Noh
Olen seurustellut mieheni kanssa vuoden eikä suhteessa suinkaan ole ongelmia. Asutaan yhdessä, emme riitele ja kaikki on kaikin puolin hyvin. Mulla on vaan hurjasti vanhoja kummituksia menneisyyden huonoista suhteista, jotka välillä aina pistää miettimään älyvapaita asioita menneisyydestä ja aiheuttaa mustasukkaisuutta. En tajua miksi kun mies ei tee mitään sellaista, että mulla ois pienintäkään syytä tuntea oloani epävarmaksi.
Edellisissä suhteissa mua ei ole kunnioitettu, on valehdeltu ja kuitattu valheet sillä, et sanoi vaan mitä halusin kuulla. Sanomattakin selvää, että vihaan valehtelua enemmän kuin mitään.
Oon jotenkin ollut äärimmäisen onnellinen kun tämä suhde on perustunut ystävyyteen ja rehellisyyteen alusta asti. Kuitenkin nyt on tullut esiin pari mitätöntä tilannetta, joissa totuutta kuitenkin muunneltu.
Viimeksi oli niinkin tyhmä asia, että mies aiemmin on kertonut eronneensa exästään 3 vuotta aikaisemmin (siis ennen meidän tapaamista). Yksi ilta katsottiin hänen veljellä kuvia, joissa tämä exä kuitenkin viettää uutta vuotta heidän kanssaan 2011-2012 ja kysyessäni asiaa kertoi, että erosivat 02/2012. Tuntui ihan järkyttävän ahdistavalta. Ei sillä, että itse vuodella olisi mitään väliä, täysin mitätön ja merkityksetön asiahan se, mutta sillä, että ei voinut alun perin kertoa mikä on totuus jos kerran olen kysynyt. Sanoo, että ei muista mitättömien asioiden vuosia tms (seurusteli 10 vuotta) ja joo kieltämättä mun muisti puolestaan on liiankin hyvä. Muistan kaiken. Tästä kysellessä mies suuttui, koska ei ymmärrä mitä merkitystä menneisyydellä on. Lopulta jätin asian siihen.
Hänellä on yksi läheinen naispuolinen ystävä, joka asuu kaukana, mutta viestittelevät. Olen hänet tavannut ja hänkin seurustelee ei siinä mitään. Mulla vaan oli alusta asti kumma fiilis ja kerran (useampi kk sitten) kysyin onko heillä ollut suhde. Mies vastasi nopeasti, ei ole. En kysellyt lisää.
Tää kumma tunne kuitenkin vaivasi, aina silloin kun on näitä itsetunto-ongelmapäiviä niin pohdin liikojakin ja eilen häpeäkseni (tiedän tiedän paska tyyppi) luin vanhaa viestiketjua ja kävi oikein hyvin selväksi, että suhdehan heillä on ollut Paljon ennen minua siis eikä millään tapaa minuun liity, mutta TAAS. Miksi helvetissä pitää valehdella??? Miksi ei voi puhua totta?
Ongelma on nyt se, että ensinnäkään en halua riita, enkä sen vuoksi haluaisi tästä nostaa mitään juttua. Toisekseen mulla ei ole mitään oikeutta mennä lukemaan toisen viestejä, joten tää mun todistusaineisto on vähintäänkin kyseenalainen. Lisäksi tällä ei periaatteessa pitäisi olla mitään merkitystä. Mutta miksi tää tuntuu näin paskalta?
Suhde voi hyvin, ei ole mitään syytä epäillä, että mies minua loukkaisi millään teoillaan. Pitää kuin kukkaa kämmenellä ja sanoo päivittäin kauniita asioita. Ei mulla ole syytä edes itsetunto-ongelmille.... mutta mä niin vihaan sitä, että puhutaan valheita vaikka ne olisi kuinka mitättömiä.
Kuinka saada tää asia pois päästä? Eilen vaan pyysi että aina totuus jooko ja mies ihmeissään, että tietysti. Tietämättään miksi taas höpötän kummia...
Edellisissä suhteissa mua ei ole kunnioitettu, on valehdeltu ja kuitattu valheet sillä, et sanoi vaan mitä halusin kuulla. Sanomattakin selvää, että vihaan valehtelua enemmän kuin mitään.
Oon jotenkin ollut äärimmäisen onnellinen kun tämä suhde on perustunut ystävyyteen ja rehellisyyteen alusta asti. Kuitenkin nyt on tullut esiin pari mitätöntä tilannetta, joissa totuutta kuitenkin muunneltu.
Viimeksi oli niinkin tyhmä asia, että mies aiemmin on kertonut eronneensa exästään 3 vuotta aikaisemmin (siis ennen meidän tapaamista). Yksi ilta katsottiin hänen veljellä kuvia, joissa tämä exä kuitenkin viettää uutta vuotta heidän kanssaan 2011-2012 ja kysyessäni asiaa kertoi, että erosivat 02/2012. Tuntui ihan järkyttävän ahdistavalta. Ei sillä, että itse vuodella olisi mitään väliä, täysin mitätön ja merkityksetön asiahan se, mutta sillä, että ei voinut alun perin kertoa mikä on totuus jos kerran olen kysynyt. Sanoo, että ei muista mitättömien asioiden vuosia tms (seurusteli 10 vuotta) ja joo kieltämättä mun muisti puolestaan on liiankin hyvä. Muistan kaiken. Tästä kysellessä mies suuttui, koska ei ymmärrä mitä merkitystä menneisyydellä on. Lopulta jätin asian siihen.
Hänellä on yksi läheinen naispuolinen ystävä, joka asuu kaukana, mutta viestittelevät. Olen hänet tavannut ja hänkin seurustelee ei siinä mitään. Mulla vaan oli alusta asti kumma fiilis ja kerran (useampi kk sitten) kysyin onko heillä ollut suhde. Mies vastasi nopeasti, ei ole. En kysellyt lisää.
Tää kumma tunne kuitenkin vaivasi, aina silloin kun on näitä itsetunto-ongelmapäiviä niin pohdin liikojakin ja eilen häpeäkseni (tiedän tiedän paska tyyppi) luin vanhaa viestiketjua ja kävi oikein hyvin selväksi, että suhdehan heillä on ollut Paljon ennen minua siis eikä millään tapaa minuun liity, mutta TAAS. Miksi helvetissä pitää valehdella??? Miksi ei voi puhua totta?
Ongelma on nyt se, että ensinnäkään en halua riita, enkä sen vuoksi haluaisi tästä nostaa mitään juttua. Toisekseen mulla ei ole mitään oikeutta mennä lukemaan toisen viestejä, joten tää mun todistusaineisto on vähintäänkin kyseenalainen. Lisäksi tällä ei periaatteessa pitäisi olla mitään merkitystä. Mutta miksi tää tuntuu näin paskalta?
Suhde voi hyvin, ei ole mitään syytä epäillä, että mies minua loukkaisi millään teoillaan. Pitää kuin kukkaa kämmenellä ja sanoo päivittäin kauniita asioita. Ei mulla ole syytä edes itsetunto-ongelmille.... mutta mä niin vihaan sitä, että puhutaan valheita vaikka ne olisi kuinka mitättömiä.
Kuinka saada tää asia pois päästä? Eilen vaan pyysi että aina totuus jooko ja mies ihmeissään, että tietysti. Tietämättään miksi taas höpötän kummia...