P
pohdiskelija
Vieras
Olen tässä jo pidemmän aikaa miettinyt vastausta tähän ""ongelmaan"". Välillä olen vastauksen jo luullut löytäväni, mutta sitten se taas alkaa tai oikeastaan voimistuu. Eli meillä on 4,5kk vanha poika, joka nukkuu pääsääntöisesti yöt todella hyvin. Syö ainoastaan viiden kuuden aikaan aamulla ja useinmiten jatkaa vielä siitä unia tunnin verran.
Mutta ongelmana ovat päiväunet tai oikeastaan itkut unien keskeltä. Nukahtaa päiväunille helposti itsekseen. Nukkuu kolmet päiväunet, kahdet ""pidemmät"" ja yhdet pikkuitirsat illan suussa. Jokaisilla unilla ensimmäiset 40-50minuuttia nukkuu todella hyvin, mutta siten noin 5 minuutin välein herätään itkemään, vaikka poika on ihan unessa koko ajan. Otan syliin ja heijaan ym. nukkuu koko ajan ja sitten laitan vaunuun ja jatkaa uniaan, aina ei todellakaan syliin ottaminenkaan auta, rauhottuu sitten kun rauhottuu.
En todellakaan tiedän mikä vaivaa?! Sitten kun herää unilta on todella hyvän tuulinen eikä itke ollenkaan vaan alkaa juttelemaan ja silloin tiedän, että nyt hän haluaa herätä.
Onko kenelläkään samanlaisia juttuja?!
Haluaisin lapselleni paremmat unet, ei noita keskeytyksiä!