Uskaltaako joku tunnustaa käyttävänsä fyysistä kuritusta, tietoisesti, harkiten?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mietinpä vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mietinpä vaan

Vieras
Kurittaako teistä palstalaisista kukaan lastaan fyysisesti, tehden sen kuitenkin ihan tietoisesti ja harkiten? Siis tohtiiko kukaan tunnustaa näin tekevänsä? En siis nyt tarkoita mielipuolista hakkaamista tai aikuisen vimmastuksissaan/väsymyksissään toteuttamia läimäytyksiä tms. Tätä palstaa kun lukee, saa sen käistyksen että todellakaan fyysistä kuritusta ei enää juuri käytettäisi, mutta onkohan asia todella näin?

Itse en lapsiani fyysisesti kurita, mutta joskus olen miettinyt että joissain tilanteissa pieni nippaisu niskavilloista voisi toimi tuhat kertaa tehokkaammin kuin kieltminen ja asian selittäminen, aina uudestaan ja uudestaan. Otetaan nyt esimerkiksi tuo meidän 2v, joka nykyään kaikenlaisesta komentamisesta ja kieltämisestä suuttuu niin kovasti, että käy lyömään, puremaan ja potkimaan ihan ketä tahansa kuka lähettyvillä sattuu olemaan. No, häntä tietysti kielletään, viedään jäähylle, asiasta vielä keskustellaan ja lapsi pyytää anteeksi. Tätä samaa toistettu nyt kuukausitolkulla ja useamman kerran päivässä. Joskus kieltämättä on käynyt mielessä, että jos kerran nippaisisin niskavilloista kun hyökkää puremaan, niin mitähän tapahtuisi...? Näinhän ennen vanhaan olisi tehty, ei silloin annettu yhden mukelon terrorisoida muuta perhettä, tuotakin lasta olisi varmaan vedelty remmillä jo moneen kertaan.

Mitää ajatuksia herättää?? Tai no, taidan kyllä arvata. Vai tunnustaako joku rehellisesti käyttävänsä vielä ns. kovempia menetelmiä lastenkasvatuksessa?
 
En käytä, enkä ole edes harkinnut. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos joku käyttää, niin paljon parempi, että se on harkittua ja rauhallista toimintaa, kuin että vihaisena tönästään tai läimäistää, kun hermo menee.
 
En tukista, en anna luunappia, en läpsäytä pyllylle tietoisesti. En ikinä tee sitä. Se satuttaa lapsen itsetuntoa. Kokemusta on omalta kohdalta. On arvoton olo.

Olen kyllä retuuttanut lasta kaupasta ulos. Mutta enempää en tee.
 
En käytä väkivaltaa, mutta en myöskään anna lapsen hyppiä silmille. Jos tarve vaatii, pidän kiinni. Esim. juuri tänään poika alkoi kauppaan mentäessä harata vastaan, huutaa ym. Otin vain kädestä kiinni ja sinne kauppaan mentiin. Siinä kiemurrellessa pojalta lähti kintas kädestä ja siitä alkoi sit ihan päätön huuto. Ehti aikansa huutaa (ihmiset katsoi), kun laitoin sisaren kärryihin ja sit vasta korjasin kinttaan. En salli läpsimistä, tukistamista tms fyysistä väkivaltaa. Joskus sorrun kyllä karjahteluun.
 
En tukista, en anna luunappia, en läpsäytä pyllylle tietoisesti. En ikinä tee sitä. Se satuttaa lapsen itsetuntoa. Kokemusta on omalta kohdalta. On arvoton olo.

Olen kyllä retuuttanut lasta kaupasta ulos. Mutta enempää en tee.

Satuttaako se lapsen itsetuntoa silloinkin kun on uhmassa tehnyt tahallaan väärin?

Mä sain piiskaa kun karkasin, tai kun astuin jalallani taikinapyttyyn, tai kun rikoin tahallani. Muistikuvani mukaan se oli vain rangasitus jonka ymmärsin ansainneeni, eikä se johdu huonosta itsetunnosta että edelleen ajattelen että ansaitsin sen, koska tein tahallani väärin.
 
[QUOTE="vieras";25907209]Satuttaako se lapsen itsetuntoa silloinkin kun on uhmassa tehnyt tahallaan väärin?

