Työvuoroista.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rukoilijasirkka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Rukoilijasirkka

Vieras
Mulla on vuorotyö. Mulle annettiin ymmärtää haastatteluvaiheessa, että saan itse päättää, mitä vuoroja otan vastaan ja että iltavorot ois harvinaisuus.

No nyt mulle sanottiinkin, että tulee täysiä viikkoja ja iltavuoroja ainakin yhtenä viikkona kuussa. Iltavuoro alkaa kahdelta ja päättyy kymmeneltä, En ehdi nähdä poikaani ollenkaan. Se tulee koulusta, kun minä lähden töihin.

Toisekseen kun aamuvuoro alkaa kuudelta, niin joudun heräämään ennen viittä. se onkin ihan ookoo, jos en sitten joutuisi valvomaan niin myöhään, kuin silloin, kun on iltavuoro. En todellakaan voi valvoa kahdeksaa myöhempään, jos menen kuudeksi töihin. eikä ole lapsellekkaan mikään kiva juttu, että rytmi vaihtuu koko ajan. :/ Tyttö menee hoitoon aina ennen kuutta, paisti jos mulla on iltavuoro.

Mitä mä teen? Se on kiva työ, mutta tällä menolla en jaksa!
 
No mä luultavasti etsisin uuden työn, jos alkuperäinen suunnitelma ns. kusee ja pahasti.
Mä oon onneksi saanut itse päättää että teen 7h päivää, sanoin sen pomolle jo ennen kuin menin töihin.
 
No jos vuorotyön on ottanu, siihen pitää sopeutua. Meillä on ihan tavallista, että iltavuoroviikoilla mies ei ehdi nähdä lapsia lainkaan. Ei ne laoset siihen ikävään kuole ja tottuvat pian kyllä.
 
Meillä se 8 tuntia on vakio. mutta kun multa kysyttiin, että montako päivää voin tehdä viikossa, sanoin, että neljä. Ihan viiden päivän viikot mulle on laitettu. Ja ne iltavuorot... ensi viikko on sitten iltaa kokonaan ja nyt sain tietää, et ehkä sitä seuraavakin.

Ei se sovi, kun olen äiti. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
No jos vuorotyön on ottanu, siihen pitää sopeutua. Meillä on ihan tavallista, että iltavuoroviikoilla mies ei ehdi nähdä lapsia lainkaan. Ei ne laoset siihen ikävään kuole ja tottuvat pian kyllä.

Kyllähän ne tottuu. viimeistään, kun ne on aikuisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Meillä se 8 tuntia on vakio. mutta kun multa kysyttiin, että montako päivää voin tehdä viikossa, sanoin, että neljä. Ihan viiden päivän viikot mulle on laitettu. Ja ne iltavuorot... ensi viikko on sitten iltaa kokonaan ja nyt sain tietää, et ehkä sitä seuraavakin.

Ei se sovi, kun olen äiti. :/

Sopiihan isillekin niin miksei äitille?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Mikä sitten estää aamuvuoron aikaan käymästä aikaisemmin nukkumaan?

Ja kyllä iltavuoro estää, että ei voi mennä nukkumaan, jos kotona on yhdeltätoista ja aamulla pitäisi mennä kuudeksi.
 
Ei meillä sovi isällekkään. halutaan nähdä lapsiamme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Mikä sitten estää aamuvuoron aikaan käymästä aikaisemmin nukkumaan?

Ja kyllä iltavuoro estää, että ei voi mennä nukkumaan, jos kotona on yhdeltätoista ja aamulla pitäisi mennä kuudeksi.

Millä alalla tyskentelet?

Rahankäsittelijänä. Joten pitäs olla virkeä töissä.
 
mulla kävi tuuri,sillon reilu 5 vuotta sitten kun alotin työt..mä sanoin haastattelussa jo,että en voi tehdä iltavuoroja ja asia oli sillä selvä!kaikkialla ei onnistu niin vain..
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
No jos vuorotyön on ottanu, siihen pitää sopeutua. Meillä on ihan tavallista, että iltavuoroviikoilla mies ei ehdi nähdä lapsia lainkaan. Ei ne laoset siihen ikävään kuole ja tottuvat pian kyllä.

Mulla meni parhaillaan 2 viikkoa kotona asuessa etten nähny ollenkaan isää. Jos se teki eka ilta-, ja yöviikot peräjälkeen niin ei nähty ollenkaan. Ja oli hyvin tavallista. Yövuoro klo 22-06 iltavuoro klo 14-22.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Meillä se 8 tuntia on vakio. mutta kun multa kysyttiin, että montako päivää voin tehdä viikossa, sanoin, että neljä. Ihan viiden päivän viikot mulle on laitettu. Ja ne iltavuorot... ensi viikko on sitten iltaa kokonaan ja nyt sain tietää, et ehkä sitä seuraavakin.

Ei se sovi, kun olen äiti. :/

No hei, jos sä olet sanonut että teet neljä päivää viikossa niin pidä siitä kiinni! Ellet sitten kirjoittanut sopimuksen jossa työaika on se mitä nyt joudut tekemään..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Accra:
mulla kävi tuuri,sillon reilu 5 vuotta sitten kun alotin työt..mä sanoin haastattelussa jo,että en voi tehdä iltavuoroja ja asia oli sillä selvä!kaikkialla ei onnistu niin vain..

Kuulemma se ei voi suosia ketään. mutta suurin osa niistä ei ole perheellisiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Accra:
mulla kävi tuuri,sillon reilu 5 vuotta sitten kun alotin työt..mä sanoin haastattelussa jo,että en voi tehdä iltavuoroja ja asia oli sillä selvä!kaikkialla ei onnistu niin vain..

Kuulemma se ei voi suosia ketään. mutta suurin osa niistä ei ole perheellisiä.
joo se on kyllä totta..meillä suurin osa on opiskelijoita ja he taas ei voi sen takia usein tehdä aamuvuoroja,joten asia on siltäkin osin kunnossa.Meillä isi on aina tehnyt iltavuoroja..
 
Mä ehdin nukkua nelisen tuntia siinä välissä jos illata täytyy mennä aamuun seuraavaksi. Onneks sitten jos on peräkkäisiä iltavuoroja tai yövuoroja niin saa päivällä nukkua. Vapaapäivinä joskus nukutaan univelkoja pois. Tyttöä näen sit kun näen sitä se vaan on. Tyttö sanookin yleensä, että äiti on aina töissä tai nukkuu. Nyt odottaa innolla mun vapaata viikonloppua kun on pitkästä aikaa, lupasin järkätä jotakin kivaa. Silloin kun tyttö oli leikki-ikäinen niin ehdittiin enempi olla yhdessä vuorotyöstä huolimatta, nyt kun sillä on koulu ja omat menonsa niin sovittelemista on. Mutta kyllä se siitä. Olen aina naputtanut miehelle, että ala tienata enempi niin jään kotirouvaksi huolehtimaan teistä, ja ilmeisesti tuo yksilö tavoitteleekin sitä.. tosin voisin siltikin tehdä työtä puolikkaalla jos näin kävis, antaahan se kuitenkin jotakin se työkin.
 
Raskasta tulee varmasti olemaan koko perheellä jos noilla ehdoilla otat työn vastaan. Itse pidän välivuotta vuorotyöstä, nyt päiväduunissa tämän vuoden. Kahden vuoden päästä om amuksu aloittaa koulun ja mulla samat mietinnät edessä, miten järjestää koululaisen ja kahden kolmivuorotyötä tekevän aikataulut niin että olisi sitä yhteistäkin aikaa.
 
Meillä mies tekee säännöllisesti toisen viikon iltaa toisena aamua, eikä lapset oo millänsäkkään, ovat siis jo tottuneet. Ei viikko kuussa varmaan hallaa tee....

Ja mulla on jo niin sekavat työnkuvat ja työajat, että niistä ei ota sikakaan selvää, mutta hyvin tää tuntuu onnistuvan vaikka en sitä oikeen alkuun uskonutkaan. Meillä myös toinen lapsi koulussa toinen hoidossa.
 
Mä teen kanssa 2-vuorotyötä ja hyvin on mennyt. Aamuvuoroon mentäessä joutuu heräämään jo klo4,kun pitää likka viedä hoitoon ja töissä pitää olla puol6,iltavuoro alkaa klo 14 ja päättyy klo 22.20,kotona ollaan vasta illalla klo23.
Pahin on jos sattuu olemaan ensin ilta ja heti perään aamu,ei ehdi kuin muutaman tunnin nukkua siinä välissä..
 
Mut ihan oikeesti, mä käsittelen sellasia määriä rahoja, että itku tulee, jos mokailen. ja jos en saa nukkua, niin varmasti mokailen. :( Sit mä oon vielä semmonen, et kun meen oikein väsyneeksi, en saa enää nukuttua.
 
Yhteistyössä