Unettomuus imetysaikana?

Hitto kun vaan uskaltaisi, niin jättäisi Mirtan ja LUOTTAISI siihen, että uni normalisoituu. Oletettavasti alkuun menee pari yötä valvoskellen, mutta edelleen pitäisi luottaa siihen, että homma siitä tasaantuu. Mistä tämmöistä luottoa saa?!? Olis tosi kiva kuulla, että onko joku oikeesti päässyt koko lääkkeestä eroon.

 

Mäkin haluaisinkuulla kokemuksia, muten lääkityksestä eroon päässeet ihmiset ovat sen oikeasti toteuttaneet.

Mulle lääkäri sanonut, että sitten kun lopettamisen aika tulee, unien täytyy olla ollut jo pitkään niin hyvällä tolalla, että kestän sen että menee alkuun noin viikko, kun lopetuksen jälkeen nukkuminen on huonompaa.. ja mä en kyllä ole sitä lähelläkään.

Sitten myös olen kuullut että joku on tehnyt niin että ottanut aluksi joka toinen ilta lääkkeen.. mutta sittenkin pitäis olla sitä luottoa!! Kun musta tuntuu että jos nyt päätän että tänään en ota, alan jo heti jännittää nukkumaanmenoa. on tää kyllä sairasta

 

Mäkin mietin melko usein, että tekisi niin paljon mieli päästä eroon Mirtasta. Välillä en juuri ajattele asiaa, olen vain tyytyväinen, että nukun jotenkin, mutta toisinaan lääkkeen kanssa pelaaminen ahdistaa. Ärsyttää, että Mirtan ei muka pitäisi aiheuttaa riippuvuutta, mutta mitä tämä sitten on?! Mulle lääkärit ovat sanoneet, että Mirtan voi näin pienillä annoksilla lopettaa tuosta noin vaan, mutta eihän se käytännössä mene niin. Mistä tosiaan saisi sen voiman, että kestäisi muutaman huonon yön? Mielenkiintoista nähdä, kuka meistä nukkuu ensimmäisenä ilman lääkkeitä!

 

Mä luulen, että se riippuvuus on enimmäkseen psyykkistä. Vaikka näin maalaisjärjellä ajatellen tietysti kroppakin voi aluksi ihmetellä, miksei saakaan sitä lääkettä johon on tottunut.

 

Hyvää ja onnellista uutta vuotta ensin kaikille!
Onkin kulunut jo aikaa, kun olen täällä kirjoitellut ja täytyy heti sanoa, että pääsin eroon mirtasta kerta heitolla, eikä ollut minkäänlaisia sivuoireita!
Ja tässä on ollut vauvan kaa vähän rankkaa (6kk) kun sairastui keuhkoputkentulehdukseen ym. mutta onneksi on jo parantunut ja mun läheisen hautajaiset olivat tuossa vastikään. Että kaikenlaista on sattunut..
Olen niin tyytyväinen, että pystyin lopettamaan mirtan joulukuun alussa ja aloitin sitten samassa sepramin 10mg, jolloin myös sain nukuttua paremmin, mutta toki huonoja öitä on kumminkin vielä aina.
Ymmärrän niin teitä täysin, että mullakin jätti ns. trauman tuo kauhea unettomuus silloin ja joskus mietin, kun on nukkunut taas tosi huonosti, että taasko se alkaa, mutta onneksi tuo sepram nyt 20 mg on tasoittanut mulla oloja, ei niin ahista enää ja uni on tullut paremmin ja tavallaan päässyt siihen rytmiin kiinni, mut taas pari yötä taaksepäin on mennyt vähän niin ja näin, kun kuukautiset alkoivat eilen yöllä, niin olokin on ollut ihmeen pirteä ja ei ole nukuttanut niin.
Vielä tuosta mirtasta , että mulla aiheutti aivan valtavia ruokahaluja ja turvotusta, niin en halunnut enää jatkaa tuota ja ihmeen helposti pääsin siitä eroon ja parempi olo on nyt tosiaan.
Katotaan nyt tän sepramin kanssa, et nostanko annostusta vai laskenko takaisin siihen 10mg, kun välillä tuntuu olevan liikaakin virtaa.. alussa väsytti ja nukuin tosi hyvin sepramin kanssa, vaikka aamulla otankin lääkkeen, mutta nyt väsymys on vähän laantunut kun olen kuukausen tuota syönyt.
Voimia kaikille teille!!!

 

Aapuaaaa, miten selviätte näistä takapaikeista?

Mä olin juuri vatsataudissa ja en silloin ottanut Mirtaa. No valvoin yhden yön ja olisin varmaan valvonut ilmankin kun oli niin järkky olo. Seuraava päivänä nukuin PÄIVÄLLÄ 2 KERTAA! Ok, olin kipeä, mutta silti. Jee!!! Päätin kokeilla ja jättää Mirtan. Pari yötä meni vaihtelevasti. Nukuin kuitenkin, kunnes eilen. Ei tullut uni ei ja jotenkin tiedostin sen kohdan kun olin nukahtamassa niin sitten valveuduin. Puoli kaksi otin Mirtan ja nyt kamala kriisi taas päällä. Yöllä alkoi iskea paniikki. Ei tainnut onnistua tämä lopetus näin vain :// Olin ihan pilvissä noista muutamista onnistuneista öistä ja heti kun tulee yksi huono, niin on kuin matto vedettäsiin alta. Aika hurjaa miten tämä unettomuus vaan määrittää edelleen ihan kaikkea. Olen aloittanut uuden työn, niin siitäkin tulee paineita ja ajatus, että en nuku saa jo kylmän hien pintaan. Miten näistä takapakeista toivutaan sillein, ettei ahdistus jämähdä päälle?!?

Toivottavasti muilla menee hyvin!!!

 

Haukotus, yritä vaan ajatella niin että kurssi on kuitenkin oikeaan suuntaan. Takapakit lyhenee ja lopulta loppuu kokonaan. Muistan kyllä itsekin nuo mietteet. Hyvin nukuttujen öiden jälkeen sanoin aina miehelle, että muistuta mua näistä mun hyvistä öistä sitten kun taas en nuku. Jotenkin mä aina takapakin tullessa "unohdin" ne hyvät yöt ja tunsin, että tää suo ei ikinä lopu. Mutta kyllä se loppui ja en edes muista, milloin olis ollut oikein surkea yö. Joskus nukun jonkun yön huonommin mutta se kuuluu elämään, satunnaisia huonoja öitä on kaikilla. En enää panikoi, vaan nukun seuraavan yön sitten paremmin.

Voisitko sä Haukotus yrittää huijata itseäsi Mirtan kanssa niin, että otat siitä ihan miniminiminiminipalasen aluksi (siis vaikka 1/10 puolikkaasta). Jos nukkuminen onnistuu, niin sitten jätät sen vaan pois vaikka viikon päästä. Noin pieni määrä tuskin edes vaikuttaa ja ainakaan siitä ei ole mitään haittaa, jos sulla tulee siitä lääkkeestä jotenkin syyllinen olo. Mä itse olisin voinut käyttää Mirtaa vaikka loppuikäni, kun mulle ei tullut mitään sivuvaikutuksia siitä ja lyhytkin uni tuntui virkistävältä. Mutta nyt tosiaan tuo Triptyl käytössä ja sillä on aika lailla samat vaikutukset uneen kuin mirtalla. Saa nähdä, vaihdanko ne jossain vaiheessa vielä päittäin

Tosin täytyy myöntää, että unettomuuden pelko ei varmaan ikinä enää katoa lopullisesti. Mä just peruin yhden piiitkäään odottamani viikonloppureissun, koska lähtö piti varmistaa tänään ja mähän en uskalla luottaa nukkumiseeni yhtään. Jos olisin luvannut lähteä, en varmasti olisi nukkunut pariin yöhön ennen lähtöä ja olisin ollut ihan kuollut reissussa. Yritin venyttää lähdön varmistusta perjantaihin eli lähtöpäivään, jolloin kaikki yöt olisi voinut nukkua ilman paineita. Mutta tuo ei siis onnistunut ja peruin koko homman. No, nythän mä en sitä saa tietää miten olisin nukkunut kun en kerran lähde. Mutta ainakin nukun ilman paineita

 

