"Työttömyys- ja toimeentulotuki vain Suomen kansalaisille "

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kannatan:)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kannatan:)

Vieras
Jari Leino
Työttömyys- ja toimeentulotuki vain Suomen kansalaisille

Otsikon ehdotus ei ole uusi, mutta erittäin hyvä ja toteutuessaan ratkaisisi useimmat sosiaaliturvaperäiseen maahanmuuttoon liittyvät ongelmat.

Viimeisin tämän ajatuksen esille tuonut on oululainen kansanedustaja Olli Immonen (ps), joka kirjoitti työvoimapulan myytistä sanomalehti Kalevassa julkaistussa kolumnissaan. Immoselta on viime aikoina tullut muitakin erittäin hyviä kannanottoja, kuten kirjallinen kysymys eduskunnassa koskien ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia Suomessa. Toivottavasti nämä herättävät paljon keskustelua.

Ajattelin ennakoida tulevaa keskustelua ja käydä läpi muutamia asia-argumentteja, joita tullaan esittämään otsikon ehdotusta vastaan. Nämä vastaukset edustavat omaa kantaani, eivät välttämättä Immosen, mutta ovat toki vapaasti kaikkien käytettävissä. Tyypilliset vastaväitteet lihavoituina:

Tämähän olisi valtavan epäreilua sellaisia työperäisiä maahanmuuttajia kohtaan, jotka sattuvat jäämään työttömiksi

Niinhän se kieltämättä olisi. Suomeen veronsa maksaneella maahanmuuttajalla tulisi olla mahdollisuus nauttia työttömyysturvaa siinä määrin kuin hän on maksanut tänne työttömyysvakuutusmaksuja. Työttömyysvakuutusmaksu on pienemmissä yrityksissä 1,4 % palkasta (työntekijän ja työnantajan osuudet yhteensä). Tämä tarkoittaa, että esim. 2000 euron kuukausipalkka kerryttää työttömyyskorvausta 28 euroa eli suunnilleen yhden päivän peruspäivärahan verran. Niinpä maahanmuuttaja olisi 10 kuukauden työssäolon jälkeen oikeutettu kahden viikon (10 arkipäivää) työttömyyskorvaukseen. 10 vuoden ahkeroinnin jälkeen työttömyyskorvausta riittäisi puoleksi vuodeksi. Pienemmällä palkalla korvauspäiviä kertyisi tietenkin vähemmän.

Vaihtoehtoisesti työntekijä voisi ottaa vapaaehtoisen työttömyysvakuutuksen vakuutusyhtiöltä. Jos töitä ei löydy ja työttömyyskorvauskin loppuu, maahanmuuttajan kannattaa tietenkin palata kotimaahansa, koska maassa oleskelun alkuperäinen syy, työnteko, on päättynyt.

Samat prosentit koskevat myös Suomen kansalaisia, joten jokainen voi itse laskea, montako työttömyyspäivää (varsinkaan ansiosidonnaista) on itselleen ansainnut. Työttömyysvakuutusmaksut ja liiton jäsenmaksut eivät pitkälle riitä. Niin kutsuttu "liiton päiväraha" maksetaan suurimmalta osin yhteisistä verovaroista.

Mutta tuohan tekisi työperäisistä maahanmuuttajista erittäin riippuvaisia työnantajastaan ja altistaisi hyväksikäytölle

Työnantajan ja työehtojen asianmukaisuus pitää tarkastaa jo työlupaa myönnettäessä.

Halpatyövoiman maahantuontia pitäisi pyrkiä voimakkaasti vähentämään, jolloin kaikilla Suomessa oleskelevilla (sekä suomalaisilla että maahanmuuttajilla) olisi paremmat mahdollisuudet löytää uusi työpaikka, kun työvoiman ylitarjontaa rajoitetaan.

Rakkaus on ihmisoikeus - ei ihmisiä saa estää rakastamasta toisiaan !!

Rrrrakkaus on todellakin valtaisa voima, joka ei tunne rajoja. Jokaisella inhimillisellä olennolla tulee olla oikeus kokea rakkautta, mutta se ei tarkoita sitä, että Suomessa sosiaaliturvan varassa elävällä tulisi olla ihmisoikeus hankkia itselleen seksikumppani kehitysmaasta Suomen valtion laskuun.

Suomessakin tulee ottaa käyttöön Tanskan tyyliset tiukat ikä- ja toimeentulorajat ulkomaisten aviopuolisojen oleskeluluvissa. Tällä varmistetaan, että kyseessä on kahden aikuisen ihmisen itsenäinen päätös, johon suomalainen sosiaaliturva ei vaikuta. Tavoitteena olisi, että Suomen kansalaisuuden (/pysyvän oleskeluluvan) omaava puoliso pystyy huolehtimaan perheen elatuksesta siihen asti, että toinen puoliso työllistyy.

Toki tuo toisiaan syvästi rakastava pari voisi vapaasti päättää perustaa perheen myös ulkolaisen puolison kotimaahan tai johonkin kolmanteen maahan. Uskon kuitenkin, että Suomen vetovoima olisi maamme rauhaisan yksikulttuurisuuden ja ilmaisen koulutuksen takia varsin kova, vaikka sossurahat jätettäisiinkin pois laskelmasta.

Avioerotilanteessa ulkolaisen puolison tulisi palata kotimaahansa, koska maassaoleskelun alkuperäinen peruste on päättynyt. Vaihtoehtoisesti hän voisi koittaa löytää töitä ja elättää itse itsensä. Mikäli pariskunnalla on lapsia, jotka määrätään erossa ulkolaiselle puolisolle, jatkettu oleskelulupa ja suomalaisen puolison elatusvelvollisuus saattaisivat tulla kysymykseen.

Kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea elättämään kiintiöpakolaisia ja kansainvälistä suojelua nauttivia nauttijoita ja mitä meistä ulkomaillakin ajateltaisiin, jos Suomen kansainvälinen uskottavuus menisi

Todellisuudessa kansainväliset sopimukset eivät taida sanoa juuri mitään siitä, millaisen elatuksen Suomi on velvollinen kiintiöpakolaisille tarjoamaan. (Ja joka tapauksessa Suomen kannattaa erota kaikista sellaisista kv-sopimuksista, joista on Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä.)

Itse ehdotin ennen vaaleja järjestelmää, jossa valtio tarjoaa kiintiöpakolaisille sosiaaliturvan vain tietyksi määräajaksi, jonka jälkeen työikäisten ja -kykyisten tulijoiden oletetaan elättävän itsensä (kts. Muutos maahanmuuttopolitiikkaan.pdf).


Turvapaikan saaneille ja kiintiöpakolaisille pidetään kotoutumiskatselmus 3 vuoden maassaolon
jälkeen. Kotoutumiskatselmuksessa varmistetaan, että henkilön kielitaito, työllistyminen
ja sopeutuminen ovat edistyneet asianmukaisesti. Mikäli maassaolon edellytyksiä ei enää ole
(tilanne kotimaassa on rauhoittunut, kielitaito ei ole asianmukaisella tasolla tai kotoutuminen on
muuten epäonnistunut tai henkilö on syyllistynyt rikoksiin), henkilö palautetaan kotimaahansa.
Tämä menettely tarjoaisi kiintiöpakolaisille todellisen kannusteen kotoutumiseen ja työllistymiseen.

Jos halutaan olla avokätisiä, sama määräaikainen sosiaaliturva voidaan tarjota myös muilla perusteilla (humanitaarinen/suojeluntarve) oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille. Jos halutaan olla järkeviä, heille tarjotaan vain ruoka ja majoitus, mutta ei lainkaan käteistä rahaa, jolloin Suomeen tulevien perusteettomien tp-hakijoiden määrä yhtäkkiä romahtaa käsittämättömällä ja ennalta aavistamattomalla tavalla lähes nollaan.

Mutta jos ihmisille ei anneta niinq ihmisoikeuksia ja diskorahaa ja kunnioiteta niiden ainutlaatuista ihmisyyttä ja diskorahaa niin ne on niinq ihan pakotettuja varastamaan ja ryöstämään ja raiskaamaan

Niinhän monet turvapaikanhakijat tekevät jo nyt. Monet jopa tulevat hakemaan Suomesta turvapaikkaa vain siksi, että saisivat ilmaisen majoituksen ja ylöspidon harjoittaessaan täällä rikollista toimintaa.

Tiukempi valvonta, kovemmat rangaistukset, rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten automaattinen karkoittaminen rangaistuksen kärsimisen jälkeen, pysyvä maahantulokielto ja maahantulokieltojen valvonta ovat ratkaisuja tähän.

Niinmuttakun Suomi kuuluu kaikille ja suomalainen sosiaaliturva kuuluu kaikille

Tästä saisi erittäin mielenkiintoisen kysymyksen sitovaan kansanäänestykseen:

Kuuluuko suomalaisten kustantaa suomalainen sosiaaliturva kaikille maailman ihmisille: Kyllä/Ei


Yy-hy-hyhy-hyy ihmisoikeudet yhyy vapaa liikkuvuus yhyhy natsit haluaa vaan polttaa ihmisiä uuneissa ja kiduttaa niitä ja pakottaa ne tekemään töitä yhyhyhyy ei saa pakottaa ketään... epäreilua...

Elämä on. .
 