Mä sain piiskaa kun karkasin, tai kun astuin jalallani taikinapyttyyn, tai kun rikoin tahallani. Muistikuvani mukaan se oli vain rangasitus jonka ymmärsin ansainneeni, eikä se johdu huonosta itsetunnosta että edelleen ajattelen että ansaitsin sen, koska tein tahallani väärin.[/QUOTE]

"Väkivaltaa kokeneen lapsen tasapainoinen kehitys voi vaikeutua ja hän saattaa altistua psykosomaattisille ja psyykkisille sairauksille kuten masennukselle. Hän voi tuntea sekä voimattomuutta että vihaa, ja oireilla usein vakavasti. Lapsi on usein ahdistunut ja turvaton. Alttius käytösongelmiin, sopeutumattomuuteen ja aggressiivisuuteen kasvaa. Keskittymis- ja oppimisvaikeudet ovat tavallisia väkivallasta kärsivän lapsen oireita."

Väkivalta perheessä, Vanhempainnetti - MLL
 
Fyysisestä kurittamisesta seuraa vain väkivallan kierre, lapsi oppii että ongelmat ratkaistaan lyömällä.

Aremman lapsen itsetuntoa saattaa ruumiillinen kuritus vahingoittaa todella pahoin (omakohtaista kokemusta). Lapsi ei opi väkivallasta yhtään mitään, paitsi pelkäämään.
 
[QUOTE="vieras";25907209]Satuttaako se lapsen itsetuntoa silloinkin kun on uhmassa tehnyt tahallaan väärin?

Mä sain piiskaa kun karkasin, tai kun astuin jalallani taikinapyttyyn, tai kun rikoin tahallani. Muistikuvani mukaan se oli vain rangasitus jonka ymmärsin ansainneeni, eikä se johdu huonosta itsetunnosta että edelleen ajattelen että ansaitsin sen, koska tein tahallani väärin.[/QUOTE]

Ehkä vaan kuvittelet niin ettei se ole sua satuttanut. Itse kyllä en kuvittele niin vaan tiedän että se on satuttanut.

Mulla on toisenlaiset keinot opettaa lasta. Olen kyllä saanut lapseni kasvatettua hyvin. Rakastan lastani enkä halua että hän rupeaa pelkäämään minua. Keneen hän sitten kääntyy pahimmissa peloissaan jos hän minua pelkää????
 
"Väkivaltaa kokeneen lapsen tasapainoinen kehitys voi vaikeutua ja hän saattaa altistua psykosomaattisille ja psyykkisille sairauksille kuten masennukselle. Hän voi tuntea sekä voimattomuutta että vihaa, ja oireilla usein vakavasti. Lapsi on usein ahdistunut ja turvaton. Alttius käytösongelmiin, sopeutumattomuuteen ja aggressiivisuuteen kasvaa. Keskittymis- ja oppimisvaikeudet ovat tavallisia väkivallasta kärsivän lapsen oireita."

Väkivalta perheessä, Vanhempainnetti - MLL

hohhoh mitä liiottelua. Nää on ehkä seurausta hallitsemattomasta väkivallankäytöstä mutta tukistaminen ja piiska silloin ku on tehny väärin niin ei mitään masennusta aiheuta vaan sopivan katumuksen siitä et on hölmöilly.
 
Meillä äiti on tukistanut, ei tietenkään mitenkään täysillä, vaan senverta että kovapäinen lapsi (minä) pysähtyi, ja tajusi, että nyt tuli mentyä ihan liian pitkälle. Äidille olen aina uskaltanut kertoa kaikki mieltä vaivaavat asiat, ja hän on nykyäänkin "paras kaverini" Äiti <3 Koskaan en muista äitiä pelänneeni, vaan tiesin, että jos teen väärin, äiti suuttuu hirmuisesti. Muistan äitini minua tukistaneen kaksi kertaa, ja molemmat oli kyllä ansaittuja.
 
Silti kaikenlainen lainen lapsen kurittaminen. Henkinen tai fyysinen on Suomen laissa kiellettyä. Se ei ole hyväksyttävää. Minulla ei ole tarvetta satuttaa lastani.
 
En kasvata lapsiani fyysisellä kurittamisella. Joskus, kun olin nuori äiti, niin vaistomaisesti menin samaa rataa, kuin itseänikin on kasvatettu (tukistamiset esim.), mutta sitten totesin, etten mä ole oppinut tukistuksista ja selkäsaunoista yhtään mitään, joten lopetin ne omien lasteni kasvatusmenetelminä kokonaan.

Nyt, kun lapseni ovat teinejä, niin kasvatuslinjaksi valitsemamme keskusteleva kasvatus tehoaa edelleen. Teinejä on vaikeampi mennä niskavilloista ohjailemaan, saattaa vielä itsekin kokea saman, kun esikoinenkin on mua jo parikymmentä senttiä pidempi.
 
[QUOTE="mjau";25907326]hohhoh mitä liiottelua. Nää on ehkä seurausta hallitsemattomasta väkivallankäytöstä mutta tukistaminen ja piiska silloin ku on tehny väärin niin ei mitään masennusta aiheuta vaan sopivan katumuksen siitä et on hölmöilly.[/QUOTE]

Vaan ei aiheuta. JOS lapsi muuttaa tukistamisen tms. seurauksena käytöstään, hän tekee sen pelosta. Sinä varmaan tukistat aikuisiakin jos he eivät käyttäydy sopivasti? Siinähän olisi enemmän järkeä, koska aikuiselta voi vaatia aina kontrolloitua käytöstä ja hän on silti valinnut huonon käytöksen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ojdnfv§;25906787:
Ensimmäinen lapsi?


Ai meillä tämä pureva 2v? Ei ole perheemme ainokainen, hänellä on 2 sisarusta. Ja siis en mitenkään koe olevani purjeessa lapsen kanssa kun tämmöisiä mietin, tiedän kyllä että tällä tavalla kieltämällä, jäähyttämällä ja keskustelemalla lapsi kyllä lopulta oppii olemaan purematta ja lyömättä. On tuo meidän isompikin oppinut. Sitä vaan mietin, että kuinkahan paljon nopeammin menisi oppi perille kun joskus yllättäisi lapsen nappaamalla niskavilloista? Tajuaisi, että on todella kiellettyä ja nyt mentiin rajojen yli. Säästyisikö muu porukka, myös nuo sisarukset lukemattomilta potkuilta ja puremisislta?? Ja tietysti lasta rajoitetaan, pidetään kiinni ja viedään jäähylle, mutta aina tuo ehtii johonkuhun hampaansa upottaa ennen sitä.
 
En kasvata lapsiani fyysisellä kurittamisella. Joskus, kun olin nuori äiti, niin vaistomaisesti menin samaa rataa, kuin itseänikin on kasvatettu (tukistamiset esim.), mutta sitten totesin, etten mä ole oppinut tukistuksista ja selkäsaunoista yhtään mitään, joten lopetin ne omien lasteni kasvatusmenetelminä kokonaan.

Nyt, kun lapseni ovat teinejä, niin kasvatuslinjaksi valitsemamme keskusteleva kasvatus tehoaa edelleen. Teinejä on vaikeampi mennä niskavilloista ohjailemaan, saattaa vielä itsekin kokea saman, kun esikoinenkin on mua jo parikymmentä senttiä pidempi.


Mä kyllä opin usein ihan kerrasta, että jokin käyttäytyminen ei ollut soveliasta, jos sain kielletystä käyttäytymisestä fyysisen näpäytyksen. Muistan kuinka olin jostain oppinut sanan *pillu* ja sitä sitten rallattelin isoon ääneen. Vanhemmat tietysti kielsivät ja selittivät, ettei sitä sovi sanoa ääneen. Tietysti uhmassani sitten jatkoin ja taisin lisätä vettä myllyyn muillakin oppimillani sanoilla. Kerran sitten isä otti niskavilloista kiinni ja ilmoitti, että tyästä lähtien tuosta saa tukkapöllyä, ja siihenpä jäi rumien puhuminen kotona minun osaltani.
 
[QUOTE="aloittaja";25907523]Mä kyllä opin usein ihan kerrasta, että jokin käyttäytyminen ei ollut soveliasta, jos sain kielletystä käyttäytymisestä fyysisen näpäytyksen. Muistan kuinka olin jostain oppinut sanan *pillu* ja sitä sitten rallattelin isoon ääneen. Vanhemmat tietysti kielsivät ja selittivät, ettei sitä sovi sanoa ääneen. Tietysti uhmassani sitten jatkoin ja taisin lisätä vettä myllyyn muillakin oppimillani sanoilla. Kerran sitten isä otti niskavilloista kiinni ja ilmoitti, että tyästä lähtien tuosta saa tukkapöllyä, ja siihenpä jäi rumien puhuminen kotona minun osaltani.[/QUOTE]

Ehkä mä olin sitten kovapäisempi kakara, kun piti useamman kerran "kouluttaa" :D Tosin mä en oppinut mitään, mutta ehkä vanhempani oppivat. Parempi olisi ollut, jos asiat olisi selitetty mulle perustelujen kanssa, mutta kun vain määrättiin ja kiellettiin. Ihan kuin olisin ollut joku tyhmä, joka ei niitä olisi ymmärtänyt. No, omien lasteni kanssa olen onneksi osannut menetellä toisin.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä