Hae Anna.fi-sivustolta

USA:n vasemmisto vihaista

Viestiketju osiossa 'Ajankohtaista' , käynnistäjänä Kompiainen., 18.10.2019.

  1. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sitä mieltä, että demokraattisen puolueen väki ei rakasta omaa maataan. Hän kutsui vastustajiaan vihaisiksi ja edustajanhuoneen puhemies Nancy Pelosi on hänen mielestään "Crazy Nancy". Hän otti maalitaulukseen demokraatit kampanjapuheessaan Dallasissa, missä häntä oli kuulemassa 20 000 kannattajaa. Yksi pistoolilla aseistautunut mies pidätettiin areenan ulkopuolella Trumpin puheen aikana.

    Aiheen antoi:


    https://www.expressen.se/nyheter/trumps-attack-i-natt-de-forstor-vart-land/


    (Tavallisen tallaajan mielestä Trump on oikeassa, sillä hän pyrkii koko ajan lopettamaan sotaisuudet jakamalla vastuutta suurvaltain kanssa. Yhdysvallat pyrkii edistämään omaa talouttaan jättäen sotimisen muille kyeten samalla saamaan tulitauon Syyriankin sotaan. Öljyn merkitys energiana vähenee koko ajan, mikä merkitsee suuria mullistuksia arabimaissa. Sen jälkeen siellä on tosiaan hiekkaa vallattavaksi, eikä mitään muuta. Maailma tarvitsee ymmärtävää poliisia, eikä sotaista.)
     
  2. vierailija Vierailija

    Trump ei tosiaan halua sotia, vaikka hänetkin deminisoitiin mielisairaaksi, joka aivan varmasti aloittaa kolmannen maailmansodan. Rauhanpalkinnon saanut Obama taas tykkäsi sotia. Mitä hirveyksiä olisi tapahtunut Killary Klintonin aikana, herran jumala sentään ja kiitos Usan kansa että äänestitte Trumpia.
     
  3. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Euroopan valtioista suurin osa on luonnottomien rajojen puolustajia, sillä ne eivät ota huomioon ihmisten etuja lainkaan, vaan pyrkivät saamaan unionille lisää valtaa kauppasotien avulla. Sotaisuutta sekin on, että vaatii muita pysymään järjestelmässä, joka ei ole luonnollinen raja etnisten ryhmien välillä. Esimerkki löytyy Suomesta, sillä Tornion- ja Muonionjoen väestö jaettiin väkisin 1800-luvulla. Sen jälkeen Ruotsi pakko-opetti maahan jääneille ruotsia kovakouraisesti.

    Neuvostoliiton hajoaminen oli monille kansoille vapauttava kokemus, joka pirstoi luonnottomat rajat luonnollisiksi, muttei kaikissa valtioissa. Ukraina ja Georgia ovat maita, joissa vähemmistöön jäävät haluavat pitää yllä yhteyttä itänaapuriin, eivätkä länteen. Jos nuo väestönosat pyritään pitämään kansalaisina, on annettava itsehallinto, joka tyydyttää sitä. Espanjassa Katalonia on samanlainen ruutitynnyri, missä rauhaa ei voida pitää muuten kuin väkivalloin.

    Syyriassa sisällissota on enemmistön pyrkimys saada valtaistuimelta vähemmistö, joka käyttää väkivaltaa hallintonsa ylläpitämiseen. Länsimaat ovat yrittäneet auttaa kapinallisia, mutta vastus on myös voimakas, sillä venäläiset auttavat Syyrian nykyjohtoa. Yhdysvallat haluaa olla välittäjä kyseisessä sodassa, mikä on järkevä ratkaisu, jos kyetään saamaan sopimus, jolla voidaan varmistaa vallansiirto kaikille heimoille, eikä vain yhdelle. Demokratiasta on turha edes puhua!
     
  4. Yhdysvallat Vierailija

    Pyrkii ennen kaikkea sotimaan saadakseen maan valtavalle asetuotanolle ostajia.
    Jos maa on ollut itsenäisenä noin 240 vuotta ja niistä on vain noin 20 vuotta sellaisia, ettei maa ole ollut sotimassa jossain päin maailmaa niin voidaan puhua täydellä syyllä sotariippuvaisesta maasta. Tähän kun lisätään maalla olevan noin 130 maassa yli 700 sotilastukikohtaa niin ei voida puhua, että maa haluaa vähentää sotimistaan.
    Tämä kaikki maksaa, josta syystä Trump vaatii Nato-mailta lisää dollareita tälläisen asearsenaalin yllä pitoon. Yhdysvaltojen velka ylitti juuri 106 prosenttia BKT:sta dollareissa velkaa oli n. 22.837.450.000.000 dollaria. Kiina ja Venäjä ovat myyneet Yhdysvaltojen velkapaperita pois ja ostaneet tuloilla kultaa. Myynnin jälkeen Kiina on enään toiseksi suurin rahoittaja USA:n velanotolle Japanin jälkeen.
     
  5. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti voimakkain valtio, mutta nykyisen presidentin aikana ei ole hyökätty geopoliittisin perustein. Pikemmin päinvastoin, sillä Trump on vetänyt joukkojansa pois, mikä osoittaa, ettei hän ole sotaisa luonne. Sen sijaan demokraatit ovat sotaisia, kuten tiedetään. Euroopan unionin maat painostavat muita sotimaan lukkiutumalla sääntöihin, joita muut eivät ole hyväksyneet.

    Moni valtiomies kaipaa Yhdysvalloilta sotilaallisen voiman käyttämistä kohteissa, joissa edustuksellista demokratiaa, joka tarjoaa enemmistölle keinon käyttää valtaa vähemmistönkin puolesta, ei ole koskaan ollut. Demokratia voi aivan samoin kuin yksinvaltius olla joko vanhoillinen tai valistunut. Vanhoilliset käyttävät valtaa yksinvaltaisesti ja valistuneet puolestaan antavat erityisoikeuksia esimerkiksi alkuperäiskansoille.

    Yhdysvaltain historia on eri asia kuin nykyisyys, sillä presidentti Donald Trump vaikuttaa olevan valistunut valtaapitävä. Saa moitteita sellaisilta, jotka vaativat sotimista geopoliittisena keinona pitää valtaa. Samaiset moittijat käyttävät myös YK:ta ja sen nimissä solmittuja sopimuksia eri tavoin hyödykseen, jotta voivat painostaa muita valtioita rauhanomaisinkin keinoin. Usein sodat alkavat juuri tuollaisten erimielisyyksien vuoksi.
     
  6. Onhan Vierailija

    Venezuelan päälläkin Trumpin uhkaus käyttää sotavoimiaan vallan vaihdossa. Jenkeissä ei yksi presidentti kesää tee. Rebuplikaani Bush aloitti lähi-idän sotatoimet valehtelemalla Irakin omistavan joukkotuhoaseita vaikka YK:n tarkastajat ehtivät juuri kertoa,ettei Irakissa niitä ole. Trump voisi kosjata paljon tätäkin turhaa sotaa huolehtimalla sodan aiheuttamista pakolaisista eikä jättää huolenpitoa sotaan syyttömille maille. Irakin, Libyan ja Syyrian tilanne on vielä järkyttävä jenkkien sotimisen jäljiltä, nyt Jemeniä pommitetaan jenkkien pommeilla, USA:n senaatti kielsi Trumpia myymästä aseita Saudi-Arabialle kun sen kruunun perillinen tapatti toimittajan joka arvosteli kuningaskunnan toimia, Trump kuitenkin päätti myydä lisää pommeja tappamaan nälkäänäkeviä syyttömiä siviileja Jemenissäkin.
    Yhdysvallat on sotinut yli 200 vuotta eri puolilla maailmaa itsenäisyytensä aikana, eikä siellä malli muutu koska aseteollisuudella on sielä valtaa enemmän kun presidentillä.
     
  7. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Niin! Jenkit ovat näitä vasemmiston edustajia, mutta eihän Trump ole heidän leirissään. Eikä ole hyökännyt Venezuelaan. Mitä tulee aseiden myyntiin saudeille, Ruotsi on syyllinen samoin kuin USA, eikä taida Suomikaan olla osaton. Jemenissä iranilaiset ovat toinen osapuoli, joten siellä kysymys on osin uskonsodasta, mitä käydään islamin eri suuntausten kesken.

    Trump on pysynyt rauhallisena, vaikka häntä on painostettu erittäin rajusti. Toivottavasti kantti kestää yhä, sillä samalla hän osoittaa muiden olevan sotaisampia kuin kuvitellaan. On selviö sekin, että Yhdysvaltain hallinto voi ottaa ohjakset, mikäli on pakko, mutta vaikuttaa siltä, että Trump haluaa lopettaa suurvaltojen ristiriidat geopolitiikassa. Sen sijaan kauppasotien avulla hän yrittää saada etua oman maansa kansalaisille, eikä yksinvaltaisten järjestelmien orjaväestölle.

    Etiikasta ekonomiaan tarkoittaa Yhdysvalloissa sitä, että Trump myy hävittäjiä ulkomaille. Sen sijaan Suomessa sama lause tarkoittaa sitä, että rahat käytetään aseostoihin ja vanhustenhoiva jätetään retuperälle, kuten myös terveydenhoitokin.
     
    Last edited: 18.10.2019
  8. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Ylläoleva kirjoitus on oivallinen esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos presidentti Donald Trump kyetään pullauttamaan virastaan. Vasemmisto väittää, että näyttö Trumpia vastaan on vahvempi kuin aikanaan valtakunnanoikeuden eroamalla välttäneen Richar Nixonin. Kaksi kertaa presidentti on vapautettu syytteistä, eikä ole varmuutta, kuinka Nixonin tapauksessa olisi käynyt.

    Sotaisia otteita kaipaavat käyttävät aina kaikki keinot saadakseen valistuneet vallankäyttäjät erotettua, mikä taas kerran on tullut todistettua Yhdysvalloissa. Jos norjalaiset haluaisivat antaa rauhanpalkinnon todella sen ansaitsevalle, Trump olisi ykkösehdokas. Sekin ihmetyttää, ettei ulkomaisilta kollegoilta saa pyytää apua rikosten selvittämiseen. Tai jopa painostaa.

    Jollei Yhdysvaltain hallinto pyri saamaan aikaan luonnollisia rajoja eri valtioiden kesken, on selviö, että sotaisuudet maapallolla jatkuvat loputtomiin. Sitenkin voi käydä, että sotaisimmat aiheuttavat tuomiopäivän ydinaseillaan, mutta aivan varmaa on, ettei eri kansoja voida loputtomiin sortaa aseita kalistelemalla.

    Espanjassa on jo merkkejä siitä, vaikka maa on rauhantilassa. Syyriassa ja muissa sotivissa valtioissa tilanne on jo kärjistynyt erilaisten uskontojen ja kansallisuuksien vuoksi, eikä ole varmaa, etteikö samoin käy Ruotsissa, missä erilaiset kulttuurit alkavat vähin erin törmätä väkivaltaisesti toisiinsa.


    Aihetta osaltaan antoi:

    https://www.expressen.se/nyheter/aklagare-bevisen-mot-trump-starkare-an-de-var-mot-nixon/
     
  9. Yhdysvalloissa Vierailija

    Ei ole merkittävää vasemmistoa muualla kun Trumpin vaalimainoksissa. Trumpin luottomies Pompeo lupasi ja jopa velvoitti Israelille luvan pommittaa muuallakin lähi-idässä kun Syyriassa olevia iranilaisia. Trump kehui päätöstään vetää joukot kotiin Syyriasta, joku muu kun Trump päättikin siirtää joukot Irakiin jonne joukot myös siirtyivät.
    Irakissa on ollut suuria mielenosoituksia Yhdysvaltojen asettamaa nukkehallitusta vastaan, jokohan nyt jo tarvitaan lisää joukkoja suojelemaan "nukkehallitusta". Trumpin aloittama kauppasota Kiinan kanssa näyttää vaikuttavan koko maalilman talouteen heikentävästi, toivottavasti Trump ymmärtää myös lopettamaan aloittamansa sodan. Yhdysvallat velkaantuu myös kovaa vauhtia kun pitää yllä noin 130 maassa yli 700 sotilastukikohtaa ja kun näyttää, ettei Naton jäsenmaat ole kovin innokkaita maksamaan maailman poliisin tukikohdista tulevaa laskua.
     
  10. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Niin! Presidentti Donald Trump antaa hiekkalaatikot muiden sodittaviksi ja keskittyy oman kansansa etujen ajamiseen, eikä halua antaa orjuuttajille liiaksi valtaa kansan kyykyttämiseen. Eipä monikaan media hehkuta sitä, että Trump on oikeasti rauhantahtoinen. Suomessa toive on pitää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiä rajoja viimeisinä siirtoina, mutta ne eivät ole luonnollisia, joten ne särkyvät luonnottomina siten kuin monin paikoin on käymässä.

    Ruotsin ja Suomen välinen raja on ollut selkeä alusta alkaen eteläisessä osassa maata, muttei pohjoisessa. Venäjän kanssa raja oli luonnoton, mutta on muuttunut vuosien saatossa samalla tavoin kuin Ruotsin osalta, koska kummassakin maassa on käytetty kielipolitiikkaa armotta hyväksi. Ja siirretty väestö muualle, jottei synny väkivaltaista pyrkimystä irrottautua emomaasta.

    Venäjällä Stalin tapatti suomensukuisia, mutta Ruotsi vei ihmiset tehtaisiin tekemään yksinkertaista työtä. Elämältä katosi mielekkyys, minkä vuoksi moni päätti luopua siitä vapaaehtoisesti, vaikkei pakkoa ollut. Ja jäljelle jäävät ihmettelivät, että miksi, kun kuvittelivat taloudelliset arvot kaikkein tärkeimmiksi. Eivät ole, sillä ikäihmisille kunnia on tärkeämpi kuin raha, mistä hyvä osoitus on kiitoksen tärkeys veteraaneille. Sitä ei saisi käyttää vääriin tarkoituksiin, kuten nykyään tehdään.
     
  11. Venäläinen Vierailija

    Neuvostoliiton johtaja Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, tästä suomalaiset kävivät kiittämässä Aunukseen(1919) ja Karjalaan (1920 luvulla) tekemillään sotaretkillä Neuvostoliittoa. Sama venäläinen Lenin antoi itsenäisyyden myös Virolle ja Latvialle. Stalin oli Gruusialainen (nykyisin Georgia) Neuvostoliiton johtaja, eikä Venäjän joka kylläkin kuului silloiseen Neuvostoliittoon. Trump pyrkii vielä varastamaan pohjois Syyriassa olevat öljyalueet, hänhän kiitteli Turkkia "hänen mielestään Turkin pelastaessa heille alueen öljyvarat kun ajaa kurdit pois alueelta. Pääosa Syyriassa olleista USA:n sotilaista siirtyi vain Irakiin. Irak on nyt pyytänyt YK:ta avukseen poistamaan laittomasti maassa olevat Yhdysvaltalaiset sotilaat maastaan. Jos Trump osottautuu "rauhan mieheksi" hän vetää seuraavaksi pian laittomasti Irakissa olevat sotilaansa kotiin.
     
  12. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Neuvostoliiton oli pakko antaa itsenäisyys Suomelle, koska maa oli sisällisesti sekaisin, eikä uusia rintamia voinut avata, jos haluttiin perustaa kommunistinen hallinto. Kieltämättä länsimaat olivat nihkeitä antamaan itsenäisyyttä, eivätkä suostuneet ilman NL:n suostumusta. Suomelle ensimmäinen maailmansota oli itsenäisyyden kannalta tärkeä rähinä.

    Stalin ja Hitler jakoivat Euroopan ennen kuin alkoivat sotia pieniä maita vastaan ennen toista maailmansotaa, joten suurvaltapolitiikka oli Suomelle hyvä henkireikä, koska tarvittiin sota, jotta voitiin kehaista itsenäisyys ansaituksi. Pitää muistaa, että tsaari taisteli Suomen irti Ruotsista, eikä välittänyt mennä Tukholmaan asti, koska hovissa oli siihen aikaan hänellä sukulaisia.

    Itse asiassa Suomella on puolustettavanaan EU-raja, joka on paljon vaativampi tehtävä kuin kuvitellaan. Siltikään muut unionivaltiot eivät auta, jollei ajatella siten, että sopimukset sitovat ulkomaitakin. Ruotsille Suomi on aina ollut alisteinen valtio, mistä on voitu määrätä miehiä ja hevosia sotiin jo ammoisina aikoina. Sellaista se on ollut, mutta ken tietää, mitä on tulossa. Toivottavasti ei ydinaseita!
     
  13. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Suomessa jotkut ovat kauhistelleet pohjoisen osan kohtaloa toisen maailmansodan jälkeen, kun saksalaiset polttivat lähes kaikki talot vetäytyessään Lapista Norjan kautta kotimaahansa. Hyviäkin taloja paloi tuhkaksi, mutta monet silloisista rakennuksista olivat melko kehnoja. Jälkeenpäin arveltiin, että hyvä, kun polttivat, sillä maakuntaan siirtyi uutta väkeä rakentamaan huoneuksia sodasta palaaville ihmisille. Tietysti puntarissa painoi sekin, että kysymys oli aseveljestä, jonka kanssa oli oltu samalla rintamalla.

    Maailmansotien kauhut ovat masentavia muistaa, mutta harvoin osataan ajatella siten, että niistä on ollut hyötyäkin kansoille. Suomi syntyi Napoleonin vaatimuksesta Venäjälle, kun keisari pakotti tsaari Aleksanteri ensimmäisen hyökkäämään Ruotsiin. Ei halunnut vapaaehtoisesti sotia Pohjolan suunnalla, joten jätti Tukholman valloittamatta osin senkin vuoksi, että hovissa oli sukulaisia. Näin Suomi tuli autonomiseksi osaksi Venäjää, josta kyettiin irtautumaan ensimmäisen maailmansodan pyörteiden aikaan.

    Suomalaiset ovat sotineet ammoisina aikoina paljon, mutta oman maan luomisessa eivät olleet tärkeässä roolissa ennen kuin toisen maailmansodan aikaan. Talvisota oli koetinkivi, joka pakotti koko kansakunnan yhdistymään itänaapuria vastaan.

    Suomalaisten kyky puolustaa omaa kamaraansa oli yllätys Stalinille, joka aikoi jyrätä maan lävitse muutamassa päivässä. Ei onnistunut, koska suomalaiset olivat kasvaneet itsenäiseksi kansaksi, joka puolusti rajojansa henkeen ja vereen suurvallan vaatimuksia vastaan. Ja nykyään voidaan jo todeta, ettei Suomen itsenäisyys ole pelkkä sattumien summa, vaan sisukkaan kansan oma tahtotila.
     
  14. Itsenäisyyttä Vierailija

    Ei Neuvostoliiton ollut pakko antaa näin vähä väkiselle maalle, se on varma asia. Suomalaisten Aunuksen sotareissu perustui samanlaiseen kuvitelmaan jonka mukaan luultiin paikallisten Neuvostoliiton asukkaisen yhtyvät suomalaisten sotaretken kannattajiksi, se oli turha luulo.
    Samoin kävi suomalaisten toiselle Karjalan sotareissulle, silloinkin kuviteltiin paikallisten asukkaiden alkavan tukemaan tehtyä sotaretkeä, mutta tämäkin sotaretki torjuttiin paikalisten asukkaiden tuella.
     
  15. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Valtiona Suomi ei ole järjestänyt sotareissuja muita kuin itäisen naapurin vihollisuutta vastaan, eikä pienryhmien hurmoshenkisten suursuomalaista ajattelua ole syytä pitää hyökkäyksinä. Itsenäisyyttä haettiin sen vuoksi, että Suomi halusi saada länsimaidenkin hyväksynnän, eikä sitä saatu ennen kuin silloin sisäistä kahakkaa käyvien tunnustus tuli paperille. Toisen maailmansodan aikaiset liittolaissuhteet olivat osa suurvaltapolitiikkaa, eivätkä yksistään Suomen valtion halua laajentua, vaikka talvisodan menetyksiä haluttiin saada takaisin.

    Yksittäisiä iskuja on tehty molemmin puolin siihen aikaan, kun pyrittiin asutuksen voimin saamaan geopoliittista etua sotimatta asein. Viisas keino, jota turkkilaiset käyttävät nykyään länsimaissa. Tiedä sitten, onnistuvatko valtaukset, jos niitä tehdään kaukana emomaasta. Australiassa on jo oma hallinto, kuten Yhdysvalloissakin, joten välttämättä alusmaihin siirtyneet eivät pysy ikuisesti edes uskonnollisesti uskollisina.
     
    Last edited: 28.10.2019
  16. Hyökkäyksiä Vierailija

    Ne ovat kun armeijan aseet kädessä ylitetään valtionraja ja vielä moneen kertaan, mistäpä hyökkäykseen tarvittu asemäärä silloisia hyviä aseita olisi löytynyt kun Suomen valtiolta. Samoin jatkosotaan lähtö sovittiin Saksan fasistien kanssa, joskin suomalaisten sodan aloitus sovittiin hieman Saksan hyökkäystä myöhemmäksi.
    Suomen, Viron ja Latvian itsenäisyyden antoi silloinen Neuvostoliiton venäläinen pääsihteeri Lenin, eikä niitä annettu pakon edessä vaan ne annettiia hyvää hyvyyttään.
    Suomalaiset kävvät pariin kertaan kiittämässä itsenäisuudestään aseet kädessä, kuvitellen Karjalan väestön seuraavan heidän antamaa mallia.
     
  17. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Juu! Taisi Karjalan väestö äänestää jaloillaan pariin kertaan toisen maailmansodan tiimellyksessä, eivätkä lähteneet itää, vaan länttä kohden. Sepä siitä, mutta nyt venäläiset voivat ostaa kasvottomina Suomen metsiä, koska rahastojen kautta saavat viimeinkin halvalla kamaraa omilleen. Verotus on kohtuullista, sillä yksityisomistajat maksavat vähintään yhden kolmanneksen enemmän yksityisinä omistajina kuin rahastosijoittajat.

    Itärajan läheisyydessä talotkin ovat halpoja, koska suomalaiset pakkautuvat Itämeren rannoille, missä työtä on tarjolla. Ehkäpä venäjää puhuvat alkavat siirtyä vähin erin Suomen puolelle, kun havaitsevat, että hyväkuntoisia huoneistoja on myytävänä halvalla. Onneksi slaavit eivät lisäänny samoin kuin muslimit, joten tuskin voivat vallata sotimatta alueita, koska väkeä ei ole tarpeeksi asuttamaan omaa maatakaan.

    EU:n johtoporras vaahtoaa venäläisiä vastaan kaikin keinoin, mutta silti talouden kiemurat ovat sellaisia, ettei omistajan syntyperää tiedetä. Rahavirtoja ohjailevat pankkiirit eivät piittaa isänmaasta, vaan he haluavat saada yrityksensä menestymään maailmanlaajuisesti. Jossain mielessä hyväkin asia, sillä eipähän voi osoittaa sormella ainoastaan tiettyä kansanryhmää riistäjiksi, koska kaikki ovat samanlaisia.
     
  18. Silloisen Leningradin parin miljoonan siviiliasukkaan hävittämisestä yhdessä Saksan fasistien kanssa.
    Hävityn sodan vuoksi menetettiin laaja alue Karjalasta ja muualtakin idästä, Vennamo järjesti Karjalasta muuttaneet asutustiloille joita perustettiin eri puolille Suomea.
    Kyllä Karjalaankin jäi suomalaisia monet osaavat vieläkin puhua Suomen kieltä.
    Nyt laki on muuttumassa siten, että ulkiomaalainen tarviysee erillisen luvan kiinteistön ostoon Suomesta, joten pelkosi on turha.
    Muuten, Suomen valtio rahoitti ne suomalaisten hyökkäykset Neuvostoliittoon jotka tapahtuivat ennen talvisotaa.
     
  19. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    5 112
    Saadut tykkäykset:
    1
    Nyt laki on muuttumassa siten, että ulkiomaalainen tarviysee erillisen luvan kiinteistön ostoon Suomesta, joten pelkosi on turha, tuumailit.

    Niinpä kyllä, mutta porsaanreikiä löytyy monin eri tavoin. Osa voi avioitua suomalaisen kanssa, osa ostaa kiinteistöjä rahastojen kautta ja antaa niitä vuokralle.

    Ennen toisen maailmansodan loppua maailmassa oli eri säännöt kuin nykyään, vaikka taas ollaan palaamassa niihin. Euroopan unioni yrittää linjata siten, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen mantereen valtiot pidättäytyvät käyttämästä aseita laajentumiseen.

    Länsivaltiot pyrkivät sen sijaan taloudellisin porkkanoin houkuttelemaan entisiä itäeurooppalaisia valtioita unionin kannattajiksi, mikä merkitsee samalla sitä, että tulokkaiden suhteet Venäjään muuttuvat. Jopa Suomi on ulkopoliittisesti erilainen nykyään, koska on siirtynyt EU:n hallintoon.

    Todellisuudessa useat lait velvoittavat kaikkia jäsenmaita, eikä kansallisia linjauksia katsota suopeasti, vaan päinvastoin kielteisesti. Silti osa valtioista pyrkii säilyttämään kansalliset arvonsa, eivätkä suostu ottamaan maahanmuuttajia tai pyri kaikessa yhteisymmärrykseen Manner-Euroopan suurimpien jäsenvaltioiden kanssa.
     
    Last edited: 30.10.2019
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti