Uskonnolliset "keskittymät"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Saraldo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Saraldo

Vieras
Ja tämä on sitten kirjoitettu ihan silkasta uteliaisuudesta eikä tästä ole tarkoitus vääntää mitään riitaketjua.

Haluaisin vain tietää, missä päin Suomea mitäkin uskonnollista suuntausta enimmäkseen harjoitetaan? Siis tietysti ymmärrän, että ympäri Suomea, mutta siis lähinnä mietin, että onko jotain tiettyjä alueita tai kaupunkeja/kuntia, joissa valtaosa väestöstä kuuluu muuhun kuin evluttiin? Onko esim. jossain kunnassa huomattavan suuri enemmistö väestöstä lestadiolaisia, helluntailaisia, Jehovan todistajia...?

Turun kokoisessa kaupungissa kun suurin osa on evlutteja eikä itse asiassa mikään uskontokunta näy kovin voimakkaasti missään. Kouluissakin on oppilaita varmaan kaikista mahdollisista uskontokunnista, mikään ei hyppää esille minkäänlaisena valtauskontona.

Lestadiolaiset kai lännessä, rannikolla? Idässä kreikkalaiskatolisia? Pääkaupunkiseudulla varmaankin eniten uskonnottomia? Ihan puhtaita veikkauksia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
lestadiolaiset kuuluu evlutiin

ja monet helluntailaisetkin

No hitsi... mä en oikeasti tiedä uskonnoista kovinkaan paljon, joten en muista, mitkä mihinkin kuuluu :D . Mutta siis jos ajatellaan, että niihin evlutteihin lasketaan nyt tässä kohtaa nämä tapakristityt, jotka kuuluu evlut-kirkkoon ihan vaan muodon vuoksi ja sitten ne evlutit, jotka eivät kuulu mihinkään evlutin haaraosastoon? Tai miten se nyt sitten ilmaisis :D . Hitto kun on vaikeaa! :ashamed:
 
lapualla perinteisesti körttejä eli herännäisiä?, ovat kuitenkin maallistuneet kovasti mutta siis vahvasti siellä vaikuttanut.

e-p:llä paljon ns. vapaita suuntia

pohjosessa ja esim. keski-pohjanmaalla paljon vanh.lestadiolaisia. perhossa yli puolet väestöstä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja moi:

jatkan vielä että seinäjoella ollut helluntaiherätystä vahvasti viime vuosina
 
Kiitos, nämäkin auttaa jo paljon :) . Lähinnä mua on juuri kiinnostanut tuo lestadiolaisten maantieteellinen sijainti. Kun heistä niin kovin täällä aina puhutaan :whistle: . Enkä itse ole koskaan tormännyt yhteenkään lestadiolaisperheeseen. Eli ei taida olla Turun seudulla kovinkaan yleinen suuntaus..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuuljmyllynlämmittäjä:
Tilanne ei välttämättä ole niin paha kuin luulisi. Uskon, että Seinäjoellakin järkiinnytään ja käännytään totiseen uskoon. Ramen.

Noh noh, tästä ei siis pidä tulla mitään riitelyketjua ;) .
 
Alkuperäinen kirjoittaja moi:
pohjosessa ja esim. keski-pohjanmaalla paljon vanh.lestadiolaisia. perhossa yli puolet väestöstä... [b/]

:laugh: joo niin varmaan!! Väitäkö ihan oikeasti että siellä on 1500 lestadiolaista? 500 ehkä lähempänä tottuutta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ent perholainen:

Tämän päivän tilanteesta en tiedä, mutta kyllä vielä reilu 20 vuotta sitten oli Pojhoispohjanmaalla alueita, joilla aivan varmasti oli lestadiolaisia enemmän kuin muihin uskontokuntiin kuuluvia tai uskonnottomia ihmisiä.

Oho, ei ollu tarkoitus kirjottaa tummenetulla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ent perholainen:
Alkuperäinen kirjoittaja moi:
pohjosessa ja esim. keski-pohjanmaalla paljon vanh.lestadiolaisia. perhossa yli puolet väestöstä... [b/]

:laugh: joo niin varmaan!! Väitäkö ihan oikeasti että siellä on 1500 lestadiolaista? 500 ehkä lähempänä tottuutta!

ota huomioon, että tilastoitaessa lestadiolaisia alle 15 v ei lasketa jäseniksi... ja näitä alle 15 v riittää niissä piireissä...
 
Pääkaupunkiseudulla alkaa olla useita kymmeniä tuhansia vanhoillislestadiolaisia. Omat toimitalot on Helsingin lisäksi kymmenkunnalla paikkakunnalla pääkaupunkiseudulla. Kasvu on jyrkästi nouseva suurta, ei siksi että ulkopuoliset littyisivät uskoon, mutta koska vanhoillislestadiolaisilla on ehkäisy kielletty. Yhdyntä ja lisääntyminen on heille jokin sellainen "pyhä " toimitus, hengellinen asia.
 
Yhteistyössä