Uskaltaisko sitä alkaa yrittäjäksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ihaa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

"Ihaa"

Vieras
Täällä haetaan franchising yrittäjää ja se yritys ois JUST niin minun tyylinen ja yleensäkin liike, jonka olen aina halunnut tänne saada. Täältä puuttuu juuri kyseinen pulju (lähin sellainen löytyy 200km päästä). Olen vuosia miettinyt oman yrityksen perustamista. Käynyt parit neuvottelutkin muutaman yrityksen kanssa, mutta lopulta kuitenkin päädyin tulokseen, etteivät ne juuri silloin sopineet elämän tilanteeseeni. Mutta NYT, olen jo vuoden asiaa vakavasti miettinyt ja NYT siihen olisi mahdollisuus juuri sillä parhaalla konseptilla mitä voin itselleni edes ajatella.

Kuten tekstistä huomaa, olen aika innoissani tästä, mutta kuitenkin mietityttää..

Nyt yrittäjät kokemuksia kehiin! Ihan kaikki haluan kuulla siitä. Tiedän jo jotain yrittäjyydestä, suvussa pari yrittäjää ollut aikanaa mm. toinen vanhemmistani.,.

Olen opiskellut kyllä itselleni todella hyvän ammatin, mutta täällä niitä hommia ei juuri ole ja olemme mieheni kanssa tulleet siihen tulokseen, että täältä ei lähdetä, koska hänellä todella hyvä työ täällä, mitä taas ei muualla työskennellessä enää välttämättä olisi. Ja muutenkin täällä on jo ne omat kuviot lapsilla ja meillä vanhemmilla. Joten siksi tuo yrittäjyys on kytenyt nyt mielessä muutaman vuoden, viimeisen vuoden ihan vakavasti.
 
Yrittäjyys itsessään on tosi mukavaa, kunhan muistaa huolehtia kaikki olennaiset paperihommat. Franchisingissa kannattaa selvittää tosi tarkkaan kaikki siihen liittyvät ehdot, kun siellä voi olla ylläreitä eikä kaikki olekaan ihan niin hehkeää kuin miltä päällisin puolin vaikuttaa.

Itse teen yrittäjänä korkeakoulutustani vastaavaa työtä, ja työ on sellaista että sitä riittää niin paljon kuin viitsii tehdä. En osaa siis ottaaa kantaa juuri muiden tilanteisiin, kun esim. asiakkaiden hankkiminen ei ole ollut itselleni ongelma. Enkä myy kuluttajille, vaan kyse on B2B-yrityksestä. Yrittäjillä voi olla niin monenlaisia tilanteita. Itse en kyllä vaihtaisi mistään hinnasta tavalliseen työsuhteeseen.
 
Kuten jo sanottiin, mutta toistona: selvitä ehdot todella tarkkaan, kun kyseessä on frankkari-yrittäjyys. Sillä konseptilla käy pahimmillaan niin, että sinulle luvataan maat ja taivaat, teet kaiken työn, mutta emoyhtiö vie kaikki karkit.
 
[QUOTE="vieras";28153456]Kuten jo sanottiin, mutta toistona: selvitä ehdot todella tarkkaan, kun kyseessä on frankkari-yrittäjyys. Sillä konseptilla käy pahimmillaan niin, että sinulle luvataan maat ja taivaat, teet kaiken työn, mutta emoyhtiö vie kaikki karkit.[/QUOTE]

Tottakai otan tuosta selvää! :) Olen aikanaan jo yhden frankin kanssa käynyt neuvotteluita ja ne jätin "kesken", eli en lähtenyt heidän kelkkaan.
 
[QUOTE="vieras";28153907]Moniko kotipzza yrittäjä tienaa kivasti? Ei yksikään, joka kuuk,ausi pitää maksaa 10000€ Rabbelle pakkomaksuja. Sama hesessä, mäkkärissä jne.[/QUOTE]

On niitä fränkkäriketjuja muitakin... Ja siitä brändistä on aloittelevalle yrittäjälle paljon hyötyä.
 
[QUOTE="vieras";28153950]Kyllä. Niitähän riittää ja paljon, juurikin siksi että itse omistaja nettoaa isot rahat itselleen. Lähes aina franchfrising jutut on kuitenkin tappiollisia yrittäjälle, vaitettavasti. Ennemmin laittaisin toiminimen tai ky:n.[/QUOTE]

Kyllä meillä oli ihan hyvä päätös ryhtyä fränkkäriyrittäjäksi.
 
[QUOTE="vieras";28153979]Kukapa se haluaa tehdä huonoja päätöksiä. :)[/QUOTE]

Ei varmaan kukaan. Mutta ei kannata tyrmätä heti ap:n haaveita, kun ei edes tiedä mitä alaa yritys olisi. Ja se vaan ei ole totta, ettei fränkkäri kannata ikinä koskaan. Sehän pitää laskea, että tuleeko se kannattamaan.
 
Ystävälläni on ollut Pentikin franchising yritys pystyssä vuodesta 2004. Alkoi yrittäjäksi heti valmistumisensa jälkeen 23-vuotiaana ja on tykännyt yritysmuodosta erittäin paljon :) Tekee samalla myös sisustussuunnittelijan töitä toiminimellä.
 
