Tyttis paisuu ja paisuu

  • Viestiketjun aloittaja Ihmetyttää
  • Ensimmäinen viesti
Ihmetyttää
Tyttöystäväni on lihonut yhdessäolomme aikana (4v) mielestäni aivan kohtuuttoman paljon. Aikaisemmin hän oli hoikka ja kiinteä, nyt läskiä ja selluliittiä on jokapaikassa. Hän ei suostu laihduttamaan, vaan ahmii entiseen tapaansa herkkuja: Suklaata, jäätelöä, karkkia, rasvaisia ruokia, viiniä siideriä jne. Ja aina pitää ottaa tavallistakin ruokaa vähintään kaksi annosta. Minusta tuollainen alkaa olla jo terveysriskikin, koska painoa on kertynyt tasaisesti seurustelumme ajan eikä loppua mässäilylle näytä tulevan, ja paino vain nousee! Myös hänen sukulaisensa ovat kaikki aikamoisisa fätejä, eli sieltä se oppi varmaan on tullut. Ihmetyttää vaan tuollainen välinpitämättömyys omaa ulkonäköä kohtaan, kohta varmaan hiuksetkin leikataan ja värjätään punaiseksi. Kuinka saisin tyttöni lopettamaan mässäilyn?
 
lissu
Ei muuta kun potku läskiperseelle ja matkoihinsa! Ei se siitä laihdu enää ikinä. Lisää vain lihoo. Ihan oikeasti, älä elättele sellaisia haaveita, että tämä olisi vain väliaikaista. Tyttelisi on kasvanut isoksi tytöksi eikä leveyskasvulle näy loppua. Tosi on. Sinä et saa mammaa laihtumaan, eikä suurin osa mammoista saa laihdutetuksi ikinä. Joskus voi jojotella painonsa kanssa, ja joka kerran jälkeen läski lisääntyy korkojen kanssa.
 
Ansku
Älä ainakaan vihjaile painonnoususta. Luultavasti naista ahdistaa itseäänkin. ""My heart is willing but the flesh is weak..."" Yritä houkutella hänet vaikka salille tai lenkille, liikkukaa yhdessä. Älä painosta, vaan ohjaa hienovaraisesti oikeaan suuntaan. Terveysriskihän se ylipaino on, mutta painon pudottaminen on tosi vaikeaa, tiedän sen itse. Loppujen lopuksi ei kukaan muu pysty siihen vaikuttamaan kuin ihminen itse, eikä muutosta tule, jos ei itse sitä halua.
 
Lelle
Alkuperäinen kirjoittaja nimenomaan sanoi että tyttöystävä ei SUOSTU laihduttamaan, mättää vaan kaiken pöydästä irtilähtevän sisuksiinsa, eli ei paljon tunnu ahdistavan...ellei sitten ole jotenkin psyykkisesti sairas (syömishäiriö).
 
Briljantti juttu!
Noinhan se aina menee, naiset vollottaa että heitä pitää rakastaa sellaisena kun he ovat.

Mies haluaisi sellaisen naisen kun nainen heidän tavatessaan oli.

Naisen mielestä hän on niin fiksu ja henkevä että miehen on rakastettava häntä ulkonäöstä riippumatta.

Ja kumpikin on mielestään oikeassa....
 
linkki vinkki
Sama tyyppi taitaa avautua suomi24:n foorumilla...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000094&posting=22000000009591716
 
Oho
Varmaan sitä pysyy sellaisena kun oli kun liittoa kestää kymmeniä vuosia. Ei pysy kyllä mieskään. Mikä nyt sitten olisi se ihannepaino miesten mielestä missä tulisi pysyä koko elämä (tai suhteen kesto) sanotaan vaikka keskimittaiselle 165 cm pituiselle naiselle?
 
Sano sille!
SANO SILLE SUORAAN!

Jos mun mies olisi sanonut mulle, edes vähän huumorin varjolla, että jopas oot pulskistunut kesän aikana tms. niin luultavasti en olisi lihonut tällaisiin mittoihin. Itse olen seurustellut mieheni kanssa nyt viisi vuotta, jonka aikana painoa on tullut 35 kg lisää. Mies on aina tuntunut olevan todella hyväksyvä minua kohtaan, eikä koskaan ole tuntunut välittävän painostani. Koskaan hän ei ole sanonut pahaa sanaa, ja kehuu usein miten hyvältä näytän.

Vaikka totuus on, että ylipainoa on rutkasti, kun painoindeksikin on jo 37! Mieti tätä ketjua lukiessa, että jos mieheni olisi sanonut jotain, olisin ehkä ""havahtunut"" aiemmin tähän lihavuuteeni, ja siihen mihin se johtaa.

Vieläkään mieheni ei ole mitään negatiivista sanonut mun ulkonäöstä, kehuu, vaikka selvästi huomaa että kyllä sitä välillä ketuttaa se, miten paljon syön.

Vajaa kuukausi sitten aloitin laihiksen, ja ensimmäisen kolmen viikon aikana lähti heti kolme kiloa. Nyt neljäs viikko on mennyt syöpötellessä. Koko ajan on huono omatunto. Laihduttaminen on aivan käsittämättömän vaikeaa!!! Mutta aion tehdä sen... Nyt jatketaan laihdutusta, painonvartijoihin liittyminen on harkinnassa. Jospa tässä vähän saisi tätä elopainoa laskettua.

Mutta sano ihmeessä sille vaimokkeellesi jotain! Pyri sanomaan mahdollisimman kauniisti. Hän loukkaantuu silti, mutta ehkä hän havahtuu aiemmin kuin minä. Ja JOS hän ryhtyy laihikselle, niin älä osta kotiin itsellesi herkkuja. Niitä on uskomattoman vaikea vastustaa, jos tietää että kaapissa jotain hyvää on :p Oma repsahdukseni lähti siitä, että mies osti itselleen munkkipussin. Nyt on sitten vaikea lopettaa syömistä :I

Kyllä tämä ylensyönti on osittain psykologinen juttukin. Ei se niin helppoa ole, laihduttaminen nimittäin, vaikka normaalipainoiset niin kuvittelee. Itselläni ainakin on syömisen kanssa ongelmia, ja siksi laihduttaminen on hankalaa, vaikka kuinka tiedän miten tulisi syödä, jotta laihtuisi tai edes söisi terveellisesti.
 
Katriina
Hmmm... Minuun ei todellakaan tehonnut se, että mies sanoi suoraan! Lihoin edellisessä parisuhteessa yli 20kg, ja mies huomautteli koko ajan, vertaili muihin ja suoraan v***uili. Tulo oli, että pahoitin mieleni ja söin vaan lisää lohduttaakseni itseäni. Erosimme 3 vuotta sitten, ylipainoni taisi olla yksi syy.

2 vuotta sitten tapasin nykyisen poikaystäväni. Hän ei ole sanallakaan maininnut painostani. Kehuu kauniiksi, ja huomioi koko ajan monin tavoin. Kuukausi sitten aloin laihduttaa, ja nyt olen laihtunut jo 6 kiloa. Liityin painonvartijoihin. Poikaystäväni kannustaa minua, mutta muistaa tehdä selväksi että rakastaa minua tällaisena kuin olen. Hän tietää kuitenkin, että minulla on parempi olo hoikkana ja se on tärkeintä. Hän on luvannut, että kun saavutan tavoitepainoni (se on 59kg, olen 162 pitkä ja aloituspainoni oli komeat 86,7kg!), hän ostaa minulle moottoripyöräpuvun, nahkaisen sellaisen ;)

Voisit ehdottaa tyttöystävällesi esim. yhteistä liikuntaharrastusta. Ylipainosta suoraan sanominen on mielestäni inhottavaa, riippuu toki tavasta miten se tehdään. Todennäköistä on, että tyttöystäväsi loukkaantuu, teet miten tahansa:( Ylipaino on todella arka asia, tiedän sen kokemuksesta! Tärkeää on kuitenkin tehdä selväksi, että rakastat häntä (kai rakastat kuitenkin??) ja haluat hänen olevan onnellinen. Tosiasia on, että kyllä tyttöystäväsi tietää lihoneensa! Siis mikäli kiloja on tullut selvästi eli yli 10kg. Asia luultavasti painaa häntä itseäänkin. Jos sanot asiasta suoraan, muista olla kiltti! Kerro, että olet valmis tukemaan häntä, ja ehdota vaikka jotain ""palkintoa"" hänelle tavoitteen saavuttamiseksi. Kerro sitten, miten kävi!
 
Fakta
Joopa joo. Jos alat houkutella tyttöystävääsi ""hienovaraisesti"" lenkille ja salille, niin siinähän sinulle onkin sitten elämänmittainen työsarka. Tuollaiset ahmatit eivät nimittäin muutu. He saattavat laihduttaa, mutta palaavat aina mittoihinsa, siis ylipainoon ennen pitkää.

Vanha neuvo onkin, että katso tytön äitiä ja tiedät, millainen tytöstä tulee vanhemmiten...

Siis kaikki läskihän tietenkin vain johtuu hitaasta aineenvaihdunnasta tietenkin. Ei liian kaloripitoisesta ravinnosta... heh heh.

Aikuinen kevyttä työtä tekevä nainen tarvitsee AINOASTAAN KORKEINTAAN 1600 KALORIA PÄIVÄSSÄ!!!!! Mieluiten 1200 kaloria. Menikö niidenkin ylipainoisten jakeluun, jotka väittävät, etteivät syö JUURI MITÄÄN!!

 
vesku
Jos kerran kysymys ei ole raskaaksi tulemisesta... Tyttösi tulee olemaan ylipainoinen aina jollei hae poikaystävää. Suosittelisin miettimään haittaako sinua tuo ylipaino. Jos haittaa niin sano se... et menetä mitään. Hae sit itsellesi mieleinen tyttö. Ei se muutu tuosta ellei ole tarvetta. Tarve on silloin kun pitää etsiä poikaystävää. Mä en haluais olla naimisissa sairastelevan nelikymppisen kanssa, kun jalat ei kestä töitä eikä muutakaan. Noita on tarpeeksi nähty.
 
Ansku
Lelle: Syöminen on mukavaa, liikkuminen täydellä vatsalla ei. Jos kaikki ihmisten ongelmat ratkeais järkeä käyttämällä, niin mitään ongelmia ei olis. Tiedän itse, että vaikka haluaisin olla hoikka, niin en vain aina pysty tekemään asialle mitään. Vaikea sitä on selittää. Elämässä on kausia, jolloin tulee herkuteltua enemmän kuin pitäisi, ehkä se on sitten sitä hellyyden korvaamista. Toisinaan taas jaksan liikkua paljon, jonka seurauksena laihdun. Tiedän, että painon jojottaminen on terveysriski. Tiedän, miten minun pitäisi syödä pysyäkseni normaalipainossa. Tiedän, että lihon jos herkuttelen liikaa. Silti olen vain ihminen. Alipainoisten ""järkipuhe"" ei auta asiaa yhtään.
 
ap:lle
Jos se on sinulle ongelma jätä ota hoikka nainen itsellesi
toivon mukaan et itse liho elämäsi aikana.
Tai sairatu muuten tai joudu auto-onnettomuuteen.
Et käytä häiritsevästi alkoholia.
Et ole uskoton.
Et tule työttömäksi.
Et saa vanhetessasi eturauhassyöpää.
Olet viriili seksuaalisesti.
Et puhu pahaa selän takana.
Olet hyvässä ammatissa .
Et ole velassa.
Et ole rahaton ressukka.
Et haise hielle .
Olet urheilullinen.
Et haise tupakalle etkä liiaksi vanhalle viinalle.
Et haise hielle,
Omistat huvilan.
Lupaat ettet itse sairastu mihinkään tautiin joka haittisi
yhdessäoloanne.
Seuraat urheilua.
Harrastat urheilua ja kulttuuria.
Et kiroile.
Et ole vaaleahiuksinen.
Tai hoikka ruipelo.
Vietät lomasi omistamallasi ulkomaanhuvilalla.
Et liho jos sairastut vaikka lääkkeesi sinua lihottaisivat.
ja vielä
Muista haukkua lihavia.
Ja vanhuksia.
Ja kehua hoikkia ja kauniita ihmisiä.
ÄLÄ VAIN ITSE MUUTU TAI VANHENE.


 
kukkakeppi
Voi kauheeta tulee mieleen eräs tapaus juuri kuin ap.kirjotteli
tuos ei menny kuin vähän aikaa siitä kun mun parhaan
naisystäväni avokki joutu auto-onnettomuuteen.(oli ed iltana haukkunu ellins paskaks)

Siinä meni tohjokis koko sälli ja joutu rullatuoliin loppuelämäkseen.
Sillä oli sellanen tyyli et haukkus kans oman ellins ihan paskaks
kun se oli lihava.

Sit kun se joutu tähän kolariin tämä miestynkä, ne eros ei ollut enää sällistä sänkyyn naimaan ja kuin se kehus omia panojaan ja puhekki on aivan kamalaa sölökytystä .


Nykysin ex avovaimo on uudessa suhtees mut ei tommosen kans ku tuo oli sen entinen.

On se elli vielki lihava mut sen nykynen vaan sanoo aina oot
nii hyvä naimaanki en vaihtas kukkakeppiin ku tissitki on niin isot.

Nyt niil on lapsia kaksi ja omakotitalo ja huvilat sun muut mukavuudet,menivät naimisiin muutama vuos sit.

Ei ollut entisen kans ku jatkuva riita menos
ja avokkimies kamala pettäänki muitten ellien kans.
 
Hille
Nyt meni kyllä hieman pieleen. Kevyttä esim. toimistotyötä tekevä nainen tarvitsee hieman koosta riippuen 1800-2000 kcal/vrk. Jos harrastaa paljon liikuntaa paljon ja/tai tekee kotona vielä toista työpäivää lasten- ja kodinhoidossa, tarvitsee hieman enemmän. 1200 kcal:lla voi laihduttaa jonkin aikaa, mutta tuolla kalorimäärällä on hyvin vaikea saada kaikki tarpeelliset mineraalit, vitamiinit, proteiinit ym.
 
Sirkka-liisa
Ei kai mikään pieleen mene jos on hyvä elämä lihavanakin
vaikka olsi kuinka hoikka tahansa voi käydä niinkuin
fanaatikolle joka tavoitteli täydellisyyttä.

Tuli anorekstikoksi ja on jo haudassa alta kolmikymppisenä.

Lihavuus on ongelma ja kansantauti siinä missä itsemurhat
ja alkoholismi ja masennus ja tunnetusti osa hyvistä masennuslääkkeistä lihottaa samoin olen huomannut myös että osa henkilöistä jotka käyttävät uusia verenpainelääkkeitä
lihovat onko lihavuus syy vai seuraus uusien lääkkeitten markkinoilla.

Tutkimuksia on tehty asiasta ja ikävä kyllä
joittenkin pakollisten ihmisten tarvitsemien lääkkeitten kohdalla on näin.(jos lääkkeitä ei käytä seurauksena voi olla
enneaikainen kuolema)

Pitäkää huolta toisistanne ovatpa kanssaihmiset lihavia
tai laihoja

.Koska jos laihakin joutuu pahaan autoonnettomuuteen niin ei siinä laihuus auta .

Samoin on pahanlaatuisten syöpien laita ym vaikeasti hoidettavien sairauksien suhteen.
(naisystävättäreni kuoli 50 v haimasyöpään hän söi terveellisesti ja oli hoikka kuin oljenkorsi Myös eräs nuori mies äkilliseen sydäkohtaukseen 38 vuotiaana


Tuttavapiirissäni moni on mennyt ennen minua
vaikka olivat ihan normaalipainisia.

Itse olen melko lihava ja hyvinvoiva ei sydänsairausriskiä
kolestroli hyvä eikä muitakaan edes liikunnallisi esteitä.

Jos vain muistaa liikkua lihavanakin ei ole haittaa sairauksista.(jos ei saa perintölahjana ennenaikaista kuolemaa)tai onnettomuutta maanteillä jne.tai luonnonmullistuksissa.


Alkoholisimi on vielä vakavampi ongelma mitä liikalihavuus ja
väkivaltaiset suhteet ja rikollisuus.
 
Muotovalio
Hillelle: Mitä tarkoitit ""koosta riipuen""-sanoilla? Olen 170/55 ja tulen mainiosti toimeen 1200-1600kcal/vrk. Saan riittävät vitamiinit järkevästä ruokavaliosta. Harrastan myös liikuntaa.

Varmaankin sellainen jo valmiiksi lihava ihminen tarvitsee 2000 kcal/vrk, mutta taatusti pärjäisi vähemmälläkin kalorimäärällä!

Säälittää tuo poika-parka, jonka tyttöystävä paisuu. Kannattaisi vaihtaa hoikempaan versioon. Minun tökaverini on ylipainoinen aina vakituisessa suhteissaan, mutta ollessaan sinkkuna, hän laihtuu jopa 15kg. Sitten hän taas ""saalistaa"" miehen itselleen ja lässähtää ja lihoo muutamassa kuukaudessa.

Omaa poikaani olenkin neuvonut kovasti, että tsekkaa tytön suvun naisten lihavuuden ennen kuin alkaa seurustella. Naisen lihominen kertoo paljon muutakin hänestä kuin vain ulkonäön epämiellyttävyyden.

 
marika
Olen hoikka ja kaunis nainen ja miehenikin on hoikka vaan
emme tule toimeen lainkaan ainaista riitaa on ollut
välillämme jo pitemmän aikaa.

Nyt tapailen erästä tukevaa
miestä ja voi kuinka meillä on ollut hyvä olla yhdessä.

Laitoin toissyönä ex.lle viesti ettei kiinnosta sun jatkuva
peilistä itseäs tuijottelu( narsistinen luonne hänellä.)
olen löytänyt uuden peilisi tilalle.

Kaikki muu on vähemmän tärkeää raha-asiat ovat päin
hongikkoa hän ajelee kalliilla autolla ja ottaa luottoa mistä vain irtoaa ja päissään sikailee.

Nykyiseni on täysin vastakohta edelliselle hoitaa RAHA-ASIAT
ja huomioi minuakin ei vain vaatevarastoaan.

 
+++
Toisen ulkonäöstä huomauttelemisen kanssa pitää olla varovainen - siinä voi satuttaa pahasti ja rakkaus voi saada pahoja kolhuja. Ulkonäkö on kuitenkin vain kuori, jonka sisällä on se rakastamamme ihminen. Silti, kyllä terveyden ja hyvinvoinnin takia olisi tärkeää, ettei lihoisi ylipainoiseksi. Paljonko tyttöystäväsi painaa ja paljonko hänellä on pituutta? Totuus nimittäin on, että nuorempana on usein hoikempi, mutta kun esim. 30 tulee täyteen, painoa alkaa helposti kertyä jos ei asiaa huomioi ruokailutottumuksissa. Itse sain nuorempana syödä ihan mitä vaan enkä lihonut, mutta nyt kun olen 32 kiloja meinaa tulla helpommin eikä isoja repsahdusaikoja enää voi olla. Mutta iän myötä tuleva pyöristyminen ei välttämättä ole pahannäköistä, sillä esim. laihoilla naisilla rypistyminen ja muutenkin vanheneminen on minusta pahemman näköistä kuin vähän pyöreämmillä. Voisittehan yhdessä aloittaa jonkun liikuntaharrastuksen ja keventää ruokavaliota. Vai syökö hän herkkuja vain yksinään?
 
JASKA
Ja saakeli jos akka on pirullinen onko lihava elefantti tai hoikka
kluunappi ei oo hyvä kumpikaan sortti.

Ei sillä jumatkeikkaa ole väliä.(=
Tukevammat ovat kuiteski oman kokemukseni mukaan
namupaloja sänkykamarissa ja ne rinnat ne eivät oo kaksi parii
kärpäslätkii synnytyksenkään jälkeen.

Ehdottomasti muodokkaampi lyyli tämän jätkän petiin!: )=
 

Yhteistyössä