Ulkopuolinen olo joka paikassa

["Vieras"]

Mietin vähitellen että olenko joteinkin outo. Mulla tulee jähes joka seurassa sellanen olo että ajattelen erikoisesti ja ehkä käyttäydyn muutenkin oudosti. En läheskään aina tuo julki ajatuksiani, mutta joskus on joku sanonutkin että olet vähän outo. Otin sen silloin kehuna (kertonee sitten sekin jotain). No, mutta työporukassa en enää ollenkaan pysty olemaan, en ymmärrä niiden huumoriakaan enää. EIkä ne minun. Mies sentään on samanlainen friikki kuin mäkin niin jotain hyvää tässäkin. Muuten ulkopuolelta olen ihan tavan tallaaja, perusnaama, mutta kun avaan suuni niin sitten kukaan ei enää tajua minua. Onkohan mulla jokin asperger tai autismi? Tuntuu hölmöltä varoa kaikkea mitä sanoo, mutta kun aina on tullut sanomista jos olen ollut oma itseni. Yhdessä työpaikassa sain olla oma itseni ja siellä minusta varauksetta pidettiin. I'm an englishman in New York?

 

[bloody freaks]

No mäkään en ole "normaali" kuin pienessä, valikoidussa ystäväpiirissäni. Olen tottunut lapsesta saakka olemaan se vähän outo ja olemaan huutelematta todellisia mielipiteitäni kahvipöytäkeskusteluissa. Lapsuudenperheenikään ei ole sopinut normeihin ja ollaan oltu suvun mustia lampaita omine valintoinemme. Mullakin on sit se ihana friikki mies jonka kanssa voidaan naureskella muille "pimeille" ja tehdä omia outoja ihania asioitamme. Se on elämää, että ihmiset on erilaisia, jotkut vähän enemmän kuin muut. Nauti siitä, että et ole kuitenkaan yksin outo

 

["vieraana"]

Samanlainen olo minulla. Saan aspergertesteissä hyvin korkeat pisteet (siis näissä nettijutuissa) muttei minulla ole aspergeria ole. En vaan jotenkin saa kontaktia ihimisiin kovin helposti, ja usein siinä tulee väärinymmärryksiä. Kyllä mun mies tajuaa mua, ja on mulla ystäviäkin. Tutustumiseen kuluu paljon aikaa, jään useimmiten ulkopuoliseksi ja etäiseksi, enkä tunne kuuluvani joukkoon. Psykiatri sanoi, että add ja korkea älykkyysosamäärä, mut ei lähde edes miettimään että mulla olis as, kun osaan kuitenkin monissa sosiaalisissa tilanteissa hyvin olla (jos ei tarvi päästä joukkoon mukaan). Enkä mä mitään diagnoosiakaan edes kaipaa. Olen ehkä vähän omalaatuinen, ja välillä siitä johtuen yksinäinen, mutta aina välillä kohtaan niitäkin jotka hyväksyvät erilaisen ihmisen.

 

["vieraana"]

[QUOTE="vieraana";28999277]Samanlainen olo minulla. Saan aspergertesteissä hyvin korkeat pisteet (siis näissä nettijutuissa) muttei minulla ole aspergeria ole. En vaan jotenkin saa kontaktia ihimisiin kovin helposti, ja usein siinä tulee väärinymmärryksiä. Kyllä mun mies tajuaa mua, ja on mulla ystäviäkin. Tutustumiseen kuluu paljon aikaa, jään useimmiten ulkopuoliseksi ja etäiseksi, enkä tunne kuuluvani joukkoon. Psykiatri sanoi, että add ja korkea älykkyysosamäärä, mut ei lähde edes miettimään että mulla olis as, kun osaan kuitenkin monissa sosiaalisissa tilanteissa hyvin olla (jos ei tarvi päästä joukkoon mukaan). Enkä mä mitään diagnoosiakaan edes kaipaa. Olen ehkä vähän omalaatuinen, ja välillä siitä johtuen yksinäinen, mutta aina välillä kohtaan niitäkin jotka hyväksyvät erilaisen ihmisen.[/QUOTE]

Saan varmaan korkeita pisteitä siksi, että olen jonkin verran neuroottinen. Se ja add varmaan tekee sen vaikutelman muille, etten ihan kuulu joukkoon. Asiakaspalvelussakin olen ollut töissä, ja saanut aina palautetta että olen siinä tosi hyvä ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mutta se onkin enempi sellainen rooliminä, eikä todellinen minä.

 

["Alkup"]

Tää työpaikka jossa viihdyin olikin juuri nopeatempoista asiakaspalvelua, tosin asiakkaat olivat aina samat joten heitä kyllä oppi tuntemaan ajan kanssa. Mutta työminä olikin aika lähellä omaa itseäni kun kuitenkaan en kyennyt nopeassa tahdissa paljoa miettimään mitä sanoa ja joskus tulikin tokaistua vähän ronskimmin mutta siitä ei kukaan ottanut nenukkiin siinä työympäristössä. Pitänee testailla jokin asp testi. Tosin ei se tosielämässä paljoa auta vaikka oliskin diagnoosi, korkeintaan ehkä olis armeliaampi itselleen..? Ja aina, ihan joka paikassa missä ryhmä vieraita ihmisiä joutuu samaan tilaan esim opiskelua aloitettaessa, olen jotenkin joutunut/päässyt siihen outcast-porukkaan jossa kaikki ovat vähän erikoisia. En ole tajunnut kaikkia eikä kaikki minua, muttta porukassa on helpompi olla outo. Toisaalta olen onnellinen että niitäkin on ollut ja näistä on jokunen jäänyt mukaan elämän varrelle ystäväksi ja kaveriksi.

 

["noo"]

Mulla oli varsinkin ennen aina ulkopuolinen olo. Sain sitten jossain kohti masennusdiagnoosin. Siitä toivuttuani oon oppinut välittämään vähemmän siitä mitä luulen muiden miettivän. Ja kas kummaa, ei ole enää ihan niiin ulkopuolinen olo.

Mäkin saan välillä kuulla tuota, että olen jotenkin outo. Tai erikoinen.