Uskaltaako hakea apua?

[köhiköhih]

Minulla on kaksi lasta, mies myös kuvioissa. Olen ennen lapsien hankintaa kärsinyt masennuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, paniikkikohtauksista ja dissosiaatiohäiriötä epäiltiin mutta ei diagnosoitu. Muut sain suurin piirtein kuntoon, mutta sos tilanteiden pelko jäi. Inhoan itseäni suuresti, pelkään muiden arvostelua, vieraille ihmisille puhumista jne... Olin lasten kanssa kotona ja luulin päässeeni siitä suurin piirtein yli, mutta totuus tuli julki kun lähdin takaisin työelämään. Ahdistaa ajatuskin ihmisten kanssa olemisesta, asioiden hoitamisesta. En saa nukuttua öisin ja muutaman paniikkikohtauksen olen saanut näiden pelkojen takia..

Pelottaa hakea apua. Mihin soitan? Voidaanko mua oikeasti auttaa? Entäs lapset? Mies sanoo että pitäisi hakea apua, mutta en jaksaisi enää terapiaa, en ole masentunut tai mitään. Pelkään vain ihmisiä liiaksi.

 

["vieras"]

No ei tuollainen ihmispelko normaalia ole, eikä masennus ole ainoa syy mennä terapiaan! Eli samaa mieltä miehes kanssa, nyt apua hakemaan ja hoitamaan itsesi kuntoon! Vai ajattelitko olla loppuelämän yhteiskunnan elättinä kotona edes yrittämättä parantua?

 

[vaavi9.7.]

hei, mitä pahimmassa tapauksessa nää sun pelkäämät ihmiset vois tehä? Totuus on kuitenki se, että kaikki pelkää vähäsen. Ja aikuisena sitä nyt vaan on vaikeempi tutustuu, ku on lapset ja kaikki.. Aina voi puhuu säästä tai minkä elokuvan katto viimeks. Jos eivät vastaa mitään ku niille puhut nii ovat täys urpoja ja niistä ei tarvii välittää. Siis suomeks niil on huono päivä joka ei liity suhun mitenkään.