Uhmaa vai mustasukkaisuutta vai mitä lie...

[Väsynyt äiti]

Alan olla totaalisen kypsä tähän tilanteeseen. Joka päivä olen pahalla tuulella jo huudan kuin mielipuoli lapsille... Kyllä kai mä kohta johonkin hoitoon joudan tästä

Taustaa vähän; Meillä on 4vuotias tyttö, joka on alkanut terrorisoimaan koko perhettä. Hänellä on erittäin selvät rajat mitä saa tehdä ja mitä ei, mutta niitä nyt yritään koko ajan rikkoa. Tai muuten vain itketään ja raivotaan. Joka päivä monta kertaa on itkun paikka. Varsinkin jos ei saa tahtoansa läpi, ja sitähän ei aina saa.
Sitten äidillä menee hermot, ja ollaankin niskavilloissa kiinni. Sen jälkeen on huono omatunto pitkän aikaa. Joka päivä päätän että tää päivä menee paremmin, malttia ja kärsivällisyytä toivon itelleni enemmän mutta pinna palaa niin se palaa.

Meillä on sitten nuorempi lapsi, 9kk. Onko tämä 4vuotiaan käytös sitten mustasukkaisuutta vai jotain uhmaa, en tosiaankaan tiedä. Kun vauva syntyi, hän ei ollut tuommoinen, vasta nyt on alkanut uhoamaan ja terrosoimaan muita. Vauvaa ei onneksi kuitenkaan. Hän on koko ajan niin huomionkipeä, että muut meinaa jo hermostua. Olen yrittänyt koko ajan huomioda hänet, ja touhutaan yhdessä milloin mitäkin, ja miten nyt ehtii muilta hommilta.

Kun vieraita tulee, tämä meidän pikkupiru on aivan kamala. En saisi puhua kenenkään kanssam hän on heti siinä mölisemässä jotain.. Yritän sanoa nätisti aikani, ei usko...ei usko hyvällä ei pahalla.

Kertokaa miten saan pinnan riittämään.

Sori voi olla sekavaa tekstiä ja kirj. virheitä kun on kiirus ...

 

[ElliNoora]

lapsella on varmaan joku kriisi menossa, ja aika varmana liittyy vauvaan jotenkin. auttaisiko itseäsi ajatus, että hyvä kun kohdistaa pahan olonsa aikuisiin eikä vauvaan...

meillä oli meinaan joskus tuota uhmaongelmaa, ja olimme tosi tiukkoja. luulen että osittain sen takia poikamme ei uskaltanut purkaa pahaa oloamme meihin, ja pikkusisko sai sitten kaiken pieneen niskaansa. olen yrittänyt opetella ottamaan hieman enemmän sietämään kiukuttelua hermostumatta.

 

[Neljän äiti]

Voin lohduttaa että aikansa kutakin... Kyllä se helpottaa.

Ikään kuuluvia vaiheita, ajattele postittivisesti :hug:

 

[heli-77]

Ihan samanlaiselta kuulostaa kuin meillä! Meillä poika tulee joulukuussa 4V. ja uhma on tosi kamala. meillä minä olen se tiukempi osapuoli jolta myös HERMOT ja PINNA palaa nopeammin :ashamed: . Onneksi mies on rauhallisempaa sorttia!
Meillä ollaan tiukkoja noiden rajojen kanssa ja jos jotain kielletään se myös pidetään ja sitä lapsen pitää totella. Toki myös "ainaisen" kieltämisen ohella meillä paljon Höpsötellään ja halitaan yms.
Mutta kieltämättä tämä uhmaikä on Todella rassaavaa ja toivot. että kohta laantuisi, nyt kun toinen on vielä tulossa tässä alkusyksystä.


Voimia ja jaksamisia varsinkin kaikkien "uhmisten" vanhemmille :hug: !

 

[Rakkautta ja rajoja]

Käytä konstina toiseen huoneeseen siirtämistä kun uhma iskee.. Sano sievästi, mutta selkeästi että omaan huoneeseen tai mahd. mukaan mihin vaan toiseen tilaan jossa saa meuhata ja meluta aikansa. Pysy tiukkana, ettei sieltä tulla takaisin ennenkuin kohtaus on ohi..Älä uhkaa jättäväsi sinne, äläkä missään nimessä sammuta esim. valoja, sano vain että tänne mahtuu ääntä ja meteliä ja että tule pois kun olet rauhoittunut..Jos tulee pois ja jatkaa samaa meteliä, uudelleen vaan rauhoittumaan. Me olemme kokeilleet nyt 2 lapsen kanssa tätä konstia ja isompi ( 3 v.)jo nykyään leikkiessään vie välillä nukkensakin huutamaan toiseen huoneeseen. Mielestäni se on uhmaiän oireita, kokeilun ja rajojen etsimistä lapsella.. Vaatii kärsivällisyyttä ja selityksiä, miksi näin mutta tehotakin pitäisi. Toki vauvan takia mustasukkaisuutta ja huomionkipeyttäkin teillä varmaankin on, mutta siihenkin pitää asettaa raja mitä saa tehdä ja mitä ei...Kokeile!

 

[äitiliini ja poitsu]

Meillä käydään kanssa pahemman laista uhmaa. en olisi ikinä uskonut että joudumme tällaiseen "helvettiin". Poika on kohta neljä vuotta ja asiasta kun asiasta meillä syntyy aivan kauheita raivareita ja pultteja.. Tilanne tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja yleensä aina silloin kun sitä vähiten odottaa.. Tuntuu siltä että poika yrittää uskotella itselleen että äiti ei sano/hermostu kun ollaan ihmisten ilmoilla ja sehän ei pideä paikkansa.. Jokin aika sitten oltiin joki risteilyllä ja siellö pikku mies oli sitä mieltä, että voi roikkua kaiteen yli ja kuten arvaat niin äiti ei ollut samaa mieltä.. Ja siitä sitten seurasi puolen tunnin huuto ja osan aikaa houldingissa pito.. Sitten kun siitä selvittiin niin poika oli kuin itse aurinko ihan kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan.. Eli toisaalta niin ihana pieni enkeli ja toisaalta taas pikku piruista pahin...

 

[kati]

Meilläkin raivareita nähdään aika usein (vanhempi reilut 3 v), mutta sillä tavalla meillä ei ole tahtoaan saanut läpi. Vien tytön omaan huoneeseen huutamaan (ovi auki) ja sanon, että kun känkkäränkkä on huudettu pois, niin voi tulla takaisin leikkimään. Kohtauksia on sitä vähemmän, mitä enemmän viettää lapsen kanssa aikaa ja aika usein meillä istutaankin sohvan nurkassa tai viltillä lattialla ja luetaan kirjoja. Näin saa olla myös sylissä. Usein laitan nuoremman päikkäreille aikaisemmin, jolloin saan vanhemman lapsen kanssa hetkisen kahdenkeskistä aikaa.

Lapsella on jo tahtoa päättää asioista ja vallan tuntua voi antaa lapsen valita kahdesta vaihtoehdosta (jotka aikuinen tietty antaa), jolloin tunne "Minä sain itse päättää!" on aika mahtava. Toisaalta vaihtoehtoja ei kannata antaa joka asiaan, koska lasta stressaa se, että pitää päättää kaikesta, hänhän on vain lapsi.

Jos meinää hermot mennä itseltä, niin hyvä keino on käydä kävelemässä talon ympäri tai mennä hetkeksi toiseen huoneeseen. Tiedän kyllä, että raivarit ovat raivostuttavia, eikä aina jaksa pysyä rauhallisena. Minä pyydän lapselta anteeksi aiheetonta äänen korotusta ja lapsikin pyytää anteeksi kiukkuiluaan. Eiköhän lapsellekin ole hyvä nähdä, että suuttumistakin saa näyttää, sekä aikuiset että lapset, mutta on tärkeää näyttää, miten sen jälkeen toimitaan. Raivarin aikana meillä ainakaan eivät järjen sanat uppoa lapsen tajuntaan, joten aiheesta jutellaan rauhassa sitten, kun lapsi on itsekin rauhoittunut. Kun asia on kerran käyty läpi ja sovittu, niin sitä ei kannata ottaa esille uudestaan ("Kun sinä silloin viime viikolla teit niin..."), koska silloin sopimisella ja anteeksipyynnöillä ei ole mitään merkitystä. Toinen hyväksi havaittu keino on laskea kolmeen ja jos kolmosen kohdalla vielä kiukutellaan, niin sitten kiikutus omaan huoneeseen (tätä vinkkasi joku tällä palstalla ja ihme kyllä, se toimii meilläkin, vaikka sitä hieman ensin epäilin!).