uudestaan rakastuminen

[murtunut äiti]

Otsikko jo kertoo asiansa....

Mies ilmoitti kuukausi sitten että ei enää rakasta minua.Meille oli juuri syntynyt toinen lapsi,tytöllä oli ikää tässä vaiheessa 1kk ja toinen lapsi on 2v....
Hän on puoli vuotta odottanut oikeaa hetkeä,sanoi että pystyi kertomaan vasta kun lapsi oli syntynyt.Ei olisi antanut itselleen anteeksi jos raskauden aikana olisi tapahtunut jotain...

Oon niin rikki!!!!Mies on muuttanut pois yhteisestä kodista jo kuukausi sitten.Hön ei vaan pysty kuulema asumaan kanssani saman katon alla.Takana yhteistä taivalta 8 v.On ollut hyviä hetkiä paljon,viime vuosi oli vaikea....myönnän.Mutta itselleni ei missään vaiheessa ollut mielessä mitään tälläistä.
Emme käytä alkoholia juuri lainkaan,emme riitele,enimmäkseen taitaa olla mykkäkoulua....annamme toisillemme vapautta tehdä omia juttuja.Luulin todella että kaikki on hyvin.Kolmatta osapuolta ei ole kuvioissa,ja uskon sen miehestäni.

Haluaisin niin mieheni takaisin kotiin luoksemme ja saada hänet rakastumaan itseeni uudelleen,aikaahan se tietenkin vaatisi.
Onko kohtalon tovereita?Voiko uudelleen rakastuminen olla enää mahdollista.En halua tämän loppuvan tähän....
Tämä tarina oli lyhykäisyydessä tässä...

 

[Sivupersoona.]

Surullinen tarina ainakin varsinkin jos mies ei ole kertonut syytä miksi hän ei halua asua saman katon alla. Uudelleen kylläkin puolisot voivat rakastua. Toivottavasti miehelle tulee iso tyhjiön tunne ja hän haluaisi palata perheen luokse. Voitte vaikka joskus kysyä haluaisiko hän palata, koska tarvitsette häntä.

 

[sisko84]

Kuulostaa ikävältä tilanteelta. Sympatiani ovat puolellasi. Se on fakta, ettei ketään voi pakottaa rakastamaan itseään, eikä uudelleenrakastuminen ole mikään helppo taikatemppu.

Taitaa vaan olla niin, että olette "kasvaneet" erillenne. Ette ole pitäneet huolta parisuhteestanne. Jotain on jäänyt uupumaan. Ehkä lapsiperheen elämä on ollut se viimeinen tikki suhteellenne. Lapsi on vienyt paljon huomiota pois kahdenkeskiseltä suhteelta.

Neuvoisin keskustelemaan miehen kanssa. Juurta jaksaen teidän tilanteesta ja suhteesta. Teillä on kuitenkin pitkä historia takana, eikä sitä voi noin vain heittää menemään.

Voimia!

 

[murtunut äiti]

Vastaus oli vaan että hän ei tunne mua kohtaan enää mitään,olen hänelle ystävä ja lasten äiti.....
Olen yrittänyt saada häntä parisuhdeterapiaan jossa saatais juteltua,mutta ei hän lähde minnekkään ulkopuoliselle puhumaan.
Hänelle periksiantamaton luonne,mutta ei tässä asiassa....
Ollaan yritetty viettää myös kahdenkeskistä aikaa mitä voitu,meillä ei ole tota lastenhoito apua kovin lähellä...
Puhuttu on mutta tuntuu olevan tuloksetonta,mies vaan toteaa että tarvitsen aikaa tähän asiaan jotta sulattaisin tämän asian....olen myös sanonut jos tutustuttaisiin uudestaan toisiimme,vastaus on että sitten joutuisin pettymään ja sattuisi vielä enemmän,voiko enempää enää sattua
En enää tiedä mitä tekisin....pakko jaksaa vaan lasten takia

 

[sisko84]

Voi ei. Ikävä tilanne kerta kaikkiaan. Ei kai sun auta muu kuin odottaa, että mies tulee järkiinsä. Minä en ainakaan jaksa uskoa, että rakkaus voi noin vain haihtua. Ehkä miehelläsi on joku "menovaihe" päällä, eikä hän olekaan vielä kypsä perheelle.

Onko sulla jotain läheisiä, jolta voi saada tukea / lastenhoitoapua? Muutenkin kannattaa hakea apua esim. keskustelu ammattiauttajan kanssa.

 

[Sohvis]

Miehesi edesvastuuton.Tollanen pitäs laittaa muutamaksi vuodeksi lusimaan.Jättää perheensä noin.Minä tiedän mitä sen.Voimia sinulle.

 

[60 luvun leijona]

Myös mieheni lähti tänään kuukauden mietintätauolle. Oireita puolin ja toisin on ollut jo pitempään. Elämme molemmat omaa elämäämme avioliitossa, mutta kauan on sinnitelty lasten edun vuoksi. Molemmat totesimme ettei ole tietoa mitä kuukauden jälkeen tapahtuu ja tauko on yhteisen harkinnan tulos. Elämän on muuttava oli sitten edessä ero tai ei. On kurjaa kuulla sellainen tarina jossa tilanne tulee täysin yllätyksenä vastaan !!! Oireet näkyvät yleensä jo ennen kuin päätöstä tehdään jos sen asteisia ongelmia on ettei niitä pysty ratkomaan !!! Toivon sinulle murtunut äiti jaksamista. Ei tämä itsellenikään helppoa ole mutta ei ole tullut yllätyksenä.

 

[murtunut äiti]

Mina taas täällä!

Lapset ovat ainoa mitä hänellä on,äitinsä kanssa on välit tämän poikki tämän vuoksi...
Hänellä on työssään kova paine,tuntuis olevan burn out,hän ei vaan myönnä sitä,on töissä joka pvä,työaika on keskimäärin 14h/pvä......hän ei pysty pitämään edes isyyslomaa tai olla viikonloppua vapaalla,yritin et pitäisi taukoa työstä ja vietettäis perheen parissa aikaa tai kaksistaan,ei kuulema pysty....miten parisuhdetta voi tällä tavalla hoitaa....
No täytyy toivoa että jos ajan myötä hän huomaisi et jokin tärkeä puuttuu hänen elämästä.On sanonut aina että perhe on tärkein ja on kiva tulla kotia kun tietää että joku odottaa siellä....
Toivottavasti tästä ottaa selvää,mulla toi hiiren kaksoisnäpytys sotkee tätä kirjoittamista....en oo mikään bittibatti

 

[sohvis]

Hei taas.Kyllä tuntuu pahalta puolestasi.Pienet lapset teillä ja mies häipyy.En voi ymmärtää tuollasta.Ensimmäinen eroni sovittiin vaimoni kanssa yhteisellä päätöksella.Kumpikin oltiin halukkaita ottaa poikamme yksinhuoltajuus.Minä edustin meitä molempia raastuvassa.Hänen valtakirja hikisissä kourissani vein oikeuden puheenjohtajalle.Pelotti hirveesti.Toisessa erossa minut heitettiin yli laidan.Mutta todella tuntuu pahalta puolestasi.

 

[Sivupersoona]

Mina taas täällä!


Toivottavasti tästä ottaa selvää,mulla toi hiiren kaksoisnäpytys sotkee tätä kirjoittamista....en oo mikään bittibatti

Hiiren kaksoisnäpytyksen saa muutettua yhdeksi asetuksista. En minäkään kaksoisnäpyttele juuri milloinkaan. Ainoastaan muutamia toimintoja jää kaksoisnäpytykseen.

 

[kysymyksiä]

No emme tiedä koko stooria, siis miehen näkökulmaa ollenkaan niin vähän on vaikea kommentoida. Joo, onhan se surullista mutta mitä jos mies ei rakasta enää? Onko pakko jatkaa vain koska on pieniä lapsia? Säälistä? En tiedä.

Voihan olla että nainen on laiminlyönyt miehen jo pitkään, mistä me sen tiedämme?
Jos mies on burn out..onko pienet lapset ja vaaitva työ liikaa? Onko lapset olleet yhteisiä päätöksiä? Jne.

 

[io sono]

Avioliitolle suurin riski kaatua on silloin, kun lapsi on vuoden ikäinen. Teillä lasten pieni ikäero on varmasti tosi kova paikka, sillä se tarkoittaa, että jo yli 2,5 vuotta olet ollut raskaana, synnyttäneenä tai pienen lapsen äitinä. Joskus jo pelkästään yövalvomiset voi olla se viimeinen pisara, ettei enää jaksa. Silloin se pelkkä väsyminen saa pienetkin ongelmat tuntumaan isoilta.

On hirveän surullista, että suomalaiset miehet eivät halua hakeutua minkäänlaiseen hoitoon. Masennus on järkyttävän yleistä ja masennus + alkoholi on sellainen yhdistelmä, joka ajaa miehiä itsemurhaan ihan liikaa joka ikinen vuosi. Voi kunpa me äidit muistaisimme kasvattaa myös pojistamme sellaisia, että heillä on lupa itkeä, lupa näyttää tunteensa ja kyky keskustella ihan kaikista tunteista. Kun mies ei halua "menettää miehisyyttään" ja hakea minkäänlaista keskusteluapua tai esim. rauhoittavia lääkkeitä, mielialalääkkeitä tms eikä myöskään haluta keskustella yhtään mistään (esim. vaimolle kerrotaan omasta pahasta olosta vasta sitten, kun laukut on jo pakattu eteisessä), niin silloin mies omaa "tyhmyyttään" päästää asiat luisumaan pohjalle, vaikka apuja olisi olemassa.

Minulle tuli vähän samanlaiset fiilikset kuin äskeisellä kirjoittajalla, että onkohan mies osannut edes kyseenalaistaa sitä, että onko hän oikeasti halunnut lapsia vai onko ne hankittu siksi, että vaimo on halunnut. Ehkä mies ei siinäkään asiassa ole osannut sanoa omaa mielipidettään. Ehkä mies ei halua ajatella asioita eikä hän sen vuoksi ole vielä tajunnut sitäkään, että vaikka työ on tosi tärkeää, niin voi silti olla hyvän työmoraalin omaava tosimies, vaikka tekisikin vain 40 h/vko. Itse olen lukenut tutkimuksia paljonkin työssäjaksamisesta ja moni tutkimus itseasiassa puhuu sen puolesta, että moni saa kuudessa tunnissa tehtyä oleellisen työn ja loppu 2 h/pv on ihan turhaa.

 

[ripe]

Voi että tarinasi liipaisi omaa tilannetta...Mulla samoin yhteistä taivalta takana 22 vuotta, siis ihmiselämässä paljon. Aviomies lähestyi 40.ntä käytös alkoi muuttua ja sitten ilmoitti ettei ole mitään tunteita minua kohtaan ja mitätöi puheellaan nollaksi koko yhyeisen elämämme.
Ei toista ihmissuhdetta on kuulemma varma.
Ajattelin ensin, että kait tässä kuviossa täytyy olla stressiä, jopa masennusta kun en itse keksinyt mitään niin kauheaa yhteiselle elämälle tapahtuneen. Ihana lapsi, upea koti, talous kunnossa ja kaikin puolin elämän reilassa. Eropaperit toi posti, niin mitäpä siihen lisäämään...
Harmittaa niin vietävästi, omasta ja lapsen puolesta me kun häntä niin rakastetaan ja olisi toivottu yhteisen elämän jatkumista. Uudelleen rakastumisen toivossa!

 

[Murtunut mies]

Vastaus oli vaan että hän ei tunne mua kohtaan enää mitään,olen hänelle ystävä ja lasten äiti.....
Olen yrittänyt saada häntä parisuhdeterapiaan jossa saatais juteltua,mutta ei hän lähde minnekkään ulkopuoliselle puhumaan.
Hänelle periksiantamaton luonne,mutta ei tässä asiassa....
Ollaan yritetty viettää myös kahdenkeskistä aikaa mitä voitu,meillä ei ole tota lastenhoito apua kovin lähellä...
Puhuttu on mutta tuntuu olevan tuloksetonta,mies vaan toteaa että tarvitsen aikaa tähän asiaan jotta sulattaisin tämän asian....olen myös sanonut jos tutustuttaisiin uudestaan toisiimme,vastaus on että sitten joutuisin pettymään ja sattuisi vielä enemmän,voiko enempää enää sattua
En enää tiedä mitä tekisin....pakko jaksaa vaan lasten takia

Tämä ja alkuperäinen in juuri niin kuin se olisi itseni kirjoittama. Meillä on täsmälleen sama tilanne, mutta toisinpäin. Vaimo sanoi että ei tunne enää mitään minua kohtaan ja on ok jos lähtisin pois. Puhua ei oikein vii ja kun ehdotin ulkopuolista apua, minulle naurettiin.
Asutaan samassa talossa, mutta raskasta on, kun tietää että rakkautta ei enää ole.
Virheitä on tehty ja sovittukin ne, että niitä asioita ei vedetä uudelleen esille riidoissa. Mutta vanhat, yli 15v jutut tulee aina esille vaimon puolelta. Ylitse ei tunnu pääsevän.
Itse olen pyörittänyt monta vuotta taloutta, ollut lasten kanssa ja tehnyt kotitöitä. Yritetty muös yhteistä aikaa, mutta rakkaus vaikuttaa kuolleen. ;(

 

[Ei lumeen makaamaan]

Tämä ja alkuperäinen in juuri niin kuin se olisi itseni kirjoittama. Meillä on täsmälleen sama tilanne, mutta toisinpäin. Vaimo sanoi että ei tunne enää mitään minua kohtaan ja on ok jos lähtisin pois. Puhua ei oikein vii ja kun ehdotin ulkopuolista apua, minulle naurettiin.
Asutaan samassa talossa, mutta raskasta on, kun tietää että rakkautta ei enää ole.
Virheitä on tehty ja sovittukin ne, että niitä asioita ei vedetä uudelleen esille riidoissa. Mutta vanhat, yli 15v jutut tulee aina esille vaimon puolelta. Ylitse ei tunnu pääsevän.
Itse olen pyörittänyt monta vuotta taloutta, ollut lasten kanssa ja tehnyt kotitöitä. Yritetty muös yhteistä aikaa, mutta rakkaus vaikuttaa kuolleen. ;(

Miksi ihmeessä tuhlaa kallista elinaikaasi huonossa parisuhteessa? Kuvitteletko, että se toinen ihminen muuttuisi? Tämä on sinun yksi ja ainut elämä ja siksi on tehtävä ratkaisuja, ettet muumioidu ennen kuolemaasi kokonaan. Ei elämää ole tarkoitettu vietettäväksi elinkautisessa. Vauhtia ja ratkaisuja, niin voit kokea vielä jotain sellaista mitä et ole koskaan kokenut elämässäsi.

