I
"Ihaa"
Vieras
Täällä haetaan franchising yrittäjää ja se yritys ois JUST niin minun tyylinen ja yleensäkin liike, jonka olen aina halunnut tänne saada. Täältä puuttuu juuri kyseinen pulju (lähin sellainen löytyy 200km päästä). Olen vuosia miettinyt oman yrityksen perustamista. Käynyt parit neuvottelutkin muutaman yrityksen kanssa, mutta lopulta kuitenkin päädyin tulokseen, etteivät ne juuri silloin sopineet elämän tilanteeseeni. Mutta NYT, olen jo vuoden asiaa vakavasti miettinyt ja NYT siihen olisi mahdollisuus juuri sillä parhaalla konseptilla mitä voin itselleni edes ajatella.
Kuten tekstistä huomaa, olen aika innoissani tästä, mutta kuitenkin mietityttää..
Nyt yrittäjät kokemuksia kehiin! Ihan kaikki haluan kuulla siitä. Tiedän jo jotain yrittäjyydestä, suvussa pari yrittäjää ollut aikanaa mm. toinen vanhemmistani.,.
Olen opiskellut kyllä itselleni todella hyvän ammatin, mutta täällä niitä hommia ei juuri ole ja olemme mieheni kanssa tulleet siihen tulokseen, että täältä ei lähdetä, koska hänellä todella hyvä työ täällä, mitä taas ei muualla työskennellessä enää välttämättä olisi. Ja muutenkin täällä on jo ne omat kuviot lapsilla ja meillä vanhemmilla. Joten siksi tuo yrittäjyys on kytenyt nyt mielessä muutaman vuoden, viimeisen vuoden ihan vakavasti.