Olen nyt toistamiseen perustanut yrityksen, pienen ja toiminimellä, mutta saan elantoani mm. konsultoimalla muita yrittäjiä palvelukonseptien kehittämisessä. Mikä itseäni yleensä yrittämisessä pistää silmään, että moni kiva idea kaatuu osaamattomuuteen. Ei uskalleta, ei osata tuotteistaa, ei oikein haluta satsata brändäykseen saati markkinointiin eli loppujen lopuksi ei vaan osata viestittää asiakkaille, mistä on yrityksessä kyse. Kyseessä voi olla hyvinkin selkeää toimintaa, kuten kampaamo tai pizzeria, mutta asiakaskato näkyy melko olemattoman palvelukonseptin vuoksi. Puuttuu rohkeutta ja ideoita ja ollaan kuuroja asiakaspalautteelle.

Frankkari-yrittäjyydessä tällä hetkellä rakkain ystäväsi on juristi. Uhraa jokunen satanen sopimurjuridiikasta ymmärtävään lakimieheen ja luetuta se tosi tarkkaan. Vaikka kuinka uskot ymmärtäväsi kaiken ovat jotkut sopparti kaikessa ymmärrettävyydessään paperiroskan arvoisia. Juristi pystyy heti arvioimaan riskit ja hyödyt. Ja muista, että liian tarkka sopimus on pienyrittäjälle pelkästään kirous. Tämän olen nähnyt niin monta kertaa, etten enää suostu tekemään sopimuksia ollenkaan. Luettelen vain sähköpostissa, mitä on suullisesti sovittu ja sitten, jos ongelmia tulee, haluan sellaisesta tapauksesta välittömästi eroon.

Ja mieti rahoituksesi. Yksi pahimpia yrittämisen esteitä on liika varovaisuus lainan otossa. Joko sitä yrittää kunnolla tai päättää, että kyse on pelkästä harrastuksesta. Rahaongelmat syövät energiaa ja voimia itse työstä.

Yrittäminen on riskin ottamista, joten oletko valmis siihen? Kaikki muu on sitten sitä yrittäjän arjen pyörittämistä, jossa monelle ongelmaksi koituu liika yksinäisyys. Kestätkö sen? Asiakkaat eivät ole vertaistukeasi, ystäviäsi, etkä voi heille purkaa ajatuksiasi ja huoliasi yrittämisestä. Pidä huoli, että lähipiiristäsi löytyy tukijoita ja ymmärtäjiä tai selvitä onko kotipaikkakunnallasi mahdollisuus saada vertaisutukea.

Tee myös liiketoimintasuunnitelma, edes itsellesi. Se yleensä palauttaa maan pinnalle ja jos viitsit käy yrityneuvojan kanssa se vielä läpi.
 
Ei varmaan kukaan. Mutta ei kannata tyrmätä heti ap:n haaveita, kun ei edes tiedä mitä alaa yritys olisi. Ja se vaan ei ole totta, ettei fränkkäri kannata ikinä koskaan. Sehän pitää laskea, että tuleeko se kannattamaan.

Siinäpä se onkin kun kaikki olettaa että hän aikoo kotipizza yrittäjäksi aloituksen perusteella, siksi kerroin mitä minä tiedän vastaavista tapauksista. Vai olisko sinulla joku muu idea, aloituksesta se ei ainakaan selviä.
 
Tämän hetkisen taloustilanteen huomioiden pitäis kyllä olla sellainen yritys, että varmasti on asiakkaita... Kuten toisena vastannut, jolla ei ole vaikeuksia hankkia asiakkaita ja töitä on paljon. Parilla tutulla on yritys ja ei kilpailijoita lähimailla, mutta tällä hetkellä saavat tehdä töitä todella toimeentulonsa eteen. Eräs tuttu sanoi, että töitä on vaikka miten paljon...perusti yrityksen, missä kiertää vanhusten kotona kodinhoitajan töitä tekemässä.
 
Kiitos vastauksistanne! Tällä yrityksellä on parikymmentä liikettä ympäri Suomea ja pariin muuhunkin paikkaan hakevat yrittäjiä. Tällä liikeidealla ei ole täällä kilpailijoita ts. vastaavaa liikettä tai tuotteita ei täältä saa. Kyse ei siis ole pizzapaikasta/kampaamosta jne.

Ystäviäni on jo yksityisyrittäjinä ja täällä on oma yrittäjien toimikunta, joten vertaistukea on kyllä saatavilla jo näitäkin kautta :)

yrittäjä#2, kiitos vinkeistä. Suvussani on juristi, jonka pakeille taidankin mennä heti jos/kun asiat siihen pisteeseen etenevät.

Tuosta rahapuolesta en ole huolissani. Minun tulot ei tästä tipahda (sivutuloja tulee melkein normaalipalkan verran, olen sitten kotona tai töissä) ja hyvin pärjätään. Joten en pelkää sitä, jos käy niinkin, ettei palkkaa ole nostettavaksi asti joka kuukausi. Meidän talous kestäisi sen.

Tiedän, että tämä vuosi on se kaikista huonoin vuosi alkaa laittamaan yritystä pystyyn, mutta jos tästä selviäisi, niin eikö sitä selviäisi ihan mistä vain? Ja uskon, että tämän konseptin tuotteet tulevat menestymään ja joiden kiinnostus ei tule hiipumaan.

Mutta niin... toisaalta mietityttää se, että saan heittää hyvästit lomille, varsinkin jos ihan yksinäni siihen lähden, siis ilman ulkopuolista työntekijää esim. Mutta sitten taas meitin, että jos se on se THE työ, mitä rakastaisinkin tehdä..puuh liikaa ajatuksia.
 

Yhteistyössä