V
väsynyt äiti
Vieras
Mellä on 1½ vuotias lapsi. Aina on ollut vaikeaa nukkuminen ja nukkumaan meno. Nyt nukahtaa suht helpolla (ei mene kuin 15min, entisen liki tunnin sijaan). Mutta isommaksi ongelmaksi on muodostunut yöheräilyt. On heräillyt aina, mutta on myös nukahtanut aika hyvin takaisin, käyty laittamassa peittoa ja sinne on nukahtanut. Nyt kuitenkin tilanne ollut liki kuukauden aivan kamala ja alkaa väsy olla suuri (meillä vauvakin herä kaksi kertaa yössä syömään tähän lisäksi) Lapsi saattaa herätä kuusi kertaa yössä huutamaan, ihan suoraa huutoa. Ei millään tahdo rauhoittua vaikka mitä tekee. Aamuyöstä on pakko ottaa vaikka viereen, että itsekin hetken saisi unta.
Kuinka, kuinka kummassa saisimme lapsen jatkamaan yöllä unia kun hän herää?
Kuinka, kuinka kummassa saisimme lapsen jatkamaan yöllä unia kun hän herää?