unnutus

  • Viestiketjun aloittaja jeli
  • Ensimmäinen viesti
jeli
Olen etsinyt tietoa aiheesta netistä, mut pakko kuitenkin vielä saada kuulla mielipiteitä. Eli tyttöni on 3v ja alkanut unnuttaa. Eli kieltää ei saa, vaan sanoa että omassa rauhassa niin saa tehdä???

Itseni on vaikea suhtautua asiaan...en voi mitään, että näyttää vaan aika ikävälle kun kyseessä on pieni lapsi. Ahdistaa koko juttu- Huoh!
 
Rosis
Mielenkiintoinen aihe. Unnuttaminen ei saisi ahdistaa aikuista, koska asiassa ei ole mitään seksuaalista eikä se merkkaa samaa kuin aikuiselle. Meillä asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta koin ahaa-elämyksen kun luin asiasta. Syyskuun Meidän Perhe -lehdessä oli hyvä juttu unnuttamisesta, suosittelen. Nolaaminen aiheuttaa estoja; se ei saisi olla häpeällinen asia. Jutussa suositeltiin suhtautuaan asiaan yhtä neutraalisti kuin toisen kehon reiän eli nenän kaivamiseen. Että sitä voi tehdä yksin omassa rauhassa mutta ei muiden ihmisten nähden.

 
Rosis
No, mäpäs kirjotan tähän muutaman lainauksen lehdestä, jos lehteä ei enää ole enää saatavilla. Enkä halua että luullaan että omasta päästäni näitä selityksiä keksin. Meidän perhe -lehden syyskuun numerossa on käytetty lähteenä Raisa Cacciatoren kirjaa Huomenna pannaan pussauskoppiin.

"Unnuttaminen on tavallinen keino selvitä tylsyydestä tai yksinäisyydestä. Samantapaista turvan hakemista on sormen tai unilelun imeminen. Orgasmi ei ole tavoite, eikä aikuisen tarvitse selvittää, saako lapsi orgasmeja. Aikuisen seksuaalisuuteen liittyävä itsetyydytys on aivan eri asia kuin lapsen unnuttaminen"

"Usein lapsi unnuttaa nukkumaan mennessä, koska se on hänelle erinomainen tapa rentoutua ja saada unen päästä kiinni. Kotona omassa sängyssä se on aivan sopivaa. Unnuttaminen on apu unen saamiseen. Se on rituaali, joka auttaa lasta pysähtymään."

"Unnuttaminen on samanlainen asia, kuin että lapsi kulkisi koko ajan sormi nenässä. Asiasta kannattaa kertoa aivan kuten valistaisi nenän kaiveluista. Jos lapsi on vielä niin pieni, ettei ymmärrä puhetta, kannattaa kokeilla hänen huomionsa ohjaamista muihin puuhiin. "

Toisaalta liika on liikaa: "Pakonomainen alapään hinkkaaminen on stressioire. Lapsi on lohduton, ikävissään, poissa tolaltaan, tai hän pelkää yksin jäämistä jne. On tärkeää, ettei stressioiretta seksualisoida tai kielletä. Lapsi ei tiedä, että seksuaalisuuteen liittyvät asiat saattavat hämmentää aikuisia. Kielteisen suhtautumisen seuraukset voivat olla kauaskantoiset."

"Aikuisiän estoisuuden yleisin syy on yllättetyksi tuleminen ja nolaaminen. Jos lapsuuden uteliaista lääkäri- ja kosketteluleikeistä kiinni jääminen on johtanut kieltämiseen, nolaamiseen, häpäisemiseen ja rankaisuun, on vaikea kokea aikuisenakaan seksuaalista iloa tai nautintoa."

 
jaa'a
Muistan itse selvästi unnuttaneeni ihan pienenä. Siihen ei liittynyt mitääns seksuaalista. Se oli jotain, mitä silloin ei ymmärtänyt, jotain mikä teki olon turvalliseksi ja rauhoittuneeksi. Muistan, että stressitilanteissa menin vierashuoneeseen. Äitini ei kieltänyt minua, mutta kun isä huomasi niin hän antoi rangaistuksia. Isän huutaessa se loppui kuin seinään ensin jatkuttuaan monta vuotta. Nyt aikuisiällä en ole kertaakaan saanut tuntea sanan "rakastelu" merkitystä... Nyt olen itse äiti, ja tyttäreni unnuttaa. Aluksi säikähdin totaalisesti enkä osannut yhtään toimia. Tyttö menee aina omaan sänkyyn. En ole vielä puhunut asiasta hänelle, koska hän kuitenkaan ei tee sitä muiden nähden. Mutta omasta kokemuksestani sanon että älkää sanoko pahasti, kieltäkö tai muuten tehkö lapsen oloa epämukavaksi.
 
hyhh
minusta liika varovaisuus asian kanssa on huono juttu! Puhukaa ihmeessä siitä lapsillenne. Äitini ei puuttunut asiaan vaikka jatkoin unnuttamista 9-vuotiaaksi saakka. Kun en itse ymmärtänyt yhtään, että mitä se on niin sitä oli helppo tehdä. Kukaan ei puuttunut ja saatoin kavereidenkin luona tehdä sitä kun muut katsoivat filmejä.... Puhukaa edes jotain!
 
djdhfs
Minä en oikein ymmärrä tätä hyssyttelyä asiasta. Sanotaanhan lapselle monestakin asiasta jota ei "kannata" tehdä esim. meillä on kielletty kieputtamasta hiuksia sormen ympärille kun menee hämilleen, koska tuloksena on kamala takkukasa. Niin miksei tästäkin asiasta voisi lapsen kanssa jutella ja vaikka kieltää se kokonaan jos niin haluaa. Eihän kieltäminen ole mitään lapsen nöyryyttämistä vain normaalia kasvatusta!
 
äiti87**
Alkuperäinen kirjoittaja djdhfs:
Minä en oikein ymmärrä tätä hyssyttelyä asiasta. Sanotaanhan lapselle monestakin asiasta jota ei "kannata" tehdä esim. meillä on kielletty kieputtamasta hiuksia sormen ympärille kun menee hämilleen, koska tuloksena on kamala takkukasa. Niin miksei tästäkin asiasta voisi lapsen kanssa jutella ja vaikka kieltää se kokonaan jos niin haluaa. Eihän kieltäminen ole mitään lapsen nöyryyttämistä vain normaalia kasvatusta!
Kieltämistä tässä asiassa en suosittele missään nimessä.
Vinkkinä annankin, että koittakaa saada lapsen huomio muualle kun huomatte että unnuttaa. Ottakaa vaikka kirja, lelu tai ihan mikä vaan ja ohjatkaa lapsen mielenkiinto pois unnuttamisesta. "Katsos Lilli mikä täällä on? Luetaanko kirjaa?". "Aletaanko värittämään kirjaa? Katsotaanko Muumeja?". Tarpeeksi houkuttavalla asialla saadaan mielenkiinto lopahtamaan ennen pitkään. Stressi tilanteet ja esim tylsyys, yksinäisyys saattaa ajaa lapsen unnuttamaan. Mutta kun annatte lapselle tilalle jonkin muun "viihdykkeen" niin luultavasti unnutus vaan jää itsestään taka-alalle.
 
bamse.
Lukekaa se Meidän perhe lehden juttu unnuttamisesta eli jumppaamisesta. Se juttu käsitteli tän hyvin ja antoi käytännön neuvoja. Rosis tässä ketjussa jo kirjottikin siitä pätkiä.
 
huono esimerkki
Kaverin poika teki sitä noin 3-5-vuotiaana, en nyt muista tarkkaan. Sen muistan kuitenkin, että perheellä meni välit poikki tarhantätiin, joka oli tehnyt asiasta ison haloon ensin tarhassa kaikkien lasten nähden ja kuullen ja sitten vielä soittamalla kaverilleni kotiin ja sanomalla, että "pojassanne on jotain epänormaalia, hän masturboi päiväkodissa." Aika uskomaton sanavalinta tarhantädiltä, ja uskomatonta ylipäätään, mutta totta. Tämä siis näin esimerkkinä siitä, miten tilannetta EI kannata hoitaa.
 
ei ymmärrä
Vääntääkö joku mulle rautalangasta kun en oikeasti tajua. Lapsellehan unnutus on keino esim. rentoutua tai päästä eroon stressistä kuten joku tuolla aikaisemmin kirjoittikin. Jos tämä kuitenkin on asia joka tuottaa perheessä "suurta tuskaa", niin miksei lasta voi kieltää tätä tekemästä ja kertoa siihen syyn. Lapsellehan tuossa ei ole mitään seksuaalista, joten miten sen kieltäminen voisi siis aiheuttaa traumoja tulevaan seksuaalisuuteen? Ja todellakaan ei tietenkään pidä nolata tai haukkua vaan ihan samat tavat käyttöön kuin muidenkin kiellettävien asioiden kanssa. Mitä eroa lapselle on kieltääkö seinään piirtämisen vai unnuttamisen kun asian perustelee kunnolla?

Ja vielä haluan sanoa, että itse en varmaan menisi asiaa kokonaan kieltämään, mutta jos asia on vaikea vanhemmille, niin en oikeasti usko kieltämisestä olevan mitään haittaa. Musta vaan tuntuu, että asiasta tehdään niin suuri ja vaikea, koska aikuiset liittävät siihen seksuaalisuutta mutta lapsi ei.
 
ketjun aloittaja
Kiitos hyvistä kommenteista. Mulle ainakin asia on sellainen, etten tiedä pystynkö olla puuttumatta asiaan. En tiedä saanko jotain pahaa aikaiseksi, jos kuitenkin kyseisen homman tyttäreltäni "kiellän". En sano pahasti, mutta että tuo ei ole sopivaa...kuten ei esim. nenän kaivaminenkaan.

Kiva kuulla erilaisia mielipiteitä!
 
Ihan mielenkiinnosta kysyn vaan
Miten selität lapselle, että unnuttaminen tuottaa perheessä "suurta tuskaa"? Sanotko lapselle, että äitiä alkaa ahdistaa, kun teet noin, äidille tulee paha mieli. Miksi lapsi ei saisi yksin ollessaan koskea jalkoväliinsä, sehän on hänen omansa? Missä iässä aiot antaa luvan koskea omaan jalkoväliin? 9v? 12v? 15v? 18? Kun muuttaa pois kotoa? Saako itse kuitenkin pestä oman jalkovälinsä? Ymmärrän, että seinään piirtäminen kielletään, sanoen, että niin ei saa tehdä, kun niin nyt ei vaan saa tehdä, omaisuutta ei saa turmella. Miten perustella lapselle, että omaan jalkoväliin ei nyt saa vaan koskea. Miksi ei saa? Koska lapsi tuottaa suurta tuskaa omaisilleen?
 
kysyjä123
Ja miten on muka lapsen kannalta eri asia kieltää jalkoväliin koskeminen kuin nenän kaivaminen? Ja tottakai seksuaalisuudesta ja aikuiseksi kasvamisesta puhutaan lapsen kanssa myöhemmin - ikää en osaa sanoa kun ei niin vanhoja lapsia vielä ole. Mutta tämäkin asia minun mielestä mieluummin aikaisin kuin myöhään. Eli tietenkään ei lapselle sanota, että unnutus äitiä ahdistaa vaan vain että niin ei ole sopivaa tehdä kuten ei nenän kaivaminenkaan (tuo oli hyvä vertaus ap:lta).
 
Ihan mielenkiinnosta kysyn vaan
Eikö nenää saa ikinä, missään tilanteessa kaivaa? Ei edes yksin vessassa, lukittujen ovien takana, jos pesee kätensä sen jälkeen? Vai eikö se vaan ole soveliasta muiden läsnäollessa?

Eikö lapselle voisi selittää, että unnuttaa ei sovi muiden läsnäollessa, mutta että tietyissä tilanteissa (yksin, sängyssä, peiton alla) se on ok?
 
Ainokainen_P
Jos lapsen unnutus, aivan normaali ja yleinen asia, ahdistaa noin pahasti, olisiko mahdollista, että taustalla on oma lapsuuden "trauma" tai ikävä kokemus miten omat vanhemmat ovat omaan unnutukseen aikoinaan suhtautuneet? Ja olisiko nyt tilaisuus katkaista kierre? Tulipa vaan mieleeni...

Nenän kaivamisen ja unnutuksen vertaaminen toisiinsa on hieman ontuvaa siinä mielessä, että unnuttamisen taustalla on tarve (lohdutukseen, stressin poistoon yms.) ihan toisella tavalla kuin nenän kaivamisessa (vaikka nenua miten kutittaisi...). Siksi miettisin todella tarkoin miten asiasta lapsen kanssa puhuisin, ja olisin huomattavasti "herkempi" kuin nenän kaivamisesta puhuessa.

 
fre
Pojat eivät kai varsinaisesti unnuta, mutta monen pikkupojan käsi eksyy housuihin oudossa, jännittävässä tilanteessa. Ei ehkä vaippaikäisillä, mutta isommilla kylläkin. Että kai se vehkeiden hiplaaminen tuo jonkinlaista turvaa pojillekin. =D
 
sekin pointti
Nenän kaivaminen ei ole sopivaa myöhemminkään elämässä, mutta seksuaalisuuden kuuluukin herätä, joten tuota unnuttamista ei mielestäni voi verrata nenän kaivamiseen. Miten sitten selität lapselle, että aikaisemmin kielletty onkin sitten isompana ihan sallittua ja hyväksyttävää.? Mielestäni lapsen seksuaalista kehitystä ja viattomuutta ei mielestäni voi varjella liikaa. Ne ovat todella herkkiä asioita, joihin tulee helposti häiriöitä. Muutenkin olen samaa mieltä nimimerkkien "Ihan mielenkiinnosta kysyn vaan" ja "Ainokainen_P" kanssa.
 
Rivien välistä.
Alkuperäinen kirjoittaja sekin pointti:
Nenän kaivaminen ei ole sopivaa myöhemminkään elämässä, mutta seksuaalisuuden kuuluukin herätä, joten tuota unnuttamista ei mielestäni voi verrata nenän kaivamiseen. Miten sitten selität lapselle, että aikaisemmin kielletty onkin sitten isompana ihan sallittua ja hyväksyttävää.? Mielestäni lapsen seksuaalista kehitystä ja viattomuutta ei mielestäni voi varjella liikaa. Ne ovat todella herkkiä asioita, joihin tulee helposti häiriöitä. Muutenkin olen samaa mieltä nimimerkkien "Ihan mielenkiinnosta kysyn vaan" ja "Ainokainen_P" kanssa.
Se nenän kaivamis esimerkki oli hyvä; ei sitä kuulu 100% kirjaimellisesti ottaa. Kyse oli siitä, miten TAAPEROLLE kerrotaan milloin unnutus on ok. Eli taaperolle kun siinä ei ole mitään seksuaalista, niin voi hyvin verrata nenän kaivamiseen. Unnuttaa voi omassa rauhassa omassa kodissa yksinään, mutta ei muiden nähden. Ei kyse ollut aikuisen seksuaalisuuden vertaamisesta aikuisen nenän kaivamiseen...
 
Ainokainen_P
Se nenän kaivamis esimerkki oli hyvä; ei sitä kuulu 100% kirjaimellisesti ottaa. Kyse oli siitä, miten TAAPEROLLE kerrotaan milloin unnutus on ok. Eli taaperolle kun siinä ei ole mitään seksuaalista, niin voi hyvin verrata nenän kaivamiseen. Unnuttaa voi omassa rauhassa omassa kodissa yksinään, mutta ei muiden nähden. Ei kyse ollut aikuisen seksuaalisuuden vertaamisesta aikuisen nenän kaivamiseen...[/quote]

Niin kyllä, nenänkaivamisesimerkki on ihan hyvä lapselle puhuttaessa, mutta minusta ketjussa moni aikuinenkin oli erehtynyt vertaamaan näita kahta asiaa toisiinsa. Siitä siis halusin sanoa ja kannustaa herkkyyteen kun niin herkästä asiasta kuin unnuttaminen lapselle puhuu. Ilmaisin itseni ehkä hieman epäselvästi. Sori.
 
nainen
Ei Seksuaalista?Kuinka idiootti voi olla?Hei dorka!Jos sormi menee pimppiin se on aina seksuaalista vaikka se 'vaan' pestäisiin tai varsinkin huuhdeltaisiin päällisin puolin käsisuihkulla jolloin esim. varsinkin jokin suihkupään yksittäisistä suihkuista osuu ihan mahtavasti klitoris osaan tytöstä (Älkääkä edes viittikö, te ootte kaikki tytöt tehneet sitä käsisuihkulla ja nyt viimeiset hitaimmat haluaa mennä suihkuun ja kokeilla - menkää ihmeessä ja nauttikaa.

Ei kannata olla kateellinen muille, eikä ainakaan omalle tyttärelle jos sen seksielämä on parempi kuin itellä.Kyllä sitä munaa riittää ja hyviä miehiä on olemassa vielä.

Todella todella epäilyttävä kommentti.
 
Viimeksi muokattu:
hm........
Musta tuntuu että joidenkin kannattaisi miettiä mikä on vikana kun seksuaalisuus noin ahdistaa. Sehän on iloinen ja nautinnollinen asia kuhan ei harrasta sitä kaupan kassajonossa.
 

Yhteistyössä