokee kaikki osastomme uuden toimihenkilöt.

Joskus käy niin että ihminen saa/luo itselleen tietynlaisen roolin, joka on hänen mukavuusaluellaan ja josta hän hyötyy. Meillä tämä "kuningatar" on talon pitkäaikaisin työntekijä, joten siitäkin hän saa jo näennäisiä meriittejä muiden silmissä. Todellisuudessa hän varmaan pelkää työnsä puolesta, ja taistelee siitä hinnalla millä hyvänsä, ja menettää kaikki ystävät siinä samalla..

Kaikki jotka ovat tulleet taloon minun jälkeeni, ihmettelevät myös mistä tämän hlön "arvovalta" oikein tulee, mutta minkäs teet.. Siinä hän jököttää, kunnes jää eläkkeelle...
 
Tällaisia kuningattaria tahtoo valitettavasti olla melkein joka työpaikalla. Yksi kuvittelee olevansa jotenkin muita parempi, kun on onnistunut pääsemään esimiehen suosioon ahkeran nuoleskelun tuloksena. Meidän työpaikan kunngatar ei oikeasti ole edes pätevä ihminen, vaan laiskottelee suurimman osan päivästä ja käyttää ison osan energiastaan muiden töiden arvostelemiseen ja haukkumiseen. Kaikki uudet ihmiset (joista ei ole hänelle itselleen hyötyä) joutuvat tämän kuningattaren hampaisiin ja myllytykseen.
 

Yhteistyössä