Erittäin hyvä uudistus. Suomen sosiaaliturva ei kuulu mielestäni kuin omille kansalaisille. Esim. näiden romanialaisten kanssa voisi rajalla tehdä pikakäännytyksen jos ei ole riittävästi rahaa mukana täällä elämistä varten, eli kerjäämään ei kenenkään tarvitsisi tulla. Kerjäämisestä pitäisi myös käännyttää.

Ei ole mitenkään mahdollista että suomen kansalaiset maksavat sosiaaliturvan järjestelmän ulkopuolisille.
 
Voi jeesus. Siinä sitä sitten saataisiin aikaan ihan kunnon getot ja saisimme pelätä turvallisuutemme puolesta. Ihana aivopieru taas Immoselta. Eikös tämä tyyppi ollut sitä mieltä, että rahahanat kiinni myös kulttuurilta?
 
[QUOTE="juu";24841006]En nyt jaksanut/kerennyt lukemaan tuota pitkää sepostusta, mutta kannatan kyllä koko toimeentulotuen lopettamista.... niin suomalaisilta kuin muiltakin.[/QUOTE]

Oletko ihan loppuun asti miettinyt tämän? Mitä tapahtuu niille ihmisille, jotka nyt saavat tukea? Joutuvat kadulle ja alkavat rikoksilla rahoittaa elämisensä? Kerjäämällä? Vai luuletko, että kaikille toimeentulotuen varassa eläville on töitä ja luuletko, että kaikki tukea saavat pystyvät töissä käymään?
 
[QUOTE="vieras";24841074]Oletko ihan loppuun asti miettinyt tämän? Mitä tapahtuu niille ihmisille, jotka nyt saavat tukea? Joutuvat kadulle ja alkavat rikoksilla rahoittaa elämisensä? Kerjäämällä? Vai luuletko, että kaikille toimeentulotuen varassa eläville on töitä ja luuletko, että kaikki tukea saavat pystyvät töissä käymään?[/QUOTE]

No ei tiedätkö kiinnosta pätkääkään, eipä ole onneksi oma murheeni. Oikeasti olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi pärjätä omillaan, ja jos ei pärjää, niin voi voi.

Ja mikset kysele muilta tässä ketjussa, että mitä he kuvittelevat tapahtuvan niille suomessa asuville ulkomaalaisille, jotka jäisivät ilman toimeentulotukea?
 
[QUOTE="juu";24841006]En nyt jaksanut/kerennyt lukemaan tuota pitkää sepostusta, mutta kannatan kyllä koko toimeentulotuen lopettamista.... niin suomalaisilta kuin muiltakin.[/QUOTE]

Eli kannatat samalla esim. lasten joutumista kadulle ja seksityöläisiksi ja ammattivarkaiksi ja vaikka mitä. Suomesta tulisi täysin kehitysmaa. Eikö olisi syytä karsia vaikka kansanedustajien palkkoja, jotka veronmaksajat samasta pussista, kuin toimeentulotuenkin? Miksi heikompien auttaminen on aina niin vastenmielistä?
 
[QUOTE="juu";24841095]No ei tiedätkö kiinnosta pätkääkään, eipä ole onneksi oma murheeni. Oikeasti olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi pärjätä omillaan, ja jos ei pärjää, niin voi voi.

Ja mikset kysele muilta tässä ketjussa, että mitä he kuvittelevat tapahtuvan niille suomessa asuville ulkomaalaisille, jotka jäisivät ilman toimeentulotukea?[/QUOTE]

Niin. Ikävä kyllä sinun kaltaisiasi omaan napaan tuijottelijoita löytyy. Mitäs jos saat joskus vielä vaikka aivohalvauksen ja sairastut afaasiaan? Töitä, et voi enää tehdä ja olet pyörätuolissa loppuikäs, näkö- ja puhekyky paskana. Mitäs töitä sitten teet, jos tosiaan aijot omillas, ilman tukea pärjätä?
 
[QUOTE="juu";24841095]No ei tiedätkö kiinnosta pätkääkään, eipä ole onneksi oma murheeni. Oikeasti olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi pärjätä omillaan, ja jos ei pärjää, niin voi voi.

Ja mikset kysele muilta tässä ketjussa, että mitä he kuvittelevat tapahtuvan niille suomessa asuville ulkomaalaisille, jotka jäisivät ilman toimeentulotukea?[/QUOTE]

Kyllä tulisit pian huomaamaan, että lisääntynyt rikollisuus olisi myös sinun ongelmasi... Kokemusta on. Asun maassa, jossa mitään sosiaaliturvaa ei ole, ja sen kyllä huomaa tietyillä alueilla.
 
Suomen sosiaaliturva kuuluu kaikille Suomessa asuville. Olisi EU-lainsäädännön vastaista muuttaa sitä. Toiseksi, jos määritelmäksi annetaan se, että sitä saavat suomalaiset, miten käy meidän ulkosuomalaisten? Saanko minä asumistukea? Arvatkaa paljonko meidän asumiskustannukset ovat Kalfiornian rannikolla? Täytetäänpä hakemus valmiiksi lainmuutosta odotellessa...
 
[QUOTE="vieras";24841173]Kyllä tulisit pian huomaamaan, että lisääntynyt rikollisuus olisi myös sinun ongelmasi... Kokemusta on. Asun maassa, jossa mitään sosiaaliturvaa ei ole, ja sen kyllä huomaa tietyillä alueilla.[/QUOTE]

Eli sun mielestä on ihan ok jos väkivallalla uhkaamalla saa rahaa.
 
[QUOTE="vieras";24841166]Niin. Ikävä kyllä sinun kaltaisiasi omaan napaan tuijottelijoita löytyy. Mitäs jos saat joskus vielä vaikka aivohalvauksen ja sairastut afaasiaan? Töitä, et voi enää tehdä ja olet pyörätuolissa loppuikäs, näkö- ja puhekyky paskana. Mitäs töitä sitten teet, jos tosiaan aijot omillas, ilman tukea pärjätä?[/QUOTE]

Yhteiskunta ei voi pyöriä heikoimpien ehdoilla, mutta tässä on oikeasti kyse siitä, ettei Suomi voi toimia koko maailman sosiaalitoimistona.
 
[QUOTE="vieras";24841187]Eli sun mielestä on ihan ok jos väkivallalla uhkaamalla saa rahaa.[/QUOTE]

Sillä tavallahan monet nykyisistä valtaapitävistä ihmisistä tai suvuista on alunperin varallisuutensa hankkinut, joten ei siinä mitään uutta ole.
 
[QUOTE="vieras";24841200]Yhteiskunta ei voi pyöriä heikoimpien ehdoilla, mutta tässä on oikeasti kyse siitä, ettei Suomi voi toimia koko maailman sosiaalitoimistona.[/QUOTE]

Vastasinkin kommentillani tähän, mitä nimimerkki juu kirjoitti, eli: "En nyt jaksanut/kerennyt lukemaan tuota pitkää sepostusta, mutta kannatan kyllä koko toimeentulotuen lopettamista.... niin suomalaisilta kuin muiltakin."
 
[QUOTE="vieras";24841234]Sillä tavallahan monet nykyisistä valtaapitävistä ihmisistä tai suvuista on alunperin varallisuutensa hankkinut, joten ei siinä mitään uutta ole.[/QUOTE]

Etenkin suomenruotsalaiset suvut.
 
[QUOTE="vieras";24841234]Sillä tavallahan monet nykyisistä valtaapitävistä ihmisistä tai suvuista on alunperin varallisuutensa hankkinut, joten ei siinä mitään uutta ole.[/QUOTE]

Ahaa, eli parempi että joku mamu ryöstää sinutkin, kuin hakee elämiseensä rahaa sosiaalitoimistosta.
 
En kannata! Äitipuoleni on ulkomaalta, asuu Suomessa mutta ei ole Suomen kansalainen. Hänellä on lapsi isäni kanssa. TOTTA KAI hän on oikeutettu lapsilisään ja rahaan (en muista mikä) jonka saa kun käy suomen kielen kurssilla vuodesta toiseen.
 
[QUOTE="juu";24841095]Ja mikset kysele muilta tässä ketjussa, että mitä he kuvittelevat tapahtuvan niille suomessa asuville ulkomaalaisille, jotka jäisivät ilman toimeentulotukea?[/QUOTE]
No kerätään kaikki kasaan ja kipataan rajan yli jos ei tuu toimeen omillaan rehellisesti?

En kannata! Äitipuoleni on ulkomaalta, asuu Suomessa mutta ei ole Suomen kansalainen. Hänellä on lapsi isäni kanssa. TOTTA KAI hän on oikeutettu lapsilisään ja rahaan (en muista mikä) jonka saa kun käy suomen kielen kurssilla vuodesta toiseen.
Eikö tälläisessä tapauksessa olisi oikeutettu hakemaan Suomen kansalaisuutta? Tulisiko perhe toimeen ilman noita kelan tukiaisia - luulen että tulisi
 
[QUOTE="vieras";24841319]Ryösteleville mamuille voi panna jalkaan betonikengät ja upottaa mereen.[/QUOTE]

Kätevää! Kannatan! Samoin ryöstelevät suomalaiset voisi upottaa, ja sitten kanssa kaikki rattijuopot ja narkit ja ehkä mustalaisetkin. Niin ja ehkä suomenruotsalaiset... ja rötösherrat!
 

Yhteistyössä