Uskallanko sitoutua?

[Hillevi76]

Ajatukset pyörivät päässä, eivätkä jätä rauhaan... Olen ollut nykyisen mieheni kanssa vuoden verran yhdessä ja hän on lähes kaikinpuolin "unelmien mies", mutta silti mietin, että uskallanko sitoutua häneen täysin. Tiedän, että hän on 100% uskollinen, huomioi minut joka tilanteessa, on valmis perustamaan perheen, on älykäs, tienaa hyvin jne... Kuitenkin hän tuli elämääni niin, että en ihastunut häneen alussa. Tutustuimme netissä ja profiilin ja kirjoitusten perusteella hän vaikutti mielenkiintoiselta. Soittelimme ja puhelumme kestivät tuntikausia. Hänen kanssaan juttu luisti tosi hyvin. Hän oli myös "tosissaan" eli sai karistettua minun muut nettideitit pois. Kuitenkin ensitreffeillä mielikuvani romahti, kun hän ei ollutkaan ihan sen näköinen/oloinen, millaisen mielikuvan olin hänestä muodostanut. Kävimme treffeillä ja ajattelin, että hän ei ole minun tyyppiäni (ulkonäöllisesti). Hän oli kuitenkin todella sinnikäs ja ajattelin, että voinhan minä yksinäinen ihminen häntä tapailla, käydä mökkeilemässä jne., kun meillä kuitenkin oli hauskaa yhdessä. Fyysistä vetovoimaa ei alussa ollut, jopa hieman välttelin häntä. Juttu kuitenkin alkoi edetä ja muuri väliltämme katosi, vaikka mitään suurta intohimoa en kuitenkaan tuntenut. En osannut hänestä enää luopuakaan ja lopulta juttu on edennyt niin, että asumme yhdessä ja suunnittelemme kovasti jo yhteistä tulevaisuutta. Tässä iässä ei enää ole vara seurustella vuosikausia, vaan täytyy osata jo päättää, tuleeko suhteesta mitään vai ei. Jos meinaa perhettä ehtiä perustaa, niin vuodet vierii ja mikään ei ole enää itsestään selvää... Tämä mies on minuun ihastunut/rakastunut ja hän tuo sen myös selkeästi esiin. Minä taas olen pidättyväisempi. Olen kokenut yhden kerran todellisen rakastumisen tai pikemminkin voimakkaan ihastumisen (suhde kesti muutaman kuukauden). Olin valmis jakamaan loppuelämäni kyseisen miehen kanssa. Maailma näyttäytyi aivan erilaisessa valossa, jaksoin käydä töissä vähillä unilla jne. Olin siis rakastunut! Tässä suhteessa en ole saavuttanut vastaavanlaista tunnetta. Tämä "unelmien mies" jätti minut, kun minä en vastannut hänen unelmaansa ja hän oli muutenkin sitoutumiskammoinen. Teini-iän mielikuva "unelmien miehestä" (ulkonäöllisesti) on nyt alkanut kaihertaa mieltäni ja jopa mainoksista hyppii minun tyyppiset miehet (tummat, komeat) silmiini. En tiedä, mitä tekisin, että pääsisin tuosta piinaavasta ajatuksesta eroon ja osaisin keskittyä 100 %:sesti tähän suhteeseen. Olen valmis sitoutumaan ja jopa perustamaan perheenkin. En jaksaisi yhtään enää käydä treffeillä ja tutustua uusiin miehiin. Silti pelottaa, että jääkö tämä mielikuva "unelmien miehestä" kaivertamaan mieltäni. Ei ole mitään takuita, että löytäsin yhtä loistavan pakkauksen (kuin nykyinen mieheni) kruunattuna ihannemieheni ulkonäöllä. Voi käydä niin, että jaossa ei enää olekaan yli kolmekymppisenä näitä unelmien prinssejä, jotka ovat komeita, perhekeskeisiä ja muutenkin minun tyyppisiä ulkonäöltään. Onkohan se niin, että kaikkea ei voi saada samassa paketissa. Tai jos sellainen löytyisi, hän voisi taas jättää minut ja kohta sitä huomaisi olevansa nelikymppinen sinkku ilman perhettä...

 

[kappalejako!]

Opettele kirjoittamaan kappalejaon verran, kiitos. Tuollaista tekstiä ei viitsi lukea.

 

[n32]

Kyllähän ne kolmekymppiset unelmamiehet on aika vähissä. Siis ihanat luonteeltaan ja vielä hyvännäköisetkin. Tai ainakin vapaat. Ottajiahan heillä tietenkin olisi enemmän kuin tarpeeksi ja varmasti useimpien vaimot/tyttöystävät pitävät heistä visusti kiinni. Koska eihän tällainen unelmamies tietenkään myöskään petä tai etsi uutta, jos on jo vakaassa parisuhteessa. Toki aina voi käydä tuuri ja se täysi kymppi löytyä, mutta kyllä se on aika epävarmaa. Kuten itsekin sanoit, pian huomaa olevansa nelikymppinen sinkku ilman perhettä ja naisena perheenperustaminen alkaa siinä vaiheessa olla myöhäistä - paitsi tietysti uusioperheen, silloinhan noita eronneita ja karanneita varmaan alkaa taas olla tarjolla.

Tahdotko olla niin pinnallinen, että vain ulkonäön vuoksi et sitoudu nykyiseen mieheesi, joka muuten olisi mielestäsi sinulle sopiva? Vai onko niin, ettet voi kuvitella sitoutuvasi ilman sitä "suurta rakkautta" ja palavaa intohimoa? Sehän kuitenkin tuppaa väljähtymään jossain vaiheessa (no, palava intohimo ainakin), joten mitä jos huomaatkin silloin, että sen "unelmien prinssin" kanssa ei muuta ollutkaan... Muutenkin minusta on vähän naiivia ajatella, että se unelmien prinssi olisi ainoa tavoiteltavan arvoinen mies. Minä luulen, että jokaiselle ihmiselle on olemassa useampia sopivia - toki toisistaan erilaisia - puolisoita, ne vain pitää tunnistaa tarjonnasta ja valita. Tai olla ilman kokonaan.

 

[Alkuperäinen]

Kiitos kivasta vastauksestasi! Hyvä, että puhut minulle järkeä. Olen miettinyt itsekin, että olen varmaan liian pinnallinen. Yritän ilmeisesti tehdä elämästäni jotain kiiltokuvaa.. Ehkä olen ajatellut, että se "suuri intohimo" yhdistettynä sopivaan luonteeseen on se joka kantaa vaikeinakin aikoina, mutta toisaalta oleellisinta taitaa olla se perusluonne ja intohimo on epäoleellisempaa. Tunnettakin toki on, mutta sukat ei ole mennyt makkaralle kertaakaan Mielessäni on vain käynyt ajatus, että onko hän "se oikea", jos sitoutumista tarvitsee miettiä. Mutta taitaa olla niin, että joka tapauksessa rakastaminen on tahdon asia ja kannattaa panostaa suhteeseen miettimättä näitä suuria intohimon hetkiä, joita on joskus elämässään kokenut. En osaisi hänestä kyllä luopuakaan, mutta päätöksen teon hetkellä pelottaa se, että piinaako tämä "unelmien mies" -kuva lopun elämää ja miten pääsen siitä eroon!

 

[vanha täti paasaa]

Väitetään, että rakastumisen tunteesta valtaosa on intohimon tunnetta. Ehkäpä siis siksi koet, että et rakasta "oikeasti" miestäsi, kun teidän väliltä puuttuu se alkukiihko. Ei ole kuitenkaan mitään syytä, miksei suhteenne intohimonkin osalta voisi herätä. Voi tuntua tylsältä, mutta miehellekin voi opettaa asioita ja turvallisen kumppanin kanssa uskaltaa kokeilla uusiakin asioita ja antaa siis sänkykamariasioiden pysyä virkeinä ja tuoreina jatkossakin.

Sinä sen paremmin kuin miehesikään ei voi välttyä siltä, etteikö elämään tulisi joskus joku vastakkaista sukupuolta oleva henkilö, johon ihastuu. Toki parisuhteessa ollessa on väärin kumppania kohtaan, jos pitää etsiä parempaa ja päästää itsensä tilanteisiin, joissa on riski rakastua/pettää.

Olen itse kokenut myös suuren rakkauden, mutta suhde oli muutoin niin vaikea (mm. pettämistä miehen puolelta), että jouduin nopeasti lopettamaan suhteen, koska olisin ollut henkisesti täysin riekaleilla ja miehen hyväksikäytettävissä. Olen myös ollut tutussa ja turvallisessa, vakaassa suhteessa, josta lähdin. Täytyy sanoa, että oli paljon vaikeampaa lähteä hyvästä suhteesta, jossa ei ollut rakkautta kuin huonosta suhteesta, jossa oli rakkautta. Tarkoitan tällä sitä, että hulttiomiehen jättämiseen on hyvät syyt, mutta hyvä, kelvollinen perheenisä on vaikea jättää, kun tuntuu, ettei syyt lähtemiseen ole "riittävät".

Kehoitan miettimään tarkkaan sitä, koetko kuitenkin, että tämän miehen rinnalla voisit elää hyvää elämää. Jos perustatte perheen niin siinä vaiheessa miehen jättäminen olisi sinulta itsekästä, koska päätös koskettaisi myös lapsia. Tuossa vaiheessa et myöskään pääsisi enää koskaan eroon miehestä, koska lasten isänä hän olisi osa elämääsi lasten kautta.

Kannattaa myös realistisesti miettiä, että oletko oikeasti ulkonäöltäsi, koulutukseltasi yms. niin haluttu, että voisit todennäköisesti saada itsellesi ulkonäöltään unelmiesi miehen. Kannattaa tajuta myös se, että komean miehen kanssa ei ole pelkkää onnea, vaan muutkin naiset ovat kiinnostuneita miehestä ja naisia jopa asettuu tyrkylle. On myös vaarana aina hyvännäköisten ihmisten kanssa se, että he saavat ehkä tahtomattaankin asioita elämässään enemmän ulkonäkönsä vuoksi kuin ns. tavikset. Koska sitä on tapahtunut lapsesta asti, he eivät edes tajua, että siitä on hyötyä, koska se ei välttämättä ole tietoista. Söpöä lasta, kaunista nuorta ja seksikkään upeaa hyvännäköistä aikuista on vaikea vastustaa missään vaiheessa olipa vastapuolella sitten sukulaistäti, hoitotäti, opettaja, kaupan kassa, rekrytoija tms.

Ikä tekee aina tehtävänsä myös kauniiden ja komeiden osalta ja heidän sijastaan katsotaankin nuoremman sukupolven kaunotarten ja komistusten perään. Juuri sen vuoksi suhteessa pitäisi olla paljon muutakin kuin ulkonäön palvontaa.

Voisitko ajatella, että tuon "unelmien mies" -kuvan voisit kääntää joksikin muuksi voimavaraksi? Voisiko se olla esim. seksissä sellainen mielikuvakiihoke, joka saisi sinut syttymään tai voisiko se vain olla harmitonta päiväunelmointia ilman sen syvempää tarkoitusperää saada sellainen omaksi?

Omassa miehessäsi voisit keskittyä hyvien puolien ylösnostamiseen. Älä takerru huonoihin puoliin, vaan etsi miehestäsi sellaisia seikkoja, jotka koet seksikkäänä. Esim. kaunis niska, hyvä iho, seksikäs peppu jne voivat olla sellaisia, joista saat iloa.

P.S. Ilmeisesti miehesi ei ole tumma vaan vaalea. Kai tiedät, että aito blondius on harvinaista maailmalla? Voithan vaikka ajatella, että enemmän ihastusta ulkomailla käydessä herättäisi pellavapäinen taapero kuin tavallinen mustatukkainen lapsi.

 

[hooh]

Miten 76-vuotias voi olla noin lapsellinen?