Uhma ja äidin huutaminen + väkivaltaiset ajatukset

[uhmaikäisen äiti]

Olen tosi väsynyt tähän Meillä 2,5v saa joka päivä ihan kamalia uhma-huutokohtauksia, kirkuu ja huutaa, ei anna tehdä mitään (pukea ym...) Tuntuu, että mulla menee ihan totaalisesti hermot. Lopussa huudan itsekin ja mielessä käy, että tekis mieli lyödä lasta, kun mikään tunnu riittävän. Tästä tulee ihan kamala olo ja syyllisyys! Koskaan en ole lyönyt, mutta huudan vihaisesti ja mietin sitä, kun sylissä hänen rimpuillessaan joudun pitämään melko lujasti kiinni, että onko sekin jo väkivaltaa. En tiedä - tuntuu että joku pv vielä sekoan kokonaan. Lopussa itken itsekin ja silloin lapsi tulee hädissään syliini. Kun olen vienyt lapsen tarhaan, pois ajaessa mietin itseni tappamista, tuntuu että pilaan hänen elämänsä ja kun hän kohdistaa minuun niin valtavan raivon - tuntuu että hän vihaa minua Nämä ajatukset kestää hetken ja yleensä lohdutan itseäni ja lasta ostamalla hänelle jonkun lelun/kirjan. Tuntuu että haluan nähdä hänet edes joskus iloisena. Tiedän että toimin tyhmästi ja tämä on kierre. En vaan enää taida pärjätä lapseni kanssa. Olenko ihan kamala äiti...

 

["toinen"]

Ihan sama homma minullakin.

 

["www"]

minä myös...et ole huono äiti
kyllähän omassakin päässä aina kiehuu ja miettii kauheita,mut eihän niitä tietenkään toteuta
nytkin ollu toista päivää ihan paska fiilis
ukko kokoaika töissä ja ite välill' raivoo muksulle,kun ei tottele jne.
ja sitten on niiiin paha mieli
jaksamisia

 

["vieras"]

No ajatuksia voi olla kaikenlaisia, mutta et saa purkaa niitä lapsia. On syytäkin olla huono omatunto jos raivoat lapselle, joka vasta opettelee ja tutustuu tunteisiinsa.

 

[---]

Lapsi huutaa ja riehuu sinulle,koska olet se tuttu ja turvallinen äiti,äideille vaan tehdään niin.

 

[nyt 3 v 4 kk]

Se uhma menee ohi! Helpottaa jo kovasti, kun lapsi oppii puhumaan ja ilmaisemaan itseään puheen kautta raivoamisen sijaan!

Kyllähän se vie ihmisen ihan piippuun, kun lapsi on tunteidensa heiteltävänä. Muistan tuon ajan, ja se oli ihan kamalaa Mun kohdallani se henkinen väsymys ilmeni sitten, että unelmoin välillä valittavan miehen ja uhmakiukkuavan lapsen läsnäollessa käveleväni kotimme ovesta ulos ja palaavani joskus parin päivän päästä takaisin. Ehkä
Olisivat voineet sitten mies ja lapsi kiukutella toisilleen, heh!

Mutta eihän sitä tuollaisia ajatuksia tietenkään toteuta. Olen järkeillyt asian niin, että kyseessä oli psyykkinen selviytymiskeino ajatella, että voisin poistua tilanteesta.

 

[uhmaikäisen äiti]

Multa vaan loppuu keinot lapsen kanssa. En osannu kuvitella että tämä uhma ois tämmöstä! Välillä tosin mieleen hiipii ajatus, että onko tämä edes mitään uhmaa, vai onko lapsella muuten vaan paha olo minun kanssa. Mitä siihen jatkuvaan lapsen huutoon voi tehdä? Olen yrittänyt, että en välitä ja annan huutaa, mutta siitä lapsi vasta hurjistuu ja monesti alkaa hakkaamaan päätään lattiaan tai seinään. Sylissäkään ei pysy, ei kertakaikkiaan mikään auta, ei rauhoittava puhe ei mikään... Joskus kun olen jaksanut näitä "pehemeitä" keinoja niin huuto ym jatkuu tuntikausia. En tiedä, kaipa musta ei ole äidiksi. Tuntuu että kaikki muut pärjää lastensa kanssa niin hyvin.

 

[---]

Multa vaan loppuu keinot lapsen kanssa. En osannu kuvitella että tämä uhma ois tämmöstä! Välillä tosin mieleen hiipii ajatus, että onko tämä edes mitään uhmaa, vai onko lapsella muuten vaan paha olo minun kanssa. Mitä siihen jatkuvaan lapsen huutoon voi tehdä? Olen yrittänyt, että en välitä ja annan huutaa, mutta siitä lapsi vasta hurjistuu ja monesti alkaa hakkaamaan päätään lattiaan tai seinään. Sylissäkään ei pysy, ei kertakaikkiaan mikään auta, ei rauhoittava puhe ei mikään... Joskus kun olen jaksanut näitä "pehemeitä" keinoja niin huuto ym jatkuu tuntikausia. En tiedä, kaipa musta ei ole äidiksi. Tuntuu että kaikki muut pärjää lastensa kanssa niin hyvin.

Ootko puhunu neuvolassa? Tuntuu kyllä hurjalta,että tuntikausia...

 

["sima"]

Mua vaan naurattaa ne uhmakohtaukset. Joskus jos olen tosi väsynyt tai stressaantunut, sitten saattaa tulla väkivaltaisia ajatuksia :/ Mun mielestä äiti on silloin väsynyt tai masentunut tms. henkistä ongelmaa, jos ei jaksa niitä uhmakohtauksia ja alkaa miettiä väkivaltaa. Ottakaa eri asenne noihin juttuihin. Joskus lapsikin lopettaa kun äitiä alkaa naurattaa moinen. Rauhallisena pysymällä lapsikin oppii rauhallisen asenteen eri tilanteissa. Vanhempi on esimerkki. Jos alkaa itse riehua ja huutaa, lapsi ottaa sen malliksi.

 

[bud]

Itellä 2.5v tyttö on ruvennut saamaan kovia uhmakohtauksia. Jos ollaan kotosalla, istun itse sohvalla normaalisti ja annan lapsen huutaa niin kauan kuin huutaa. Max. puoli tuntia yleensä kerrallaan. Sitten vasta tehdään, mitä pitikin, kun lapsi on rauhoittunut. Ei ton ikäiseen järkipuhe tehoa. Jos ylitsepääsemätön uhma tulee muualla kuin kotona, välillä nappaan lapsen kainaloon ja painellaan autoon. Jos tälläistä mahdollisuutta ei ole, annan huutaa, mitäpä siitä. Helppo se on varmaan mun sanoa, että se on oikeasti omasta asenteesta kiinni. itsekin olin esikoisen uhmaiässä hermoheikko, mutta nyt olen pärjännyt uudella asenteella. Minun äitinä kuuluu osata ottaa uhma vastaan aikuisen lailla, että lapsi voi kasvaa eheäksi ihmiseksi.

 

["Jip"]

Se on ihan normaalia, myös ne omat ajatuksesi! Ja se menee ajan kanssa ohi, usko pois. Älä osta lapselle mitään hyvittelylahjoja, se on ihan tarpeetonta. Jos menee hermot, väisty toiseen huoneeseen ja annan lapsen kirkua, ei se lapsi siihen kuole. Näissä tilanteissakin lapsen on vain opittava, että vaatteet puetaan päälle ja sinne mennään mihin on tarkoitus mennä, huusi miten paljon tahansa. Mun esikoinen aloitti uhmansa 2v1kk iässä, ja huusi ja raivosi sitten reilun kuukauden päivät ihan kaikesta paitsi syömisestä: pukemisesta, vessaan menosta, vaipanvaihdosta ja peppupesusta, suihkussa käymisestä, lelujen keräämisestä, nukkumaan menosta, heräämisestä. Se oli kamalaa, varsinkin kun oli talvi ja pukemistakin oli melkoisesti. Tulin joka kerta ulos punaisena, hikisenä ja raivoissani, ja lapsi oli jo siinä vaiheessa "jipii, nyt mennään leikkimään". Niin että puhkuin siinä sitten vartin tai puoli tuntia itse ja yritin laskea verenpainetta ja rauhoittua. Totuus on, että nämä kohtaukset käydään yleensä kotona neljän seinän sisällä, ja voit olla varma että joka perheessä niitä on. Älä suotta kuvittele että muilla olisi yhtään hohdokkaampaa 2-vuotiaan kanssa. =)

 

[Tsirpukka]

Miulla on 2v10kk ikäinen uhmis täällä kotosalla.Ihan pienestä saattaa poika vetästä hirmu herneen nenään,mutten mie ite hermostu kyllä vaikka kieltämättä on kyllä pinna kireellä välillä.
Oon huomannu jotta nuo kiukku-kohtaukset menee nopeemmin ohi,kun ei lähde siihen ite mukaan.Annan pojan vatkautua ja karjua ihan keskenään lattialla ja puuhailen kotihommia ihan normisti.Jos tuppaan menemään lähelle niin saattaa tulla nyrkistä tai jalasta...
Yritän samalla suojella mahaani(rv36).
Ja siis näitä uhmiksiahan tulee siis kotosalla,kaupassa jne. ihan pikkuriikkisistä asioista,mutta se kuuluu normaali kehitykseen.
Esikolla ei ollut aikanaan juurikaan uhmaa,mutta nyt teininä jaksaa uhmistella sitäkin enemmän.

Mutta kuten siis jo sanoin niin ei miulle oo koskaan tullut mieleen väkivaltaisia ajatuksia,ei sinne päinkään.Lähinnä joskus pidän pokkaa pojan edessä,kun poika karjuu ja potkiutuu"halusin katsoa sitä mopoa" ja kysehän siis on kotimme ohi ajaneesta mopopojasta joka ajoi jo puolituntia sitten ohi.
Curling-vanhempi kävisi varmaan sen mopopojan etsimässä ja hilaisi sen pihalle jotta laps sais katsella sitä mopoa...
Mie oon koulunkäyntiavustaja ammatiltani ja siinä työssä tarvitaan lehmänhermoja.

 

["ruusu"]

tuttua toi että ajattelee kaikennäköistä,menettää itse hermot välillä.

meillä alkoi uham ikä 1v 4kk iässä ja jatkuu edelleen nyt kohta 7vuoden iässä :kieh: muutamia hassuja päiviä ollut että ei uhmaa yhtään, viimeisin joskus pari viikkoa sitten. kyllä kuul matkan varrelle mahtuu monenlaisia tunteita. mutta meillä syyksi on selvinnyt tarkkaavaisuuden ongelmat sekä tietynlaista aistiyliherkkyyttä ja varmaankin uhmakkuushäiriö,tosin olen itse sen jälkimmäisen kannalla siitä ei ole siis virallista dg. hankalaa on ollut.

ei tässä nykyään niin pienestä hermostu. ja itse sen tiedän että silloin tarvitsen lomaa tästä. mut uhmakkaiden äidit voi lohduttautua sillä hieman(laiha lohtu) että jotkut joutuu kestäää uhmakkuutta vuosia.

kuvitelkaas kohta 7vuotias 20kiloinen mutta 2,5vuotiaan uhmiksen tavalla käyttäytyvä jatkuvasti vahdittava lapsi, jolla on ongelmia noudattaa,muistaa, sääntöjä ja kieltoja.

 

["myymi"]

Helpottaa kovasti jos pystyt psyykkaamaan vähän ulkopuolisen asenteen uhmakohtauksiin. Ei se äitinä helppoa ole, mutta olisi parasta.

Et ainakaan ala ajatella että lapsi vihaa sinua! Kaikki johtuu vaan lapsen kyspsymättömyydestä ja siitä, että hän ei ole vielä sinut itsensä kanssa, ja harjoittelee elämää!

 

[009]

totta, ottaa se täälläkin päähän. Aamulla silmät kun aukaistaan, hetken aikaa hymyillään sit käsittämätöntä vininää ja raivoa tytöstä lähtee. Kaikkeen EI sana,huoh. Pitkään kun on raivonnut, tekis mieli mennä vaan nukkumaan. On se mullakin hermon päälle montaa kertaa ottanut ja huutanut olen, vaikkei saiskaan.

 

["Tonttu"]

Jep, täälläkin hermoja koetellaan. Kaksi uhmailijaa, 3-v ja 1,5-v. Lisäksi he tappelevat usein keskenään. Jatkuvaa huutoa ja mölinää. Onnekseni pääsen kolmena päivänä viikossa töihin lepäämään
Tuli itsekin huudettua ja raivottua päivittäin, silloin kun olin vielä 24/7 kotona.

 

["myymi"]

[QUOTE="Tonttu";23800478]Jep, täälläkin hermoja koetellaan. Kaksi uhmailijaa, 3-v ja 1,5-v. Lisäksi he tappelevat usein keskenään. Jatkuvaa huutoa ja mölinää. Onnekseni pääsen kolmena päivänä viikossa töihin lepäämään
Tuli itsekin huudettua ja raivottua päivittäin, silloin kun olin vielä 24/7 kotona.[/QUOTE]

Välillä mietin, mistä ihmeestä johtuu että kaikenikäisillä ja kaikilla lapsilla on jatkuva uhma? Ettei sitten kuitenkin jonkun verran johdu äidin omasta toiminnasta.

Ei jakseta puuttua asioihin ja ohjata huutavia ja möliseviä lapsia järkevään toimintaan.

 

[sisero]

Ap:lle, ihan varmaan tuttua jokaiselle tuo, että hermot menee ja mielessä pyörii vaikka mitä. Mutta muuten kirjoittamasi perusteella näkisin sun olevan masentunut (itsemurha-ajatukset ym. itsesi syyttely). Puhu neuvolassa, apua on saatavilla. Ja just masentuneena tuo uhma tuntuu pahemmalta kun onkaan. Jaksamisia sinne <3

 

["Tonttu"]

[QUOTE="myymi";23800535]Välillä mietin, mistä ihmeestä johtuu että kaikenikäisillä ja kaikilla lapsilla on jatkuva uhma? Ettei sitten kuitenkin jonkun verran johdu äidin omasta toiminnasta.

Ei jakseta puuttua asioihin ja ohjata huutavia ja möliseviä lapsia järkevään toimintaan.[/QUOTE]

Voihan se olla sekin. Itse on väsynyt ja pinna tiukilla, heijastuuhan se toki lapsiin ja heidän käytökseensä.

"Uhmaaminen" ja rajojen koettelu tosin kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen. En mä ainakaan ole mistään jatkuvasta uhmasta puhunut. Ja lapsissakin on luonne-eroja, jotkut ovat tottelevaisempia ja hillitympiä kuin toiset.