Kiitos Katariina! Viime yö nukuttu hyvin, joten tänään taas ollut ihan erilainen meininki. Mua ehkä ärsyttää tässä eniten just toi, että asioita edelleen miettii nukkumisen kautta. Ja just kaikki reissut sun muut. Arhgg. Sitä tietää jo etukäteen, että tulee ainakin se yks yö valvottua. Ennen tätä unettomuutta sama homma, mutta ajattelin aina niin, että jos en yhtä yötä nuku niin nukun ainakin seuraavan. Sillä ajatuksella oli ihan helppo olla reissussa pitkiäkin aikoja. Kerran kun se homma on lähtenyt lapasesta ja saanut huomata, että se ei menekään välttämättä niin vaan niitä unettomia öitä voi olla peräjälkeen monta niin sehän se tässä on pelon ydin.

Ja palasin nyt tuohon Mirtaan ja mietin taas lopettamista joskus....

 

Mitä teille kuuluu?

 

Kärsin edelleen unettomuudesta ja huonosti nukkumisesta. Ennen tytön syntymää nukuin kuin tukki, ei minkäänlaisia ongelmia, mutta sitten kun unet häiriöityi tytön synnyttyä, niin unettomuus jatkuu edelleen.
Joka ikinen päivä kuljen kuin unessa, koska väsyttää niin paljon. Jos otan lääkkeen, niin pää on ihan sekaisin ja jos en ota, niin nukun 3-4 tuntia yössä. Töitten jälkeen menisin mieluiten vain sänkyyn makaamaan, mutta eihän se onnistu kun pitää olla tytön kanssa.
Jonkun aikaa meni ihan ok, mutta nyt elämä on vain pelkkää väsymystä =(
Lääkäri kirjoitti uusia lääkkeitä Triptyl -nimisiä, mutta en koe saavani niistä apua.

Hoh hoijaa..

 

Moi Minna! Onpas kurjaa kuulla, että uniongelma ei ole hellittänyt Olitkos sä kokeillut niitä estrogeenihoitoja? Aika moni, minä itse mukaan lukien, on saanut niistä ison avun. Voihan olla, että sulle on jäänyt joku vaje päälle synnytyksen jälkeen..? Vai onko sulla ihan normaali kuukautiskierto?

Mullehan kävi niin, että jätin mirtatsapiinin + melatoniinin pois kun aloin käyttää juuri tuota Triptyliä. Triptyl määrättiin mulle lähinnä niskavaivoihin, mutta auttaa myös uneen. Väsyttävä vaikutus kuitenkin katoaa, kun käyttää pidemmän aikaa. Ootko Minna saanut nyt jo apua tuosta lääkkeestä, kun kirjoituksestasi on nyt noin viikon verran aikaa?

Ajattelin vinkata sua sellasesta, että jos sulla sattuu olemaan Dolan-nimistä relaksanttia lääkekaapissa tai jos voisit lääkäriltä sellasta pyytää, niin se Triptyl (mulla 30 mg) + Dolan -yhdistelmä ainakin sammuttaa multa lamput aika tehokkaasti. Eli otan Dolanin yleensä n. klo 18 illalla ja Triptylin klo 20-21. Siitä 1-2 tuntia eteenpäin niin alkaa väsyttää niin paljon, ettei pysty enää muuta kuin mennä nukkumaan. Tuntuu kuin olisi laskuhumalassa. Aamulla on hetken ehkä hiukan pöpperössä, mutta ei mitenkään pahasti. Olen koko päivän ihan virkeä, vaikka olisin herännytkin monta kertaa yön aikana (jos lapsi herättää).

En siis ota Dolania joka ilta, pystyn nukahtamaan pelkällä Triptylilläkin. Mutta oon usein ajatellut, että olisinpa jo silloin pahimpana aikana saanut tuon yhdistelmän käyttöön. Toisaalta pelkään (ikävä kyllä), että joudun käyttämään jonkinlaisia uniapuja loppuikäni

 

En saanut Triptylistä juurikaan apua. On ihan sama minkä pillerin illalla ottaa, niin aamulla on pää sekaisin kun töihin pitäisi lähteä.
Kuukautiskierto on normaali, syön pillereitä eli estrogeenihoito ei varmaankaan auttaisi tapauksessani..

Kävin tänään mielenterveystoimiston lääkärillä juttelemassa lääkkeistä, niin ei määrännyt kuin Zopinox 7,5 mg kun sanoi, että lääkkeet eivät auta ongelmaani vaan minun pitäisi mennä taas terapeutille.
Järki kuulemma sanoo, että lapsella on kaikki hyvin, eikä enää huuda, mutta kroppa on valmiustilassa, niin siksi uni ei tule.
Olin muutaman päivän sairaslomalla väsymyksen takia, niin kun mies vei tytön aamulla tarhaan, niin nukuin 13 asti! Ja ilman pillerin pilleriä. Eli kun kämppä oli tyhjä eikä minun tarvinnut huolehtia mistään, niin uni tuli.. Mutta kun ei ole mitään huolehdittavaa..

 

Hei vaan kaikille, täällä yksi kohtalotoveri ilmottautuu mukaan. Olen lukenut ketjua kauan ja saanut vertaistukea ongelmaan, kiitos siitä kaikille vaikkei tätä piinaa kenellekään toivoisikaan koskaan! Tarinani aikalailla täsmälleen viimeistä piirtoa myöten kuin nimimerkki Haukotuksella (pelko nukumattomuudesta ja ahdistus siitä sekä paniikkihäiriötausta lievänä)! Olen tosin uniongelmista kärsinyt jo vuodesta 2005, en tällä halua pelotella, vaan ehkä luoda toivoa että hengissä silti edelleen Sain lapsen helmikuussa ja yksi suuri mietinnäaihe olikin kuinka kausittaisten uniongelmien kanssa käy ja niinhän se meni ettei ainakaan helpottanut.Lapsi antaisi jo nukkua mutta minä valvoskelen, se tavallinen tarina siis täällä. Kuinka haukotuksella on nyt mennyt?

 

Hei kaikille,
Minä sain kaksi viikkoa sitten pojan ja nyt olen ollut kaksi viikkoa nukkumattomuudesta. Sain opamoxia unettomuuteen, mutta se ei enää auta. Joutuisin ottamaan sitä hevosen annoksen. Viime yönä en nukkunut silmäystäkään. Tämä pelon kanssa eläminen on ihan hirveää. Onko kukaan päättänyt luopua imetyksestä? Jos kysymys on estrogeenista, se voisi auttaa. Heijastuksia tähän nyt yhteiskunnallinen pakko imettämiseen. Tuntuu, että kaikki vain kärsii ja sinnittelee. En tiedä. Pohdin omia vaihtoehtoja. Todella pahalta tuntuisi lopettaa hyvin alkanut imetys tähän. Tuntuu, että ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.

Hei vaan kaikille, täällä yksi kohtalotoveri ilmottautuu mukaan. Olen lukenut ketjua kauan ja saanut vertaistukea ongelmaan, kiitos siitä kaikille vaikkei tätä piinaa kenellekään toivoisikaan koskaan! Tarinani aikalailla täsmälleen viimeistä piirtoa myöten kuin nimimerkki Haukotuksella (pelko nukumattomuudesta ja ahdistus siitä sekä paniikkihäiriötausta lievänä)! Olen tosin uniongelmista kärsinyt jo vuodesta 2005, en tällä halua pelotella, vaan ehkä luoda toivoa että hengissä silti edelleen Sain lapsen helmikuussa ja yksi suuri mietinnäaihe olikin kuinka kausittaisten uniongelmien kanssa käy ja niinhän se meni ettei ainakaan helpottanut.Lapsi antaisi jo nukkua mutta minä valvoskelen, se tavallinen tarina siis täällä. Kuinka haukotuksella on nyt mennyt?

 

Hei kaikille,
Minä sain kaksi viikkoa sitten pojan ja nyt olen ollut kaksi viikkoa nukkumattomuudesta. Sain opamoxia unettomuuteen, mutta se ei enää auta. Joutuisin ottamaan sitä hevosen annoksen. Viime yönä en nukkunut silmäystäkään. Tämä pelon kanssa eläminen on ihan hirveää. Onko kukaan päättänyt luopua imetyksestä? Jos kysymys on estrogeenista, se voisi auttaa. Heijastuksia tähän nyt yhteiskunnallinen pakko imettämiseen. Tuntuu, että kaikki vain kärsii ja sinnittelee. En tiedä. Pohdin omia vaihtoehtoja. Todella pahalta tuntuisi lopettaa hyvin alkanut imetys tähän. Tuntuu, että ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.

Onnittelut pojasta ja pahoittelut unettomuudesta! Yritä jaksaa ajatella positiivisesti, vaikka se niin vaikeaa tuossa kohtaa onkin. Synnytyksestä on kuitenkin vielä niin vähän aikaa, että hormonit heittelevät rajusti. Hetken päästä tilanne voi helpottaa selvästi. Mutta jos tuntuu siltä, että ei helpota niin imetyksen lopettaminen ei ole huono vaihteehto. Se voi olla se paras vaihtoehto sinun ja lapsesi kohdalla. Hurjasti jaksamista sinulle!

 

Tervehdys pitkästä aikaa!

Ehkä sillekin oli syy, että en meinannut viime yönä saada unta ja tulin sen takia pitkästä aikaa poikkeamaan täällä! Huomaisin, että perääni oli kyselty ja kaikki syvimmät sympatiani teille Uneton 83 ja Univaivainen. Kaikki tulee menemään vielä hyvin ja teillä ei ole mitään hätää. Tämä on ikävä ja kurja vaiva, mutta selvitte tästä niinkuin me kaikki!

Itselläni menee nykyään melko kivasti. Lopetin mirtan erään mahataudin päätteeksi ja huomasin lopulta, että nukun ilman lääkettä. Jännitti tosi kovasti ja muutama yö menikin vähän heikommin, mutta siitä se lähti. Jännitys ja pelko unettomuudesta on edelleen olemassa ja on varmaan jollakin tasolla aina. Yritän lohduttautua sillä, että olen tästä kerran selvinnyt niin miksi en selviäisi uudestaan. Olen myös todistanut vääräksi sen luulon, että pelkoni pitäisi yllä unettomuutta. Ihminen ei voi itse vaikuttaa siihen (en ainakaan minä) nukahtaako vai ei, eli itseä on turha soimata ns. oman unettomuuden ylläpitämisestä. Olen useana iltana pohtinut ja jännännyt sitä, että onkohan nyt sellainen yö että nuku, mutta olen nukkunut! Viime yönä kävin taas samoja aatoksia läpi ja valvoin pari tuntia. En silti usko että tällä oikeesti on vaikutusta. Sitä joko nukkuu tai ei ja mikä siihen milloinkin vaikuttaa on mysteeri. Näin haluan uskoa.

Suurin apuni kaikkien lääkkeiden lisäksi on ollut oman ajattelun muuttaminen. Olen myös "hurahtanut" Reikiin ja tästä olen saanut valtavasti apua. Erottelen itseni välillä ikään kuin kahdeksi, joista toinen puoli on se pelokas ja toinen se ns. oikea minä. Yritän lohduttaa sitä pelokasta ja ajatella, että se puoli minusta ei ole todellinen minä. Itseään ei myöskään kannata ottaa liian vakavasti vaan yrittää kellua tämän elämän mukana niin kauan kuin virta meitä vie. Uskon, että unettomuudellakin on meille jotain kerrottavaa. Kannattaa yrittää ottaa siitä selvää ja oppia siitä jotain. Ilman tätä kuraa en olisi oikeasti tämmöinen kuin tällä hetkellä olen. Olen miljoona kertaa tyynempi ja ihan pikkuasiat eivät järkytä. Olen oppinut myös paljon kiitollisuutta ja sitä, että miten ihana tunne onkaan välillä huomata olevansa yksinkertaisesti niiiiiiiiiiin onnellinen!

Vinkkini on siis yrittää löytää jokainen omat keinot käsitellä unettomuutta. Jotenkin se on pakko työstää. Pelko ei ole turhaa, mutta sitä pelkoa voi yrittää katsella lempeästi. Muistakaa myös, että kaikki kestää aikansa. Näin minulle sanoi eräs psykiatri ja oli oikeassa Ei silloin kyllä paljon lohduttanut, mutta näin se vaan on.

Mitä Katariinalle ja Yhden äipälle kuuluu?

Valoa kaikkien kesää. Jos ei uni tule, niin nautitaan kesäöistä ) Tsemppiä ja lohtua kaikille! Selviätte kyllä!!

 

Voi miten upeaa Haukotus! Ihanaa kuulla, että noinkin voi käydä, että tästä voi selvitä.

Itsellä tosin epäusko omaan selviytymiseen. Alkuvuosi meni tosi hyvin nukkumisten suhteen, mutta sitten ihan yhtäkkiä tuli takapakkia- vaikka siis olen syönyt mirtaa koko ajan. Jouduin välillä ottamaan Zopinoxiakin kun en saanut unta :/ Nyt taas " seesteisempää" mutta ongelma on läsnä koko ajan ja vaivaa mua. Tuntuu, että junnaan paikoillani. Edelleen kamppailen kysymyksen kanssa: Miksi? Miksi en saa unta? Mistä ja miksi tämä kaikki alkoi? Tuntuu että niin kauan kun en saa siihen vastausta ja pysty tätä täysin ymmärtämään, en voi myöskään "parantua". Unettomuuden pelko on hyvin voimakas ja ahdistun herkästi, jos unentulo viivästyy. Toisinaan myös aiemminkin puhuttua säpsähtelyä edelleen, eli meinaan nukahtaa, mutta sitten yhtäkkiä säpsähdän täysin valveille. Kurjaa ja todella kuluttavaa.

Toivon sydämestäni voimia kaikille teille, jotka kärsivät unettomuudesta. Toivoa on,ja ette ole yksin. Olisin myös ikionnellinen, jos pääsisin lääkityksestä eroon, se on edelleenkin mulle aikamoinen tabu enkä halua siitä kenellekään kertoa eli elän melkoista kaksoiselämää.. Häpeän asiaa vaan niin suunnattomasti etten pysty..

Kiva kuulla teidän kuulumisia ja yritetäänhän joskus taas kirjoitella, eikö vain? Olette olleet mulle melkoinen henkireikä, kiitos teille <3

 

Mitä jos Yhden äippä otat itsellesi tavoitteen päästä tuosta tabu-ajatuksesta irti. Ehkä sitä kautta vähitellen vapauttaisit pelkoasi. Ei tämä vaiva ole mitenkään tavaton ja usempi kuin arvaatkaan on syönyt unettomuuteen lääkkeitä. Mikä sua siinä asiassa kaikista eniten "hävettää"? Jollakin tavalla on myös äärettömän vapauttavaa uskaltaa myöntää olevansa rikkinäinen. Siitä voi vähitellen ottaa itselleen voimavaran. Mulle koko tämä kriisi on tuonut paljon itsetutkimisen aihetta ja ymmärrystä. Voisit yrittää tehdä sellaisia luopumisharjoituksia, eli annat luvan itsellesi päästää irti tästä möröstä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta heität sen murheen tavallaan jonnekin kauemmaksi sinusta itsestä.

Tiedän ja tunnistan tunteesi täysin, niinkuin meistä varmaan jokainen täällä. Olet vahva ja kaikki menee hyvin!

 

Hienoa Haukotus, että oot selvinnyt "kuiville" ! Oliko se niin, että sä nukuit ilman ongelmia ennen vauvaa? Sellaiseen tilanteeseen pääsee varmasti helpommin takaisin kuin esim. omaani, mä olen siis aina ollut huono nukkuja, kuten äitinikin ja moni muu sukulaiseni. Tuntien sängyssä pyöriminen oli siis tuttua jo aiemmin, mutta kyllä sitä aina joka toinen yö nukkui pakostikin. Nyt kun oon nukkunut ihanasti Triptylin avulla joka yö yli puoli vuotta, en enää edes halua opettaa. Ei silti, että olisi tarvettakaan - se määrättiin mulle ihan eri vaivaan ja tämä vaiva on edelleen olemassa. Hartain toiveeni on, että lääkkeen unentuloa helpottava ja sen laatua parantava vaikutus pysyisi jatkossakin. Joillakin siihen kehittyy pitkän ajan kuluessa toleranssi.

Yhden äippä, kuinka vanha sinun lapsesi on nyt? Kuinka kauan siitä on, kun lopetit imetyksen? Mulla unettomuuskausia tuli vielä kun tyttö oli 1,5-vuotias - eli yli puoli vuotta imetyksen lopettamisen jälkeen. Muistan, että oon turvautunut nukahtamislääkkeeseen ainakin vielä viime joulun tienoilla. Älä lannistu! Hormonit voivat heitellä ainakin 1,5 vuotta imetyksen lopettamisesta.

Olen lähdössä ensi viikolla reissuun ja otan kyllä tenoxit mukaan varmuuden vuoksi. Uskon, etten niitä kuitenkaan tarvitse. Tsemppiä kaikille hormonaalisesta unettomuudesta kärsiville! Se on rankkaa aikaa, mutta se menee ohi. Elämä on minullekin nykyään ihanaa, vaikken sitä olisi 1-2 vuotta sitten ikinä uskonut.

 

En tiedä, joko joku on tästä mun vinkistä jo kirjoittanut, en pystynyt lukemaan koko ketjua läpi.

Mutta siis itsellä auttoi imetysajan unettomuuteen antihistamiini. Sitä neuvoi ottamaan mun gyne (asun ulkomailla). Vauva ei reagoi mitenkään ja itte saa makoisan väsyn tunteen ja unen. Auttaa myös hermostuneisuuteen. Samoin auttoi, kun aloin syödä masennuslääkettä (zoloft). Mun masennus ilmenee erityisesti unettomuutena ja ahdistuneisuutena öisin. Päivällä olen ok vaikkakin väsy. Mutta toi antihistamiini toimii todella, todella hyvin. Suosittelen. Antihistamiinia on olemassa monenlaista, joten kannattaa kysyä/selvittää että se mitä ottaa on imetyksen kans ok ja että se on sitä väsyttävää sorttia.

 

Juuri kun tuossa kehuskelin, miten elämä on ihanaa, niin tietysti tappelin unettomuuden kanssa kun käväisin ulkomailla. Uhkarohkeasti jätin Tenoxit kotiin, mitä toki kaduin välittömästi ekana yönä hotellissa. Pyörin neljä tuntia, ennen kuin nukahdin muutamaksi tunniksi. Seuraavana yönä uni tuli onneksi jo paremmin, eli se kyllä pätee, että enää en pysty valvomaan viikkokaupalla vaan univelka tulee kuitatuksi viimeistään parin päivän viiveellä.

Tenoxin sijaan otin mukaan kevyemmät unikeinot eli korvatulpat ja silmälaput, ettei ainakaan aurinko tai meteli herättäisi. No, hotellissa olikin todella hyvä äänieristys ja pimennysverhot, eli noita välineitä en olis tarvinnut ollenkaan.

 

Siis tää on niin perseestä... Oon täällä edelleen taustaillut ja kiitos Haukotus lohduttavista sanoista, kun niihin nyt taas pystyisi uskomaan... Täällä meni jo moooonta viikkoa hyvin, ilman lääkettä ja melkein jo ajattelin että nonni, pääsihän siitä taas, mut sitten... Tyttö valvotti muutaman yön kun treenaa liikkumista ja avot, kierre taas valmis! Suututtaa, kun tää määrittelee koko elämää ja kaikkea tekemistä tai tekemättä jättämistä. Kaiken aina suunnittelee sen mukaa onko nukkunu vai ei ja tuntuu että koko elämä valuu hukkaan. Niinku sanoin niin eihän tätä kenellekään toivo; mutta se helpottaa jo et tietää et ei o yksin, kun täällä käy lukemassa teidän kirjoituksia... Joista jokaisen voisin allekirjoittaa. Puuh, saipahan taas avautua.

 

Hei kaikki

En ole kirjoitellut tänne aikoihin, mutta ajattelin nyt tulla kertomaan omat kuulumisiin ja jakamaan tsemppiä ja luottamusta niille, jotka yhä ovat hankalassa tilanteessa.


