Unelmista luopuminen...

[Noopu]

Aloin tänään pohtimaan unelmista luopumista lapsettomuuden vuoksi.

Olemme nuori pariskunta, jolla elämä on vielä edessä.
Loppukesästä tulee kolmevuotta täyteen yritystä saada oma pikkuinen maailmaan. Viime marraskuussa tulinkin raskaaksi, mutta raskaus päätyi keskenmenoon uutenavuotena.

Noin viikon ajan olen puhunut miehelle talon ostamisesta. Meille tarjoutui mahdollisuus saada juuri sellainen koti, josta olemme aina haaveilleet. Mies ei kuitenkaan halua puhua koko asiasta, koska "en oikein jaksa enää uskoa niihin vauvoihin, enkä tajuu mihin me tarvitaan kahdestaan omakotitaloa".

Tuntuu pahalta. Se, että miehen unelmat lapsista on haudattu, on tarpeeksi raadollista... mutta tarviiko sen vuoksi myös menettää kaikki muut unelmat omasta kodista, puutarhasta jne...

 

[Ninju]

Meillä haavetta lapsesta kantaa mies. Itse olen jo aikalailla luovuttanut. Itse huomasin jossain vaiheessa ajattelevani samoin kuin miehesi. Mitäs sitä omakotitaloon muuttamaan, kun ei lapsiakaan kerran ole. Nyt olen kuitenkin kääntänyt tämän ajatuksen toisin. Minähän elän itselleni, minun omaa elämää. Minä haluan omakotitaloon. Nyt haaveilenkin omakotitalosta, jonka pihaan saisin kaksi hevosta. Ehkä sille lapsellekin tässä haaveessa on vielä tilaa. Haaveet muuttuvat.

Keskustele miehesi kanssa. Kertokaa toisillenne, mitä elämältä haluatte. Me olemme tämän kaiken tuskan seasta löytäneet toisemme uudella tavalla. Olemme oppineet elämään enemmän tässä hetkessä, löytänyt uusia haaveita ja unelmia, joita yhdessä toteutamme. Ehkä hevoset oman talon pihassa ei koskaan toteudu, mutta on ihana unelmoida.

Voimia!