Uskotteko, että suhde voi muuttua parempaan?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen seurustellut kohta kolme vuotta miehen kanssa, joka on ollut salainen ihastukseni varmaan parikymmentä vuotta. Se on ollut molemminpuolista, vaikka olemmekin eläneet omaa elämäämme. Saimme mahdollisuuden yhdessä ja kaikkihan tuntui unelmien täyttymykseltä alkuun. Olin onnellisempi kuin koskaan. Olen nyt 43v, mies 51v.
Pikkuhiljaa suhteeseen on hiipinyt epävarmuutta, suhde ei ole edennyt mihinkään, tapailemme edelleen ja toisinaan vietämme yhteisiä öitä. Hänellä on työ, joka sitoo paljon, hänen oma aikansa on selvästi meidän yhteistä aikaa tärkeämpää.

Hän puhuu nykyisin minulle rumasti, yleensä riidoissa kaikki syyt on minussa ja haistattelu on viikottaista. Olen kuulema omalla käytöksellä ansainnut haistattelut. Seksi on aina ollut maailman parasta, mutta siihen on tullut ikävästi mukaan vain hänen tarpeiden tyydytys. Saatan yöllä herätä, kun hän riisuu housujani, tyydyttää itsensä, sanoo 'sori' ja käy nukkumaan. En edes ehdi mukaan tuohon eikä se ilmeisesti ole tarkoituskaan.
Meillä on todella vähän yhteistä aikaa ja minä olen aina se, joka kyselee 'nähdäänkö tänään' ja muutenkin peräänkuulutan yhteistä aikaa. Kai sitten niin paljon sitä kyselen, että häntä ahdistaa. Hän sanoo rakastavansa minua ja jokin maaginen hänessä vetää puoleensa kaikesta huolimatta. On vain nuo asiat, jotka minua satuttaa. Voiko hän enää muuttua noiden loukkausten osalta? Hän on sanonut, ettei ole kohdellut ketään naista yhtä huonosti kuin minua, mutta ei koskaan sano, että haluaisi sen muuttaa. En vain enää jaksa roikkua ja anella hänen seuraa, silti kaipaan häntä. Koen itseni arvottomaksi ja se satuttaa minua.
 
vierailija
Jotain tarttis tehrä....Jotain repäisevää
Tuolla menolla tulee vain lisää ongelmia. Älä anna enää kohdella itseäsi kaltoin, kohta olet mielenterveystoimiston asiakas. Vaatii rohkeutta, sisua, päättäväisyyttä, että voit kääntää elämäsi suunnan. Odotettavissa kovaa vastustusta miehen taholta, mutta älä lannistu. Sinut leimataan hulluksi ja ties miksi. Keksi nyt jotain uutta ja pelasta itsesi.
 
vierailija
On aivan turhaa odottaa että sitten kun mies muuttuu. Ei muutu. Jos jotain muutosta tapahtuu niin sinussa. Kenelläkään ei ole oikeutta solvata toista ihmistä eikä sinun tarvitse alentua kuuntelemaan. Vaikuttaa siltä että mies käyttää sinua vain hyväkseen. On aika heivata unelmien prinssi mäelle ennen kuin itsetuntosi on ovimaton arvoinen. Älä ajattele että on parempi roikkua huonossa suhteessa kun tehdä jotain asialle.
 
vierailija
Kehoitan nyt hankkimaan muutaman kirjan, joka käsittelee narsismia. Minulle tuli epäilys, että kyse on tällaisesta ihmisestä. Kirjastossa löytyy, ja kirjakaupoissa, aiheesta on kirjoitettu paljon. Antoisia lukuhetkiä!
 
Saksanpähkinä
Olen seurustellut kohta kolme vuotta miehen kanssa, joka on ollut salainen ihastukseni varmaan parikymmentä vuotta. Se on ollut molemminpuolista, vaikka olemmekin eläneet omaa elämäämme. Saimme mahdollisuuden yhdessä ja kaikkihan tuntui unelmien täyttymykseltä alkuun. Olin onnellisempi kuin koskaan. Olen nyt 43v, mies 51v.
Pikkuhiljaa suhteeseen on hiipinyt epävarmuutta, suhde ei ole edennyt mihinkään, tapailemme edelleen ja toisinaan vietämme yhteisiä öitä. Hänellä on työ, joka sitoo paljon, hänen oma aikansa on selvästi meidän yhteistä aikaa tärkeämpää.

Hän puhuu nykyisin minulle rumasti, yleensä riidoissa kaikki syyt on minussa ja haistattelu on viikottaista. Olen kuulema omalla käytöksellä ansainnut haistattelut. Seksi on aina ollut maailman parasta, mutta siihen on tullut ikävästi mukaan vain hänen tarpeiden tyydytys. Saatan yöllä herätä, kun hän riisuu housujani, tyydyttää itsensä, sanoo 'sori' ja käy nukkumaan. En edes ehdi mukaan tuohon eikä se ilmeisesti ole tarkoituskaan.
Meillä on todella vähän yhteistä aikaa ja minä olen aina se, joka kyselee 'nähdäänkö tänään' ja muutenkin peräänkuulutan yhteistä aikaa. Kai sitten niin paljon sitä kyselen, että häntä ahdistaa. Hän sanoo rakastavansa minua ja jokin maaginen hänessä vetää puoleensa kaikesta huolimatta. On vain nuo asiat, jotka minua satuttaa. Voiko hän enää muuttua noiden loukkausten osalta? Hän on sanonut, ettei ole kohdellut ketään naista yhtä huonosti kuin minua, mutta ei koskaan sano, että haluaisi sen muuttaa. En vain enää jaksa roikkua ja anella hänen seuraa, silti kaipaan häntä. Koen itseni arvottomaksi ja se satuttaa minua.
Aivan tyypillinen narsisti. Häivy heti! Selittämättä mitään!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä