Tytärtä oli kiusattu koulussa, mutta nyt syntipukki onkin tyttäreni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äiti"

Vieras
2-3-luokkalaiset tytöt olivat kiusannut kolussa ja koulumatkalla ekaluokkalaistamme tyttöä. Tyttö tuli koulusta itkien kotiin, joten soitin koululle ja keerroin tilanteesta opettajalle. Kiusaajat olivat mm. kuvanneet kännykällä tytärtä väkisin läpsineet yms. Koulussa opettajat selvittelivät asiaa ja asia kääntyikin aivan päälaelleen. Opettaja ei pitänyt minään, että tytöt olivat videokuvanneet kiusaamistaan. Myöskin muukin kiusaaminen olikin omaa syytä, koska oli joskus lällätellyt toiselle kiusaajalle. Nyt sitten rehtorikin on leimannut tyttäremme kiusaajaksi. Viikko sitten oli vanhempain ilta ja siellä opettaja juuri kehui tytärtämme, kuinka rauhallinen yms. hän on. Nyt on niiin paha mieli. Anteeksi sekava teksti.
 
Vähän samanlainen kokemus.... Poika oli joutunut aidalla istuessaa tönimisen ja kahden toisen pojan nujakan alle ja mun poika joutui puhutteluun ja jäähylle ja nämä tappelijat saivat jatkaa nahisteluaa. Ja kyllä, tarkistin tilanteen. Sattui juuri kuten poikani kertoi tapahtuneen. Vähän meni papuja nenukkiin äidillä silloin :kieh:
 
Vielä kuvaamisesta. Tytöt olivat ärsyttäneet tytärtä, että oli ruennut kiljumaan ja itkemään sitten sitä kiljuntaa olivat kuvanneet. Tytär oli huutanut lopettakaa! Opettaja vain sanoi, että kuvat ja videot on poistettu. ja sillä selvä. Tytöille ei tästä tullut mitään rangaistusta, meidän tyttärelle kyllä. Pistää vihaks ja itkettää.
 
samantyylinen kokemus mullakin, tyttöä ei huolittu yhteen ryhmään mukaan (koulun asioihin liittyvä) ja kun tyttö tästä suuttui ja nimitteli, noita, jotka eivät ottaneet mukaan, meidän tyttö sai rangaistuksen! ja nämä toiset ei saaneet mitään huomautusta "syrjinnästä". Kun soitin opelle ja ihmettelin, ope sanoi keskustelleensa kollegoiden kanssa ja kaikki kuulemma samaa mieltä, että rangaistus meni oikealle henkilölle! Ja oli vielä suhteellisen iso rankku asiaan suhteutettuna.
 
[QUOTE="just";22052784]ootko tosissas?[/QUOTE]
Jos lapsi on joutunut rikoksen eli kiusaamisen uhriksi ja koulu ei tee asialle mitään niin silloin tulee toimia näin.
 
Mitäs mieltä tämmöisestä että pojat olivat koulussa viskelleet lippalakkia kuten frisbeetä ja lippa oli osunut yhtä poikaa silmakulmaan. Lakin heittänyt poika sai arestia??

Tai nykyään ei saa heitellä koulussa edes lumipalloja?

Ap:lle : Hankalaa on kun aikuiset tekevät päätökset vain kuulopuheiden mukaan. Varmaan kun toisia tyttöjä on ollut useampi on heidän tarinansa "uskottavampi"
Enpä osaa itsekkään sanoa kuka on ks. tapauksessa oikeassa, mutta tuollainen videokuvaaminen on todella väärin... viedään toisen yksityisyys.
 
Alkuperäinen kirjoittaja justiinsaniin eikä melkein;22052959:
Tällä paikkakunnalla rehtori oikein korostaa että yhteys koululle suoraan, ei lehtien kautta. On tainnut muutaman kerran asiat mennä pieleen. Kannattaa katsoa peiliin opettajien. Sitten ne häpeävät, ei muuten.

Hih, toki rehtori korostaa. Vaan jos kouluun ollaan yhteydessä ja tulos on heikko nolla, niin pakko avautua asiasta muuta kautta. Kertoo vaan sitä, ettei rehtori ole oikein tehtävien tasalla, jos vanhempien lehtiin kirjpoittelu on ongelma.;)
 
[QUOTE="vieras";22052787]samantyylinen kokemus mullakin, tyttöä ei huolittu yhteen ryhmään mukaan (koulun asioihin liittyvä) ja kun tyttö tästä suuttui ja nimitteli, noita, jotka eivät ottaneet mukaan, meidän tyttö sai rangaistuksen! ja nämä toiset ei saaneet mitään huomautusta "syrjinnästä". Kun soitin opelle ja ihmettelin, ope sanoi keskustelleensa kollegoiden kanssa ja kaikki kuulemma samaa mieltä, että rangaistus meni oikealle henkilölle! Ja oli vielä suhteellisen iso rankku asiaan suhteutettuna.[/QUOTE]

no tässä asiassa sun tyttös oli se kiusaaja. ei se ole kiusaamista ettei huolittu samaan ryhmään.
sun tyttös nimitteli heitä!
ikäväähän toi oli ettei huolittu samaan ryhmään, mut mä oon ainakin opettanu lapsilleni ettei haukuta muita (vaik mikä olis).
 
Hih, toki rehtori korostaa. Vaan jos kouluun ollaan yhteydessä ja tulos on heikko nolla, niin pakko avautua asiasta muuta kautta. Kertoo vaan sitä, ettei rehtori ole oikein tehtävien tasalla, jos vanhempien lehtiin kirjpoittelu on ongelma.;)

niinpä, eivät ne aina kuuntele, muka "kiireiltään", ehkä ne sitten alkavat kuunnella, kun asiasta tulee julkinen. Kun lapsista kyse, pitää toimia heti.
 
Muistakaa vaan nyt kaikki äidit siellä, että se oma lapsi on voinut ärsyttää kiusaajia. Muistan omasta ala-asteesta sen että yhtä poikaa lähen koko luokka kiusas, eihän se oikein ollut. Mutta poika kyllä kerjäs sitä, huuteli ja haukkui pitkän matkan päästä. Ärsytti kaikkia esim. itseäni kerran heitti vesi-ilmapallolla ihan yht äkkiä kadulla. Niin kyllä sillon saa kiusaajat kimppuunsa. Pojan vanhemmat tietenkin nostivat metelin että heidän poikaa kiusataan.
 
Joo. Voihan se olla että tyttös on ekanan lällätellyt ja sitten on saanut vähän peetä niskaan. Toisaalta tuskimpa enää lällättelee kenellekkään. Olisiko sekään ollut oikein että oma lapsesi vaan lällättelee yms. ja muut eivät saisi reagoida mitenkään asiaan... muut tekivät soki väärin, mutta lapset on lapisa kuitenkin....

ja sulle kenen lapsi jäi syrjityksi niin sellaista se elämä on, aina i vaan pääse mukaan ja se ei oikeuta mihinkään haukkumiseen!

Huomatkaa myös omien lastenne käytös!
 
Minä kävin koululla palaverissa tyttäreni kiusaamisen takia ja se palaveri oli joutavaa p***anjauhantaa opettajien puolelta. Paikalla oli myös nämä kiusaajat vanhempineen. Lopputulos oli, että tyttärestäni tehtiin syypää vallinneeseen tilanteeseen (kyse oli eristämisestä) ja sitä eivät kukaan opettajista ja vanhemmista katsonut kiusaamiseksi vaikka kaikki tietävät tämän kiusaamismuodon. Niin se vaan on, että aikuiset ihmiset eivät uskalla käsitellä vaikeita asioita ja kiusattu on helppo syyllistää.
Sinuna seuraisin tilannetta ja jos kiusaamista ilmenee niin kouluun yhteys ja tarvittaessa ylempiin tahoihin. Ei tuollainen ole oikein.
 
[QUOTE="tupuna";22053268]Minä kävin koululla palaverissa tyttäreni kiusaamisen takia ja se palaveri oli joutavaa p***anjauhantaa opettajien puolelta. Paikalla oli myös nämä kiusaajat vanhempineen. Lopputulos oli, että tyttärestäni tehtiin syypää vallinneeseen tilanteeseen (kyse oli eristämisestä) ja sitä eivät kukaan opettajista ja vanhemmista katsonut kiusaamiseksi vaikka kaikki tietävät tämän kiusaamismuodon. Niin se vaan on, että aikuiset ihmiset eivät uskalla käsitellä vaikeita asioita ja kiusattu on helppo syyllistää.
Sinuna seuraisin tilannetta ja jos kiusaamista ilmenee niin kouluun yhteys ja tarvittaessa ylempiin tahoihin. Ei tuollainen ole oikein.[/QUOTE]

Mites se lapsesi käyttäytyy että hänet eristetään?
 
Ryhmän ulkopuolelle eristäminen on aika yleinen kiusaamismuoto. Ja lapsethan helposti kiusaa ihan mitättömistä asioista. Ei voi olla totta että täälläkin äidit puolustelee tätä käytöstä.
 
[QUOTE="vieras";22053593]Ryhmän ulkopuolelle eristäminen on aika yleinen kiusaamismuoto. Ja lapsethan helposti kiusaa ihan mitättömistä asioista. Ei voi olla totta että täälläkin äidit puolustelee tätä käytöstä.[/QUOTE]

Mä en puolustele mutta kyllä pitää selvittää myös näiden ulosjättäjien motiivit. Jos vaikka kyseinen lapsi nälvii, kiusaa, pomottelee niin ei ihme että jää ulkopuolelle. Ja sitä totuutta ei välde kuule siltä lapselta itseltään jos on asettunut uhrin rooliin.
 
Mä en puolustele mutta kyllä pitää selvittää myös näiden ulosjättäjien motiivit. Jos vaikka kyseinen lapsi nälvii, kiusaa, pomottelee niin ei ihme että jää ulkopuolelle. Ja sitä totuutta ei välde kuule siltä lapselta itseltään jos on asettunut uhrin rooliin.

Oman kokemukseni mukaan nälvijöitä ei jätetä ulkopuolelle, päinvastoin, nälvijän valta on niin suuri, että hän päättää mielivaltaisesti, ketä kulloinkin inhotaan porukalla.
 
Titääkö muiden lasten vanhemmat tapahtuneesta? Mä ottaisin yhteyttä näihin muihin lasten vanhempiin.. oli syyllinen kuka tahansa, mut tuo on saatava loppumaan heti alkuunsa!
 
[QUOTE="vieras";22052771]Tee rikosilmoitus poliisille. Yleensä tämä auttaa asioita etenemään.[/QUOTE]

Aivan. Rikosilmoitus rehtorin toiminnasta. Olette astuneet jonkun paikkakuntalaisen silmäätekevän psykopaattikakaroiden varpaille.
 

Yhteistyössä