Itse siis kärsin unettomuudesta, ahdistuksesta, ja ennen kaikkea lopulta elämää todella rajoittavasta unettomuuden pelosta pitkään. Olen ollut joulukuusta asti täysin ilman lääkkeitä, ja vaikka takapakkeja -lyhyitä unettomia jaksoja- on välillä ollut, olen kuitenkin onnistunut pitämään "pääni kylmänä". Vaikka jossain vaiheessa en olisi voinut kuvitellakaan, niin nykyään pystyn taas suhtautumaan nukkumiseen lähes normaalisti ja on enimmäkseen niitä päiviä, joina nämä asiat eivät edes käy mielessä. Joka ikinen päivä olen kuitenkin kiitollinen, siitä että olen nyt tässä tilanteessa.

Oman tilanteeni korjaantumiseen vaikuttivat erityisesti seuraavat asiat:
- arkirytmin tasoittuminen, asteittainen töihin paluu, ja tätä kautta ajatusten siirtäminen oman kodin seinien ja pelkässä unettomuuden ja siihen liittyvien asioiden kanssa vatvomisen ulkopuolelle
- omien tunteiden hyväksyminen. Olen normaali ja hyvä ihminen - ja erityisesti paras äiti lapselleni- vaikka kärsin unettomuudesta, syön lääkkeitä, ja olen välillä ahdistunut. Ahdistuskin on vain tunne, eikä omia tunteitaan voi kontrolloida. Oleellista on ollut oppia itseään kuuntelemalla ymmärtämään, mikä todella ahdistaa ja hyväksyä nämä asiat osaksi minua. Jos kieltää tunteensa, kieltää itsensä ,mikä ei millään muotoa ole tervehdyttävää.
- aika. Saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta aika parantaa haavat, myös tässä tilanteessa.
- ainakin osittain ongelman alkamiseen vaikuutaneiden hormonaalisten tekijöiden tasapainottuminen. Kilpirauhasen lääkitseminen, estrogenin lisääminen jne. Jälkeenpäin ajateltuna uskon näiden asioiden olleen vain pieni osa unettomuuttani. Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen.

Helppoa tämä ei ole ollut. Mutta, mikä tärkeintä, tämä on ollut mahdollista. Jos se on ollut mahdollista minulle, se on mahdollista myös sinulle. Ole kärsivällinen , rehellinen ja armollinen itseä kohtaan, nauti hyvistä hetkistä.

Kauniita unia kaikille! <3

 

Hei.
Täälläkin yksi uneton. Ennen lapsen syntymää nukuin milloin vain. Öisin ja päivisin. Nyt vauva 7 kk ja reilut 2 kk on ollut todella vaikea nukahtaa. Aivan kuin odottaisin että lapsi pian herää ja en saa unta ennen kuin lapsi herää ensimmäistä kertaa 4-5 aikaan aamuyöllä. Vauva nukahtikin alussa vasta noihin aikoihin. Joten olisiko itselle jäänyt valvominen ns. päälle? Nukun siis enää muutamia pätkiä aamusta imetysten välissä. Ihan on paha olo tästä jatkuvasta valvomisesta. Vauvan yöhoito on täysin vastuullani. Mies ei hoida vauvaa öisin. Päivisin mies on arkena töissä ja viikonloppunakin hoidan vauvan suurelta osin itse. Väsymys vain aiheuttaa sen, että ei jaksaisi koko ajan päivystää ja hoitaa vilkasta vauvaa.
Unettomuuden alkua edelsi vauvan erittäin huonot yöt, jolloin hän heräsi noin tunnin välein. Söin muutaman viikon 1 mg melatoniinia, joka hiukan auttoi. Mutta lopetin sen liian aikaisin kai, koska unettomuus jatkuu edelleen. Mikä avuksi?

 

Hei vain! Mitä ihmettä, enkö mä ole käynyt täällä melkein vuoteen! Tuntuu hieman kuivahtaneen koko viestiketju muutenkin kasaan (hyvä niin Mitä kaikille kuuluu? Onkohan kellään muulla nyt sellaista ajatusta, että se toinen lapsi olisi kiva, MUTTA kun... pelottaa. Tämän ajattelu on nostattanut tämän "vanhan" traumahaavan taas mieleen. Jotenkin tuntuu älyttömältä, että tämmöisen asian kuin unettomuus antaisin pilata haaveet toisesta lapsesta. Siitähän selviää, vaikka se on kamalaa. Nämä ajatukset ovat pyörineet aika tiukasti nyt päässä jonkun aikaa. Onkohan kellään vastaavanlaisia aatoksia