Uskomattoman huono paineensietokyky monilla

["ihmettelijä"]

Perinteinen työhaastatteluiden kysymys: "Kuinka työskentelet paineen alla?" oli itselläkin pitkään täyttä sanahelinää. Varmasti monet muutkin vastaa tyyliin "Paine saa työskentelemään paremmin." Kuitenkin, kun katsoo omankin työpaikan porukkaa, niin tyypit on naama norsunvitulla ja aivan räjähtämispisteessä pienimmästäkin sujumattomuudesta. Käsittämättömän huonoa paineensietokykyä joutuu todistamaan lähes päivittäin.

Lähinnä kuitenkin tässä aiheesssa ihmetyttää se, mistä tämä hermoaminen, mielestäni turhan herkästi, johtuu. Voihan sen kääntää niinkin päin, että työntekijät ottavat työnsä tosissaan ja näin ovat myös herkempiä tulistumaan, jos homma ei toimi. Itse, varmaankin pullamössösukupolveen kuuluvana, pelaan kyllä aika pitkälle pelkästään omaan, enkä firman pussiin. Eli kynnys hermostumiseen on hyvin vähäinen niin kauan, kun oma perse on turvattu.

Kuitenkin olisi mukava, että jokainen katsoisi oikeasti välillä peiliin ja miettisi, miten työpaikalla käyttäydytään. Mahdotontahan se on totaalisille narsisteille.

 

[Non compos mentis]

Nykyajan ihmiset ovat tottuneet liian hyvään. Orkidea ei selviä samasta kuin rikkaruoho. Itse en käy töissä pelatakseni pelejä työelämässä. Kun haastattelussa sanon olevani rehellinen, vastuullinen ja ahkera, olen sitä myös. Esimieheni eivät ole kertaakaan olleet eri mieltä tästä asiasta. Paineista selviydyn ihan kohtalaisen hyvin, vaikka oma elämä tai työelämä, joskus molemmat yhtä aikaa, ovat olleet vaikeita kestää. Olen pitänyt kaksi päivää saikkua työurani aikana; eka oli korvatulehdus, johon hommasin lääkkeet ja toisena pomo käski minut kotiin, kun sain töihin suruviestin veljeni äkillisestä kuolemasta (sairauteen, jota ei ehditty edes diagnosoida kuin vasta ruumiinavauksessa).

 

["A P"]

No lähinnä itseäni ottaa kupoliin keski-ikäiset työntekijät. Nuorten kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmia. Kai sitä sitten niin leipiintyy työhönsä, ettei enää koe tarvetta kohdella kanssaihmisiä niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Kuitenkin hankalaa ajatella, että itse vittuilisi kenellekään töissä tai muuallakaan, ellei koe tulleensä selkeästi loukatuksi ensin.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="A P";23716936]No lähinnä itseäni ottaa kupoliin keski-ikäiset työntekijät. Nuorten kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmia. Kai sitä sitten niin leipiintyy työhönsä, ettei enää koe tarvetta kohdella kanssaihmisiä niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Kuitenkin hankalaa ajatella, että itse vittuilisi kenellekään töissä tai muuallakaan, ellei koe tulleensä selkeästi loukatuksi ensin.[/QUOTE]
Moni keski-ikäinen ON kyllästynyt työhönsä. Uutuudenviehätys on työstä kadonnut aikoja sitten, mutta vielä parikymmentä vuotta on eläkeikään. Mukulat on pahimmassa murrosiässä ja oma äiti/anoppi unohtelee ottaa lääkkeensä ja jättää hellan päälle. Ukkokin on toteuttanut nuoruuden haaveensa ja ostanut moottoripyörän, joten sitäkään ei pahemmin kotosalla näy. Aikoinaan yksi keski-ikäinen työkaverini sanoi mulle, että naisen elämän viheliäisintä aikaa on ikävuodet 40-50.

 

[Non compos mentis]

Mukulat on pahimmassa murrosiässä ja oma äiti/anoppi unohtelee ottaa lääkkeensä ja jättää hellan päälle. Ukkokin on toteuttanut nuoruuden haaveensa ja ostanut moottoripyörän, joten sitäkään ei pahemmin kotosalla näy. Aikoinaan yksi keski-ikäinen työkaverini sanoi mulle, että naisen elämän viheliäisintä aikaa on ikävuodet 40-50.

Ois voinu suunnitella hieman etukäteen. Näin jälkiviisaasti sanottuna. Jos hankkii lapset parikymppisenä, ei suvun vanhempi ikäpolvi ole vielä seniiliä sakkia, kun itse pärräyttää viiteenkymppiin. Moottoripyörä on hankittu jo paljon aiemmin suvun ukoille, joten uutuudenviehätystä ei siinäkään ole ja lapset ovat jo itsekin koululaisten vanhempia, joten murkkujen kanssa ei tartte tapella - lastenlapset eivät ole ihan vielä niin vanhoja. Ja koska itse on tullut opiskeltua lasten saamisen jälkeen, ei ole ehtinyt kypsyä työhänsäkään vielä! Win/win!

Ja ettei tartte heti alkaa vinkumaan niin tämä oli sitten osittain huumoria. Mutta mikä ettei voisi joskus ajatella sen sijaan, että hommaa vakityöpaikan ja asuntolainan ennen lapsia, että sen voisi tehdä toisellakin tapaa ja silti saada mukavan lopputuloksen.

 

[juuh]

mulla on tavallaan hyvä paineensietokyky, en näytä harmistumista tai paniikkia ulospäin, stressaan sitten vapaa-ajalla erinäisiä asioita ja jännitän projektin sujumista mielessäni. onneksi olen kuitenkin aina kaikesta kunnialla selvinnyt, eikä mokia ole sattunut, kun oppisi vaan sen, ettei stressaa niin paljon etukäteen kaikista asioista.
en ole muuten koskaan tiuskinut yhdessäkään työpaikassa työkavreilleni, mielestäni se on niin ala-arvoista käytöstä kuin olla ja voi.

 

["tlu"]

Jotenkin miellän kuuluvan ihan perus käytöstapoihin, että muille ihmisille ollaan korrekteja. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole.

 

[Keittiönoita]

Ois voinu suunnitella hieman etukäteen. Näin jälkiviisaasti sanottuna. Jos hankkii lapset parikymppisenä, ei suvun vanhempi ikäpolvi ole vielä seniiliä sakkia, kun itse pärräyttää viiteenkymppiin. Moottoripyörä on hankittu jo paljon aiemmin suvun ukoille, joten uutuudenviehätystä ei siinäkään ole ja lapset ovat jo itsekin koululaisten vanhempia, joten murkkujen kanssa ei tartte tapella - lastenlapset eivät ole ihan vielä niin vanhoja. Ja koska itse on tullut opiskeltua lasten saamisen jälkeen, ei ole ehtinyt kypsyä työhänsäkään vielä! Win/win!

Ja ettei tartte heti alkaa vinkumaan niin tämä oli sitten osittain huumoria. Mutta mikä ettei voisi joskus ajatella sen sijaan, että hommaa vakityöpaikan ja asuntolainan ennen lapsia, että sen voisi tehdä toisellakin tapaa ja silti saada mukavan lopputuloksen.

Totta puhut, mutta kyllä mä ainakin olen sitä ikäluokkaa, jolle ei edes suositeltu lasten hankkimista ennenkuin on ammatti ja työpaikka. Itse asiassa taidan olla ensimmäistä sukupolvea, jossa naisia suorastaan kannustettiin huolehtimaan siitä, ettei jää tyhjän päälle, jos mies ottaakin eron. Huom mies ottaa, naistenhan ei vielä siihen aikaan sopinut edes eroja ottaa Elettiin myös aikaa, jolloin puhuttiin vielä "eläkeviroista" eli yhden ja saman työnantajan palveluksessa olit eläkeikään saakka eikä aikuiskoulutuksesta ja useamman ammatin hankkimisesta puhuttu yhtikäs mitään.

Voisin kuvitella, että jotkut ikäluokkani naiset ovat hieman katkeriakin siitä, että elämä on tavallaan eletty ja tässä nyt puurretaan vielä seuraavat 20 vuotta tätä samaa tympeetä duunia. Tunnen monia, jotka miettivät, millä keinoin voisivat lopettaa työnteon kokonaan. Mutta se ei ole niin helppoa, jos kotona on 3 teiniä käsi ojossa odottamassa bensarahoja mopoonsa ja ukkokullan firmassakin on yt-neuvottelut menossa.

Mä olen tosi tyytyväinen siihen, että neljänkympin korvilla lähdin vaihtamaan alaa Nyt kun aloin oikein miettimään, niin jos sitä en olisi tehnyt, luultavasti olisin nyt kurkkuani myöten täynnä duuniani. Ja sitä samaa duunia pitäisi jaksaa vielä 15 vuotta. Pähkähulluna mua kyllä moni silloin piti, kun irtisanouduin vakivirasta ja hyppäsin tuntemattomaan.

 

[Non compos mentis]

Totta puhut, mutta kyllä mä ainakin olen sitä ikäluokkaa, jolle ei edes suositeltu lasten hankkimista ennenkuin on ammatti ja työpaikka. Itse asiassa taidan olla ensimmäistä sukupolvea, jossa naisia suorastaan kannustettiin huolehtimaan siitä, ettei jää tyhjän päälle, jos mies ottaakin eron. Huom mies ottaa, naistenhan ei vielä siihen aikaan sopinut edes eroja ottaa Elettiin myös aikaa, jolloin puhuttiin vielä "eläkeviroista" eli yhden ja saman työnantajan palveluksessa olit eläkeikään saakka eikä aikuiskoulutuksesta ja useamman ammatin hankkimisesta puhuttu yhtikäs mitään.

Voisin kuvitella, että jotkut ikäluokkani naiset ovat hieman katkeriakin siitä, että elämä on tavallaan eletty ja tässä nyt puurretaan vielä seuraavat 20 vuotta tätä samaa tympeetä duunia. Tunnen monia, jotka miettivät, millä keinoin voisivat lopettaa työnteon kokonaan. Mutta se ei ole niin helppoa, jos kotona on 3 teiniä käsi ojossa odottamassa bensarahoja mopoonsa ja ukkokullan firmassakin on yt-neuvottelut menossa.

Mä olen tosi tyytyväinen siihen, että neljänkympin korvilla lähdin vaihtamaan alaa Nyt kun aloin oikein miettimään, niin jos sitä en olisi tehnyt, luultavasti olisin nyt kurkkuani myöten täynnä duuniani. Ja sitä samaa duunia pitäisi jaksaa vielä 15 vuotta. Pähkähulluna mua kyllä moni silloin piti, kun irtisanouduin vakivirasta ja hyppäsin tuntemattomaan.

Mä olen jotenkin poikkeavasta suvusta, nuo jutut eivät tunnu lainkaan tutuilta. Tätini on syntynyt vuonna 1953 ja on hakeutunut uudestaan opiskelemaan, samaa alaa, jossa työskennellyt jo vuosikymmenet. Olemme kyllä aika lailla työnarkkeja kaikki, se asenne auttaa jaksamaan töissä kummasti, vaikka olisi vähän tylsempääkin.

 

[Keittiönoita]

Mä olen jotenkin poikkeavasta suvusta, nuo jutut eivät tunnu lainkaan tutuilta. Tätini on syntynyt vuonna 1953 ja on hakeutunut uudestaan opiskelemaan, samaa alaa, jossa työskennellyt jo vuosikymmenet. Olemme kyllä aika lailla työnarkkeja kaikki, se asenne auttaa jaksamaan töissä kummasti, vaikka olisi vähän tylsempääkin.

Minäkin olen poikkeavasta suvusta, koska mua on kannustettu opiskelemaan ja myös vaihtamaan alaa. Pähkähulluna mua piti lähinnä ikäiseni työkaverini sekä jotkut muut kaverini. Mutta meitä 70-luvun teinejä ei kyllä kannustettu perustamaan perhettä nuorena, vastahan rintaliivitkin oli saatu poltettua ja naiset saattoivat mennä Ravintola Espilään jopa ilman herraseuraa.

 

[Non compos mentis]

Minäkin olen poikkeavasta suvusta, koska mua on kannustettu opiskelemaan ja myös vaihtamaan alaa. Pähkähulluna mua piti lähinnä ikäiseni työkaverini sekä jotkut muut kaverini. Mutta meitä 70-luvun teinejä ei kyllä kannustettu perustamaan perhettä nuorena, vastahan rintaliivitkin oli saatu poltettua ja naiset saattoivat mennä Ravintola Espilään jopa ilman herraseuraa.

Äitini meni naimisiin vuonna 1973, ikää oli 17 vuotta, odotti jo isoveljeäni. Erosi parin vuoden päästä ja hankki itselleen ammatin (apuhoitaja). Äitini vanhemmilla on yhteensä 8 lastenlasta (3 lasta) ja 7 lapsenlapsista ovat syntyneet alle kymmenen vuoden sisään, äitien ollessa alle 30v. Meillä ei ole koskaan tarvinnut hakea tukea suvulta, se on tullut automaattisesti. Toisaalta, naiset ovat aina olleet vähintäänkin tasaveroisia miesten kanssa, esim. mummini lapseton täti oli varakas maanomistaja, luin hiljattain häneltä jääneitä kirjoja ja yhdenkin välistä tuli kunnanisien kutsu tädille jonnekin avajaisiin, oikein vippinä.

Naisilta on myös vaadittu samaa kuin miehiltä taitojen ja opintojen suhteen. Tuntuu jotenkin satumaalta se lapsuus, johon itse totuin. Luulin, että jokainen nainen osaa käyttää hitsipilliä, mutta samalla myös hallitsee suvereenisti kulttuuririentojen etiketin ja tunnistaa klassilliset musiikkikappaleet alkusoinnuista, opiskelee eläkeläisenäkin kiivaasti ja kokeilee kaikkea uutta ennakkoluulottomasti, osaa kaikki mahdolliset kädentaidot ja on kaikin puolin täydellinen.

 

[Non compos mentis]

Hyvä paineensietokykyni voi johtua siitä, että lapsuudessa olen kokenut niin paljon paineita olla sukuni naisten kaltainen (siinä onnistumatta).

 

[Kerpele]

Mä kyllä sanon jos kysytään paineensietokyvystä että ihan sellanen normi se on... Ehkä vähän keskimääräistä heikompikin jopa. Mutta mun duunit nyt ei olekaan olleet sellaisia missä tuollaisella niin kovin olisi väliä

Enkä mä kyllä valehtelisi tuosta asiasta muutenkaan. Kun mä en vaan haluaisi millään olla valehtelija..