V
vierass
Vieras
Tilanne on se että en todella tiedä mitä enää tehdä.
Mies. En tiedä mikä sitä vaivaa. Tai no epäilyksiä on mutta kun toinen ei puhu niin ei puhu niin minkäs teet. Mikään ei kuulemma ole.
Mies on nykyään aina pahalla päällä. Pinna on erittäin lyhyt lapsille muun muassa. Ei riitä pätkääkään. Päästelee suustaan aivan kauheuksia sellaisia joita en kehtaa kenellekään edes kertoa.
Tukkapöllyt ja luunapit raikaa myös. Pahinta on henkinen puoli. Kotona ei tee muuta kuin ole netissä, pelaa, lue ja nuku päiväunia päiväunien perään. Kotitöitäkään ei tee koska ei huvita vaikka minä teen töitä koko vuoden ilman lomaa. Tällä hetkellä hän on lomalla ja sama homma.
Energiaa riittää omilla menoilla juoksemiseen. Joka päivä jotakin. Parhaimmillaan omaa aikaa5h per päivä. Ja sitten minä olen se joka nalkuttaa kun asiasta sanon. Kaikkien pitää aina olla varpaillaan kun ei ikinä tiedä mistä tuulee.
Minä alan olla aivan loppu. Mutta erotakaan en halua sillä en halua että lapset joutuu kärsimään ja elämään välillä tämän ihmisen kanssa kaksin.
Mitä ihmettä minä voin tehdä? Kun toinen ei kerro eikä puhu. Sanoo että missään ei ole mitään vikaa.