 

[Mummeliini]

Uskoisin että useimmissa tapauksissa noista jättäjällä on uusi katsottuna, vaikka ei myönnäkään sitä.

Tuo aloittajan viesti on kirjoitettu jo kauan sitten, olisi kiva tietää miten hänellä menee, ja sekin olisi tietämisen arvoista, oliko puolisolla uusi sussu jo odottamassa.

 

[ellintorttu]

En tiedä, mutta itse olen aina ihmetellyt näitä takaisin vinkuajia. Siis onko se legendaa, koska en ole koskaan lähipiirissäni sellaiseen törmännyt, että mies tai nainen palaisi perheensä luo takaisin. Kyllä muutos on aina eteenpäin elämässä menoa, toinenkin osapuoli huomaa, että ei se vanhassa junnaaminen elämään mitään tuonut. Toisaalta olihan tuossa taas hannu-Liisa julkisuudessa tekemässä surutyötä erosta, joka on tapahtunut kymmenisen vuotta sitten. Voihan se olla, että keski-ikäisenä ne muutokset tekee kipeämpää kuin nuorempana. Ihmistyypistäkin riippuu.Mitään yksinkertaista vastausta eroon ei ole, koska ihmiset on erilaisia.

 

[parisuhdeopiskelua]

Uskoisin että useimmissa tapauksissa noista jättäjällä on uusi katsottuna, vaikka ei myönnäkään sitä.

Minunkin kokemuksen mukaan tämä on totta, lähipiirin erotapauksissa näin on ollut aina. Ensin väitetään ettei ole uutta mutta vähän myöhemmin kun on tavarat saatu jaettua on tunnustettu että olihan sitä se uusi jo silloin kuvioissa kun oltiin vielä yhdessä.

Useammassakin tapauksessa jätetty on ollut aivan varma ettei hänen rakkaalla miehellä/vaimolla ole uutta koska tämä on näin vakuuttanut, mutta niin vain on ollut. En tiedä sitten onko se ollut uusi isku vai helpotus. Kun se syy sitten kuitenkin löytyi ja oli aika yksinkertainen.

Eiköhän tämä "ei ole enää tunteita" ole aika yleistä pitkissä parisuhteissa, sitä ei vain monet tajua että se on ihan normaalia. Ei se alkuajan huuma voi aina vain jatkua, jotkut ei vain sitä tajua. Saati sitten sitä että lapsensaanti, yövalvomiset yms. muuttaa elämää eikä se vaimo aina jaksa olla yhtä hehkeä kuin alussa tai mies yhtä romanttinen raskaan työpäivän jälkeen.

Itsekin olen monesti katsonut miestäni sohvalla ja miettinyt että kuinkakohan kauan tuota jaksaa katsella, mutta aina on löytynyt sitä mielenkiintoista puhuttavaa tai otettu aikaa tehdä jotain yhdessä. Siinä sitä on huomattu että vaikka se rakkaus ei enää roihuakaan niin kuin alussa, niin viihdymme kuitenkin yhdessä ja se riittää.

Parisuhde on sellainen asia jota ei opeteta missään, vaan mikä jokaisen on opittava kantapään kautta. Olisipa hyvä jos nuorille jo kerrottaisiin, mikä on alkuhuuma ja miten elämä muuttuu sen jälkeen, saati sitten kun lapsia hankitaan. Ehkä edes joku säästyisi tekemästä sen erehdyksen että lähtee hyvästä pitkästä parisuhteesta kun luulee ettei rakasta enää. Useinhan nuoret eivät lyhyissä suhteissa tätä ehdi kokemaan, vaan se ensimmäinen pitkä suhde (johon nyt yleensä lähdetään sellaisen kumppanin kanssa josta todella pidetään) kaatuu tuohon rakkauden (alkuhuuman) loppumiseen. Jos siihen mennessä on jo ehtinyt naimisiin ja hankkimaan lapsia, voi tulla rumaa jälkeä. Ja saattaa kaduttaa kun seuraavassa pitkässä suhteessa huomaa, että sehän menee ihan samaa rataa. Voi olla että on jätetty se edellinen, hyvä kumppani, ihan turhaan.