Hae Anna.fi-sivustolta

Uskallanko erota???

Viestiketju osiossa 'Avioero' , käynnistäjänä Miisa2, 16.10.2009.

  1. ynnämuuta Vierailija

    Syyllistäminen on turhaa, jos ihminen oikeasti tuntee, ettei enää mitään ole tehtävissä. Tokihan ero on aina erityisesti lapsille kova paikka. Koulumaailmassa on huomannut, että se jättää aina syvät arvet - olivatpa lapset päälle päin miten selviytyjiä tahansa. Mutta ei maailma siihen kaadu eikä lopu, jos kumpikin vanhemmista kuitenkin rakastaa lapsia ja antaa heille edelleen kaikkensa.

    Mielestäni vanhempien ei koskaan pitäisi sekaantua lastensa parisuhteisiin pyytämättä. Muutenkin, kun eivät yleensä tiedä koko totuutta vaan sen mitä näkyy päälle päin. Vanhempien ja sisarusten tai muidenkaan osapuolten ei pitäisi työntää nenäänsä asioihin, jotka eivät heille kuulu = kahden aikuisen ihmisen välinen SUHDE. Pitäisin tuota vanhempien sekaantumista Miisan tavoin henkisenä painostuksena ja kiristyksenä - erittäin törkeänä sellaisena.

    Toisaalta mieshän tuossa hallaa tekee entisestään suhteelle. Itse ainakin juoksisin vielä lujempaa kauemmas, jos tyyppi roikkuisi epätoivoisesti ja vielä sotkisi sukulaiset avioliiton pelastamiseen. Alkaisin suorastaan inhota sellaista ihmistä tai ainakin hän alkaisi ällöttää. Ketään kun ei voi pakottaa rakastamaan.

    Tsemppiä sulle Miisa2. Ymmärrän niin millaista karhunpainia käyt sisäisesti läpi. Auttaisiko asumusero ensihätään? Vaadi mieheltäsi omaa aikaa saada miettiä asioita yksin rauhassa. Eihän sinulla taida olla oikein tilaa edes kuunnella omia tunteitasi tai ajatuksiasi, jos jatkuva roikkuminen ja vikinä ympärillä on käynnissä.
     
  2. xxxx Vierailija

    Eli ei mitään uutta suhdetta, se on lapsille parasta, olet yksinomaan äiti heille ja samalla saat aikaa ajatustesi käsittelyyn. Uusi suhde ei anna sinulle yhtään enempää kuin entinenkään kun aikaa vähän kuluu, joten hiiteen miehet. Kuvittelet nyt vaikka mitä tämän uuden kanssa, mutta totuus on että sekin väljähtyy pian, kun et kerran edellisessä liitossa pysynyt, et koe hyvää edelleenkään pitemmällä jaksolla, lapsesi vaan saat kärsimään vielä enemmän ttilanteesta.
     
  3. bella Vierailija

    itse erosin noin puolitoista kuukautta sitten. Päätöksen tein vuosia. Ei yksi tai kaksi, mutta varmaan monta monta vuota siihen meni. Olen sellainen tunne ihminen. Ikä 35 ja koko aikuisiän ollut saman miehen kanssa. Suhteemme kesti yli 16 vuotta. Miheni oli sit mieltä että voi asua yhdessä lasten takia, oli talo, autot ja kaikkea. Rakastin miestäni, melkein jumaloin häntä, mutta koko liiton aikana kärsin, kun itsestä tuntui, että en saa hänen rakkauta.
    Yritimme parisuhdeterapiat, mutta tuntui että olemme ihan eri maailmoista. Itse puhuin rakkaudesta ja kumpanin kunnioituksesta ja aurinkoisesta elämästä, kun toinen vaan rahasta.
    Silloin ymmärsin että pelkä rakkaus ei riitä tai samalla toisaalta myöskään kaikki nuo talot ja autot eivät tuo onnea.. erittäin ristiriitainen tilanne. Vuokrasin asunnon ja pidin tyhjänä vielä 4 kuukautta siinä toivossa, että jotian tapahtuisi, että mieheni katsoisi silmiini ja sanoisi rakas, älä lähde... tai että rakastaa minua - sellaista ei ollut koskaan kertonut.
    Jätin miehen neljän kuukauden päästä, en ottanut mukaan mitään. Lapset ja koira mukana ja nukumme patjoilla lattialla. Jätin kaiken mitä rakastin kun en ollut onnellinen siellä, missä rakkaus puuttuu.
    Sain paljon tukea läheisiltä, koska kaikki olivat huomanneet miten epäoikeudenmukainen mieheni oli minun suhteen. Olin vaan rakastunut nainen, joka jumaloi miestä ja oli valmis tekemään mitä tahansa hänen eteen.
    Tällä hetkellä on vaan rauha. Olen rauhallinen, en voi sanoa noin lyhyessä ajassa että onnellinen, mutte uskon että sellainen päivä tulee. Saan toteuttaa unelmat isommasta perheesta ja aurinkoisista päivistä ihmisen kanssa joka arvostaa minua.
    Luulen, että moni eivät lähde, jäävät kotiin jossa on kaikki, koska se on mukavaa. Jokaisella on oma ratkaisu. toiset eivät tarvitse niin paljon tunteita ja pystyvät sellaiseen elämään. Minulla oli oma ratkaisu.
    toivottavasti sinä teet omat päätökset ja olet onnellinen, muista - onnellinen, ei vaan tyytyväinen!
     
  4.  
  5. ^^ Vierailija

    Niin enkä tietenkään tarkoittanut, että ketjun aloittaja olisi tuollainen.

    Päättäväisen jättämisen logiikka pätee yhtälailla myös pakkien antamiseen. Ei pidä antaa yhtään turhia toiveita suhdetta haluaville ihmisille, joita kohtaan ei tunne samalla tavalla.
     
  6. Eroko Vierailija

    AP:n kirjoitus on kuin suoraan omasta elämästäni! Mietin uskallanko erota...
     
  7. Nikita Vierailija


    Mä voin myös allekirjoittaa tän ja voin sanoa, että tää on kauheaa! Oon miettinyt eroa pari vuotta, nyt olisin toteuttamassa, mutta aina jokin pistää vastaan, koska se olisi niin lopullista. Eropäätöksen tein jo ajat sitten, sen jälkeen oon vaan asunut silti yhdessä, vaikka oma mies ei kiinnosta enkä rakasta niin kuin pitäisi. En halua olla yhdessä. Sen jälkeen olen hankkinut rakastajan, mutta hänen kanssaan ei ole mitään sen kummempaa luvassa. Melkein toivoisin että olisi, jotta uskaltaisin helpommin lähteä, vaikka ei se olisi oikein enkä ehkä niin tekisi. Nyt hän on vaan saanut minut tajuamaan, millaista on ihana seksi, jonka olin jo unohtanut.
     
  8. jokke 45 Vierailija

    kaikkeni oon tehny et kaikil ois hyvä ja nyt taas toinen puhuu erosta ja sanoinki et prtinttaa paperit ni laitan nimen alle.
    alan olemaan LOPPU.
    viikko ja viikko o minimi muuhun en tule suostumaan.

     
  9. Yks nainen Vierailija

    Minälin erosin n vuosi sitten, mieshän ei ois sitä halunnut.Lapset jo senverran isoja että ymmärtävät.
    Vaikka alussa eivät ymmärtäneet, ja ihan turha sitä entistä suhdetta on yrittää jatkaa jos ei ole mitään kipinää. Ei siihen terapiat auta,enkä ois kyllä itse edes lähteny sellaiseen.
    Vaihtelu virkistää,tarkoitin että toinen ihminen, olkoon mies tai nainen sopii toiselle .
    Minä en ole yhtään katunut, vaikka sain tosi paljon loskaa niskaan,ex puolelta.
    Ja vieläkin ex kanssa huonot välit,hänen ansiostaan. Katkera.
     
  10. Viisas nainen Vierailija

    Voi ei! Olet niin nuori, ettet varmaankaan ymmärrä, että myös sen toisen kanssa tulee ne arkipäivät. Ja mistä tiedät, että hän ei ole joku psykopaatti tai narsisti. Nehän yleensä lumoavat kaikki ympärillään. Kilttiä miestä on vaikea löytää.! Sen huomaa vasta, kun on menettänyt hänet. Mene vain takaisin ja tukahduta tunteesi siihen uuteen. Ne tunteet menevät ohi, lupaan sinulle. Se on VAIN rakastumista, ei rakkautta.

    Olen itsekin tuntenut noin nuorempana, mutta en koskaan ajatellut, että hei nyt lähden vaan tukahdutin tunteet ja ajattelin aivoilla. Onneksi! Opettelin rakastamaan miestäni vaikka hänellä oli vaikka kuinka paljon vikoja. Niinhän minullakin oli. Esim. että rakastuin toiseen. Se on iso vika! En kuitenkaan koskaan tapaillut miestä jota mukamas rakastin, luojalle kiitos.

    Mieti 10 vuotta eteenpäin. Kyllä sinä jaksat. Kun lapset ovat aikuisia, niin lähde sitten vasta, jos vielä tuntuu siltä.

    Terveisin vähän sinua vanhempi nainen.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti